Helsingin Stockan vessat! ov
Olen jo pitkään ihmetellyt tätä asiaa. Helsingin keskustan Stocka on lähikauppani ja käyn siellä melkein päivittäin tekemässä ruokaostoksia ja tarpeen vaatiessa muitakin hankintoja. Tulen bussilla töistä keskustaan ja ennen ruokakauppaan menoa käyn monesti Stockan vessassa. Melkein aina kun menen sinne, siellä on joku pönttö tukossa ja täynnä paskaa sekä paskaisia papereita. Pönttö on ympäriinsä paskaroiskeissa ja pahimmillaan takaseinä myös. Lattialla saattaa lillua jotain oksettavaa ja pöntön rengas on veressä tai milloin missäkin. Pian nämä yleensä siivotaan ja muut kopit tietysti ovat käytössä.
Jaksan vain ihmetellä että kuka PYSTYY sotkemaan vessan tuolla tavoin. Käykö näille rosikijoille kotonakin näin? Vaikka minä kovalla tahdolla yrittäisinkin, en vain mitenkään onnistuisi. Miten se paska voi roiskua pöntön reunoille, istuinrenkaalle ja seinälle! Ja jos sitten joskus saisinkin tuollaisen hävityksen aikaan niin en mitenkään kehtaisi poistua kopista ellen yrittäisi edes vähän peitellä sotkuani. Pyyhkisin pahimmat roiskeet vaikka vessapaperilla ja koittaisin siistiä kopin mahdollisimman hyväksi.
Kunhan vain aidosti ihmettelen... Onko jollakin oikeasti noin suihkuava perä vai onko tämä kakkaterroismi joku ilkivallan muoto?
Kommentit (8)
Hyi! Sairauteni vuoksi asioin yleensä inva-wc:ssä, joka on siistissä kunnossa. Suosittelen sinullekin.
No kun ne on ne venäläiset turistit, jotka nousevat siihen pytyn renkaalle seisomaan, korkkarin korot pöntön sisäpintaa vasten. Siitä sitten kyykyssä vetävät mihin sattuu...
Ne on ne käsikakkaajat ja muut hysteerikot, jotka saa yleiset vessat tuohon kuntoon. Pönttö vuorataan käsipapereilla, ja sitten kun vedetään, se menee tukkoon ja sitä paskaista vettä lainehtii lattioilla.
Venäläiset sanoisin minäkin, ilman rasismin häivää.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 23:26"]
No kun ne on ne venäläiset turistit, jotka nousevat siihen pytyn renkaalle seisomaan, korkkarin korot pöntön sisäpintaa vasten. Siitä sitten kyykyssä vetävät mihin sattuu...
[/quote]
Onko tämä totta? Venäläisiä täällä kyllä on. En ole ikinä käynyt Venäjällä, heidän vessakultturi on vieras minulle.
ap
no mä kayn Helsingin Stockalla noin kerran kuukaudessa ehkä harvemmin tai useammin, se riippuu, enkä ikinä törmäännyt likaiseen vessaan, en sano että ap valehtelisit, en tosiaankaan, sanon vaan kokemukseni. törmään joskus ei toimivaan vessaan missä on paperi että siihen ei saa mennä, mutta likaa en vielä nähnyt. onhan siellä venäläisiä. mutta miksi just venäläisiä? onhan muitakin ihmisiä muista kulttureista tosi paljon. ja miksei suomalainen voisi käyttäytyä huonommin vessassa? prismoissa ja citymarketeissa olen törmäännyt likaisiin vessoihin enemmän kuin stockalla, mikä taas voi johtua siitä etten käy nii usein stockalla, mutta tosiaan Helsingissä asun 23v. ja tulee käytyä siellä jotain noin kerran kuukaudessa.
olen itse venäläissyntyinen suomalaisilla sukujuurilla ja Pietarissa, Minskissä, Moskovassa rautatieaseman tai ison kaupan vessat (pienissä kaupoissa ei vessa löydykkään) ovat yleensä tosi puhtaita, mutta tietysti vahinkojakin sattuu, rautatieasemilla tilanne on puhtaimillaan kun vessa maksaa ja siivojat ovat siellä tarkkana. vessapaperia tosin täytyy ottaa siltä valvojalta jolle myös maksaa vessamaksun. rajoitusta paperiin ei ole mutta eihän se ole niinkään kätevää että siinä kopissa ei paperia. mutta toisaalta tietty kun isossa maassa isommat ongelmat. esim. Pietarissa Vitebski rautatieasemalla on on 1 ja 2 kerroksilla vessatilat, yhdessä on pöntöt ja toisessa on sellaiset vessakopit että siellä pöntön sijaan keraaminen alue jossa on vain reikä lattiassa siis kaksi paikkaa jaloille ja se aukko mutta siis siisti keraaminen alusta. itse tykkään enemmän siitä ``reikävessasta`` kun pelkään pöpöjä ja myös on aika kätevää kyykistellä jos vaikka menkat... noh. siis siellä on ne vessatilat isompia, joka myös hankaloittaa sen tarkkailun myös.
Ota kuva ja laita nettiin niin alkaa tapahtumaan...