Miten saada tyttö miettimään syömisiään

Mä soittaisin koulun terkalle ja kysyisin vinkkejä, hänellä taatusti on kokemusta näistä, ja varmaan osin tunteekin tyttöäsi, jota me emme tee.

Suosittelen myös tuota kouluterveydenhoitajaa. Äidin ohjeet on toisten asioihin puuttumista, nalkutusta ja huutoa. Tuskin menee viesti perille.

Paha kysymys. Sinuna ensinnäkin pitäisin herkut poissa kotoa myös viikonloppuisin ja repisin sen teinin mukaan urheilemaan. Eli omalla esimerkillä ja pitämällä kaapissa vain terveellisiä ruoka-aineksia...

Kun tuo on saatu alulle, voisit sanoa tytölle, että hän syö EPÄTERVEELLISET määrät nameja yms. Älä siis korosta ylipaino-ongelmaa, vaan terveellisyyttä. Koeta sopia, että kun hän ostaa viikkorahoillaan herkkuja, söisi niitä vain yhtenä päivänä viikossa.

Miten  tyttärelläsi muuten menee, onko kavereita? Saako myönteistä ja rakastavaa huomiota teiltä vanhemmilta, ja erityisesti isältään (se on kuulemma tyttöjen itsetunnolle erityisen tärkeää, hyvä isäsuhde)?

Lapsesi BMI on 26 eli hän on ylipainoinen. Ja jos kolmessa kuussa lihoo kuusi kiloa, on tahti ihan hirveä ja jos sama meno jatkuu, lapsi on kohta vaikeuksissa ylipainonsa kanssa. Mieti kasvavan lapsen niveliä!

Ehdottomasti yhteys terveydenhoitajaan.

Hei, tuo on tosi hankala tilanne. Teinitytöille painosta huomauttaminen on todella riskialtista. Hänellä ei kuitenkaan ole selviä syömishäiriön merkkejä, joten senkin puolesta on vaikea puuttua asiaan tuomatta esiin sitä, että äiti pitää ylipainoisena.

Minulla ei ole vielä omia murrosikäisiä, mutta itse olin teininä kova herkuttelemaan ja koen, että säätelin syömisellä hankalia tunteita (vaikea perhetilanne, koulukiusaus ja murrosikä). Jos tytön syömisissä on tapahtunut muutos lyhyen ajan sisällä, kuten kuvaat, niin syynä voi olla joku tunne-elämän tai sosiaalisten suhteiden ongelma. Ehdotan:

-anna paljon aikaa tytölle, tee hänen kanssaan asioita mihin syöminen ei liity (esim. käykää iltakävelyillä, uimassa tms.). Yritä saada selville, onko jokin vialla ja auttaa selviämään siitä.

-jatka terveellistä ruokalinjaa kotona, ehkä vkl-herkkuja voisi myös huomaamattomasti keventää

-voisiko tyttö vielä innostua jostain urheiluharrastuksesta? Tai jostain muusta harrastuksesta? Ikä on tietysti hankala harrastuksen aloittamisen kannalta, mutta jos tyttö innostuisi jostain, niin mielenkiintoinen elämänsisältö voisi korvata herkkujen tuomaa mielihyvää.

Ehdotan kans terkkaria. Älä puutu sanallisesti syömisiin, ainakaan niin että sanoisit mitään lihomisesta. Jos on pakko puuttua, puhu ruokien terveellisyydestä, korkeintaan. En kyllä suosittelisi sitäkään, teinit on niin herkkiä. Kysy neuvoja siltä terkkarilta.

Jätä kaikki makeat ostamatta kotiin. Ala käymään lenkillä, sanot tytölle että susta on ikävää käydä yksin ja pyydät tyttöä seuraksesi.

Lisään vielä, että tutkimusten mukaan jo se, että pidättäytyy toistuvasti herkuista, vaikka tekisi mieli, lisää itsekuria herkkujen suhteen ja terveellinen syöminen muodostuu tavaksi ja herkkuja ei enää tee niin paljon edes mieli. Eli jos mahdollista, ehkäise herkkujen syömistä ainakin kotona, se voi pitkällä tähtäimellä vähentää herkuttelua myös koulussa ja muualla. Tietysti tämä ei ratkaise mahdollista taustalla olevaa ongelmaa.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 12:59"]

Hei, tuo on tosi hankala tilanne. Teinitytöille painosta huomauttaminen on todella riskialtista. Hänellä ei kuitenkaan ole selviä syömishäiriön merkkejä, joten senkin puolesta on vaikea puuttua asiaan tuomatta esiin sitä, että äiti pitää ylipainoisena.

Minulla ei ole vielä omia murrosikäisiä, mutta itse olin teininä kova herkuttelemaan ja koen, että säätelin syömisellä hankalia tunteita (vaikea perhetilanne, koulukiusaus ja murrosikä). Jos tytön syömisissä on tapahtunut muutos lyhyen ajan sisällä, kuten kuvaat, niin syynä voi olla joku tunne-elämän tai sosiaalisten suhteiden ongelma. Ehdotan:

-anna paljon aikaa tytölle, tee hänen kanssaan asioita mihin syöminen ei liity (esim. käykää iltakävelyillä, uimassa tms.). Yritä saada selville, onko jokin vialla ja auttaa selviämään siitä.

-jatka terveellistä ruokalinjaa kotona, ehkä vkl-herkkuja voisi myös huomaamattomasti keventää

-voisiko tyttö vielä innostua jostain urheiluharrastuksesta? Tai jostain muusta harrastuksesta? Ikä on tietysti hankala harrastuksen aloittamisen kannalta, mutta jos tyttö innostuisi jostain, niin mielenkiintoinen elämänsisältö voisi korvata herkkujen tuomaa mielihyvää.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 12:57"]

Suosittelen myös tuota kouluterveydenhoitajaa. Äidin ohjeet on toisten asioihin puuttumista, nalkutusta ja huutoa. Tuskin menee viesti perille.

[/quote]

Viikonlopun herkuttelua ei kannata lopettaa, mutta sipsit voi vaihtaa poppareihin, jätskin mehujäähän, suklaan pieneen pussiin karkkia... Eli pieniä muutoksia voi kotona tehdä ilman, että siitä tehdään numeroa. Ja yhteys siihen terkkaan, hiton iso riski puuttua siihen itse, äitinä.

Seuraan juuri sivusta tällaista tyttöä, joka siis sairastui nyt syömishäiriöön...

Hei, minun mielestä on hyvä että mietit miten ottaa asian esille, vai ottaakko ollenkaan. Oma paras kaverini kärsi mielettömästi aikanaan äitinsä hyväntahtoisista vihjailuista että painoa on liikaa. Se vaan on monelle teinille todella kova pala että on jopa äitinsä mielestä ylipainoinen. Äiti on juurikin se ihminen jolta viimeiseksi haluaa kuulla, että herkkuja voisi jättää vähemmälle jotta paino ei nouse enää. Ja varmasti jollain tasolla hän tietää itsekkin, että omat syömisensä ovat vaikuttaneet painonnousuun. Minun mielestä tuo soittaminen kouluterveydenhoitajalle on ok, jos tiedät että kyseessä on ihan fiksu terkka joka ei mene möläyttämään teinille että sinä soitit sinne. Itsellä oli aikoinaan sellainen terkka, joka teki ennätyksen vaitiolovelvollisuuksien rikkomisessa, eikä ollut hienotunteinen varsinkin mitä tuli painoon, seksuaalisuuteen jne.

Mietin sitäkin, että voisitko vaikkapa päättää pitää itse kuukauden herkkulakon, ja kysyä tytöltäsi että haluaako hän kaverina myös yrittää. Esittäisit asian nimenomaan niin että sinä haluat itseäsi varten elää hetken vähän terveemmin, ja olisi kiva jos saisit tyttösi ikäänkuin kannustuksena matkaan. Siinä hän saattaisi sitten samalla herätä siihen että se paino todellakin putoaa kun jättää herkut vähemmälle.

Kuulostaa ahmimishäiriöltä, tai alkavalta sellaiselta. Googleta BED.

Jos oireet sopivat, on kyseessä yhtä hankala tauti kuin muissakin syömishäiriöissä, ja kannattaa harkita terapiaa jo nyt. 

Itseni olisi pitänyt harkita sitä jo 12 vuotta sitten, kun aloin lihomaan samalla tavalla kuin tyttäresi, salaa ahmimalla. Nyt minulle on jo liian myöhäistä ja turhaa, tyttäresi varmsti vielä paranee!

Ette kanna enää herkkuja kotiin ja teinin viikkorahaakin voi pienentää jos huomaatte sen menevän roskaruokaan. Panostakaa kotona maistuvaan terveelliseen ruokaan. Varmistakaa, että kotona on aina saatavilla terveellisiä välipaloja, kuten maistuvia hedelmiä jne. Painosta ei tule tytölle mainita, koska nuoret tosiaankin ovat herkkiä.

Itse en lähtisi myöskään soittelemaan asiasta terveydenhoitajalle, vaan hoitaisin asian perheen kesken. Minusta teinillekin voi herkkujen rajoittamista perustella samalla tapaa kuin lapsillekin tuomatta ylipainoasiaa esille: Se on epäterveellistä.

Mitä mieltä se tyttö on itse painostaan? Siitä paljon riippuu voiko asialle tehdä oikein mitään. Jos tyttö itsekin välillä antaa ymmrätää että häntä ärsyttää olla pullukka tai että hän haluaisi laihtua, niin sitten on hyvä mahdollisuus että antamalla hyviä neuvoja miten helposti tehdä pieniä kevennyksiä sinne tänne voisi laihtua tai estää painonnousua. Mitään radikaalia kaikki herkut pois ja tosi tiukkana -kuuria ei teinille kannata ehdottaa, on tosiaan pahimmillaan syömishäiriön riski ja lievemmiläänkin se että teini torjuu koko asian koska toteaa liian työlääksi ja kaikki ilot vieväksi.

Mutta sitten on niitä teinejä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa onko läski vai ei. Ja jos kuka tahansa yrittää asiaan puuttua niin puolustavat apinan raivolla oikeuttaan olla sellainen kuin ovat. Tällaisen kanssa ei kyllä ole paljon toivoa onnistua asiasta puhumalla. Vain varmistua siitä ettei kotona niitä herkkuja koko ajan ole tarjolla. 

Toisaalta ei se niin kauhean vaarallsita ole jos on vähän pullea teininä. Minä olin myös, oli vaikea teini-ikä ja siinä missä jotkut muut kapinoi eri tavoin, minä vaan poistin kasvuun liittyvää ahdistusta syömällä. Läskeys oli osin myös tietoinen protesti sitä vastaan, kun ikäiseni muut tytöt vatvoivat koko ajan ulkonäköasioita, mikä oli minusta typerää enkä halunnut olla siinä mukana. Laihduin sitten parikymppisenä lähdettyäni opiskelemaan ihan itsestään niin että kun 13-vuotiaana olin painanut 70 kg, 20-vuotiaana 55 kg.

Älä sano vielä mitään syömisistä, liikkumisesta eikä lihomisesta.

Houkuttele mieluummin vaivihkaa mukaan kävelylle ja ota viikonloppuisinkin näytille vihannekset ja dipit. Muuta ensin omia tottumuksiasi, jos et itse noudata terveellisiä elämäntapoja.

Mun kohdalla kävi niin, että vuosia sitten mulle sanottiin, että syön epäterveellisesti, mistä kehittyi syömishäiriö. Koskaan en ole ollut oikeasti lihava, enkä edes pyöreä. Painoindeksi ei ole koskaan ollut yli 21. Ja silti se sana, epäterveellinen, sai pudottamaan painoa. Nyt muutama vuosi jälkeenpäin olen tottunut ajatukseen, että kyllä, voin syödä mitä haluan, ilman että lihoan.

Joo, tilanne on vähän eri, kun teillä sitä painoakin on ehtinyt kertyä, mutta kehotan välttämään aiemmin mainittuja sanoja. Ne sai takavuosina jotain napsahtamaan päässä.

Mä en ilmottaisi terkkarille. Ainakin mun tytön yläkoulun terkkari valitti jo seistalla tytön painosta ja se jäi oikeasti kaihertamaan hänen mieltään. Laihdutti sitten olemalla syömättä. Viikkorahan pienentäminenkin on vaikeaa, jos tytöllä on sisaruksia. Miksi yhden viikkorahaa vain pienennetään tai miksi muutkin joutuvat kärsimään, jos vain yksi laittaa rahansa mässyyn? Mä yrittäisin kannustaa harrastaa jotain, vaihtaa ruokaa terveellisemmäksi, tekemällä ruokaa, niin että kaikille tulee varmasti vatsa täyteen, mutta ettei voi övereitä vetää.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 12:58"]

Paha kysymys. Sinuna ensinnäkin pitäisin herkut poissa kotoa myös viikonloppuisin ja repisin sen teinin mukaan urheilemaan. Eli omalla esimerkillä ja pitämällä kaapissa vain terveellisiä ruoka-aineksia...

Kun tuo on saatu alulle, voisit sanoa tytölle, että hän syö EPÄTERVEELLISET määrät nameja yms. Älä siis korosta ylipaino-ongelmaa, vaan terveellisyyttä. Koeta sopia, että kun hän ostaa viikkorahoillaan herkkuja, söisi niitä vain yhtenä päivänä viikossa.

Miten  tyttärelläsi muuten menee, onko kavereita? Saako myönteistä ja rakastavaa huomiota teiltä vanhemmilta, ja erityisesti isältään (se on kuulemma tyttöjen itsetunnolle erityisen tärkeää, hyvä isäsuhde)?

[/quote]

Mä saattaisin kokeilla ehkä just toisin päin, koska tiedän mitä makeanhimo pahimmillaan on. Kokeilisin vähenisikö salaherkkujen syönti jos kotona olisi pieni jälkiruoka ruoan jälkeen. Ihan vaikka kiisseli-hedelmäsalaattilinjalla. Totaalikielto ei toimi aikuisillakaan.

Minä yrittäisin ensin jutella tytölle onko sattunut jotain muutosta ihmissuhteissa, ahdistaako koulunkäynti tai onko jotain muita ongelmia. Yleensähän tuossa(kin) iässä herkuilla lohdutetaan itseä.

Ap jatkaa:

Koulun terkasta on huonoja kokemuksia. Kaikki lähti siitä, että terkka oli möläyttänyt tytölle (noin 6kg aiemmin), että hän on alkanut lihomaan liian nopeasti ja hänen tulisi LAIHDUTTAA. Tuo on vaivannut tytön mieltä, vaikka hän itse ei myönnä sen vaivaavan. Itse havahduin miettimään tilannetta vasta silloin. En ole pitänyt häntä yhtään liian pullukkana aiemmin. Olen sanonut, että viikkorahoja ei saa käyttää herkkuihin, koska ne herkut ostetaan me vanhemmat silloin kun ostetaan. Perustellut sen sillä, että silloin viikkorahoista ei ole mitään hetken iloa enempää. Hänen tyylinsä on vastata kaikkeen "joo joo". Koulussa hän kertoi syöneensä viisi laskiaispullaa. Se suorastaan kauhistutti minua. Sanoi, että sellainen määrä ei ole hyväksi kenellekään. Pelkään koko ajan sanovani jotain liikaa... tiedän omasta kokemuksesta miten pienikin asia saa syömishäiriön alkamaan. Tyttö harrasti liikuntaa ohjatusti kaksi kertaa viikossa vuosi sitten. Yhtäkkiä hän halusi jättää kaikki harrastukset pois. Liikuntatunteja hän inhoaa, muttei osaa oikein perustella miksi. Ope on kuulemma ilhottava, mutten tiedä millä tavalla. Voi olla vain yleistä kielteisyyttä koulunliikuntaa kohtaan mitä itsekkin olen harrastanut. Koiraa hän lenkittää satunnaisesti ja pyydän melkein joka ilta häntä mukaan lenkeille. Joskus innostuu, mutta on kyllä erittäin laiska. Ei viitsisi kävellä kouluun tai koulusta kotiin ja on todella vihainen jos häntä ei haeta. Emme tokikaan kuskausta harrasta, kuin satunnaisesti kun muiden hoito-ja työmatkat osuu samoihin aikoihin. Häntä on hirveän hankala motivoida liikkumaan. Kavereita hänellä on paljon ja isäsuhde kunnossa niin biologiseen isäänsä kuin isäpuoleensa. Minä koen olevani hyvä äiti ja voin hänelle kyllä jutella hyvin monipuolisesti kaikesta. Eihän sitä silti koskaan tiedä mitä lapsi ajattelee ja tuntee sisällään. Minä itse pystyn pitämään paljon asioita vain omana käsiteltäväni. Se on varmasti ihan sukuvika. Yritän lapsia kannustaa kertomaan kaikki mieltäpainavat asiat kyllä.

Haluan vain sana, että kuulostat kivalta ja välittävältä äidiltä. Se on varmasti hyvä pohja asian selvittämiseen. Voisiko olla mahdollista, että tyttö ärsyynnyttyään kapinoi esim.terkkaria kohtaan? Kaikkea hyvää teille!

Mä saattaisin kokeilla ehkä just toisin päin, koska tiedän mitä makeanhimo pahimmillaan on. Kokeilisin vähenisikö salaherkkujen syönti jos kotona olisi pieni jälkiruoka ruoan jälkeen. Ihan vaikka kiisseli-hedelmäsalaattilinjalla. Totaalikielto ei toimi aikuisillakaan.

Hedelmät ja marjat jälkiruokana ovatkin hyvä vaihtoehto, kunhan niihin ei lisätä sokeria joukkoon. Kiisselitkin ovat usein hyvin sokeripitoisia, eli ei hyviä lainkaan. Täysin totaalikielto ei varmasti toimikaan, mutta se taas toimii oikein hyvin, että herkkuja syödään vain juhlissa tai muissa erikoistilaisuuksissa, ei todellakaan joka viikko eikä välttämättä joka kuukausikaan.

Minustakin kuulostat hyvältä ja välittävältä äidiltä. Ei minkään sinänsä tarvitse olla vinossa tytön elämässä, mutta murrosikä sinänsä voi herättää vaikeita tunteita, mitkä voi purkautua esim. ahmimisena. Toivottavasti löydätte keinon vähentää herkuttelua, mutta säilyttää tytön itsetunnon hyvänä :)

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 01:53"]

Ap jatkaa:

Koulun terkasta on huonoja kokemuksia. Kaikki lähti siitä, että terkka oli möläyttänyt tytölle (noin 6kg aiemmin), että hän on alkanut lihomaan liian nopeasti ja hänen tulisi LAIHDUTTAA. Tuo on vaivannut tytön mieltä, vaikka hän itse ei myönnä sen vaivaavan. Itse havahduin miettimään tilannetta vasta silloin. En ole pitänyt häntä yhtään liian pullukkana aiemmin. Olen sanonut, että viikkorahoja ei saa käyttää herkkuihin, koska ne herkut ostetaan me vanhemmat silloin kun ostetaan. Perustellut sen sillä, että silloin viikkorahoista ei ole mitään hetken iloa enempää. Hänen tyylinsä on vastata kaikkeen "joo joo". Koulussa hän kertoi syöneensä viisi laskiaispullaa. Se suorastaan kauhistutti minua. Sanoi, että sellainen määrä ei ole hyväksi kenellekään. Pelkään koko ajan sanovani jotain liikaa... tiedän omasta kokemuksesta miten pienikin asia saa syömishäiriön alkamaan. Tyttö harrasti liikuntaa ohjatusti kaksi kertaa viikossa vuosi sitten. Yhtäkkiä hän halusi jättää kaikki harrastukset pois. Liikuntatunteja hän inhoaa, muttei osaa oikein perustella miksi. Ope on kuulemma ilhottava, mutten tiedä millä tavalla. Voi olla vain yleistä kielteisyyttä koulunliikuntaa kohtaan mitä itsekkin olen harrastanut. Koiraa hän lenkittää satunnaisesti ja pyydän melkein joka ilta häntä mukaan lenkeille. Joskus innostuu, mutta on kyllä erittäin laiska. Ei viitsisi kävellä kouluun tai koulusta kotiin ja on todella vihainen jos häntä ei haeta. Emme tokikaan kuskausta harrasta, kuin satunnaisesti kun muiden hoito-ja työmatkat osuu samoihin aikoihin. Häntä on hirveän hankala motivoida liikkumaan. Kavereita hänellä on paljon ja isäsuhde kunnossa niin biologiseen isäänsä kuin isäpuoleensa. Minä koen olevani hyvä äiti ja voin hänelle kyllä jutella hyvin monipuolisesti kaikesta. Eihän sitä silti koskaan tiedä mitä lapsi ajattelee ja tuntee sisällään. Minä itse pystyn pitämään paljon asioita vain omana käsiteltäväni. Se on varmasti ihan sukuvika. Yritän lapsia kannustaa kertomaan kaikki mieltäpainavat asiat kyllä.

[/quote]