Lue keskustelun säännöt.
Onko minussa jokin vika? Kasvojentunnistamisesta...
07.03.2013 |
Olen huomannut, etten oikein muista tapaamiani ihmisiä kasvoista. esim. lasten koulu- ja tarhakavereiden vanhemmat tuntuvat vielä vuodenkin jälkeen ihan samalta puolituntemattomalta massalta, joka astelee vastaan aamuin-illoin. Tämä vaikeuttaa myös kadulla vastaan käveleviä ihmisiä tunnistettaessa: joku näyttää etäisesti tutulta, mutten millään muista, missä olen hänet tavannut ja miten - ja pitäisikö tervehtiä.
Muistan ja tunnistan varmasti sellaiset ihmiset, joissa on joku persoonallinen piirre (hiukset, parta, pukeutumistyyli) mutta muuten tuntuu, että suurin osa suomalaisista naisista on: lyhyehkö värjätty tukka, silmälasit ja siisti perus takki-housut-olkalaukku -tyyli, jossa väreinä musta-harmaa-ruskea-beessi.
Miehet taas: silmälasit, lyhyt tukka, perussiisti takki ja housut väreillä tummansininen, musta, harmaa.
Kaikki näyttävät tältä!!! Olenkohan jotenkin autistinen tms. koska tämä kasvohomma vaikeuttaa elämääni.
Kommentit (9)
Mulla ihan sama ongelma! Nimet muistan kuin vettä vaan mutten kasvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama ongelma, en erota kasvoja joukosta.
Jotten vaikuttaisi tylyltä ja siltä että tarkoituksella olen huomaamatta tietämiäni ihmisiä, yritän katsella maailmaa ystävällisin silmin. Jokainen kohtaamani ihminen voi olla tuttu jota en vain tunnista.
Samasta vaivasta kärsivä myös täällä. En kerta kaikkiaan erota ihmisiä. Kasvosokeus on niin paha, että joskus esim. leffan seuraaminen on aika vaikeaa, kun ruutuun juoksutetaan kymmenkunta hahmoa, joista ainakin muutaman sotken heti toisiinsa, kun he vaihtavat vaatteita.
Ystävät ja sukulaiset toki tunnistan, mutta satunnaiset tuttavuudet jäävät poikkeuksetta moikkaamatta. Päässä ei kilkata mikään kello, vaikka näkisin vanhan työ- tai opiskelukaverini metrin päästä. Hyvät ystäväni tietävät ongelmastani ja olen kuullut ainakin yhden joutuneen selittelemään "ylpeää" käytöstäni eräälle puolitutulle, jota en osannut tervehtiä.
Ihan kuin minun kirjoittama aloitus! Huomasin että alle kouluikäinen lapseni tunnistaa kerran tapaamamme ihmiset jo kaukaa. Minulla ei ole hajuakaan, paitsi ihmisistä joissa on joku erityispiirre tai huomiotaherättävä tyyli.
On aika kiusallinen vaiva, mutta kerron siitä avoimesti ja sanon että hihasta saa vetää.
Tähän kerhoon kuulun minäkin. Ja tämä ongelma on arkielämässä aika suuri. En todellakaan muista ketään. En lasten kavereiden vanhempia (joiden kanssa ei olla muuten tekemisissä kuin ohimennen vanhempainillassa ym.), en muista kaikkia työkavereita jne.
Kamalaa kun on jossain kentän laidalla jutellut jonkin ihmisen kanssa useampana päivänä ja koskaan ei muista että onko kyseessä sama henkilö. Tukeudun vaatteisiin, koska en myöskään pysty muistamaan onko ihmisellä silmälasit, parta tai viikset. Aivan kamalaa. Mua luullaan varmaan ylpeäksi ja koppavaksi ja tyhmäksi tämän sairauden vuoksi... Mutta tähän on onneksi jo tottunut, joten pitää vain oppia uusia tartuntapintoja (esim. autojen rekisterinumerot).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on hyvä vinkki! Eipä tuollaisesta ystävällisestä katsannosta ainakaan haittaa ole, tuntemattomallekaan :-)
Googletin aiheesta ja vaikuttaa selvästi siltä, että tuota kasvosokeuttahan se minullakin sitten on. Jo lapsesta lähtien vanhemmat multa kyselivät, että "mikset sä moikannut sitä, sehän oli se ja se. Ylpeäksi luulevat sua." Ja juuri tuo pelko koppavuudesta on saanut mut vielä enemmän jännittämään ihmisten tapaamista eri paikoissa. Siksi esim. moikkailen kaikkia aikuisia koulun ja tarhan pihalla, koska en muista, ovatko juuri he minun lapseni ryhmän vanhempia. Mutta ei kai siinä mitään pahaakaan ole. Tosin moni jättää tervehtimättä tai moikkaa ihmetellen.
Kiva tietää, että teitä on muitakin kasvosokeita.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 12:27"]
Mulla on sama ongelma, en erota kasvoja joukosta.
Jotten vaikuttaisi tylyltä ja siltä että tarkoituksella olen huomaamatta tietämiäni ihmisiä, yritän katsella maailmaa ystävällisin silmin. Jokainen kohtaamani ihminen voi olla tuttu jota en vain tunnista.
[/quote]
Minulla sama vaiva. Opin kyllä tunnistamaan kasvot ajan kanssa, mutta se ei todellakaan tapahdu kertatapaamisella. Olenkin opetellut painamaan mieleeni tapaamistani ihmisistä joitain yksittäisiä ulkoisia piirteitä (silmälasit, tukan väri tai pituus, pituus tai ruumiinrakenne) Ei ole kauankaan, kun tunnistin erään tuttavan äänestä ja puhetyylistä.
Usein nuo toimivat, mutta joskus tulee ongelmia, kun ihmiset vaihtavat tyyliään tai tapaan heidät esimerkiksi aivan muissa ympyröissä kuin normaalisti.. Silloin saa usein selitellä :/. Siksi toisinaan kerronkin uusille ihmisille, että minulla on huono kasvomuisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama ongelma, vaikka kasvosokeuteni onkin varmaan suht lievä. Nykyisin kun työpaikalle tulee vieras, saatan kysyä "Ollaanko jo tavattu? Minulla on huono kasvomuisti", mutta onhan se hieman ikävää, jos latelen tuon tekstin jo viidettä kertaa samalle henkilölle :).
Olen tosin melkoisen stressaantunutkin työhöni, joten se varmasti vähentää kykyäni muistaa asioita. Parhaiten ihmiset jäävät mieleen, jos ensitapaamisella saan rauhassa jutella hetken heidän kanssaan. Missään joukkokokoontumisissa en opi kenenkään kasvoja.
Googleta kasvosokeus.
Huhujen mukaa prinsessa Victoriakin kärsii samasta vaivasta...