Päätämme aina eroa vastaan, mutten tiedä miksi

Mun mielestä teidän on aika erota nyt. En jaksa uskoa, että suhteenne paranee ajan mittaan, kun olette molemmat tyytymättömiä ja odotatte toisiltanne enemmän mihin toinen pystyy/haluaa. Luulen, että olette yhdessä vain tottumuksesta ja pelkäätte uutta tilannetta ja ehkä myös yksinoloa. On niin helppo jämähtää vanhaan ja tylsään, mutta tietyllä tavalla turvalliseen suhteeseen. 

Mä suosittelen miettimään, että aika harvalla se ensimmäinen suhde on kuitenkaan se läpi elämän kestävä, tai edes se, jossa kannattaa perustaa perhettä. Uskon, että tekin myöhemmin elämässänne ja koettuanne muitakin suhteita, osaisitte arvostaa toisianne enemmän ja voisitte jopa olla onnellisia yhdessä. Luulen kuitenkin, että jos jäätte nyt tuohon epätyydyttävään suhteen, molemmat turhaudutte vain enemmän ja alatta pikkuhiljaa vihaamaan toisianne tai tulee ainakin totaalinen välinpitämättömyys toista kohtaan.

Toivon teille kaikkea hyvää, mutta uskon, ettei kannata nyt jäädä roikkumaan tuohon suhteeseen. 

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 22:20"]

Mun mielestä teidän on aika erota nyt. En jaksa uskoa, että suhteenne paranee ajan mittaan, kun olette molemmat tyytymättömiä ja odotatte toisiltanne enemmän mihin toinen pystyy/haluaa. Luulen, että olette yhdessä vain tottumuksesta ja pelkäätte uutta tilannetta ja ehkä myös yksinoloa. On niin helppo jämähtää vanhaan ja tylsään, mutta tietyllä tavalla turvalliseen suhteeseen. 

Mä suosittelen miettimään, että aika harvalla se ensimmäinen suhde on kuitenkaan se läpi elämän kestävä, tai edes se, jossa kannattaa perustaa perhettä. Uskon, että tekin myöhemmin elämässänne ja koettuanne muitakin suhteita, osaisitte arvostaa toisianne enemmän ja voisitte jopa olla onnellisia yhdessä. Luulen kuitenkin, että jos jäätte nyt tuohon epätyydyttävään suhteen, molemmat turhaudutte vain enemmän ja alatta pikkuhiljaa vihaamaan toisianne tai tulee ainakin totaalinen välinpitämättömyys toista kohtaan.

Toivon teille kaikkea hyvää, mutta uskon, ettei kannata nyt jäädä roikkumaan tuohon suhteeseen. 

[/quote]

Olen usein miettinytkin, että jos meillä olisi takana oikeasti tosi huonoja suhteita, niin tätä varmaan arvostaisi enemmän... Meillä on kuitenkin enimmäkseen rauhallista ja tyyntä yhdessäoloa, emmekä riitele "huonosti", eli emme siis mene henkilökohtaisuuksiin tai loukkaa tarkoituksella. Mutta liian usein kuulen lauseen "pitäisikö vain erota" tai sanon sen itse :( Joskus tuntuu että tämä on ollut harjoituskierros, jonka aikana olemme molemmat selvittäneet, millaisen kumppanin haluamme. Ja vaikka sovimme osittain hyvin yhteen, niin jotain tärkeää puuttuu silti. Mutta silti pelkään, etten löydä parempaakaan, sillä niin monet suhteet päättyvät ongelmiin joita meillä ei ole koskaan ollut (väkivalta, riippuvuudet, alkoholi ym.).

-aloittaja-

Puuttuuko teiltä seksuaalinen intohimo toisianne kohtaan vai mikä?  Itse olen yhdessä ensirakkauteni kanssa ja olen hänelle myös ensimmäinen  ja ollaan tosi erilaisia, mutta iän myötä olen kokenut sen vain rikkautena. Hänellä saa olla omat juttunsa, minulla omani, mutta arvot ovat yhteiset ja rakastamme toisiamme.

Eli en osaa neuvoa mitenkään muuten kuin kysyä tuosta rakkaudesta ja intohimosta eli pidätkö puolisoasi himoittavana seksuaalisesti ja haluatko häntä aina?

Ehkä tosiaan kannattaisi erota. Tuskin te sitä turhaan pohditte. Ensimmäiset suhteet harvoin kestää loppuelämän ja toisaalta jos koette olevanne monessa asiassa erilaisia, ettekä ymmärrä toisianne, niin eiköhän ne erilaisuudet vain korostu ajan myötä. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, niin ehkäpä palaatte yhteen vielä joskus. Mutta luultavammin ette. Jos molemmat pohditte eroa ja pystytte asiasta puhumaan, teillä on hyvät mahdollisuudet pysyä ystävinä. Ehkäpä olette paremmin ystävät kuin rakastetut. Ja nyt kun teillä ei ole vielä lapsia (käsittääkseni), niin ero on paljon helpompi. Liian nuorena ei vielä pitäisi sitoutua, varsinkaan jos ei ole 100% varma.

Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! :)

Ehkä tosiaan kannattaisi erota. Tuskin te sitä turhaan pohditte. Ensimmäiset suhteet harvoin kestää loppuelämän ja toisaalta jos koette olevanne monessa asiassa erilaisia, ettekä ymmärrä toisianne, niin eiköhän ne erilaisuudet vain korostu ajan myötä. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, niin ehkäpä palaatte yhteen vielä joskus. Mutta luultavammin ette. Jos molemmat pohditte eroa ja pystytte asiasta puhumaan, teillä on hyvät mahdollisuudet pysyä ystävinä. Ehkäpä olette paremmin ystävät kuin rakastetut. Ja nyt kun teillä ei ole vielä lapsia (käsittääkseni), niin ero on paljon helpompi. Liian nuorena ei vielä pitäisi sitoutua, varsinkaan jos ei ole 100% varma.

Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! :)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 22:42"]

Puuttuuko teiltä seksuaalinen intohimo toisianne kohtaan vai mikä?  Itse olen yhdessä ensirakkauteni kanssa ja olen hänelle myös ensimmäinen  ja ollaan tosi erilaisia, mutta iän myötä olen kokenut sen vain rikkautena. Hänellä saa olla omat juttunsa, minulla omani, mutta arvot ovat yhteiset ja rakastamme toisiamme.

Eli en osaa neuvoa mitenkään muuten kuin kysyä tuosta rakkaudesta ja intohimosta eli pidätkö puolisoasi himoittavana seksuaalisesti ja haluatko häntä aina?

[/quote]

Intohimoa meillä on :) Jos ei olisi, niin tilanne olisi vielä rankempi. Kyllä viihdymme toistemme seurassa niin sängyssä kuin kaupungilla kuin olkkarin sohvallakin, mutta se viihtyminen ei ole täydellistä, ei sellaista että tulisi mieleen ajatella että tässä on se unelmien kumppani ihan oikeasti. Usein vietämmekin vähäisen yhteisen vapaa-ajankin erillään: minä saatan katsoa tv:stä vaikka luontodokkareita (rakastan dokumentteja, mies vihaa) ja mies istuu koneella tekemässä työjuttuja tai makoilee auton alla korjaamassa jotain.

-aloittaja-

Mulla oli pitkä rakkaussuhde ja lapset täysin erilaiseen mieheen kuin itse olin ja vaihdoin sitten samanlaiseen kuin olen. Ja mitä siitä seurasi: Mielenkiintoni lopahti täysin! Mies oli liian myäötäilevä kaikkeen ja maskuliinisuus puuttui täysin. Aloin kaipaamaan exääni ja onneksi sain hänet takaisin toilailuni jälkeen:)

Nykyään arvostán sitä, että ollaan erilaisia ja täydennetään toisiamme. Miehellä on omat juttunsa ja minulla omani.Siitä sitä voimaa just saadaankin kaikkeen!;)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 22:47"]

Ehkä tosiaan kannattaisi erota. Tuskin te sitä turhaan pohditte. Ensimmäiset suhteet harvoin kestää loppuelämän ja toisaalta jos koette olevanne monessa asiassa erilaisia, ettekä ymmärrä toisianne, niin eiköhän ne erilaisuudet vain korostu ajan myötä. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, niin ehkäpä palaatte yhteen vielä joskus. Mutta luultavammin ette. Jos molemmat pohditte eroa ja pystytte asiasta puhumaan, teillä on hyvät mahdollisuudet pysyä ystävinä. Ehkäpä olette paremmin ystävät kuin rakastetut. Ja nyt kun teillä ei ole vielä lapsia (käsittääkseni), niin ero on paljon helpompi. Liian nuorena ei vielä pitäisi sitoutua, varsinkaan jos ei ole 100% varma.

Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! :)

[/quote]

On jotenkin huvittavaa, että vaikka suhteessamme on niin paljon ristiriitoja siksi että yhteistä säveltä ei vain ole, niin luulen silti, että jos eroaisimme niin jäisimme parhaiksi kavereiksi silti. En ole lakannut rakastamasta miestä, eikä hän minua, mutta kun jokin vain ei toimi! Olen niin kateellinen katsoessani pariskuntia jotka voivat jutella keskenään niin että koko maailma sulkeutuu ulkopuolelle. Me olemme jotenkin erillisiä. Ja sitä juuri pelkään, että ne erot vain korostuvat ajan kuluessa :(

-aloittaja-

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 22:51"]

Mulla oli pitkä rakkaussuhde ja lapset täysin erilaiseen mieheen kuin itse olin ja vaihdoin sitten samanlaiseen kuin olen. Ja mitä siitä seurasi: Mielenkiintoni lopahti täysin! Mies oli liian myäötäilevä kaikkeen ja maskuliinisuus puuttui täysin. Aloin kaipaamaan exääni ja onneksi sain hänet takaisin toilailuni jälkeen:)

Nykyään arvostán sitä, että ollaan erilaisia ja täydennetään toisiamme. Miehellä on omat juttunsa ja minulla omani.Siitä sitä voimaa just saadaankin kaikkeen!;)

[/quote]

Mielenkiintoinen kokemus, ja ajattelemisen arvoinen! Kaipaan usein rinnalleni sellaista ihmistä joka katsoisi kanssani vaikka niitä luontodokkareita, lukisi samoja kirjoja, haaveilisi samoista asioista... Mutta jotain omaakin pitää varmasti olla. Kultainen keskitie olisi paras, minä vain valitsin miehen joka on 100-prosenttisesti erilainen kuin minä...

-aloittaja-

Se kannattaa muistaa, että aika harva meistä löytää koskaan sitä täydellistä kumppania. Mutta jos tuossa vaiheessa on kova kaipuu se löytää, niin ei kannata jäädä roikkumaan suhteeseen, johon ei ole tyytyväinen. Luultavasti molemmat vain katkeroidutte, kun uskotte menettäneenne jotain. Myöhemmin opitte arvostamaan erilaisia asioita ja sitten olette onnellisia sen vähemmän täydellisenkin kumppanin kanssa.

Olen itse ollut aikanaan vastaavassa suhteessa ja olen hyvin onnellinen, että "jouduin" opiskelun takia muuttamaan ja pääsimme siten eroon toisistamme. Edelleen arvostan häntä ihmisenä, mutta kertaakaan en ole kaivannut takaisin vaikka olen sen jälkeen kokenut todella vaikeitakin suhteita. Nykyään olen onnellinen tuon epätäydellisen mieheni kanssa :) 

t:eka vastaaja

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 22:58"]

Se kannattaa muistaa, että aika harva meistä löytää koskaan sitä täydellistä kumppania. Mutta jos tuossa vaiheessa on kova kaipuu se löytää, niin ei kannata jäädä roikkumaan suhteeseen, johon ei ole tyytyväinen. Luultavasti molemmat vain katkeroidutte, kun uskotte menettäneenne jotain. Myöhemmin opitte arvostamaan erilaisia asioita ja sitten olette onnellisia sen vähemmän täydellisenkin kumppanin kanssa.

Olen itse ollut aikanaan vastaavassa suhteessa ja olen hyvin onnellinen, että "jouduin" opiskelun takia muuttamaan ja pääsimme siten eroon toisistamme. Edelleen arvostan häntä ihmisenä, mutta kertaakaan en ole kaivannut takaisin vaikka olen sen jälkeen kokenut todella vaikeitakin suhteita. Nykyään olen onnellinen tuon epätäydellisen mieheni kanssa :) 

t:eka vastaaja

[/quote]

Minä varmasti kaipaisin miestä epätoivoisesti takaisin jos eroaisimme :( Olemme olleet yhdessä niin kauan, etten osaa edes kuvitella itseäni yksin, saati jonkun toisen kanssa (hullua sinänsä, kun juuri paljastin kuitenkin haaveilevani miehestä joka katsoisi niitä dokkareita kanssani ja omani ei sellainen ole). Lähipiirikin menisi varmasti ihan sekaisin erosta, koska me olemme se "vakiintunut pariskunta" kaikkien silmissä... Jos mies vaikka pettäisi, niin ratkaisu olisi helppo, mutta kun hän vaan on niin mahtava ihminen ja hyvä poikaystävä ainakin teoriassa :(

-aloittaja-

Ystävyys voi jatkua ja jopa syventyä eron jälkeen. 

Kyllä minä suosittelisin eroa. olette nuoria vielä ja ehditte vaikka mitä.