Parannun pikkuhiljaa masennuksesta- keinoni ovat niitä, joita ei suositella

Olet löytänyt keinot ja jaksanut niitä toteuttaa. Kovin vakavasti masentunut ei jaksa. Minä sairastan paniikkihäiriötä ja paranemiseeni on vaikuttanut paljon juuri tuo, että olen lähtenyt pois sellaisten ihmisten luota, joiden seura on ahdistanut. Lääkkeitä joudun käyttämään myös, mutta käytän mielelläni, kun niistä on apua.

Minulla on lukenut papereissa "keskivaikea, krooninen masennus" viimeiset 10 vuotta ja ehkäpä juuri siksi koin tarvetta pistää elämääni vähän uusiksi, heh. =) Iän lisääntyminen vaikuttanee myös, alkaa olla rohkeutta tehdä päätöksensä ilman muiden mielipiteitä.



Minä en syö lääkkeitä vaan pidän huolen mielialan tasosta syömällä tiettyjä ruokia, joista hyvälaatuinen suklaa on yksi. Syön sitä lähes päivittäin (ja tosiaan ns. luksussuklaata, ei mitään markettikamaa) ja välttelen joitakin tuotteita, joista tulee kamala olo. Ymmärrän kyllä, että jotkut tarvitsevat lääkityksen ja minullakin on varalla ahdistuslääkkeitä. Paniikkihäiriöstä kärsin nuorempana, myös.

Näitä sairauksia on vaikea ymmärtää joidenkin, kun ei välttämättä näy ulospäin. kakkonen

1. Periksi masennukselle antaminen, se etten yrittänyt piristää itseäni enää enkä taistella masennusta vastaan. Olin vain kotona yksin ja kävin mahdollisimman vähän missään.



2. Lääkkeiden ja terapian lopetus, koska en niistä apua saanut. Sen sijaan aloin käyttää alkoholia pahimpien olojen yli jaksamiseen.



3. Erakoituminen kun kerran tuntui että minun on kaipuu kääntyä sisäänpäin, itseeni eikä ulkomaailmaan.



Näillä keinoin aloi hidas nousu masennuksesta ylös, enkä ole 10 vuoteen kärsinyt masennuksesta.

Tiedättehän, miten masentuneen kuuluisi raahautua väkisin eri tapahtumiin? Yrittää syödä terveellisesti ja liikkua ulkona? Korvata suklaa vaikkapa harrastuksilla, joita sitten saisi olla viikottain ja pitää tiiviisti yhteyttä läheisiinsä? No, minä koitin noita kaikkia...eivätkä ne toimineet. Sitten aloin pohtimaan, mitä MINÄ haluan tehdä, josko siitä saisi vinkkiä.

Esimerkki: asun kivalla alueella, jonne päästäkseen pitää mennä vähemmän kivan, ison alueen läpi. Tällä paikalla sijaitsevat monet olennaiset palvelut ym., mutta joka kerta olen ahdistunut kun joudun epämääräisten ihmisten ja kamalan liikenteeen sekaan. Tein järjestelyjä ja jatkossa arkeni tulee menemään niin, että saan hoidettua ainakin 80% asioistani omalla alueellani. Vaihdoin kauppaa (jonne pyysin kauppiasta tilaamaan tietyt tuotteet, joita käytän), vaihdoin lapsen hoitopaikkaa jne. Lopetin harrastamisen, koska ryhmä kokoontui tuolla inhottavalla alueella ja iltaisin ahdisti tulla kotiin sieltä vielä enemmän. Oloni parantui välittömästi, kun tein nämä päätökset.

Toinen esimerkki: olen pitänyt yhteyttä äitiini lähinnä velvollisuudesta, meillä ei ole koskaan ollut lämpimät välit ja hän suhtautuu minuun kuin pieneen lapseen vieläkin, arvostellen päätöksiäni ym. Olen sietänyt tätä vuosikausia, nyt tein stopin ja ilmoitin, että en aio kuunnella enää arvostelua. Äitini järkyttyi ja katkaisi välit. Vaikka menetin läheisen, sain tilalle mielenrauhan. Aloin käymään myös läpi kavereitani, karsien heistä ne, joiden kanssa oli ongelmia tai vuorovaikutus ei ollut tasavertaista. En katunut!

On paljon muitakin juttuja, mutta tuossa pari olennaista joiden avulla olen alkanut voimaan paremmin. Minulla on taipumusta masennukseen, mutta viimeksi koin oloni alavireiseksi keväästä. En ole tehokas tai täysin onnellinen nytkään, mutta sellainen itsesäälissä piehtarointi on lakannut kokonaan. Samoin muistini on alkanut palautumaan, pahimmillaan kävin jopa aivokuvissa kun toimintakyvyttömyyteni oli niin suurta! On uskomatonta, miten Suomessa "myydään" kaikille tiettyä strategiaa masennuksen kyykistämiseksi, mutta ei suostuta ymmärtämään että ihmiset ovat yksilöitä eikä etenkään Amerikasta kopioituja toimintamalleja voi siirtää suoraan suomalaisille introverteille.

Eipä minulla muuta, odottelen tässä torttujen paistumista ja nautin olostani! Hyvää joulua!

Mitkä olivat ne keinot, mitä ei suositella? Ja kuka ei suositttele?

Olet tehnyt elämääsi koskevia rohkeita päätöksiä ja muutoksia, jotka ovat ehkä osaltaan ylläpitäneet depressiivistä ajattelua. Sitä minäkin suosittelisin, sentään jotain masennuksesta tiedän.

Ja vähän kuten ylempänä ollut vastaaja, myös minä jättäydyin pois ryhmäterapiasta, koska en kokenut sitä itselleni sopivaksi. Tämä yhdistettynä haluttomuuteeni syödä lääkkeitä, eristäytyä kotiseudulleni jne. sai psykiatrisen hoitajan varuilleen. Hän yritti "myydä" minulle erään amerikkalaisen filosofian ajatuksia, ehdottipa jopa hyväntekeväisyystyötä, koska se kuuluu metodiin. Nauroin päin naamaa. Hoitaja yritti tsempata itsepäisesti jonkin aikaa ja kehoitti mm. etsimään uusia ystäviä, kunnes luovutti. Viime kerralla sanoi sitten suoraan, että hän lopettaa työskentelyn kanssani koska lopetin tuon ryhmäterapian (josta en kokenut olevan mitään apua ja perustelinkin tämän hyvin hoitajalle, pyytäen jotain muuta tilalle) ja kysyi, olenko harkinnut asiakassuhteen lopettamista.



Että näin. Heti kun ei pompi muiden mukaan, kengänkuva takamukseen! =D

toimisivat kuten sinä. Eli sinä olet alkanut kuunnella itseäsi, ja luottaa siihen, miltä sinusta itsestäsi tuntuu. Teet asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Jätät tekemättä asioita, jotka tuntuvat pahalta.



Tuollaista ajattelua minä kävin opettelemassa terapiassa...eli kyllä noita keinoja joissain paikoissa suositellaankin.



Mulla oli vakava masennus ja burn out, nukkumisvaikeuksia (saatoin valvoa 3 yötä putkeen nukkumatta hetkeäkään). Ihana lääkäri (!!) lopetti multa kaikki lääkkeet ja alkoi keskustella kanssani, teetti harjoituksen jossa mun piti käydä läpi asioita, joiden tekemisestä pidän. Mulla meni viikko siihen, että keksin sivulle 5 - 10 asiaa. Pikkuhiljaan aloin sitten lisätä miellyttäviä asioita elämääni ja karsia epämiellyttäviä. Opettelin lepäämään silloin kun väsytti, opettelin nukkumaan silloin kun nukutti.



Sä oot keksinyt nää toimintatavat ihan itse - mä tarvin näihin apua, lääkäriltä ja terapiasta. Mutta yhtä kaikki, ne toimii. Paremmin kuin lääkkeet...

Kyllä minäkin olen saanut apua, en ihan yksin näitä olisi keksinyt. Isoin apu on ollut kuitenkin sisäinen keskustelu itseni kanssa siitä, mitä tahdon ja mitä en. Voimaantuminen (luoja, miten inhosin tätä sanaa aiemmin..) itsestä, omista ajatuksista. Sen tajuaminen, ettei minun tarvitse mielistellä ketään eikä tehdä asioita kuten muut. Aika ajoittain suoranainen suuttumus systeemiin, ihmisten vaihtuvuuteen ym. byrokratiaan. Toisaalta myös väsymys, itkeminen lohduttumana, tunneskaala. Vaikka esim. tuolla ryhmäterapiassa opeteltiin hallitsemaan tunteita, mielestäni niiden ilmaisu on erittäin tärkeää, ellei jopa välttämätöntä, jos on tunneihminen tippaakaan. Myös se satunnainen itsesäälissä kieriskely -niin kauan kun se pysyy kohtuudessa- tekee joskus hyvää.



Sekavia ajatuksia nyt, maistelen samalla tässä konvehteja.

tunteitten ilmaisu on tosi tärkeää - myös niiden tunnistaminen. Tätäkin opettelin terapiassa. Siis sitä, että mulla on oikeus ilmaista itseäni parisuhteessa, suhteessa sisaruksiini, vanhempiini jne. Myös työelämässä pärjään nykyään loistavasti - älyä mulla on aina ollut, mutta hermot eivät ole pitäneet, kun en ole osannut pitää puoliani enkä ilmaista itseäni ymmärrettävästi. Olen myös oppinut asettamaan rajoja tekemiselleni, sille miten paljon teen toisten puolesta ja miten paljon kannan toisten murheita, ratkon asioita heidän puolestaan. Mulle on alkanut tulla aikaa ihan oman elämäni elämiseen, kun en enää hoida muitten elämää:-)



Ja joo, olen kuullut läheisiltäni, että "ei noin voi tehdä/sanoa", mutta olen oppinut pitämään puoleni. Silloin kun mua ei ymmärretä, syy ei olekaan aina minussa, vaan monesti myös siinä, että mua ei kuulla/kuunnella. Mulla oli esim. hirveä aviokriisi, josta kerroin siskolleni "että tää on pahinta mitä mulle on ikinä tapahtunut". Siskolleni myöhemmin kommentoin sitä, ettei hän yhtään kertaa kysynyt multa, miten jaksan (soitti mulle hakeakseen tukea aikuisopintoihinsa pari-kolme kertaa viikossa). Siskoni mielestä syy oli minun - mä kun en ollut kertonut, miltä musta tuntuu. Kun kerroin siskolle sanasta sanaan, mitä olin sanonut ja mitä "tukea" olin häneltä saanut (ei mitään), hän oli vähän nolona. Opin terapiassa kysymään siskoltani, voisiko olla niin, että häntä ei kiinnosta mun asiani tai voisiko olla niin, että hän on kiinnostunut vain siitä, että minä aina autan häntä. (Mulla on nykyään paljon tasaveroisempi suhde siskooni, mutta hirveesti se on vaatinut energiaa. Ja muutosta omassa käytöksessäni.)



Näitä muutoksia teen muuten edelleen, ja hämmästelen sitä, miten kevyeksi elämä on muuttumassa. :.) Tsemppiä sullekin ap!

että oletteko tutustuneet Aspegerin ja/tai ad(h)d:n ilmenemismuotoihin?



Näyttäisi siltä että nuo sekoitetaan joskus masennukseen tai ovat toisinaan masennuksen taustalla tunnistamattomina tekijöinä. Sen tyyppisiä piirteitä joita tässä keskustelussa esiintyy kuten se että kuormittuu sosiaalisista kontakteista, on mahdolllisesti aistiyliherkkä eli rasittuu esimerkiksi meluisasta ja runsasliikenteisestä ympäristötä, omaa arjen hallintaan vaikuttavia muistin toiminnan ongelmia jne nähdään usein masentuneena koska käytös on vetäytyvää ja arjen hallinta saattaa olla heikentynyt.



Todellisuudessa ne ovat tosiaan myös neurologisesti epätyypillisen ihmisen ominaisuuksia joita ei voi hoitaa sillä että ”menee vaan ja etsii itselleen ystäviä”. Siinä missä masentunutta saattaa todella auttaa ”itsensä niskasta kiinni ottaminen” ja tohinaan mukaan meno saattaa se esimerkiksi asprger-piirteisellä ihmisellä kuormittaa vain kehoa ja mieltä ja ”epäonnistuminen” syventää entisestään mahdollisesti omaa hankalaa oloa.



Tarkoitukseni ei ole tarjota ”kyökkidiagnooseja”. Tiedän kuitenkin monia joita olisi auttanut se että omille ongelmille löytyy jokin nimi ja syy, siksi tämän tyyppiset neurologiset ongelmat kannattaa vähintäänkin sulkea pois. Valitettavan yleistä kun on se että nämä ongelmat aikuisella tunnistetaan huonosti, ihminen saattaa elää vuosikymmeniä väärällä diagnoosilla tai ilman tietoa siitä mikä itseä vaivaa ja kärsiä vääränlaisista hoitoyrityksistä jne.

että oletteko tutustuneet Aspegerin ja/tai ad(h)d:n ilmenemismuotoihin?

Näyttäisi siltä että nuo sekoitetaan joskus masennukseen tai ovat toisinaan masennuksen taustalla tunnistamattomina tekijöinä. Sen tyyppisiä piirteitä joita tässä keskustelussa esiintyy kuten se että kuormittuu sosiaalisista kontakteista, on mahdolllisesti aistiyliherkkä eli rasittuu esimerkiksi meluisasta ja runsasliikenteisestä ympäristötä, omaa arjen hallintaan vaikuttavia muistin toiminnan ongelmia jne nähdään usein masentuneena koska käytös on vetäytyvää ja arjen hallinta saattaa olla heikentynyt.

Todellisuudessa ne ovat tosiaan myös neurologisesti epätyypillisen ihmisen ominaisuuksia joita ei voi hoitaa sillä että ”menee vaan ja etsii itselleen ystäviä”. Siinä missä masentunutta saattaa todella auttaa ”itsensä niskasta kiinni ottaminen” ja tohinaan mukaan meno saattaa se esimerkiksi asprger-piirteisellä ihmisellä kuormittaa vain kehoa ja mieltä ja ”epäonnistuminen” syventää entisestään mahdollisesti omaa hankalaa oloa.

Tarkoitukseni ei ole tarjota ”kyökkidiagnooseja”. Tiedän kuitenkin monia joita olisi auttanut se että omille ongelmille löytyy jokin nimi ja syy, siksi tämän tyyppiset neurologiset ongelmat kannattaa vähintäänkin sulkea pois. Valitettavan yleistä kun on se että nämä ongelmat aikuisella tunnistetaan huonosti, ihminen saattaa elää vuosikymmeniä väärällä diagnoosilla tai ilman tietoa siitä mikä itseä vaivaa ja kärsiä vääränlaisista hoitoyrityksistä jne.

Hieno ketju ja tälle kommentoijalle sanon vain, että aloita oma keskustelusi aspergerista!

Mua ainakin kiinnosti lukea tuosta näkemyksestä nimenomaan liittyen masennusdiagnoosiin. Toki tuossa on aineksia omaksi ketjuksikin, mutta sopii erinomaisesti myös tähän ketjuun.