Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko muille äideille päiviä, ettei vaan jaksaisi olla läsnä lapsille?
30.12.2012 |
Minua ei huvittaisi tänään yhtään hoitaa lapsia. Ei siivota yhtään kaatunutta maitomukia, ei vaihtaa vaippoja, ei nukuttaa päikkäreille, ei auttaa leikeissä eikä jutella. Haluaisin vaan olla....mut eipä se auta. Onneksi enää öbauttiarallaa 18 vuotta ja sitten on omaa rauhaa.
Kommentit (19)
Meillä on 4 pientä lasta joista vanhin on 9- vuotias.
Nyt isukki on esikoisen kanssa hiihtämässä, pienimmät nukkuu. Lämmitän saunaa ja juon kahvia.
Illalla menen lenkille ja päivittän naamakirjaan kuvat kun käytiin aamupäivällä luistelemassa.
Jos et tahdo olla lapsiesi kanssa tai jutella heille niin pitäisikö mennä juttelemaan jonnekin? Neuvolaterapia on ilmaista.
En ainakaan itseäni kiusaisi noin kuten sinä. Elämää on eikä vaan odottaa että lapset kasvaa pois jaloista rääkymästä. Tosi surulliseksi tulin puolestasi.
Tuo sinun asenteesi tässä ei ainakaan auta. Jos se olisi kunnossa niin ei tulisi tuollaisia ajatuksia. Ja kakkonen: onko se jotenkin hyvä ettei ole lapset ainakaan heitteillä ollut? :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mut johtuu lähinnä miehestä. Tulee vaan sellanen olo et miksi mun pitää hoitaa sairasta lasta ja perua sovittu meno, kun toinen vaan nukkuu darroissaan.
Eihän se tietty ole lapsen vika, mut tänään vaan tuntuu raskaalta.
Voi hellantelttu sentään. Neuvolaterapiaa vielä... :D
Mielestäni on ihan normaalia, että joka päivä ei jaksa olla 100% läsnä kaikille.
Jos ei tule, niin ei sekään ole normaalia..
tottakai. Jos ei tule, niin joko on todellä vähän lastensa kanssa, tai sitten kieltää itseltään negatiiviset tunteet.
Täläkin hetkellä odotan kuuta nousevaa että koulu alkaisi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aina iloinen, läsnäoleva ja virikkeellinen äiti, mitä lapsen syntymästä kuluu lapsen itsenäistymiseen. Onnittelut heille jotka tähän pystyvät. Tavalliset kuolevaiset voivat antaa itselleen anteeksi ne huonot päivät. Ja lapselleen myös - eiväthän lapsetkaan aina ole parhaimmillaan, ja silti elämä menee eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan suositeltavaa jos ei PUHUA jaksa lapsilleen!
No ei sinusta tietenkään, mitähän terapia sinulle mahtaakaan tarkoittaa kun noin kielteisesti siihen suhtaudut?
Jos lapsien kanssa ei voi PUHUA ja elämä on noin raskasta niin ei se enää normaalia ole.
On kuulkaa ihan omaa elämäänne siellä kiekkua kaatuneiden maitojenne sotkussa huokailemassa. Jos ei jaksa niin ei jaksa. Kivaa toi varmaan lapsillenne on. Hyvät muistot ettei äiti jaksanut puhua tai tehdä mitään. :(
Okei muotoillaan se sitten niin että jos näitä tulee toinen kerta viikossa ja viikottain toistuu ainakin kerran niin sun kannattaa soittaa neuvolaan ja pyytää apua. Neuvolasta saa myös perheelle apua, mutta kuka niissä sinun mielestäsi käy? Ei ainakaan sellaiset jotka ei jaksa lapsien kanssa mitään tehdä ja odottaa että ne kasvaa..
Kolmonen
Kyllä tulee, todellakin. Itse asiassa mietin juuri äsken samaa, että onkohan toisilla tälläisiä päiviä. Nykyään niitä valitettavasti on aika usein, kun kuopus on vasta 3kk ja valvottaa öisin- huomaan itsestäni, että väsyneenä näitä päiviä tulee tavallista useammin.
Tänään on juuri sellainen päivä, että en jaksaisi yhtään edes kuunnella noitten isompien lasten pälätystä ja äänekkäitä leikkejä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ihan inhimillistä väsyä, välilä jopa omiin lapsiin. Ei se tarkoita, että elämä olisi koko ajan kurjaa tai lapset olisivat koko ajan vain riesana. Uskon, että suuri osa äideistä kokee joskus väsyvänsä lastensa kanssa. Minä en edes häpeä myöntää, että en aina jaksaisi lapsiani. Että en olekaan sellainen pullantuoksuinen äiti, joka vain jaksaa, jaksaa ja jaksaa. Vaikka siitä tuleekin huono äiti -fiilis. Neuvolasta ei välttämättä saa apua. Kannattaa asia toki ottaa siellä puheeksi, mutta ainakin minulle on sanottu, että ei pidä vaatia itseltään liikoja. Että pitää miettiä omaa jaksamista ja joskus ottaa vähän löysemmin. Ja korostettu sitä, että on tärkeää saada myös omaa aikaa. Terveisin kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti. Lisämausteena yhden kehitysvamma.
Minusta sinä ylireagoit aloitukseen, jos oletetaan että olet äiti. Jos sinulla ei ole lapsia, niin voin lohduttaa, että äiditkin ovat vaan ihan inhimillisiä, ja heitäkin väsyttää joskus. Sellaista elämä on, eikä se tarkoita että asiat ovat vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin joka päivä reilun 14 v äitiyteni aikana on ollut hetki jolloin en ole läsnä lapseni kanssa. Enkä tunne mitään omantunnon tuskaa tästä, ei lapsen kanssa tarvitse ollakaan 100% ajasta.
Ja on noista mun lapsistani kasvanut ihan normaaleja ihmisiä.
Juuri tuollaiset nro kolmosen kaltaiset naiset ja äidit ovat kaikkein järkyttävimpiä.
Ihminen, joka kuvittelee olevansa koko ajan, siis 24/7 läsnä lapsilleen, valehtelee - itselleen.
Mutta myös lapsilleen.
Kolmonen siis on koko ajan lastensa käytettävissä. Hän ei väsy, ei hermostu, ei ainakaan näytä sitä, vaan on AINA, joka ikinen päivä ja päivän jokaikinen hetki JAKSAVASTI läsnä. Hän tekee kotityöt, siivoaa, laittaa ruokaa, siistii keittiön, huoltaa pyykit, auton, pihan, ja pitää itsestään huolta, syö ruuan, lukee lehden, postin jne ja on koko ajan lastensa käytettävissä.
Järkyttävää. En todellakaan haluaisi kuulua tuollaisen täydellisyyden tuttavapiiriin.
Hänenkaltaisensa ihmiset ovat niitä, jotka tekevät lastensuohjeluilmoituksia, kun lspsi saa itkee tai saa kiukuttelukohtauksen kaupassa, ja äiti on tyynen rauhallinen; äitihän on selkeästi kylmä eikä rakasta lastaan, kun ei lohduta lasta. Tai jos äiti korottaa ääntään, tai valittaa mammakerhossa väsymystään huonosti nukutun yön ja valvottavan lapsen takia, tai vain NÄYTTÄÄ väsyneeltä, uupuneelta - lastensuojeluilmoitus, äiti ei jaksa lapsiaan.
Ai että terapiaan, jos ei aina ja kaiken aikaa ole lapsilleen hyväntuulisesti läsnä ja leikkimässä ja askartelemassa ja hiihtämässä jne.
Huh,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne on niitä päiviä, jolloin meillä syödään valmis/tilausruokaa, ja lapsi saa katsoa vaikka kaksi videota putkeen. Myös hopLoppiin meno auttaa, kun siellä lapsi viihty itsekseen.
Tietysti, jos on vauvaikäinen, niin homma ei toimi niin hyvin.
tsemppiä!
No ihan suositeltavaa jos ei PUHUA jaksa lapsilleen!
No ei sinusta tietenkään, mitähän terapia sinulle mahtaakaan tarkoittaa kun noin kielteisesti siihen suhtaudut?
Jos lapsien kanssa ei voi PUHUA ja elämä on noin raskasta niin ei se enää normaalia ole.
On kuulkaa ihan omaa elämäänne siellä kiekkua kaatuneiden maitojenne sotkussa huokailemassa. Jos ei jaksa niin ei jaksa. Kivaa toi varmaan lapsillenne on. Hyvät muistot ettei äiti jaksanut puhua tai tehdä mitään. :(
Okei muotoillaan se sitten niin että jos näitä tulee toinen kerta viikossa ja viikottain toistuu ainakin kerran niin sun kannattaa soittaa neuvolaan ja pyytää apua. Neuvolasta saa myös perheelle apua, mutta kuka niissä sinun mielestäsi käy? Ei ainakaan sellaiset jotka ei jaksa lapsien kanssa mitään tehdä ja odottaa että ne kasvaa..
Kolmonen
Tänään, hyvä kolmonen, tänään ap ei jaksaisi puhua lapsilleen. Huomenna on uusi päivä.
Terapia on paikallaan silloin kun se on...no, paikallaan. Ei siinä mitään negatiivista ole.
Eikä siinäkään ole mitään pahaa tai epänormaalia että on äitejä, kuten sinä, jotka jaksavat ilman kummempia väsymyksen tunteita. Kuten ei siinäkään, että joitakin lapsiperhe-elämä toisinaan tympii tai väsyttää. Kuten minua.
Siinä sen sijaan on, että teet täysin normaalista asiasta terapointia vaativan asian.
Koen siitä syyllisyyttä, mutta yritän olla itselleni armollinen. Ei kukaan pysty aina olemaan vain muita varten olemassa. Ihmisiä me äiditkin ollaan. Lasten kanssa joutuu kuitenkin tavallaan "teeskentelemään", siis puhumaan niitä lasten juttuja ja asettumaan tavallaan heidän tasolleen.
ihanaa että tääkin päivä on ohi. Mies tuli reissusta ja vei lapset iltatouhuihin, huhhei. Selvittiinpäs tästäkin. :)
Tiesin kyllä että muillakin on joskus päiviä että haluais vaan ajatella omia ajatuksiaan, mutta oli kiva kuulla se kuitenkin. :)
Joku täällä oli huolissaan siitä, etten puhuisi lapsille tms. Kyllä mä puhun ja touhuan näiden kanssa koko ajan, tänäänkin olen vienyt ulos, järjestänyt leikkejä, pelannut ja elänyt normaalia elämää. Tällaisina päivinä ei vaan mitenkään huvittaisi tehdä sitä, koko päivä on yhtä tervanjuontia koska mulla on niin iso tarve olla edes hetken aikaa yksin, olla vaan, miettiä omia ajatuksia, lukea ehkä kirjaa ja levähtää eikä se onnistu kun on yksin vastuussa pienistä ja vilkkaista lapsista. En minä ole masentunut vaan loppuun asti kyllästetty muista huolehtimisella. Minulle se, että saa edes joskus olla hetken omissa oloissaan, on samanlainen tarve kuin uni ja ruoka ja ilman sitä ei vaan jaksa olla muita varten.
Jos jollakulla ei ole tällaista tarvetta, hänen on varmasti vaikea ymmärtää, miten joku väsyy omiin lapsiinsa.
Sinä, kolmannen viestin kirjoittaja, olet nimittäin juuri niitä äitejä, jotka ovat hukanneet oman minuutensa ja naiseutensa luuloteltuun erinomaisuuteensa ja korvaamattomuuteensa. Pönkität omaa epävarmuuttasi olemalla syyllistävä AP:lle, mikä kertoo ihan selkeästi pohjimmiltaan siitä, että sinulla on paha olla. Sinua luultavasti pelottaa, että supermammailusi takia mies jättää sinut toisen naisen takia, kadehdit urallaan eteneviä kanssasisaria jotka eivät ole taloudellisesti riippuvaisia miehestään, pelkäät aikaa, jolloin lapset kasvavat isommiksi ja luomasi sairaalloisen tiukka napanuora heihin väistämättä löystyy. Olet tehnyt itsestäsi mukamas täydellisen, mutta oikeasti olet täydellinen marttyyri ja sisältä risa ihminen.
Jos olisit oikeasti onnellinen ja tasapainoinen äiti, et kokisi tarvetta mollata AP:ta, joka haki tukea ja vertaiskokemuksia. Surettaa ilkeytesi ja empatiakyvyttömyytesi, mutta etenkin sinun itsesi (ja myös lastesi) kannalta. Toivottavasti sinäkin kolmonen tiedät, että apua voi ihan oikeasti hakea! Voimia
Joskus sitä vaan väsyy lapsiinsa. Sellaisina päivinä tavoitteeni on vain selvitä iltaan asti. Ostan valmisruokaa. En siivoa. Pyydän, että mies hoitaa lapsia illalla, jotta pääsen käymään yksin jossain (kahvilassa, kävelyllä tms.). Koen itseni erittäin huonoksi äidiksi tuollaisina päivinä, mutta koitan olla armollinen itselleni. En ole kuitenkaan laiminlyönyt lasteni hoitoa, mennyt vain sieltä mistä aita on matalin...