Miten te kotiäidit pärjäätte eläkeläisinä?

Saa nähdä sit aikanaan :)

Ainakin minun Saksassa asuva Hausfrau-tuttuni (suomalainen) on maksanut jotain yksityistä eläke tms. maksuja ja hän sanoo, että pärjää sitten eläkkeellä sillä. Eli ei jää tyhjän päälle.

Havaintoni mukaan tähän vastauksena on usein defenssi. "Ei mitään eläkejärjestelmää ole olemassa sitten enää." Mitään yhteiskuntatieteellistä pohjaa tälle ei ole, mutta kun näin Länsi-Savossa joakus katugallupissa sanottiin, tottahan sen on oltava. 

No minä sairastuin, jäin minimieläkkeen varaan, ja mies otti hatkat. Kyllähän se vituttaa.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 13:32"]

Havaintoni mukaan tähän vastauksena on usein defenssi. "Ei mitään eläkejärjestelmää ole olemassa sitten enää." Mitään yhteiskuntatieteellistä pohjaa tälle ei ole, mutta kun näin Länsi-Savossa joakus katugallupissa sanottiin, tottahan sen on oltava. 

[/quote]

Kyllä se lakisääteinen eläke hyvin mitättömän pieni tulee olemaan 30v päästä, jos sitä on ollenkaan.

Niin, elämäänsä ei voi kaikilta ikävyyksiltä vakuuttaa. Kaikkiin valintoihin liittyy aina jonkinlainen riski. Jos johonkin satsaat, niin se on usein jostakin pois. Omien arvojensa ja sen hetkisen parhaan kykynsä mukaan tekee valintansa.

Saattaahan se olla, että olen köyhä ja eronnut vanhus. Saatan myös jäädä auton alle huomenna. Mene tuota nyt tietämään tai murehtimaan.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 13:25"]

Varsinkin jos mies ottaa eron kun olette 45-50v?

[/quote]

No kolmen vuoden kotiäitiys merkitsee kärpäsen paskan verran eläkkeeseen.Ehtii hyvin tekemään töitä silti 35v. Sitäpaitsi en ole elänyt mieheni rahoilla tähänkään asti.

Ikuiset opiskelijat ovat asia erikseen, jos valmistuu ammattiin 30v ja sitten valitellaan työttömyyttä, kun ei heti olekaan hyväpalkkaista johtajan pestiä tarjolla, niin eihän se eläkekään kerry.

Ööh, siis luuletko ettei eläketurva ole kunnossa niiltä viideltä vuodelta kun olen ollut kotiäiti? Tai ettei kotiäidillä voi olla sijoituksia? Itse aloitin osakesijoittamisen jo opiskelijana ja kun olin lasten kanssa kotona, oli aikaa tsekata pörssikursseja ja hoidella niitä nettipankin kautta. Ei kotiäidit ole aivottomia idiootteja, vaikka suurin osa av-palstalaisista näyttääkin sitä olevan....

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 13:38"]

Niin, elämäänsä ei voi kaikilta ikävyyksiltä vakuuttaa. Kaikkiin valintoihin liittyy aina jonkinlainen riski. Jos johonkin satsaat, niin se on usein jostakin pois. Omien arvojensa ja sen hetkisen parhaan kykynsä mukaan tekee valintansa.

Saattaahan se olla, että olen köyhä ja eronnut vanhus. Saatan myös jäädä auton alle huomenna. Mene tuota nyt tietämään tai murehtimaan.

[/quote]

Aivan! Joku ajattelee jopa sillä hetkellä lapsiaan eikä sitä monta euroa vanhuksena on tilillä. Ja tosiaan, voit sairastua tai kuolla milloin vain. Nautin siis hetkestä.

Pitää keräillä ahkerasti sieniä. No joo ei. Olen naimisissa ja omistan puolet meidän kodista. Sillä rahalla pärjään vuosia kituuttamatta. Sitäpaitsi minulla on muutakin omaa omaisuutta.

Pitää keräillä ahkerasti sieniä. No joo ei. Olen naimisissa ja omistan puolet meidän kodista. Sillä rahalla pärjään vuosia kituuttamatta. Sitäpaitsi minulla on muutakin omaa omaisuutta.

Pitää keräillä ahkerasti sieniä. No joo ei. Olen naimisissa ja omistan puolet meidän kodista. Sillä rahalla pärjään vuosia kituuttamatta. Sitäpaitsi minulla on muutakin omaa omaisuutta.

:-D Jep jep. On siinä taas kysymys. 

Ei kolme vuotta näykään juuri missään. Kolme tai neljä lasta kolmen vuoden välein eli semmoiset 12 vuotta kotona jo näkyykin. 

Minä olen käyttänyt aikaa aika paljon opiskeluun, mutta en valittamiseen, vaan työn etsintään. Johtajaksi en ole halunnut ja on riittänyt se, että saa palkkaa. Sain vakipaikan kun olin 17 vuotta ollut kotiäitinä, työttömänä, työkkärin kursseilla ja pätkätöissä ihan sen mukaan mitä on ollut tarjolla. Minulla oli monta vuotta vakityö alla 23-v kun opiskelin työn ohessa, mutta siitä ei siihen aikaan kertynyt eläkettä.

Vastaus kysymykseen: Jotenkin. Toisaalta en aio jäädä eläkkeelle - luulen, että perustan jossain vaiheessa yrityksen kunhan olen vakiinnuttanut asemaani ja kerryttänyt osaamistani työelämässä. En aio jäädä eläkkeelle sitten ollenkaan, ennen kuin pakko. Toisaalta yrittäjä-äitini ehti kuolla ennen kuin ehti olla eläkkeellä, joten en huolehdi kovin paljon, koska itselle voi käydä sama. Hän maksoi kalliin yrittäjäeläkemaksut turhaan. 

Välillä tuntuu, että taitaa olla ihan sama. Painan yli 10-tuntisia päivä. Olen akateeminen. Hankin koulutuksen aikuisena työn ohessa ja nyt on hyvä liksa. Työelämää tulee olemaan takana 40 vuotta.  63-vuotiaana eläkkeeni tulee olemaan vähän yli 1700 euroa miinus verot, joten eipä taida paljon minimitoimeentulorajan mennä. Mies on ja hänellä tulee olemaan suurempi eläke, mutta kun ei tiedä, kupsahtaako huomenna...hän tai minä. 

Kotiäidiksihän ei kannata jäädä, ellei toisella ihan oikea "ura", johon satsaamalla saa hyvän taloudellisen korvauksen. Meillä tehtiin valinta, jossa minä satsaan uraan. Minulla paljon työmatkoja ja todella pitkiä työpäiviä. Ollaan myös oltu koko perhe ulkomaankomennuksilla useampaan otteeseen ja kohta taas lähdetään.

Kun tälle tielle lähdettiin, tehtiin myös valinta, että mies vastaa enemmän kotirintamasta, koska emme halua, että lapset kasvattaisi vaihtuvat au- pairit ja lastenhoitajat ja että teineinä olisivat oman onnensa nojassa. Joillain ulkomaankeikoilla mies on onnistunut tekemään jotain free lance- hommia ja Suomessa oltaessa on löytynyt jotain projektihommia, mutta eipä noista töistä mitään eläkkeitä kerry. Selvää on myös, että miehen ansiomahdollisuudet ovat näillä valinnoilla ikuisiksi ajoiksi heikentyneet huomattavasti. Nyt 40+- vuotiaana, vaikka palattaisiin pysyvästi Suomeen on epätodennäköistä, että hän saisi ns. omana alansa (akateeminen koulutus) paikan.

Siksi ollaan yhdessä mietitty tarkkaan, miten rahojamme sijoitetaan ja on kerrytetty vuosien mittaan omaisuutta. Meillä on myös selkeät sopimukset siitä, että mahdollisen eron sattuessa, mies saa omaisuudesta isomman osan. Tällä kompensoidaan sitä, että hänen ansiomahdollisuudet ovat pysyvästi alentuneet ja eläke olematon. Olen myös sitoutunut maksamaan ns. elatusmaksua miehelleni, myös sen jälkeen, kun lapset aikuisia. Minusta suomalainen lainsäädäntö on aivan käsittämätöntä siinä mielessä, että eron sattuessa sillä paremmin ansaitsevalla ei ole velvollisuutta maksaa sille kotonaolleelle vanhemmalle loppuiän korvausta kotivuosien tekemästä lommosta.

Näitä voi hoitaa tietysti yksityisten eläkevakuutusten kautta, mutta niissä niin surkeat ehdot yleensä, että jos vähänkin on kiinnostusta sijoitustoimintaa itsellä, niin paremmat eläkkeet saa kerrytettyä omin nokin.

Meillä on jo tässä vaiheessa taloudellisesti asiat sen verran hyvin, että paremmin on eläkepäivät turvattu kummallekin verrattuna siihen, että oltaisiin kumpikin jääty jyhnäämään perusduuneja Suomeen.

oon maksanut eläkerahastoon pientä summaa joka kuu jo 12 vuoden ajan. 13 vuotta olen ollut kotiäiti. Muutaman vuoden päästä olen menossa töihin ja ehdin tehdä töitä ainakin 20v jos terveyttä riittää (nyt 38v).

Lisäksi meillä on henkivakuutus, jossa edunsaajina me puolisot toistemme kuolessa.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 13:36"]

No minä sairastuin, jäin minimieläkkeen varaan, ja mies otti hatkat. Kyllähän se vituttaa.

[/quote]

Lisään että ihan vuosi tai pari poissa työelämästä riitti ainakin tuolloin siihen ettei ns. tulevan ajan eläkettä laskettu, joten kyllä sillä muutamalla vuodellakin oli suuri merkitys, jos sattui tulemaan juuri työkyvyttömäksi näiden kotivuosien aikana.

Miehen eläkkeellä pärjätään molemmat. Jos mies jättää, saan puolet omaisuudesta ja sitten pärjään sillä. niin tyhmä ei kai kukaan ole, että olisi avioehto ja sitten kotirouvana.