Opettaja! Onko kouluarki erilaista kuin opiskellessasi odotit?

En ole itsekään miltään kesyltä yläasteelta lähtöisin, mutta se maailma on muuttunut todella paljon omista kouluvuosistani (80-90-luvulla).



Huumeet, haistattelu ja auktoriteettien kunnioittamisen puute on lisääntynyt ja suurin ongelma ovat hankalat vanhemmat. Sosiaaliluokasta riippumatta.



Päihdevanhemmat eivät pidä mitään keskusteluyhteyksiä (vaikka aihetta olisi) - jotkut tosin tulevat koululle haistattelemaan opelle kuin teinit ikään. Ns. parempien perheiden vanhemmat pyrkivät saamaan erilaisia joustoja ja omia sääntöjä koululta (omia lomia, uudet kokeet, omia aikoja monille harrastemenoilleen) ja toiset ovat jatkuvasti yhteydessä milloin mistäkin yhdentekevästä aiheesta, joka ei niinkään kosketa oppimista, kasvatusta tai koulun arkea.



Lapsille (tai nuorille, olen yläkoulussa) ei kotona opeteta, kuinka koulussa tulee toimia (sääntöjen ja ihmisten kunnioitus), että koulutyöt on hoidettava sovitusti (aina yritetään säätää omia ohjeita) ja käytöstavat on monella hukassa (toisten huomioon ottaminen, jonotus, rehellisyys, sosiaalinen älykkyys jne.). Onneksi on iloisia poikkeuksiakin :-)



Kiinnostavaa nähdä, minkälaisia työntekijöitä näistä kasvaa tulevaisuuden työpaikoille.

Todellisuus on jotain ihan kamalaa. Harjoituskoulussa oli sitten kuitenkin eri tilanne, kun aina oli se luokan oma opettaja siellä luokan takaosassa. Eikä oikeasti ollut se ihminen, jonka piti ratkoa niitä ongelmatilanteita pitkällä aikavälillä.



Kouluarki on stressaavaa ja ankeaa. Oppilaat paljon haastavampia kuin harjoittelukoulussa. Käytös on huonompaa ja kun eivät ole tottuneet erilaisiin oppimiskeinoihin ja -tekniikoihin, niin vastustavat kovasti kaikkea erilaista tapaa oppia. Esim. kiertopistetyöskentelyä.



Olen todennut, että olen väärällä alalla. Koulun todellisuus ei ole se, mitä varten opiskelin.

ja kokemus juuri päinvastainen. Joku Norssi nyt on jostain toiselta planeetalta, mutta yleisesti työ on ollut odotettua helpompaa ja lepposampaa. Voisiko johtua siitä, ettei mulla ollut mitään harhakäsityksiä ja olen tehnyt 10 vuoden työuran yksityisellä sektorilla kovassa paineessa, joten en hötky enää turhasta.

mitä harjoittelukoulussa oli. Monella paikkakunnalla Norssit sijaitsee ihan kauheimmilla alueilla (ainakin Turku, Jyväskylä, Oulu) ja sieltä saa tosi realistisen kuvan yläasteen meiningistä.



Työskentely koulussa on paljon mukavampaa kuin noissa harjoituskouluissa. Se mihin ainakin omana opiskeluaikanani petyin oli se, että en saanut mitään koulutusta erityisoppilaiden kohtaamiseen. Nyt on joka luokalla joku s2-oppilas, joku asperger, joku tourette, joku psykopaatti, joku masentunut ja joku lukihäiriöinen. Sit niitä asioita ei saa paljastaa muille oppilaille ja miten ihmeessä tuet nuorta hänen omassa kasvussaan ja kehityksessään, kun et voi paljastaa muille vaikka asperger-piirteitä.



Hirvittävän mukavaa on kuitenki työ. Ainut SUURI miinus on homeiset koulut, jotka vievät terveyden.

ja päätin palata opehommista takaisin vanhalle uralleni. Oli aika raskasta ja juurikin niiden erityisempien tapauksien (ja joidenkin vanhempien) johdosta. Hirveä suunnittelu, jota ei kukaan arvosta - sama vaikka lonkalta vetäisi tunnit, koska ei kuitenkaan mene pasmojen mukaan. Surkea palkkaus siihen nähden, minkä verran työ vie aikaa ja stressaa. Vielä vapaa-ajallakin.

Itse olin koulussa 80-90-luvulla, eikä meillä silloin haistateltu opettajille, kustu pitkin koulun pihaa, hakattu luokkakavereita tms. Nykymeininki on jotain ihan hirveää. Kaikki tarkkislaiset ja apukoulutyypit sun muut on siellä normaalien kanssa samassa tilassa, eikä yhtään päivää mene niin, etten miettisi, mitä mahtaa tänään tapahtua. Milloin on kenelläkin puukko matkassa, milloin jonkun pissiksen uusnatsipoikaystävä tulee uhkailemaan minua koululle jne.



Pidän kuitenkin työstäni, ihme kyllä. Olen kiinnostunut oppiaineestani.



Koulutuksesta ei ole tässä työssä mitään apua, vaan sitä mukaa oppii, kun tilanteita tulee vastaan, ja osaa sitten seuraavalla kerralla luovia paremmin läpi väljemmille vesille. Kymmenen vuoden työnteon jälkeen osaan jo jättää tietyt asiat omaan arvoonsa ja madella huoltajien edessä ja samaan aikaan yrittää kasvattaa sekopäisistä teineistä yhteiskuntakelpoisia. Täytyy vaan ottaa se asenne, että hulluiltakin voi vaatia, kunhan on huumorin pilke silmäkulmassa, ja tehdä ehdottomasti selväksi, että minun ylitseni nyt ette kuitenkaan pääse kulkemaan, tyyliin "muruseni, laitapa se kännykkä pois ja ota kynä käteen, olemme sivulla xx ja sinä aloitat". Jos oppilas käyttäydy kunnolla, heitän sen pihalle. Jos se ei suostu lähtemään, viskaan repun käytävälle - kännykkäänsä se ainakin aina seuraa.