Yhden Kanssa On Helppoa

Mahtava teksti, hah! Ja varmasti totta. Ensimmäisen kanssa joutuu luopumaan kertaheitolla kaikesta omasta. Elämästään. Itsekkyydestä. Tokan kohdalla on kaiketi jo ehtinyt unohtaa, mitä ne asiat oikein olivatkaan mistä tuli joskus luovuttua. Puhumattakaan siitä triljoonan uuden asian ja käsitteen opettelusta...

No nimenomaan! Tokan kanssa ei muista että on joskus ollut muuta kuin palvelija :D

Näinpä! :D



Kummasti vaihtuu muuten ne niskaan asti ulottuvat kakkendaalivaipat, -paidat -housut sun muut asiaan kuuluvat tykötarpeet, tämän toisen kanssa ihan semmosessakin vessassa jossa EI ole kyseiseen toimintaan tarkoitettuja pöytiä, ekan kanssa sitä ois ollu (tai siis oli) hätää kärsimässä!



Äläkä turhia ressaa siivoamisesta, sitä ehtii tehä sitten joskus, ehkä. Ne kaksi pientä maakaria siinä lähettyvillä on paljon tärkeämpiä kuin se onko siivonnu tänään, eilen vai viime vuonna! Tai niin minä ainaki täälä itselleni uskottelen. ;D

Vain yhdestä on kokemusta; tämän tekstisi perusteella uskaltaisin harkita toista=D

No siis justiisa tätä mä oon miettinyt! Että jos toinen saataisiin, niin olishan se varmasti ihan eri tavalla raskasta ja kiireistä, mutta monessa asiassa oltaisiin jo paljon rennompia ja taitavampia. Vähemmän keltanokkia siis. Nyt enää harmittaa se, että ei tajuttu kokeilla tota sukka päähän -menetelmää iltaitkuisen vauvamme kanssa aikanaan.



Kiitos hyvästä tekstistä, taas!

Ihania muuten nuo vauvanrauhoitusvinkit :-) Villasukka otsalle ja höyhensaarille!

Täysin totta. Kyllä vain ekan kanssa oli niin pihalla, että jäkikäteen ei voi kuin nauraa :D Tokan kanssa oli jo paljon helpompaa, sehän meni ihan siinä sivussa, (kun keskittyi edelleen kasvattamaan sitä ekaa.) Nyt on kolmas tulossa, enkä osaa kyllä yhtään edes stressata.

Heh! Mun on monet kerrat pitäny kommentoida näitä sun hyviä tekstejä, mut sit jostain syystä se, mitä piti kirjoittaa, tulee mieleen vasta ulkona vaunulenkillä...



2 kk on nyt opeteltu tämän ensimmäisen kanssa ja varmasti on monta asiaa, mitkä olis ollu helpomminkin tehtävissä, vaikka on lähdetty asioissa siitä tavasta mikä on käytännöllisin :)



Pitänee koittaa tota sukan, pipon tms laittamista, vaikka ulos lähtiessä se on nimenomaan se pipo, mistä se raivari alkaa.



Tsemppiä sinne! Näitä tekstejä on mukava lueskella :)

Allekirjoitan tuon kaiken, mutat silti:



Ei kahdenkaan kanssa ole sen helpompaa. Oootas vaan, kun se nuorempi kasvaa...ei ne iankaiken taaperoita ole.



Sitäpaitsi, olet näköjään nyt jo töissä. Maltoito olla ees 3 vuotta kotona sen pienemmän synnyttyä? Voisi olal cähän eri fiilikset, jos olisit oikeasti 24/7 kahden pikkuihmisen esim. 2 v ja 4 v kanssa(nimenomaan kahden leikki-ikäisen, ei vauvan ja taaperoikäisen isosisaruksen kanssa). Ei se helppoa ole. Silloinhan se vielä on helppoa, kun toinen lapsista on ihan pikkuvauva ja se on niin lyhyt aikakkin.

Just näin! Toisen kanssa hoituu käden käänteessä se mikä ensimmäisen kanssa mietitytti kauan :)

siitä vaan ;)

Juuri niin, alkukankeus on karissut aikapäiviä sitten. Ei mekään ekan kanssa sitä rätti naamalle-hommaa tajuttu :)

Monet kolmen lapsen äidit ovat kertoneet mulle että se kolmas tulee vaan jotenkin siinä perässä, sen kummempia miettimättä. Toivotaan että pitää paikkansa :)

Viktor sai myös piporaivareita. Oli tosi kivaa kun koko talvi piti kuitenkin sitä pipoa pitää...



Tsemppistä ja onnea!

Itse taas sanoisin, että kyllä yhden kanssa oli helppoa MUTTA sitä ei tajunnut - eikä _voinut_ tajutakaan - kuin vasta jälkikäteen. Oli helppoa, kun piti pukea vain yhdelle lapselle ulkovaatteet eikä toinen ollut kiljumassa vieressä kuumissaan. Oli helppoa, kun piti syöttää / vaihtaa vaippa / nukuttaa vain yksi lapsi. Helkkari, silloinhan ehti jopa torkkua itse tai tehdä mitä tahansa, kun se yksi nukkui päiväunia - edes sen 20min kerrallaan putkeen!



Mutta silloin sitä "helppoutta" ei tiennyt, koska muutos entiseen "vapaaseen" elämään oli niin suuri. Nyt henkinen muutos on pienempi, kuten kirjoititkin että on jo unohtanut olleensa muuta kuin palvelija. ;) Mutta fyysinen muutos on ainakin itselläni suurempi. Enkä tarkoita roikkuvaa vatsarukkaani joka ei palaudu varmaan koskaan, vaan sitä järkyttävää totuutta, että minulla tosiaan on vain kaksi kättä, ja se on to-del-la vähän, kun hoidettavana on kaksi vaippaikäistä lasta. Nyt vasta näen, että nuo kaksi kättä riittivät mainiosti yhdelle lapselle, kun taas nyt ne riittävät useimmiten vain yhdelle kerrallaan ja toinen lapsi joutuu odottamaan vuoroaan - useimmiten parkuen samalla keuhkonsa pihalle.



Että kyllä se yhden kanssa oli helppoa, kaoottista mutta helppoa. Nyt tämä on rutiinia, vaikeammin hallittavaa rutiinia. Aion toivoa joulupukilta kolmatta kättä.

Hyvä joululahjatoive! Tarvitsisin välillä itsekin vähintään yhden käpälän lisää :D

Niin ja miltä itsestä tuntui saada kaksoset esikoisiksi....

Meillä tuli tuplat esikoisiksi ja tuli sitten heti opeteltua tuota kahden kanssa olemista. Me ei ainakaan ehditty kauheasti stressaamaan siinä härdelissä :) Piti vaan nopeasti tottua kuuntelemaan itkuja, kun e voinnut aina yhtäaikaa hoitaa molempia. Mies myös pääsi kerralla mukaan lastenhoitoon :) Nyt kun tuplat ovat jo isompia on ihana katsoa heidän yhteisiä leikkejään ja touhujaan. Samaa on varmasti odotettavissa myös sisaruksilla.



Kiitos mukavista ja viihdyttävistä kirjoituksista!

Aikasemmin kirjoitit särkylääkkeiden tehottomuudesta ja nytkin asiasta mainitsit. Siltä varalta, ettet kaikkia lääkeyhdistelmiä ole testannut. Mun pojan korvakierteessä Pronaxeeni-Panadol yhdistelmä oli lähinnä huono vitsi. Mutta Burana-Panadol versiolla jo pärjättiin jotenkuten. Kumpaakinhan saa antaa 8h välein, niin käytännössä saa sen 4h jälkeen antaa jotain. Kai jos oikein tiukkaa tekee se minimi antoväli voi olla yhdellä lääkkeellä 6h.

Buranaa ei ollakaan kokeiltu! Nyt onneksi ei ole tarvittu pronaxeniakaan, mutta pistän vinkin korvan taakse :)