Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako ketään muuta katsoa lapsuusajan valokuvia?
14.03.2013 |
Minä välttelen niiden katsomista aina kun voin. Lapsuusajan valokuvissa näkyy arka, ahdistunut, huonosti voiva, ylipainoinen lapsi, joka oli aina kaikkien tiellä, josta kukaan ei pitänyt ja joka oli vanhemmilleen pelkkä rasite. Jos joskus joku sukulainen erehtyy niitä albumista kaivamaan, tulen tosi vihaiseksi siitä, että se elämä oli silloin niin vaikeaa kuin oli - eli siis vanhempani tekivät siitä sellaista. Olen sen jälkeen monta päivä tosi ärtynyt, mikä on ajanhukkaa koska eihän niille asioille mitään voi. Vanhempani ovat myöntäneet myöhemmin, että olivat sen verran uupuneita ettei voimia oikein riittänyt kiinnittää huomiota meihin lapsiin ja ovat olleet siitä pahoillaan. Kyllähän senkin ymmärtää mutta ikinä en halua omia lapsiani samaan jamaan.
Kommentit (12)
Ihan kuin minun kirjoittamaani, sillä erotuksella että omat vanhempani ovat mielestään olleet hyviä vanhempia. En halua edes käydä "lapsuudenkodissani" jossa isäni edelleen asuu, niin huonoja lapsuusmuistoja minulla on. Ahdistun jo siitä jos ajan autolla siellä päin. Ja kuten sinäkin, valokuvissa näen surullisen ja epävarman lapsen joka oli aina ylimääräinen joka paikassa.
Hyvä puoli tässä on se että tiedän monta asiaa mitä en ikinä omille lapsille sano tai tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin minä ahdistun. Nykyään taistelen yleistyneen ahdistushäiriön kanssa ja saan onneksi tukea. Vanhempieni on ollut hyvin vaikea puhua menneistä ja en myöskään tahdo nyt muistella mennyttä. Aiemmin noin 10 vuotta sitten kärsin ja itkin usein lapsuuttani.
Kaikista tuntuu siltä - yksi kuva voi olla kiva mutta jo vartti muistojen kanssa on ahdistavaa.
No ei kaikista tietenkään tunnu siltä koska kaikkien lapsuus ei ole ollut onneton.
Ap, sulla on kuitenkin vanhemmat jotka ovat pahoillaan asiasta. EIhän se menneisyyttä muuta mutta tiedät ainakin ettei kyse ole välinpitämättömyydestä tai rakkaudettomuudesta.
Mulla on vaan ja ainoastaan hyviä muistoja lapsuudesta.. ainoa särö oli isän ja äidin ero enkä mä sitäkään niin pahalla ottanut, paremmin meni riidattomassa kodissa.
Tottakai on tapahtumia jotka oli lapsena kamalia, joku sanoi pahasti tai ei saanut sitä mitä olisi halunnut ja teininä sydänsuruja.. mutta ne kuuluu elämään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6; niin, tuo anteeksipyyntö, varsinkin isältäni, on ollut aivan ratkaiseva tekijä siinä, että minulla on vanhempiini nykyään hyvät välit. Tajuan, että häpeä ongelmista esti ottamasta vastaan apua, jota heille tarjottiin. Jo se, että isäni on nähnyt omassa toiminnassaan jotain parannettavaa, on aika uskomatonta verrattuna siihen, että vielä hetki sitten hän syytteli meitä kaikkia elämänsä pilaamisesta, ja hän on tehnyt asian kanssa paljon töitä.
No, en mä näitä hirveästi muistele, nyt vaan tuli mieleen kun näin vanhoja kuvia.
ap.
Hirveätä kuulla, että kaikilla ei ole ollut onnellista lapsuutta eikä monella lapsella nykyäänkään ole. Taidan olla oikealla alalla kun näin vieläkin huolettaa. Itselleni lapsuusajan kuvat taas ovat ihanaa ajanvietettä, joiden kanssa voi vaikka koko ilta vierähtää. Niistä näkyy ilo, rentous, luonnollisuus, rakkaus yms. lapsen tarvitsemat asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tulee vähän surullinen olo. Se pieni tyttöparka ei yhtään tiennyt kuinka raskasta elämä aikuisena sitten on.
Mä ahdistun jo pelkästään lapsuuteni ajattelusta. Kuvat on liian konkreettisia. En halua muistella:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ahdistun pelkästä ajattelusta. Ja koitan olla ajattelematta, tulee niin huono olo. Enkä todellakaan halua katsoa valokuvia tms.
Äitini puheista saa kyllä sen käsityksen että mitään vikaa ei ole ollut.
mulle lapsuus on ahdistava aihe, aen koskaan katso lapsuuden kuvia, vältän myös kontaktia vanhempiini, he ovat samoja ilkeitä kun olivat kun olin lapsi, pitävät itseään niin kivoina.
Minulla taas lapsuuden ja nuoruuden aikaiset valokuvat ovat olleet tosi valaisevia sen suhteen, että en ollutkaan ruma ja lihava, vaikka silloin luulin niin. Kiitos äidille ulkoisen olemukseni arvostelusta! Onneksi olen tervehtynyt niistä ajoista ja äitikin on taaksejäänyttä elämää...