Tuttavaperheessä eron jälkeen...

Voi ihan hyvin olla oikein. Ei etävanhemman olekaan tarkoitus elättää lähivanhempaa, vaan ainoastaan osallistua oman lapsensa elatukseen. 

Ei sen etävanhemman tarvitse exänsä kuluihin osallistua vaan ainoastaan lasten! Lasten menoistakin vähennetään lapsilisät ja vasta sitten elatus jaetaan kummankin vanhemman kesken elatuskyvyn mukaan.

Elarit voivat hyvinkin olla ihan oikein. 

Meillä oli tilanne että jäin lasten kanssa kolmisin, jouduin muuttamaan eri paikkakunnalle koska sain työpaikan. Aloitin elämän täysin alusta lasten kanssa koska ex ei antanut muita kuin lasten huonekalut ja tavarat mukaan (no tietty omat vaatteeni sain pitää), joten mun piti hankkia kodin tavarat kahvinkeittimestä lähtien uusiksi.

Rahani ja raha-asiani olivat noin vuoden aivan sekaisin, sain harkinnanvaraista toimeentulotukea. Elarit oli laskettu ihan oikein, mutta mulla oli kaiken muun kanssa (oman erosta toipumiseni ja lasten tukemisen erossa)  niin työtä etten enää hallinnut rahajuttuja. Enkä enää oikein jaksanutkaan niistä välittää, ne tuntuivat kovin vähäpätöisille murheille vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi tietysti pitänyt ne hoitaa kunnolla, niin kuin ennenkin eroa. Olisi ollut yksi murhe vähemmän mietittäväksi iltaisin.

Ja jos ajattelet olevasi niin lähellä että tietäisit, jos kaverillasi olisi rahavaikeuksia, niin saatat olla väärässä. Mä pystyin salaamaan rahavaikeuteni jopa siskoltani jonka kanssa olen todella läheinen. 

Mutta samaan aikaan ex hankki uuden asunnon, auton, matkusteli jne. Jatkoi sitä samaa herra huolettoman elämäänsä mihin oli tottunut jo aiemminkin.

Hyvin voi joo olla ihan oikein. Emme elä Jenkeissä, jossa eron jälkeen pitää toisenkin vanhemman saada säilyttää elintaso kutakuinkin samalla tasolla kuin aviossa. Ihan vaan siksi, että se olisi muuten epäreilua. Exät eivät ole velvollisia elättämään toisiaan, ainoastaan osallistumaan lasten elättämiseen.

Mielestäni tilanne on törkeä. En ymmärrä vanhempaa, joka ei huolehdi OMISTA lapsistaan.

Ikävä kyllä tuollaista on monissa perheissäkin. Äiti yrittää pärjätä lastensa kanssa pienillä tuilla. Isäkulta osallistuu perheen elatukseen jollain naurettavalla pikkusummalla, golfaa, käy kuntosalila ja reissaa kaveriensa kanssa laskettelulomilla. Osallistuminen lapsen hankkimiseen on nähtävästi pyyhkäistynyt mielestä.

Ratkaisuni on kevyt kastraatio miehelle, mutta hämmästyttävän monet vastustavat kaunista ja humaania ideaani.

Eron jälkeen toisen vanhemmista pitää muuttaa kuusen alle kuoppaan. Josta se otetaan esille vain jos ja kun lapsen kanssa asuva vanhempi häntä tarvitsee. Työssä pitää tietenkin käydä ja KOKO tili antaa lapsen kanssa asuvan vanhemman käyttöön, jos lapsen kulujen jälkeen vielä jotakin jää, maksetaan kuopassa asuvalle elatusmaksua ja tunnetustihan mitään ei jää...

Hohhoijaa. Terveisin aikuinen itsenäinen nainen ja kahden lapsen yksinhuoltaja äiti vuodesta -98, jolla on oma tili, omat rahat ja taloudellinen vastuu perheestään.

Matkustella ja muutenkin luksuselämää voi elää myös velkarahalla. Ja, jos elarit on lastenvalvojalla laskettu ne asiat lienee kohdillaan.

Naisten elatusmaksupuheet näyttää loppuvan hyvin lyhyeen, kun tilanne kääntyy toisin päin: lähivanhempi onkin isä.

Kun kyselin lastenvalvojan luona, että voisiko sitä maksaa mulle elatustukea, niin koko konkkaronkka lastenvalvojaa myöten katteli mua HITAASTI? Epäpyhä häväistys, mies puhuu elatustuista.

Vaikka ex oli vähän aikaa samassa meetingissä mainostanut, että on vakituinen työ. Niin nyt vain sanoi, että "ei ole tuloja".

Lastenvalvoja ei nähnyt tässä mitään ristiriitaa ja mulle sitten lätkäistiin KELA:n tuki. Tästä on jo vuosia. Edelleen ex on töissä (on ollut koko ajan) ja uuden miehensä kanssa elelee leveästi osallistumatta millään lailla lasten elatukseen. Ei edes joululahjoja tarvi ostaa, kun mä kuulema ostelen lapsille ihan liikaakin.

Tuli vain mieleen, että jos tilanne ois ollut toisin päin, niin mut varmaan haettaisiin Timbuktustakin makseleen elareita. Lait on samat miehille ja naisille, mutta KÄYTÄNNÖTÄ aivan erit...

Hyvät naiset, tässä on juuri se syy, miksi vuosien kotiäitiys on niin suuri riski! Jos vaikka miehen kanssa yhteisymmärryksessä sovitaan, että nainen jää kotiin hoitamaan lapsia 6 - 9 vuodeksi, ja sitten tulee ero, niin totta kai on niin, että nainen on heikoilla avioeron tullen. Harva nainen kotiäidiksi jäädessään neuvottelee miehensä kanssa siitä, millä tavalla mahdollisen eron tullen nämä vuodet naiselle hyvitettäisiin. Siis vuodet, jolloin mies on saanut rakentaa uraa ja kerryttää eläkettään, kun nainen on ollut kotona hoitamassa hommat...

Mun mieheni omisti asunnon (kaksio) ennen kuin mentiin naimisiin. Olin 33-vuotias, uranvaihtoa tekevä nainen (hyväntekeväisyysjärjestöstä liike-elämän palvelukseen, uudelleenkoulutuksen kautta). Mies halusi avioehdon, minä en suostunut, koska...jos meille syntyisi lapsia, olisin vähintään vuoden per lapsi kotona hoitamassa lapsia ja siinä iässä, mun urataustallani, olisi ollut todennäköistä, että olisin jämähtänyt assistentin tehtäviin (tähtäsin korkeammalle). (Tietyn iän jälkeen kun ei ole edennyt, todennäköisyys etenemiselle alkaa olla aika pieni, kun nuoremmat & kokeneemmat rynnii energiallaan ohi...) Sen verran reilu olin kuitenkin, että tein suullisen sopimuksen: jos meille syntyy lapsia ja tulee ero, niin omaisuus pannaan puoliksi, koska todennäköistä on kuitenkin, että lapset jäisi mulle. Jos meille ei syntyisi lapsia ja tulisi ero, en koskisi miehen omaisuuteen,vaan kumpikin pitäisi omansa.

Mulla on aina ollut periaatteena se, että kukin on ihan itse vastuussa omasta elintasostaan - valintakysymys mm. kouluttautumisen ja ammatinvalinnan kautta - oli sitten kyseessä mies tai nainen. Avioeron jälkeen mies ei ole velvollinen kustantamaan naisen elintasoa eikä nainen miehen, jos niikseen tulee. Mutta... nämä tilanteet joissa yhteisellä sopimuksella nainen jää kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia, näissä mun mielestä on kohtuus, että tehdään sopimus siitä, miten mahdollisen eron tullen toimitaan taloudellisen hyvän jakamisessa. Yleensähän oletus on, että jäädään kotiin kun on taloudellisesti mahdollista ja palataan töihin vasta sitten kun tilanne on sellainen. Samalla nainen on usein todella mahdollistanut miehen etenemistä...

Eli naiset, miettikää, kannattaako se pitkä kotiäitiys. Jos valitsette kotiäitiyden, neuvotelkaa ihmeessä miestenne kanssa miten toimitte mahdollisen avioeron tullen. Jos sopimusta ei tule, ainakin olette tietoisia riskeistä - jotka voivat toteutua tai olla toteutumatta. Ettei tarvitse sitten myöhemmin surkutella, miten epäreilua elämä on!!

[quote author="Vierailija" time="18.03.2013 klo 15:53"]

Naisten elatusmaksupuheet näyttää loppuvan hyvin lyhyeen, kun tilanne kääntyy toisin päin: lähivanhempi onkin isä.

Kun kyselin lastenvalvojan luona, että voisiko sitä maksaa mulle elatustukea, niin koko konkkaronkka lastenvalvojaa myöten katteli mua HITAASTI? Epäpyhä häväistys, mies puhuu elatustuista.

Vaikka ex oli vähän aikaa samassa meetingissä mainostanut, että on vakituinen työ. Niin nyt vain sanoi, että "ei ole tuloja".

Lastenvalvoja ei nähnyt tässä mitään ristiriitaa ja mulle sitten lätkäistiin KELA:n tuki. Tästä on jo vuosia. Edelleen ex on töissä (on ollut koko ajan) ja uuden miehensä kanssa elelee leveästi osallistumatta millään lailla lasten elatukseen. Ei edes joululahjoja tarvi ostaa, kun mä kuulema ostelen lapsille ihan liikaakin.

Tuli vain mieleen, että jos tilanne ois ollut toisin päin, niin mut varmaan haettaisiin Timbuktustakin makseleen elareita. Lait on samat miehille ja naisille, mutta KÄYTÄNNÖTÄ aivan erit...

 [/quote]

Kyllä mä olen etä-äitinä maksanut mukisematta mulle määrätyt elatukset ja jatkan niitä nyt vielä kun poika on jo 18v ja opiskelee.

Ainoastaan äitiyslomien aikana olen kaksi kertaa kolmesta hakenut helpotusta maksuihin ja ekalla kerralla todettiinkin että en pysty elättämään edes itseäni tuloillani.