Kukaan ei ole koskaan pyytänyt meitä kylään. Ikinä.
Jos omia vanhempiamme ei lasketa, meidän perhettämme ei ole ikinä kutsuttu kylään mihinkään.
Saimme lapset nuorena ja niitä on monta. Ihan ymmärrettävää, ettei opiskelevat kaverit vähän yli 20-vuotiaana pystynyt kutsumaan viisihenkistä perhettä kylään. Eikä siihen ollut kiinnostustakaan, kun elämäntilanne oli ihan erilainen. Sitten kaverit valmistuivat, hankkivat ensimmäisen pienen asuntonsa ja meillä olikin sitten jo seitsemän lasta.
Meillä on aina ollut iso asunto muihin kavereihin verrattuna ja se on johtunut vain ja ainoastaan perheemme koosta. Meille on aina mahtunut ja käteväähän se on ollut kutsua meille ihmisiä, ei tarvitse pakata lapsia autoon ja ahtautua lapsinemme johonkin kaksioon.
Nyt kuitenkin harmittaa, etteivät lapset ikinä pääse koko perheen kanssa mihinkään kylään. Käyvät yksinään esim. kummeillansa tai kavereillansa, mutta eivät opi sellaista koko perheen vierailukäytäntöä, mihin itse olen kasvanut.
Valintoja, valintoja, mutta kunhan nyt sanoin.
Kommentit (15)
Ehkä kannattaisi avata se suu niille tuttaville ja puhua tästä asiasta, varmaan sieltä joku kutsu sitten tulee... Eikö teitä kutsuta edes synttäreille tms perheenä?
Eikai nyt kukaan vittumaisia lapsia halua kylään kämppää sotkemaan.
Minusta tuo koko perheen kanssa yökyläily on aika lailla unholaan painunut tapa muutenkin.
Kaikilla on niin kiire aina ja tiukka aikataulu ja kaikki pitäisi sopia viikkoja etukäteen, mitään ei voi enää kukaan tehdä ykskaks.
En minäkään kyllä saisi teitä majoitettua meille, meilläkään ei kolmesta lasesta huolimatta ole mitään superlukaalia, mutta pihalla on teltalle tilaa hyvin! Tervetuloa!
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:11"]

[/quote]
Yökyläily erikseen, en sellaista edes pystyisi kuvittelemaankaan! Kyse ei todellakaan ollut yökyläilystä, vaan ihan päiväsaikaan tapahtuvasta tavallisesta "tulkaa kahville" -kyläilystä. Tätä meillä lapsuudenkodissa harrastettiin. Mentiin vaikkapa lauantaina johonkin perheeseen kylään. Me lapset istuttiin tylsistyneenä olohuoneessa vanhempien vierellä, jos perheellä ei ollut sopivanikäisiä lapsia tai olivat kokonaan lapsettomia. Tai leikitimme vauvoja. Saimme pullaaa ja keksiä, piti katsoa silmiin tervehtiessä, oli nätit mekot ja piti käyttäytyä kauniisti. Opittiin käyttäytymistapoja.
Nyt kun meitä ei kutsuta mihinkään, lapsille ei tule sellaista kyläilyperinnettä. Ei koskaan viedä mitään viemisiä kenellekään jne. Tottakai meillä käy vieraita koko ajan, mutta omassa kodissa on ihan eri asia olla.
Lapset osaavat kyllä käyttäytyä, mutta harmittaa, ettei koskaan tavata ketään missään muualla kuin meillä kotona.
ap

Ei kai kukaan yökyläilystä puhunutkaan. Tosin meille saa tulla sekä päivä- että yökylään millainen porukka tahansa, kunhan tuo mukanaan sen verran patjoja, että saadaan kaikille riittämään.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:07"]
Ehkä kannattaisi avata se suu niille tuttaville ja puhua tästä asiasta, varmaan sieltä joku kutsu sitten tulee... Eikö teitä kutsuta edes synttäreille tms perheenä?
[/quote]
Kaverit alkoivat saada lapsia vasta normaali-iässä, eli kolmikymppisenä. Silloin meillä oli jo seitsemän lasta. Kutsuttiin synttäreille, mutta vain parin lapsen kanssa, nuorimpien. Ihan ymmärrettävää, sillä meitä on monta ja asunnot yhden lapsen kanssa paljon pienempiä.
Kertaakaan ei ole kutsuttu koko perhettä kerralla kylään mihinkään.
ap
Teitähän on kyllä tosi monta ja pienistä kahvitteluista tulee aika äkkiä reilusti yli kymmenen henkilön kutsut, jotka ei minulta ainakaan ihan heittämällä onnistu. Kynnys kutsua noin iso perhe on ehkä aika korkea, siinäkin ihanassa tapauksessa, että kaikki seitsemän lasta osaavat käyttäytyä.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:17"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:11"]
Minusta tuo koko perheen kanssa yökyläily on aika lailla unholaan painunut tapa muutenkin.
Kaikilla on niin kiire aina ja tiukka aikataulu ja kaikki pitäisi sopia viikkoja etukäteen, mitään ei voi enää kukaan tehdä ykskaks.
En minäkään kyllä saisi teitä majoitettua meille, meilläkään ei kolmesta lasesta huolimatta ole mitään superlukaalia, mutta pihalla on teltalle tilaa hyvin! Tervetuloa!
[/quote]
Yökyläily erikseen, en sellaista edes pystyisi kuvittelemaankaan! Kyse ei todellakaan ollut yökyläilystä, vaan ihan päiväsaikaan tapahtuvasta tavallisesta "tulkaa kahville" -kyläilystä. Tätä meillä lapsuudenkodissa harrastettiin. Mentiin vaikkapa lauantaina johonkin perheeseen kylään. Me lapset istuttiin tylsistyneenä olohuoneessa vanhempien vierellä, jos perheellä ei ollut sopivanikäisiä lapsia tai olivat kokonaan lapsettomia. Tai leikitimme vauvoja. Saimme pullaaa ja keksiä, piti katsoa silmiin tervehtiessä, oli nätit mekot ja piti käyttäytyä kauniisti. Opittiin käyttäytymistapoja.
Nyt kun meitä ei kutsuta mihinkään, lapsille ei tule sellaista kyläilyperinnettä. Ei koskaan viedä mitään viemisiä kenellekään jne. Tottakai meillä käy vieraita koko ajan, mutta omassa kodissa on ihan eri asia olla.
Lapset osaavat kyllä käyttäytyä, mutta harmittaa, ettei koskaan tavata ketään missään muualla kuin meillä kotona.
ap
[/quote]
Anteeksi.
Automaatisesti ajattelin, että olisi pidempiaikaisesta kysäilystä kyse jos on kerran ongelma.
Mä en millään usko, ettei teitä olisi koskaan kutsuttu koko perhettä, jospa ette vaan ole kyennyt järjestämään koko porukkaa kerralla mukaan itse ja nyt muistelet, ettei ole koskaan teitä kutsuttu.
Ja mitä siinä kahvittelupyynnössä pitäisi sitten sanoa, joka nimi erikseen. Itse ainakin vaan sanon/viestitän, että tulkaa kahville ja silloin tarkoitan koko porukkaa.
Luulen että kyläily on ylipäätään vähentynyt. Ihmisten elämä on aika kiireistä ja vapaa aika vietetään varsin mielellään omissa oloissaan. Lisäksi yhteydenpitotapoja on niin paljon nykyisin. Soitellaan, lähetellään tekstiviestejä, sähköpostia, keskustella FB:ssä jne. Ei ole sellaista tarvetta mennä tutun ihmisen kanssa nokikkain juoruamaan kuin ennen vanhaan kun puhelut maksoi maltaita eikä mitään muuta realiaikaista kommunikoitikeitoa ollu, kirjeilläkin meni päiviä kun niitä lähetti.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 13:07"]
Ehkä kannattaisi avata se suu niille tuttaville ja puhua tästä asiasta, varmaan sieltä joku kutsu sitten tulee... Eikö teitä kutsuta edes synttäreille tms perheenä?
[/quote]
Kaverit alkoivat saada lapsia vasta normaali-iässä, eli kolmikymppisenä. Silloin meillä oli jo seitsemän lasta. Kutsuttiin synttäreille, mutta vain parin lapsen kanssa, nuorimpien. Ihan ymmärrettävää, sillä meitä on monta ja asunnot yhden lapsen kanssa paljon pienempiä.
Kertaakaan ei ole kutsuttu koko perhettä kerralla kylään mihinkään.
ap
[/quote]
Hei, meillä on komle lasta enkä minäkään ota kaikkai mukaan joka synttäreille.
Otan ne jotka ovat iältään liki synttärisankaria tai muutenkin kavereita keskenään. Miksi ottaisin 12-vuotiaan esikoisen mukaan 4-vuotiaan tyttöni kaverin synttäreille?
Tosin sukusynttäreille mennään tietenkin aina porukalla. Unohda nyt ainakin tuo, että ikäsi jotenkin asiaan vaikuttaisi tai se, että sait lapset nuorena. Niin sain minäkin, mutta kyllä niitä äitikavereita on joka ikäluokassa.
Teidän pitää etsiä joku toinen suurperhe jonka kanssa kyläily on luontevaa puolin ja toisin.
t. yksi suurperheellinen myös
Ei meitäkään ole pyytänyt, siis meidän vanhempia lukuun ottamatta... Asutaan kaukana kummankaan suvusta, paikkakunnalla joka oli alunperin molemmille täysin vieras. Ei olla saatu täältä lainkaan ystäviä, mikä ei sinänsä meitä niin haittaa, mutta huomasinpa vaan kun tämän aloituksen luin, että on oltu 12 vuotta ilman yhtään kyläilyä muualle kuin jommankumman vanhemmille.
Ymmärrän, olisi meillekin haasteellista kutsua teidän koko perhe yhtäaikaa kylään. Pöydän ympärille ei kaikki mahtuisi yhtäaikaa, ja melko kalliiksi näin pienituloisillekin se tulisi.
Jos olette meidän tuttavapiiriä niin emme kutsuisi teitä erityisesti koko porukkana koska olettaisimme ettette haluaisi kaikki tulla koska emme ole koskaan nähneet teitä porukalla kylässä. Toisekseen veikkaisin ettei teidän isommat lapset haluaisi tulla meille kun meillä vain pieniä lapsia.
Mutta nyt kun tiedän että tulisitte joskus mielellään koko porukalla kylään niin ei kun tervetuloa vaan tylsistymään. Juodaan vaikka kahdessa eri porukassa niin mahdutaan kaikki pöytään. Tai katetaan pienimmille juomat olkkarin pöydälle.
No tulkaapa meille kylään. Olemme aina kutsuneet kaikenlaisia ihmisiä kylään, mutta väki on nykyään niin kiireistä, että hirveän työn takana kaikki vierailut.