Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Musta tuntuu että olen ihan hukassa lapsen kanssa...
16.12.2012 |
Nyt siis 12-vuotias, ollut psykiatrisen avun piirissä suunnilleen ekaluokalta lähtien, tällä hetkellä menossa syksyllä aloitettu terapia. Ei kyllä vielä tietty mitään "tuloksia" näkyvissä. Ongelmana myös vauvasta asti ollut tuhriminen (osittain fyysistä eli ei tunne ja osittain psyykkistä eli halua mennä pesulle).
Nyt olisi lapsella haluja päästä erityiskoulusta tavalliseen ja edellytykset olisi muuten jos ei olisi tuota vessaongelmaa. On itse tuonut usein esille halunsa päästä siitä ongelmasta eroon, silti kerta toisensa jälkeen istuu sohvalla/lähtee ulos/menee nukkumaan tuhrut housuissa. Haisee siis ulkopuolellekin. Kun asiasta kysyy/sanoo että pitäisi varmaan mennä pesulle, valehtelee joka kerta että ei tarvitse.
Ymmärrän että asia on hänellekin vaikea, varsinkin kun emme vanhempina ole varmasti vuosien aikana aina osanneet niin rakentavasti suhtautua tähän asiaan. Silti tuo valehtelu on alkanut rassata aivan älyttömästi minua. Ollaan puhuttu että ei haittaa jos vahinko käy, mutta olisi niin tärkeää mennä heti pesulle ja varsinkin jos aikuinen asiasta huomauttaa.
Välillä vaan tuntuu että en jaksa ja sitten saan hirveät kilarit kun taas valehtelee. Mikä taas ei ainakaan auta asiaa. Tunnen itseni aivan hirveäksi äidiksi ja lapsi itsensä huonoksi lapseksi josta kukaan ei tykkää. Masennusta hoidetaankin hänellä tällä hetkellä myös lääkkeillä.
Rakastan lastani mutta välillä se tunne vaan on jossain piilossa ja tuntuu että olisi helpointa kun ei häntä olisikaan. Sitten taas tuntuu aivan hirveältä edes ajatella noin, en voisi kuvitella elämää ilman häntä.
Hoitopaikassa lääkärit vaihtuu n. joka toinen kerta ja suurin osa on sitä mieltä että koko ongelma on vain psyykkistä. Tätä tuhrimista on kuitenkin toisen vanhemman puolelta ollut suvussa ja on edelleen aikuisena "nopea kakka" eli täytyy juosta vessaan kun sitä ei meinaa tuntea ajoissa. Eli kyllä sen ominaisuuden täytyy ainakin osittain olla perittyä. Sille ei vaan tunnu olevan mitään hoitokeinoa.
Anteeksi avautuminen, äsken vaan taas nukkumaan mennessä lapsi väitti kirkkain silmin sängystä että ei ole mitään kun isä kyseli että pitäisikö sittenkin mennä tarkistamaan. Lopulta asia tarkistettiin ja eikös vaan pestävää taas kerran löytynyt.
Tuntuu että ollaan yritetty kaikki mahdolliset keinot rangaistuksista palkintoihin ja neutraaliuteen.. Psykiatrisesta hoidosta ei tähän mitään sen parempaa ohjetta olla saatu. Ja minä kun joskus taaperoiässä toivoin että toivottavasti ongelma eskariin mennessä poistuu. Sitten kouluikään. Nyt tuntuu että toivo on mennyt ja odotan vaan etten joudu asiasta enää huolehtimaan kun hän joskus muuttaa pois kotoa :(
Että tällaisiakin ongelmia voi jollain lapsilla olla, toiseen samanlaiseen tapaukseen en ole tähän mennessä törmännyt, en netissä enkä oikeassa elämässä.
Kommentit (7)
Olet kyllä haastavassa tilanteessa ja kuulostaa, että kannat paljon itselläsi. Et todellakaan kuulosta hirveältä äidiltä vaan empaattiselta ja ennen kaikkea lapsestasi huolissaan olevalta äidiltä. Ristiriitaisia tunteita saa olla, niistä kannattaa puhua myös ääneen. Oletko saanut apua itsellesi ja muulle perheellesi?
Lapsen oireilu kuulostaa todellakin jokapäiväistä elämää häiritsevältä ja perheen elämää rajoittavalta. Psykiatrisen hoidon lisäksi toivottavasti tuhrinista on selvitelty myös taaperovaiheen jälkeen lastenlääkärillä? Jos ei, niin voisi tiedustella joko psykiatriselta yksiköltä tai terveysasemalta jatkotutkimuksia. Harvinaisia toiminnallisia ja hermostoperäisiä ulostamishäiriöitä on olemassa, vaikka niiden löytäminen ja hoito on vaikeaa. Lisäksi harvoin kyse on yhdestä viasta vaan ennemminkin ongelmavyyhdistä. Mutta jos ongelma saisi edes jotain selitystä, olisi sitä helpompi jaksaa.
Toivottavasti tilanne helpottaa jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen ongelmia silloin pian taaperovaiheen jälkeen selviteltiin lääkärillä, otettiin verikokeita ja tehtiin lopulta jopa manometria joka mittaa supistusvoimaa. Ne kokeet olivat ihan normaaleja. Sattuisitko tietämään nimeltä noita toiminnallisia ja hermostoperäisiä ulostamishäiriöitä, itse tiedän vain Hirschsprungin taudin ja sitä ei kuulemma ole. Myös ummetusta on epäilty syyksi, mutta ilmeisesti siitäkään ei (ainakaan koko aikaa) ole kyse. Lähinnä juuri tuntohäiriöstä, lapsi ei kuulemma tunne ulosteen tuloa ennen kuin se jo on käytännössä kurkkimassa ulkona. Silloinkin sitten se vaan tulee housuun vaikka kuinka puristaisi. Tähän ei ole mitkään lääkärit silloin osanneet ottaa kantaa ja olivat vain voimakkaasti sitä mieltä että lapsi alitajuisesti "protestikakkaa" psyykkisistä syistä.
Omasta mielestäni olisi jo aika alkaa uskoa lastakin, joka edelleen johdonmukaisesti sanoo ettei tee sitä tahallaan ja ei pysty estämään sitä. Nyt olenkin kyllä pyytänyt psykiatrian puolelta lähetettä somaattiselle puolella uusintatutkimuksiin, mutta mitään ei ole sieltä vielä kuulunut.
Sattuisitko muuten tietämään (missä päin tahansa Suomea) jotain yksityisesti toimivaa erikoislääkäriä joka tietäisi jotain nimenomaan lasten somaattisista ulosteenpidätysongelmista?
t ap
Itsellä ei ole kokemusta vastaavasta, mutta lähetän täältä virtuaali-halauksen ja toivotan jaksamista :)
Aikuistenkin ummetusongelmat ovat huonosti tunnettuja lapsista puhumattakaan. Lastenlääkäreissä on lsten gastroenterologiaan erikoistuneita lääkäreitä, heitä löytyy joko keskus- tai yliopistosairaaloista. Nimeltä en osaa ketään mainita. Vaikka uutta diagnoosia ei löyyisi, heillä on tietoa nimenomaan ulostamisvaikeuksien käytännön hoidosta.
Aikuisilta tutkitaan usein tuhrimisen yhteydessä ummetusta. Ulostamisvaikeusoireyhtymä on yksi kattonimitys aikuisten ulostamisvaikeuksille. Tutkimuksina on käytetty esimerkiksi defekografiaa ja hermostimulaatiotutkimuksia. En tiedä, tehdäänkö näitä lapsille mutta 12-vuotias alkaa jo lähestyä aikuisuutta. Psykiatriselta puolelta ei usein lähdetä hakemaan somaattista ratkaisua ongelmaan, varsinkin jos ongelma on vanha ja katsottu jo kertaalleen selvitetyksi. Lapsen kasvaessa voi joskus olla syytä tarkistaa diagnoosia ja hoitovaihtoehtoja. Terveysaseman kautta voi aina kysyä apua.
mutta jos jo 12 vee on tietoinen tästä eikä HALUA hoitaa sitä niin ei kai muuta auta kun antaa hänen olla pa.kat housuissa. Uskon että kun kaverit alkaa huomauttamaan asiasta tilanne muuttuu....tai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mullekin tulee kyllä enemmän mieleen että syyt ovat psyykkisiä, varsinkin tuo haluttomuus peseytyä ja valehtelu viittaa psyykkisiin syihin. freudin anaalivaiheen regressio olisi aika pätevä kuvaus tuolle, syy sen sijaan ei ilmeisesti ole selvinnyt? onko jotain traumaattista tapahtunut lapsen ollessa taaperoikäinen (1-3v.)? tuo pidätyskyvyttömyys voi hyvin olla psykosomaattista, eli lapsen tunne kyvyttömyydestä pidätellä on totta, mutta sen kyvyttömyyden syy on psykologinen.
Alue: Aihe vapaa
Nyt huomasin viestisi ja minusta tuntuu että kannattaisi varata aika yksityiselle puolelle tutkimuksiin. En tiedä missä asutte, mutta Helsingin Mehiläisessä Risto Rintala ottaa vastaan ja on erikoistunut näihin ulostusjuttuihin, lastenkirurgi. Minusta lapsellasi voi hyvinkin olla somaattista vaivaakin, onhan se selvä että 12-vuotiasta hävettää tuhriminen eikä siksi halua myöntää. Häntä voi hävettää niin paljon ettei halua myöntää sitä edes itselleen.
Tsemppiä teille vaikean asian edessä!