Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan poikki erityislapsen käytökseen ja uhmaamiseen
16.02.2013 |
En jaksa tätä. Eskari-ikäinen on aina ollut vaikea tapaus mutta nyt viime aikoina oikein aktivoitunut huonon käytöksen suhteen. Olemme psykiatrisen puolen asiakkaita, koska hän lyö ja puree muita päivähoidossa toistuvasti, uhittelee aikuisille eikä osaa lopettaa ajoissa suunsoittoa. Joutuu jatkuvasti riitoihin, osa ryhmäläisistä ei uskalla olla hänen kanssaan enää leikeissä. Ja minä inhoan kohta koko lasta...
Jatkuvasti on vaikeaa, ihan kaikki. Pitää olla käytössä ties mitä tukimuotoja eikä niistä ole ratkaisevasti apua. Lapsi ei ole yökuiva, päivälläkin sattuu vahinkoja. Pelkoja on kamalasti ja niitä tulee jatkuvasti lisää, reipastaminen tai ymmärtäminen ei auta (molemmat kokeiltu). Lapsi puhuu naama irveessä, suuttuu mitättömistä asioista ja hänellä on outoja "pakkoja". Esim. joku juttu pitää olla juuri tietyllä tavalla tai saa raivarit tai jää jumiin hokemaan "mutta kun se on PAKKO laittaa noin". Eilen sain kantaa pois räpläämästä yhtä esinettä, jonka väänsi jatkuvasti kiellettyyn asentoon. Ja lapsi vaan raivosi.
Meidän piti äsken lähteä kirjastoon. Vaikka lapsi tietää lähdöstä jopa päivää etukäteen, hän jotenkin unohtaa sen tai ei sopeudu ajatukseen (vaikka haluaisikin lähteä), joten lähtöpäivänä sitten riitelee ja uhmaa. 15 minuuttia ennen lähtöä muistutin, mitä ollaan tekemässä. 10 minuuttia ennen lähtöä käskin lopettamaan leikit ja aloittamaan pukemisen. 5 minuuttia ennen lähtöä jouduin menemään auttamaan pukemisessa, joka johti siihen että lapsi karkasi ja naama irveessä syytteli minua, kun en antanut pukea päälle epäsopivia vaatteita + jankutti että rikoin hänen leikkinsä. Tähän totesin että jos hän ei olisi karannut, minun ei olisi tarvinnut juosta perään ja leikki olisi säilynyt koskemattomana. Lisäksi selitin, miksi vaatekappaletta x ei voi pukea kirjastoon päälleen. Yleensä tässä vaiheessa saan taluttaa hänet pukemaan haalarin jne. ja kuunnella haukkuja, tänään iski kyllästyminen ja ekasta huudosta totesin, että "en voi viedä sinua ulos huonon käytöksesi vuoksi" + kävelin pois laittamaan pyykkiä. Lapsi jäi raivoamaan huoneeseensa. Minä en enää välitä, pistäkööt paskaksi vaikka koko huoneensa jos haluaa. En jaksa enkä halua tapella kohta kouluikäisen kanssa pienistä asioista, vääntää vuodesta toiseen samoista jutuista ja saada palkkioksi pelkkää uhittelua sekä huutoa. :(
Kommentit (12)
Tunnistan kyllä olevani itsekin osa ongelmaa. Hermostun nykyään melko helposti enkä enää jaksa pitää kiinni kaikista tukimuodoista. Jos olen päivän yksin lapsen kanssa, olen fyysisestikin niin väsynyt että torkahtelen jatkuvasti. Huomasin tuossa aiemmin että lapsi oli repinyt kirjaston kirjan sivuja niin että ovat melkein irti ja sain todella purra kieltäni, etten sanonut rumasti. Toruin toki kovalla äänellä, mutta lapsi sanoi vain hiljaa "joo" ja vaihtoi puheenaihetta. Mikään ei mene läpi hänen päähänsä, ei tajua tämmöisiä. Ja sitten vaan selittää jostain typerästä jutusta, jota joku ryhmäläinen on väittänyt todeksi ja lapsihan uskoo sokeasti. Jos sanon ettei asia voi pitää paikkaansa, saan huutoa ja minulle heristetään sormea tietävästi (helvetin ärsyttävä ele, mistä lie oppinut!) kulmat kurtussa. Silloin on vaikea pitää kiinni itsehillinnästä. Olenkin alkanut kommentoimaan "aha" varsinaisen keskustelun sijaan, koska en tahdo tai jaksa väitellä yhtään enempää mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2013 klo 11:08"]
Se on välillä uuvuttavaa. Muistathan kehua myös tosi pienistä asioista esim. seuraavan kerran kun lähtee mukaan helposti niin "kiva kun lähtö sujui mukavasti" tms. Meillä nuo hiukan auttoi ajan myötä. Ja vaatteiden pukemisessa annat itse vaihtoehdot. Otatko a:n vai b:n..
Voimia!
[/quote]
Kiitos viestistäsi. Se on koko ajan uuvuttavaa, ei vain välillä. Ei auta kehut tai positiivinen huomio tälle lapselle, sivuuttaa ne vaikka hänet pysäyttäisi siihen paikkaan ja antaisi hymyillen, silmiin katsoen palautetta. Valintatilanne saa hänet usein ärtymään, yritän antaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden päättää asioistaan silloin kun se on järkevää.
Meillä ei ole edes erityislapsi ja puolta nuorempikin on, mutta en jaksa. Hermoni ei kestä. Olen riekaleina. miksi? en tiedä. Mutta kilahtaa kaikesta viattomasta lällättelystä, kun poika ei edes ymmärrä vielä että toiselle on rumaa tehdä tai sanoa niin ja näin... Olen koko ajan hermo kireellä ja pienikin juttu aiheuttaa raivarit. Minussa. Itke suurimman osan päivästä.
Ap, ymmärrän hyvin ja erityislapsen kanssa on todella raskasta. Itse tein pahimmassa vaiheessa sen että pistin kaikki "ärsykkeet" minimiin eli ei käyty kirjastossa ( ei kirjaston kirjoja revittäväksi), puhtaita vaatteita oli vain yksi vaihtoehto esillä, leluja huoneessa aivan minimi (kun ne oli rikottu niin kesti kauan ennen kuin palautin vanhoja), päivärytmi rutiiniksi. Kuullostaa karulta mutta auttoi sekä oman pinnan kestämiseen että pojan kehitykseen.
Kiitos teille muillekin ja jaksamista ihan kaikille!
Lepäsin tuossa nyt aikani, itkin ja kuuntelin, kun lapsi leikki huoneessaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Soitin miehelle töihin ja kerroin tilanteen, tämä neuvoi laittamaan lapselle jonkun elokuvan ja olemaan välittämättä käytöksestä. Meillä ei ole mitään lounaaksi kelpaavaa kotona kun kirjastoreissulla piti käydä kaupassakin, mutta ehkä keksin jotain.
Kyllä se on tehtävä kuten nro 6 neuvoi: pelkkä päivärytmi riittäköön rutiiniksi, enempään en juuri nyt kykene. Ihan sama, meneekö lapsen aika elokuvien vaiko minkä parissa, kun ei tule lähdöistä yhtään mitään eikä minulla ole juuri nyt energiaa esittää ettei se häiritsisi minua. Aika karuahan tämä on, melkein kouluikäisen kanssa ei voi käydä lähikirjastossa tai pikkukaupassa ilman että siitä pitää muistuttaa, jankata etukäteen, kuunnella uhmaamisia ja suunsoittoa...joo ei, riittää jo. Ehkä teen sitten yksinäni nämä normaalit asiat, lapsi kun ei tahdo edes pihalle lähteä ja marisee, jos joutuu sataa metriä pidemmälle kävelemään. Olkoot sisällä ja paisukoot muodottomaksi, ruoka näyttää olevan elokuvien lisäksi ainoa asia joka häntä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2013 klo 11:55"]
Kiitos teille muillekin ja jaksamista ihan kaikille!
Lepäsin tuossa nyt aikani, itkin ja kuuntelin, kun lapsi leikki huoneessaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Soitin miehelle töihin ja kerroin tilanteen, tämä neuvoi laittamaan lapselle jonkun elokuvan ja olemaan välittämättä käytöksestä. Meillä ei ole mitään lounaaksi kelpaavaa kotona kun kirjastoreissulla piti käydä kaupassakin, mutta ehkä keksin jotain.
Kyllä se on tehtävä kuten nro 6 neuvoi: pelkkä päivärytmi riittäköön rutiiniksi, enempään en juuri nyt kykene. Ihan sama, meneekö lapsen aika elokuvien vaiko minkä parissa, kun ei tule lähdöistä yhtään mitään eikä minulla ole juuri nyt energiaa esittää ettei se häiritsisi minua. Aika karuahan tämä on, melkein kouluikäisen kanssa ei voi käydä lähikirjastossa tai pikkukaupassa ilman että siitä pitää muistuttaa, jankata etukäteen, kuunnella uhmaamisia ja suunsoittoa...joo ei, riittää jo. Ehkä teen sitten yksinäni nämä normaalit asiat, lapsi kun ei tahdo edes pihalle lähteä ja marisee, jos joutuu sataa metriä pidemmälle kävelemään. Olkoot sisällä ja paisukoot muodottomaksi, ruoka näyttää olevan elokuvien lisäksi ainoa asia joka häntä kiinnostaa.
[/quote]
Hei, meillä on 12v joka käyttäytyy noin. Ei varmaan tarvii kertoa että olen väsynyt ja uupunut. Dg adhd/as.
Pyydä apua ja sano tiukasti ettet enää jaksa, sinne psyk. polille missä käytte. Vain rehellinen avunpyyntö aiheuttaa mitään aputoimia. Jos sinnittelet, et saa mitään apua mistään. Itse sanoin miettiväni että annan lapsen pois, kun on vaikea jaksaa. Sain apua heti.
8, meillä on sitten melkein samat diagnoosit...tuohon as ei ole vielä varmistusta, mutta kyllä käytös on sitä luokkaa että varmaan kouluiässä tulee sekin papereihin.
Kiitoksia sinullekin. Minua kauhistuttaa tuleva, siis kun psyk.polilla on puhuttu jostain että tulisi kotiin joku tarkkailemaan arkea tai sitten että menisimme koko perhe sairaalaan osastojaksolle. En koe kauhean realistisina kumpaakaan vaihtoehtoa. Ihmettelen myös, miksei päiväkodin huolta lääkityksen tarpeellisuudesta suostuta kuuntelemaan. Minulla on sellainen tunne, että ennemmin tai myöhemmin lapsi otetaan huostaan- ja että ehkä se ei olisi niin paha juttu. Minulla kun ei ole keinoja auttaa tätä lasta. Nyt hän muuten katsoo tuolla hihkuen riemusta elokuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä yhdellä lapsella oli voimakkaita käytöshäiriöitä aikanaan. Riehui, kiukkusi, paiskoi tavaroita, jankkasi, itki ja huusi vaikka tunnin.
Hänellä nuo kohtaukset liittyvät ruoka-aine allergioihin. Mitään muita oireita ei sopimattomista ruuista tullut kuin nuo käytöshäiriöt. Jos tuollaisen rähinäkohtauksen alkaessa annoin antihistamiinin niin lapsi rauhottui reilussa viidessä minuutissa kun lääke alkoi vaikuttaa vaikka tavallisesti riehui tunnin.
Meillä pahimpia sopimattomia aineita oli E472C (esim. sinisessä Keiju margariinissa), pähkinät, sitrukset, kanamuna, kaneli, kardemumma, inkivääri jne. Myöhemmin myös vehnä ja soija muuttuivat sopimattomiksi. Ja ennen kivitysryöppyä meillä ei kaikki kiukut ole allergioita vaan ruoka-aineita testaan moneen kertaan ja seurataan. Ja samantapaisia mutta paljon lievempiä raivoamisia ym. tulee myös jos lapsella on liian kova nälkä tai väsy. Lisäksi esim. vehnä, kanamuna ja soija näkyvät myös allergiatesteissä.
Eli ap:lle vinkkinä seuraappa vaikuttaako ruoka mitä lapsi syö siihen miten hän käyttäytyy ? Todennäköisesti ruoka ei ole ainoa syyllinen käytökseen mutta joillakin ADHD lapsilla on ihan tutkitustikkin huomattu että jotkut ruoka-aineet pahentavat oireilua.
Ei lasta oteta huostaan. Anna vain tulla katsomaan touhua.
Itse suosittelisin teille kuvia. Eli pcs kuvia, joilla teet päiväjärjestyksen lapsellesi. Kuvat järjestykseen, mitä tapahtuu missä järjestyksessä. Lisäksi kuvat, mitä tapahtuu ei-toivotusta käytöksestä eli rangaistus.
http://papunet.net/tietoa/kuvapankkeja-ja-kuvakokoelmia
Voisi olla apua lapselle hahmottaa aikaa ja ennakoida, mitä tapahtuu.
Voimia sinulle. Tiedän, kuinka uupuneita nykyään erityislasten vanhemmat ovat kaikkien vaatimusten keskellä.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2013 klo 12:07"]
8, meillä on sitten melkein samat diagnoosit...tuohon as ei ole vielä varmistusta, mutta kyllä käytös on sitä luokkaa että varmaan kouluiässä tulee sekin papereihin.
Kiitoksia sinullekin. Minua kauhistuttaa tuleva, siis kun psyk.polilla on puhuttu jostain että tulisi kotiin joku tarkkailemaan arkea tai sitten että menisimme koko perhe sairaalaan osastojaksolle. En koe kauhean realistisina kumpaakaan vaihtoehtoa. Ihmettelen myös, miksei päiväkodin huolta lääkityksen tarpeellisuudesta suostuta kuuntelemaan. Minulla on sellainen tunne, että ennemmin tai myöhemmin lapsi otetaan huostaan- ja että ehkä se ei olisi niin paha juttu. Minulla kun ei ole keinoja auttaa tätä lasta. Nyt hän muuten katsoo tuolla hihkuen riemusta elokuvaa.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutonen vielä; meillä jotenkin poika rupesi sen "karun jakson" aikana paremmin ymmärtämään (yksinkertaisia) syy-seurausjuttuja - lelut rikki, ei ole kivaa, ei uusia leluja jos lelut rikotaan tai revitty kirjastokirja, ei kirjastokirjoja, samat kirjat, tylsää. Sitten kun huomattiin että ymmärrys lisääntyi niin laajennettiin reviiriä ja tässä kohtaa otettiin voimakkaasti positiivinen palaute mukaan, mutta heti otettiin askel taaksepäin jos tuli takapakkeja. Helppoa se ei ollut ja vaikeinta oli koko lähipiirin sitouttaminen.
Meillä oli ennen samankaltaisia lähtemisongelmia ja eskarissa oli melkoisen hankalaa monen asian kanssa. Pukemisessa autoi, kun laitoin vaatteet lattialle valmiiksi järjestykseen. Jos lapsi ei muistuttelujen jälkeen alkanut pukeutumaan, pukeuduin itse ja sanoin selvästi, että menen jo pihalle odottamaan (kerrostalossa asuva menisi tietty ulko-oven taakse käytävään). Meillä toimi hyvin ja lapsi pukeutui ja tuli vauhdilla perässä! Tumppujen ja mahdollisten kuminauhojen kanssa autoin sitten pihalla.
Kerran lapsi pelästyi ja juoksi sukkasillaan perässä pihalle, kun luuli minun lähtevän ja jättävän hänet yksin. Jos siis haluat kokeilla, kannattaa sanoa tosi selvästi että odotat pihalla.
Meillä eskari-ikä oli kyllä monin tavoin vaikea ja erityisluokallehan poika joutuikin. Nyt eka luokalla ja erityisesti kevätpuolella monet eskarissa vaikeat asiat ovat helpottaneet. Mietin että osa niistä saattoi olla sitä kuuluisaa 6-vuoden uhmaa. Onneksi se on takana, odottelen kauhulla murrosikää....
Se on välillä uuvuttavaa. Muistathan kehua myös tosi pienistä asioista esim. seuraavan kerran kun lähtee mukaan helposti niin "kiva kun lähtö sujui mukavasti" tms. Meillä nuo hiukan auttoi ajan myötä. Ja vaatteiden pukemisessa annat itse vaihtoehdot. Otatko a:n vai b:n..
Voimia!