Mitä tehdä kun ei jaksa nelosluokkalaisten tyttöjen sorsimista!
Pitäisi alkaa nyt ehkä kymmenennen kerran tälle vuodelle vääntämään jotain sorsimismeiliä jollekin vanhemmalle.
Ensin lapseni kiusasi yhtä. Jäi kiinni ja tytöt erotettiin toisistaan toisen vanhemman toiveesta.
Sen jälkeen olen valittanut ainakin kolmelle äidille, että nyt vittu loppuu. Nyt tyttäreni on leikkinyt torstai-iltapäivisin yhden tytön kanssa ja olimme kutsumassa tyttöä kanssamme kylpyläänkin, mutta tänään tyttö oli ilmoittanut, että ei ole enää kaveri minun tyttöni kanssa, eikä puhu hänelle enää koska X oli sanonut, että minun tyttöni on tyhmä.
Tyttöni on ihana, erikoinen, puhelias, levoton ja vähän lapsellinenkin, mutta näitä tulee nyt ihan koko ajan. Ensin leikitään sen kanssa ja sitten se leikkiikin ton kanssa ja aina minun tyttöäni sorsitaan.
Onko kellään muulla samanlaista?
Onneksi tytölläni on kaksi koulun ulkopuolista rakasta ystävää! Mutta luokalla ei ole enää ketään...
Kommentit (11)
Kokeepa kiusaaja-tyttösi kantapään kautta miltä kiusatuista tuntuu. Turha itkeä, kun kakat on jo housuissa.
No kuuleppa kolmonen, kyse olikin pelosta, mikä on hyvin inhimillinen tunne. Lapseni oli yrittänyt omia yhtä lasta ystäväkseen puolipakolla, ettei joutuisi juuri siihen tilanteeseen missä on nyt... Liian voimakas omiminenkin on kiusaamista.
Surullista, jos luulet lasten olevan niin viisaita, etteivät koskaan ole tyhmiä.
ap
Tuttu tunne. Jaksaa jaksaa.. Ei siinä auta kuin jaksaa puuttua ja selvitellä.
Et olisi mennyt lisääntymään. Minä ymmärrän oman luonteeni rajoitukset ja olen päättänyt, etten siirrä sekundageenejäni eteenpäin. Rääkätkööt muiden keharikakarat toisiaan keskenään.
Meiliä opettajalle ensin... sitten vasta eteenpäin, toimi oikein.
Miksi ei äiti voisi olla suoraan toiseen äitiin yhteydessä? Eikö se ole suoraselkäisempää kuin kierrättää kaikki opettajan kautta?
Koulukiusaamiset kuitenkin kuuluu koululle, siksi sieltä tulee aloittaa.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2013 klo 09:44"]
Miksi ei äiti voisi olla suoraan toiseen äitiin yhteydessä? Eikö se ole suoraselkäisempää kuin kierrättää kaikki opettajan kautta?
[/quote]
Heh, tästä saa ihan sen käsityksen kuin vain naisilla olisi lapsia.
Nämä asiat hoidetaan koulun kautta, jos tilanne on tosiaan noin hankala.
Siis iltapäivisin on leikitty? Ei koulussa? Eihän tuo sitten mitenkään kuulu kouluun ja opettajalle tuo asia. Hoitakaa lastenne vapaa-ajan asiat muualla älkääkä rasittako opettajia turhalla. Ap:n lapsi kuulostaa muutenkin tosi rasittavalta (erikoinen, puhelias, levoton...) joten onko mikään ihme, etteivät muut jaksa leikkiä hänen kanssaan. Ap voisi opastaa lastaan, miten edetä sosiaalisissa tilanteissa.
Argh. Tytöt on kamalia. Niin kamalia ja neljäsluokka on vedenjakaja. Sitä ennen ne on vielä iloisia palleroita, jotka kiusaa ehkä joskus toisiaan, mutta ovat kuitenkin ystäviä ja sitten käy juuri noin, puf, ne onkin kaikki hirveitä sadisteja. Ei auta kuin lähettää vaan sitä meiliä.