Lue keskustelun säännöt.
Välinpitämättömyys, laput silmillä kulkeminen
03.12.2012 |
Olen asunut nyt yli kuusi vuotta Turussa ja edelleen ihmettelen sitä, kuinka isossa pitäjässä asuminen panee ihmiset kulkemaan laput silmillä: selvästi leikitään, ettei nähdä, jos ympäristössä tapahtuu jotain poikkeavaa. Ihan vain verratakseni 12 tuhannen asukkaan kotipitäjääni: jos siellä joku vaikka kaatuu, lähellä liikkujat luonnollisesti ainakin katsahtavat kaatuneeseen päin ja kysyvät, "kuinka kävi?" tai "sattuiko?". Turussa taas päinvastainen käytös on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ojassa saattaa maata alkoholisti, jonka ohi ihmiset kävelevät siten, etteivät edes katso häneen päinkään tarkistaakseen, tarvitsisiko hän apua. Kun saavun paikalle, selviää että laitapuolenkulkija on pahoin kylmettynyt ja tarvitsee ambulanssia. Vanhemmalta saattaa karata pikkulapsi, joka juoksee kohti autotietä. Näen tapauksen kauempaa ja huomaan, että kukaan lähellä oleva ei tee elettäkään pysäyttääkseen lasta, vaikka vanhempi huutaa hädissään perään. Bussissa lähdin kerran toiselta puolelta tilaa keskeyttämään tilanteen, kun näin sattumalta, kuinka joku känninen mies kosketteli vieressään istunutta pikkutyttöä. Kaikki lähellä istuneet katsoivat muualle päin.
Tänä aamuna kaaduin pyörällä alamäessä ja tein oikein kunnon ilmalennon polvieni päälle. Nousin nilkuttaen pystyyn ja ähisin tuskissani polvikivun vuoksi. Katsahdin siinä ymppärilleni ja näin eri ikäisiä ihmisiä kulkemassa eteenpäin. Jokainen heistä näytti oikein välttelevän katsomasta minuun päin. Kuin eivät olisi nähneethään parin metrin päässä sattunutta kaatumista. Käytös näytti niin oudolta ja luonnottomalta, että nauratti jälkeen päin. Samalla kuitenkin ihmetyttää, kuinka verissäpäin ihmisen pitäisi olla, että kukaan reagoisi ja vaivautuisi edes varmistamaan kuinka kävi.
Kysymys kuuluukin: mikä näiden ihmisten diagnoosi on? Onko näillä kaikilla jäänyt jokin lääkitys ottamatta vai miten voi olla mahdollista, että niinkin vaistonvarainen toiminta kuin toisten mahdolliseen hätään reagoiminen sivuutetaan kuin olisi laput silmillä ja korvatulpat korvissa?
Kommentit (12)
että jos muut olisivat yhtä hyviä kuin sä niin sun pitäis olla vielä parempi! Sitten taas valittaisit muiden välinpitämättömyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänä aamuna kaaduin pyörällä alamäessä ja tein oikein kunnon ilmalennon polvieni päälle. Nousin nilkuttaen pystyyn ja ähisin tuskissani polvikivun vuoksi. Katsahdin siinä ymppärilleni ja näin eri ikäisiä ihmisiä kulkemassa eteenpäin. Jokainen heistä näytti oikein välttelevän katsomasta minuun päin. Kuin eivät olisi nähneethään parin metrin päässä sattunutta kaatumista. Käytös näytti niin oudolta ja luonnottomalta, että nauratti jälkeen päin. Samalla kuitenkin ihmetyttää, kuinka verissäpäin ihmisen pitäisi olla, että kukaan reagoisi ja vaivautuisi edes varmistamaan kuinka kävi.Kysymys kuuluukin: mikä näiden ihmisten diagnoosi on? Onko näillä kaikilla jäänyt jokin lääkitys ottamatta vai miten voi olla mahdollista, että niinkin vaistonvarainen toiminta kuin toisten mahdolliseen hätään reagoiminen sivuutetaan kuin olisi laput silmillä ja korvatulpat korvissa?
80% näistä ihmisistä on katsonut toisaalle pelkkää kohteliaisuuttaan. SIinä, missä siellä sun maalaisessa kotipitäjässäsi ollaan ihan rahellisen avoimesti vahingoniloisia ja ilkutaan toisen vahinkoa, kaupungissa yritetään olla huomaamatta toisen häpeää. Jotkut sanovat sitä sivistykseksikin.
Eri asia toki jos oikeasti sattuu jotain vakavaa, mut jos toinen ei vaan osaa ajaa pyörällä niin parempi olla olevinaan kuin ei huomaisi.
Itse ehkä tsekkaan nopeasti, kävikö kaatujalle mitään vakavaa. Jos näyttää olevan kunnossa, jatkan matkaa. Minusta on kiusallista tehdä asiasta numero.
En nyt kiellä, etteikö ihan oikeaa välinpitämättömyyttäkin olisi. Luulen silti, ettei se ei ole noin suuri ongelma.
Liukastuin joskus pikkukylässä portaissa ja joku mustalainen huusi oikein kovaan ääneen: "KUKA KAATU?!?!". Se oli jo jotenkin kiusallista.
asun itse Oulussa, mutta en ole huomannut vastaavaa. Vaikka en ole täältä kotoisin enkä tänne muuttaessani tuntenut ketään, olen aina saanut apua. Ja olen ollut täällä asuessani monta kertaa oikeasti avun tarpeessa. Täällä ihmiset ainakin auttaa reippaasti ja ottavat lapsetkin ihan kivasti huomioon. Eivät tietenkään kaikki eivätkä kaiken aikaa, mutta suuri osa.
Ikävä kyllä olen itsekin alkanut kuulua yhä enemmän ja enemmän siihen porukkaan, jota ei kiinnosta. Joskus olen mennyt väliin ja saanut melko jäisen vastaanoton; tämän vuoksi en enää jatkossa soita esim. känniläiselle ambulanssia tai puutu teinien draamoihin.
Olen maksanut bussissa tuntemattoman lipusta puuttuneet sentit, tämä ei edes kiittänyt.
Neuvonut kymmeniä ihmisiä kaupungilla(ainoastaan turistit osaavat olla kiitollisia ja jutella mukavia), hyvin harvoin saanut siitä kiitosta joten jatkossa nämä ihmiset voivat soittaa suoraan maksulliseen reittipalveluun.
Yhdenkään ulkomaisen miehen kanssa en ala enää keskustelemaan, koska lähes joka kerta viaton kysymys oikeasta tiestä muuttuu kyselyksi siviilisäädystäni tai ehdotteluksi.
Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voin vastata tähän keskusteluun, että täällä Vaasassa kaatuessani pyörällä minua tuli auttamaan pariakunta, jota tuskin pystyin kiittämään kun sain niin kovan tällin.
Täällä autetaan muutenkin. olen mm. itse maksanut pienen koululaisen bussimatkan kun kortti olikin loppuun käytetty. Ei se ole mikään iso juttu työtä tekevälle ihmiselle.
Ja kyllä, ajattelen oikeasti niin, että annetaan hyvän kiertää! Minua auttoi pariskunta joka nosti minut pystyyn - sain sen verran kovan tällin etten varmaan olisi itse päässyt pystyyn aikoihin.
Muistan tämän aina ja autan tästä lähtien kaikkia, joita vain voin auttaa. Kiitos vielä teille auttajilleni, vaikka tuskin luettekaan tätä palstaa :)
No minä olenkin Vaasan suunnalta ja kuvailemasi käytös kuulostaa minusta siltä luonnolliselta toiminnalta, johon olen luullut ihmisten tavallisesti kasvaneen. Etelään muutettuani siis vasta törmäsin tuohon laput silmillä kulkemiseen.
Tänä aamuna kaaduin pyörällä alamäessä ja tein oikein kunnon ilmalennon polvieni päälle. Nousin nilkuttaen pystyyn ja ähisin tuskissani polvikivun vuoksi. Katsahdin siinä ymppärilleni ja näin eri ikäisiä ihmisiä kulkemassa eteenpäin. Jokainen heistä näytti oikein välttelevän katsomasta minuun päin. Kuin eivät olisi nähneethään parin metrin päässä sattunutta kaatumista. Käytös näytti niin oudolta ja luonnottomalta, että nauratti jälkeen päin. Samalla kuitenkin ihmetyttää, kuinka verissäpäin ihmisen pitäisi olla, että kukaan reagoisi ja vaivautuisi edes varmistamaan kuinka kävi.Kysymys kuuluukin: mikä näiden ihmisten diagnoosi on? Onko näillä kaikilla jäänyt jokin lääkitys ottamatta vai miten voi olla mahdollista, että niinkin vaistonvarainen toiminta kuin toisten mahdolliseen hätään reagoiminen sivuutetaan kuin olisi laput silmillä ja korvatulpat korvissa?
80% näistä ihmisistä on katsonut toisaalle pelkkää kohteliaisuuttaan. SIinä, missä siellä sun maalaisessa kotipitäjässäsi ollaan ihan rahellisen avoimesti vahingoniloisia ja ilkutaan toisen vahinkoa, kaupungissa yritetään olla huomaamatta toisen häpeää. Jotkut sanovat sitä sivistykseksikin.
Eri asia toki jos oikeasti sattuu jotain vakavaa, mut jos toinen ei vaan osaa ajaa pyörällä niin parempi olla olevinaan kuin ei huomaisi.
Mitä kohteliasta toisaalle katsomista se on, jos joku makaa ojassa ja ei pääse itse ylös vaan kylmettyy sinne.
Mitä kohteliasta toisaalle katsomista se on, kun pikkutyttö istuu hädissään saastaisen juopon vieressä joka häntä lääppii eikä uskalla itse pistää vastaan?!
Mitä kohteliasta toisaalle katsomista se on, jos joku kaatuu pyörällä eikä pääse ylös.
Jos joku saa jonkin sairasukohtauksen ja tarvitsisi apua.
On sullakin sivistys kaukana. Kohteliasta joo jättää toinen pulaan.
Okei, se on myönnettävä, se on hankala mennä ihmisiltä kysymään, että tarvitseeko apua ja onko jokin hätä. kun koskaan ei tiedä minkä vastaanoton saat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähimmäistä on jotenkin "helpompi" huomioida. Tosin itse olen täällä pk-seudulla törmännyt paljonkin puhtaaseen auttavaisuuteen ja ystävällisyyteen, mutta en siinä määrin kuin aiemmissa kotikaupungeissani; pienessä kotikunnassani entiset naapurit käyvät yhä morjenstamassa keskustaan muuttanutta mummoa ja kysymässä, voisivatko olla avuksi.
Se havainto on varmasti ihan todenmukainen, että yleinen välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtana on lisääntynyt. Joku sosiologi voisi selvittää syitä tällaiselle ilmiölle. Itse toivon, että jos minä tai lapseni tai joku muu rakkaani joskus tarvitsee apua, sitä myös tarjotaan. Vastaavasti tarjoan itse apuani jos suinkin vain voin (ja usein kyllä olen voinutkin).
kaaduin kerran kadulla raskaana ollessani suoraan pyllylleni ja mursin häntäluun. Ihan vieressä oli pankkiautomaatti, jossa noin viisi ihmistä jonossa. Minuun sattui ihan tajuttomasti, en pystynyt muuta ku haukkomaan henkeäni enkä päässyt ylös. En tiedä miten pitkään jonossa olleet tuijottivat minua, lähinnä kai seurasivat että pääsenkö mä siitä ylös, mutta aika pitkältä ajalta se minusta tuntui. Lopulta joku kysyi että pääsetkö sä sieltä, johon sain ähkäistyä että en. Sitten tultiin auttamaan. Kyllä mä vähän sitä ihmettelin sitä viivettä, olin kuitenkin maha pystyssä, niin olisin itse kyllä rynnännyt heti auttamaan. Ensin kuitenkin katsoivat parhaammaksi seurata sivusta ja sitten tarjottiin apua kun huomasivat ettei se pääse siitä omin avuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänä aamuna kaaduin pyörällä alamäessä ja tein oikein kunnon ilmalennon polvieni päälle. Nousin nilkuttaen pystyyn ja ähisin tuskissani polvikivun vuoksi. Katsahdin siinä ymppärilleni ja näin eri ikäisiä ihmisiä kulkemassa eteenpäin. Jokainen heistä näytti oikein välttelevän katsomasta minuun päin. Kuin eivät olisi nähneethään parin metrin päässä sattunutta kaatumista. Käytös näytti niin oudolta ja luonnottomalta, että nauratti jälkeen päin. Samalla kuitenkin ihmetyttää, kuinka verissäpäin ihmisen pitäisi olla, että kukaan reagoisi ja vaivautuisi edes varmistamaan kuinka kävi.Kysymys kuuluukin: mikä näiden ihmisten diagnoosi on? Onko näillä kaikilla jäänyt jokin lääkitys ottamatta vai miten voi olla mahdollista, että niinkin vaistonvarainen toiminta kuin toisten mahdolliseen hätään reagoiminen sivuutetaan kuin olisi laput silmillä ja korvatulpat korvissa?
80% näistä ihmisistä on katsonut toisaalle pelkkää kohteliaisuuttaan. SIinä, missä siellä sun maalaisessa kotipitäjässäsi ollaan ihan rahellisen avoimesti vahingoniloisia ja ilkutaan toisen vahinkoa, kaupungissa yritetään olla huomaamatta toisen häpeää. Jotkut sanovat sitä sivistykseksikin.
Eri asia toki jos oikeasti sattuu jotain vakavaa, mut jos toinen ei vaan osaa ajaa pyörällä niin parempi olla olevinaan kuin ei huomaisi.
Enpä uskonut, että saisin tällaisia vastauksia. Joku tulkitsi aloitukseni tarkoitukseksi korostaa paremmuuttani ja sinä taas tulkitset terveen välittämisen pilkaksi. Taidat olla itse näitä, joka kääntää päänsä muualle, vaikka tapahtuisi mitä. Niin junttilassa en ole kyllä koskaan ollut, että toisen onnettomuudelle olisi naurettu. Sen sijaan muualle katsominen toisen kaatuessa kunnolla ja nilkuttaessa näyttää vähintään juntilta (ja huom. minulle sattunut kaatumistilanne ei ollut edes esimerkki vakavimmasta päästä), vaikka itse nolostuisitkin moisen näkemisestä.
Ja se, etten vielä ole ehtinyt vaihtaa nastarenkaita, ei kerro mitään taidostani ajaa kiireessä jäistä alamäkeä pitkin. ;)
voin vastata tähän keskusteluun, että täällä Vaasassa kaatuessani pyörällä minua tuli auttamaan pariakunta, jota tuskin pystyin kiittämään kun sain niin kovan tällin.
Täällä autetaan muutenkin. olen mm. itse maksanut pienen koululaisen bussimatkan kun kortti olikin loppuun käytetty. Ei se ole mikään iso juttu työtä tekevälle ihmiselle.
Ja kyllä, ajattelen oikeasti niin, että annetaan hyvän kiertää! Minua auttoi pariskunta joka nosti minut pystyyn - sain sen verran kovan tällin etten varmaan olisi itse päässyt pystyyn aikoihin.
Muistan tämän aina ja autan tästä lähtien kaikkia, joita vain voin auttaa. Kiitos vielä teille auttajilleni, vaikka tuskin luettekaan tätä palstaa :)
Olenko nyt sitten muka ainoa, joka on törmännyt kyseiseen ilmiöön?