Keskivaikeaa masennusta sairastava vastaa hetkellisesti

en ole sairaslomalla. syön lääkkeitä.

Siis ensimmäisestä kontaktista lääkäriin?





Mulla on kai joku masennus ja pääsen psykiatrille tammikuun alussa. Lääkäriin menin marraskuun alussa.

ohis *hajoo :D*

työpaikkalääkäriin ja valitin pahaa oloa. Sieltäohjasivat sitten työpaikkapsykologille.

Ja jaksan vastata,Ei masentunut tarkoita sitä ettei jaksaisi tehdä mitään..

oli/on siitä masennuksesta?

ja elämä on tasapainoisempaa. Ennen kärsin paniikkikohtauksistakin, mutta nyt voin olla täysin normaalissa ansiotyössä päiväkodissa.

tunnistaa sen, että on masentunut?

pelkoa etten ole riittävä, huono vanhempi, etten tee tarpeeksi , riittämättömyyden tunne, ahdistus siitä että kaikki asia eivät ole ajallaan tehty....

Mä oon päikyssä myös töissä enkä tosiaan halua että kukaan tietää. Kyllä se sellanen leima on... En halua olla mielenterveysongelmainen työkamujen silmissä. En ole kertonut kuin lääkärille. Mies ei oikein ymmärrä vaikka olen puhunut. Varon, ettei kukaan näkisi mun lääkkeitä vessassa.

kysyit että mistä tietää onko masentunut, niin sanoisin että sen tietää jo ehkä itsekin, mutta ei rohkene pyytää apua. Jos susta tuntuu etä ei jaksaisi nousta vuoteesta ja millään ei ole merkitystä niin silloin apu olisi jo paikallaan.

Mutta itse tiedän että kun olet siellä sänngynpohjalla ja ei huvita tehdä mitään, niin olisi hyvä että olisi joku joka huomaisi että pitäisi tehdä jotakin sinun auttamiseksi!

Minulla ei ole esittää sinulle mitään kysymystä, mutta haluaisin lohdutukseksi kertoa, että ns. kroonistunutkin keskivaikea masennus voi ajan myötä parantua. Itse sairastuin aikuisuuden kynnyksellä keskivaikeaan masennukseen. Seurasi itsemurhayritysten, itsetuhoisuuden ja osastohoitojen kierre. Välillä ahdisti niin, etten tiennyt, miten päin olla. Välillä mikään ei tuntunut yhtään miltään, olin kuin puunukke. Ja kaiken aikaa vihasin, inhosin, häpesin ja säälin itseäni musertavalla voimalla.



Lähemmäs 15 vuotta siinä meni, mutta nyt, päälle kolmikymppisenä masennus alkaa vihdoin ja viimein olla takana. Elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta, eikä vain hirvittävän raskaalta taakalta, jota joutuu raahaamaan, kun ei edes luovuttamaan ole kyllin hyvä. En väitä tietäväni, miltä sinusta tuntuu juuri nyt, mutta muistan omat toivottomat ajatukseni aallonpohjalla. Jos joku olisi silloin minulle kertonut, kuinka onnellinen olenkaan muutaman vuoden päästä, olisin naurahtanut katkerasti. Sillä uskoin olevani juuri se ihminen, joka ei koskaan voi päästä ja päästää irti masennuksesta.



Paljon voimia sinulle AP, ja iloa elämääsi.

että syön lääkkeitä. Mutta mielestäni olen tosi hyvin pärjännyt enkä jättäisi lääkkeitä pois. Minusta on tullut taas se eloisa ja hauska lastentarhantäti, enkä ole huomannut mitenkään persoonallisuuteni muuttuvan!

lääkkeitä käyttää loppuelämän?

Lievä/keskivaikea masennus. Pääsen alkuvuodesta psykiatrille, nyt olen käynyt vain työpaikkalääkärillä ja psykologilla. Takana vaikeat vuodet, lasten vakavat sairastumiset ym.



Minäkin olen töissä, nyt sain viikon sairaslomaa, kun en saa nukuttua niin ei meinaa jaksaa arkea.

ei tarvi lääkkeitä käyttää loppuelämää.

Sen sanon että kannattaa rohkeasti pyytää apua, elämänlaatuni parani kertaheitolla!

voisi olla minun kirjoittamani, tosin masennuksesta toipumiseen meni "vain" 10 vuotta...

Minulla lopullinen parantuminen tapahtui siinä vaiheessa, kun tajusin laittaa elämän perusasiat kuntoon: monipuolinen ja terveellinen ruoka sekä riittävästi unta ja liikuntaa. Harmi, ettei näihin yleensä jaksa panostaa masentuneena, varmasti nimittäin helpottaisivat oloa.

Tsemppiä ap:lle, toivottavasti toivut! Lämpimiä ajatuksia ja jaksamista :)

Minulla ei ole esittää sinulle mitään kysymystä, mutta haluaisin lohdutukseksi kertoa, että ns. kroonistunutkin keskivaikea masennus voi ajan myötä parantua. Itse sairastuin aikuisuuden kynnyksellä keskivaikeaan masennukseen. Seurasi itsemurhayritysten, itsetuhoisuuden ja osastohoitojen kierre. Välillä ahdisti niin, etten tiennyt, miten päin olla. Välillä mikään ei tuntunut yhtään miltään, olin kuin puunukke. Ja kaiken aikaa vihasin, inhosin, häpesin ja säälin itseäni musertavalla voimalla.

Lähemmäs 15 vuotta siinä meni, mutta nyt, päälle kolmikymppisenä masennus alkaa vihdoin ja viimein olla takana. Elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta, eikä vain hirvittävän raskaalta taakalta, jota joutuu raahaamaan, kun ei edes luovuttamaan ole kyllin hyvä. En väitä tietäväni, miltä sinusta tuntuu juuri nyt, mutta muistan omat toivottomat ajatukseni aallonpohjalla. Jos joku olisi silloin minulle kertonut, kuinka onnellinen olenkaan muutaman vuoden päästä, olisin naurahtanut katkerasti. Sillä uskoin olevani juuri se ihminen, joka ei koskaan voi päästä ja päästää irti masennuksesta.

Paljon voimia sinulle AP, ja iloa elämääsi.

voisi olla minun kirjoittamani, tosin masennuksesta toipumiseen meni "vain" 10 vuotta...

Minulla lopullinen parantuminen tapahtui siinä vaiheessa, kun tajusin laittaa elämän perusasiat kuntoon: monipuolinen ja terveellinen ruoka sekä riittävästi unta ja liikuntaa. Harmi, ettei näihin yleensä jaksa panostaa masentuneena, varmasti nimittäin helpottaisivat oloa.

Tsemppiä ap:lle, toivottavasti toivut! Lämpimiä ajatuksia ja jaksamista :)

Minulla ei ole esittää sinulle mitään kysymystä, mutta haluaisin lohdutukseksi kertoa, että ns. kroonistunutkin keskivaikea masennus voi ajan myötä parantua. Itse sairastuin aikuisuuden kynnyksellä keskivaikeaan masennukseen. Seurasi itsemurhayritysten, itsetuhoisuuden ja osastohoitojen kierre. Välillä ahdisti niin, etten tiennyt, miten päin olla. Välillä mikään ei tuntunut yhtään miltään, olin kuin puunukke. Ja kaiken aikaa vihasin, inhosin, häpesin ja säälin itseäni musertavalla voimalla.

Lähemmäs 15 vuotta siinä meni, mutta nyt, päälle kolmikymppisenä masennus alkaa vihdoin ja viimein olla takana. Elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta, eikä vain hirvittävän raskaalta taakalta, jota joutuu raahaamaan, kun ei edes luovuttamaan ole kyllin hyvä. En väitä tietäväni, miltä sinusta tuntuu juuri nyt, mutta muistan omat toivottomat ajatukseni aallonpohjalla. Jos joku olisi silloin minulle kertonut, kuinka onnellinen olenkaan muutaman vuoden päästä, olisin naurahtanut katkerasti. Sillä uskoin olevani juuri se ihminen, joka ei koskaan voi päästä ja päästää irti masennuksesta.

Paljon voimia sinulle AP, ja iloa elämääsi.

ei masentunut tarkoita ettei jaksaiai mitään.