Oleno hullu? Juttelen luonnon eläimille
esim jos harakka pomppii vastaan ja jää eteeni päätä kallistelemaan sanon ainakin muutaman sanan kun tuntuu siltä että se kuuntelee :D Oravat ja ketut saa myös kuunella jorinoitani...en ole mitenkään yksinäinen(ystäviäkin löytyy) mutta rakastan luontoa ja eläimiä. onko muilla samanlainen harrastus?
Kommentit (11)
minä juttelen pihamme linnuille ja kesäisin siileille. Siilit kipittävät pikasesti paikalle, kun huhuilen niitä. Tietävät saavansa ruokaa. Linnutkin tulevat pähkinöille, kun vislailen.
Välillä ihan tuulellekin. Samaa porukkaa ollaan kaikki.
Joskus tulee metsämyyriä vastaan ja niille juttelen rauhoittavasti, etteivät pelästy. Naapuriston kissat ja koirat ovat hulluina tällaisiin "jutteleviin täteihin", joten ne huomaa jo kaukaa tuloni ja jos ovat irrallaan, ryntäävät luokseni.
Pidän tätä ihan normaalina käyttäytymisenä, mutta yritän pidättäytyä sellaisiin tilanteisiin kun muita ihmisiä ei ole näkyvillä.
Joskus tulee metsämyyriä vastaan ja niille juttelen rauhoittavasti, etteivät pelästy. Naapuriston kissat ja koirat ovat hulluina tällaisiin "jutteleviin täteihin", joten ne huomaa jo kaukaa tuloni ja jos ovat irrallaan, ryntäävät luokseni.
Pidän tätä ihan normaalina käyttäytymisenä, mutta yritän pidättäytyä sellaisiin tilanteisiin kun muita ihmisiä ei ole näkyvillä.
minä ehkä uskon vähän kuin muinaisaikojen intiaanit, että kaikessa on jotenkin "henki", että kaikki on tietoista, ja siksi sille on järkevää jutella vaikkei se ehkä ihmiskielen sanoja ymmärräkään, joku huonekasvi tai harakka siis. Mutta se on tietoinen olento ja se vaistoaa toisen tietoisen olennon puheen sävyn.
Tänään jopa lässytin talitinteille, jotka viimeinkin älysivät uuden ruokintapaikan takapihallamme. =))
OIkeasti kyllä ihminen on paljon lähempänä olennaista sillä että reagoi toisiin elollisiin kuin sillä ettei reagoi. Mäkin uskon että kaikessa on henki, tai ehkä joku energia.
Takapihalla asuva fasaani saa usein kuunnella höpinöitä, sekä kissat, koirat, siilit kanit ja kaikki mitä vastaan tulee :D
Yöaikaan käydään usein koiran kanssa ulkona ja kettuja tulee silloin tällöin vastaan. Ilmoitan ettei minua tarvitse pelätä, eikä koirakaan vihainen ole, utelias vain. Ne jäävät aina kuuntelemaan ja useat seurailevatkin hetken aikaa.
Maalla sitten taas keskustelen kukille ja puillekin, usein tosin sanattomasti.
Niin ja tietty tolle koiralle, mutta asun sen kanssa kaksin, ja koirat tykkää kaikenmaailman pöpijutuista.
hiirille tai naakoille huudan, että painuisivat helvettiin.
Mutta muut eläimet meillä maalla lähtevät niin liukkaasti ihmisen nähtyään lipettiin, ettei niille juuri jutella. Harakan ja oravan onnistuu näkemään vain ikkunan takaa.