onko normaalia 6-veen käytöstä?

Huonosti kasvatettu tää mukula.

ei edes 3-vuotias. Mutta pitäisin silti käytöstä normaalina.

Jo paljon pienempinä ovat pyytäneet luvan karkinottottoon.



Tuttavien 2 v voisi tehdäkin noin. Ärsyttävä lapsi.

Kun tällä tavalla käyttäytyvä lapsi on tullut (kutsumatta) kylään ja olemme päättäneet päästää hänet sisälle, poistatteko lapsen kodistanne ellei sikailu lopu yhdellä sanomisella?



ap

Syö salaa kuusesta suklaakoristeet, piparkakkutalosta irrottaa koristeet ja syö ja lappaa kulhosta karkkia taskuunsa.

Tekeekö teidän 6-vuotiaat näin?

mutta pojalla on yksi kaveri joka tekee. Hänen tapauksessaan tiedämme että syynä on ihan aito nälkä useinkin :( Hänen äitinsä on alkoholiongelmainen ja poika on itse kertonut ettei aina saa ruokaa jos äidillä on paha olo tai se "nukkuu". Pyrimme tarjoamaan hänelle aina jotain syötävää, siis jotain terveellistä ihan, mutta ymmärrettävää on että tuollainen lapsi syö kyllä suunnilleen kaiken mitä löytää.

Minä en niinkään kieltäisi tuollaista lasta, olipa ahnehtimisen syy mikä tahansa vaan poistaisin vaan karkkikulhot tms saatavilta kun ko. lapsi tulee kylään. Huonotapaistahan tuo käytös on, mutta vieraan ihmisen kieltäminen sitä tuskin korjaa.

käyttätyy tuolla lailla. Mä todennäköisesti selittäisin lapselle kuinka käyttäydytään, mikä on kohteliasta ja meillä ei eletä kuin pellossa vaan on tietyt säännöt. jos näitä ei noudateta meille ei voi enää tulla leikkimään. Jos ymmärtäisi asian niin antaisin sitten olla, jos käytös jatkuisi niin lähtisi varmaan lapsen omalle äidille viestiä että mitäs jos opettaisit lapselle käytöstapoja ja lähettäisin lapsen kotiinsa ja toteaisin että voidaan joskus kokeilla uudestaan pystytkö tulemaan kylään ja noudattamaan meidän sääntöjä.

..että teillä säännöt ovat erilaiset. Ei karkkia kuusesta, ei kulhoista, ei mistään ilman lupaa. Aina pitää käydä kysymässä. Mutta tietysti kertominen täytyy tehdä ystävällisesti, ettei asiasta tulisi mörköä ja että lapsi sitten uskaltaisi myös kysyä lupaa, eikä kiusausta "näpistellä" tulisi.

Ja jos vielä kahmii karkkeja ilman lupaa, voi lapselle sanoa, että sinä et ollenkaan pidä karkkien varastelusta ja aiot puhua hänen vanhemmilleen. Sitten pitää myös puhua vanhempien kanssa.

Ikävin tilannehan on se, että joutuu kieltämään lapsen kylään tulon. Mutta en minä ainakaan katselisi kieltämisien. jälkeen lapsen kaveria, joka veisi noin määrätietoisesti sen, mitä haluaa. Karkista alkaa, loppuuko siihen? (Älkää lynkatko tuon lauseen takia.)

Mutta itse olisin 6-vuotiaana tehnyt noin ja saattaisin tehdä edelleenkin, omassa kodissani siis. Kylässä ei olisi tullut mieleenkään.

poika syökin meillä, samoin 4-vee sisaruksensa joka myös tulee meille oma-aloitteisesti. Tiedän, että ravinnonpuutteesta käytös ei johdu.



Yhtenä ongelmana on, että olen kovasti kiintynyt näihin lapsiin. olisin todella surullinen, jos kyläilyt loppuisivat täysin. Sitä paitsi ajoittain on myös vastavuoroisuutta, joka on meille tukiverkostoa vailla oleville tärkeä asia. Lapset osaavat olla myös hyvin älykkäitä ja suloisia.



Mutta käytöstapojen puute joskus väsyttää. Juuri äsken pidin puhuttelua, kun meidän lasten lumilinnat oli rikottu, samoin on sanottu tuhat kertaa että pihassamme ei saa leikkiä lumessa eräässä tietyssä kohtaa, koska lumen alla olevat taimet menevät pilalle. Pitkään meni, ennen kuin lapset oppivat käyttämään ovikelloa, sitä piti ihan konkreettisesti harjoitella. Ja myös selittää, että aina ei tulla avaamaan, joskus halutaan olla myös rauhassa. Nyt ovikelloa soitetaan, mutta jos ei heti tulla avaamaan, niin hakataan terassinlasiin ja kiipeillään kurkkimaan ikkunoista... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.



Asian ydin kai kuitenkin se, että lapset ovat mulle tärkeitä ja läheisiä, mutta en jaksa heitä kasvattaa, kun on nämä omatkin. Ja lisäksi he ovat ilmeisesti sen verran läheisiä, että tulee jotenkin myös sokeaksi heidän huonolla käytökselleen, eikä jaksa välittää siitä. Ennemmin ajattelee itse olevansa tiukkapipo ja katsoa toisaalle, kun jatkuva puuttuminen väsyttää. Eikä edes kuulu mulle, ainakaan jatkuvasti.



Olen myös keskustellut asiasta lasten äidin kanssa, tai ennemminkin hän on ottanut asiaa puheeksi. Uskon aidosti, että siellä on vaan keinot käytetty tai voimat vähissä. huomaan, että näitä lapsia on paljon vaikeampi saada oppimaan tapoja, kuin omiani.



Mutta joo,kiitos mielipiteistänne. Yritän taas olla jämäkämpi ja vaatia kodissani vierailta lapsilta yhtä hyvää käytöstä kuin omiltani. Tai palauttaa heidät saman tien kotiin. En ainakaan halua sokeutua lasten huonolle käytökselle. Ehkä olen tarpeellinen aikuinen heille jatkuvan ojennukseni kanssa, kunhan taas jaksan. :)



ap

kylässä sellaisten perheiden lapsia,joissa vahditaan hysteerisen tarkasti herkkujen saantia niin tapahtuu juuri noin - lapset syövät kaiken makean ja epäterveellisen mitä käsiinsä saavat. Lupia ei kysellä ja keksiä kahmitaan kerralla kourallinen..omilla lapsilla saattaa lojua huoneissa karkkia useita viikkoja,unohtavat että siellä olisi sellaistakin - nämä vieraat sitten kyllä löytävät kaikki namut.. Onhan se nähty,mitä tapahtuu kun tällaiset (yleensä äidin) rajoitusten piirissä kasvaneet piltit pääsevät siihen ikään,että on omaa rahaa ja mahdollisuus mennä kioskille tai siihen Siwaan,siellä sitä sitten salassa vedetään mässyä ja äiti ihmettelee,miksi piltti paisuu vaikka kotona on aina vain niin terveellistä ruokaa tarjolla..

poika syökin meillä, samoin 4-vee sisaruksensa joka myös tulee meille oma-aloitteisesti. Tiedän, että ravinnonpuutteesta käytös ei johdu.

Yhtenä ongelmana on, että olen kovasti kiintynyt näihin lapsiin. olisin todella surullinen, jos kyläilyt loppuisivat täysin. Sitä paitsi ajoittain on myös vastavuoroisuutta, joka on meille tukiverkostoa vailla oleville tärkeä asia. Lapset osaavat olla myös hyvin älykkäitä ja suloisia.

Mutta käytöstapojen puute joskus väsyttää. Juuri äsken pidin puhuttelua, kun meidän lasten lumilinnat oli rikottu, samoin on sanottu tuhat kertaa että pihassamme ei saa leikkiä lumessa eräässä tietyssä kohtaa, koska lumen alla olevat taimet menevät pilalle. Pitkään meni, ennen kuin lapset oppivat käyttämään ovikelloa, sitä piti ihan konkreettisesti harjoitella. Ja myös selittää, että aina ei tulla avaamaan, joskus halutaan olla myös rauhassa. Nyt ovikelloa soitetaan, mutta jos ei heti tulla avaamaan, niin hakataan terassinlasiin ja kiipeillään kurkkimaan ikkunoista... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Asian ydin kai kuitenkin se, että lapset ovat mulle tärkeitä ja läheisiä, mutta en jaksa heitä kasvattaa, kun on nämä omatkin. Ja lisäksi he ovat ilmeisesti sen verran läheisiä, että tulee jotenkin myös sokeaksi heidän huonolla käytökselleen, eikä jaksa välittää siitä. Ennemmin ajattelee itse olevansa tiukkapipo ja katsoa toisaalle, kun jatkuva puuttuminen väsyttää. Eikä edes kuulu mulle, ainakaan jatkuvasti.

Olen myös keskustellut asiasta lasten äidin kanssa, tai ennemminkin hän on ottanut asiaa puheeksi. Uskon aidosti, että siellä on vaan keinot käytetty tai voimat vähissä. huomaan, että näitä lapsia on paljon vaikeampi saada oppimaan tapoja, kuin omiani.

Mutta joo,kiitos mielipiteistänne. Yritän taas olla jämäkämpi ja vaatia kodissani vierailta lapsilta yhtä hyvää käytöstä kuin omiltani. Tai palauttaa heidät saman tien kotiin. En ainakaan halua sokeutua lasten huonolle käytökselle. Ehkä olen tarpeellinen aikuinen heille jatkuvan ojennukseni kanssa, kunhan taas jaksan. :)

ap

Jaksamista tosi paljon! Ymmärrän erittäin hyvin, että kun lapset ovat läheisiä, on komentaminenkin vaikeampaa.:) Mutta kuten itse totesit, olet erittäin tarpeellinen aikuinen näille lapsille, kun heitä ohjeistat.

Muistan omasta lapsuudesta yhden kaverin, joka aina kylässä teki vähän mitä halusi. Mutta kun tyttö tuli ekaa kertaa kanssani meille, minä laitoin vastaan.:D Kaveri oli aikeissa avata nakkipaketin, jonka tiesin olevan nakkikeittoa varten, joten kielsin, vaikka tuolloin vähän pelottikin. (Kaveri oli niitä "koviksia".) Kaveri kysyi ensin nauraen, että miksi ei saa? Minä vastasin, että koska äiti sanoo, ja jos ei tottele, ei meille saa enää tulla. Meinasi siitä vielä jatkaa availua, mutta minä otin paketin pois ja sanoin, että me syödään nyt leipää, eikä nakkeja.

Elikkä: Opettamalla lapset, tekee hyvää.:)

vertaan omaan 6-vuotiaaseen poikaani niin voisin sanoa että ei ole normaalia. Omani ei käyttäydy noin.

Mutta käytöstapojen puute joskus väsyttää. Juuri äsken pidin puhuttelua, kun meidän lasten lumilinnat oli rikottu, samoin on sanottu tuhat kertaa että pihassamme ei saa leikkiä lumessa eräässä tietyssä kohtaa, koska lumen alla olevat taimet menevät pilalle. Pitkään meni, ennen kuin lapset oppivat käyttämään ovikelloa, sitä piti ihan konkreettisesti harjoitella. Ja myös selittää, että aina ei tulla avaamaan, joskus halutaan olla myös rauhassa. Nyt ovikelloa soitetaan, mutta jos ei heti tulla avaamaan, niin hakataan terassinlasiin ja kiipeillään kurkkimaan ikkunoista... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Asian ydin kai kuitenkin se, että lapset ovat mulle tärkeitä ja läheisiä, mutta en jaksa heitä kasvattaa, kun on nämä omatkin. Ja lisäksi he ovat ilmeisesti sen verran läheisiä, että tulee jotenkin myös sokeaksi heidän huonolla käytökselleen, eikä jaksa välittää siitä. Ennemmin ajattelee itse olevansa tiukkapipo ja katsoa toisaalle, kun jatkuva puuttuminen väsyttää. Eikä edes kuulu mulle, ainakaan jatkuvasti.

Olen myös keskustellut asiasta lasten äidin kanssa, tai ennemminkin hän on ottanut asiaa puheeksi. Uskon aidosti, että siellä on vaan keinot käytetty tai voimat vähissä. huomaan, että näitä lapsia on paljon vaikeampi saada oppimaan tapoja, kuin omiani.

Ottamatta muuten asiaan kantaa... tuo ovikellojuttu. Meillä kolmevuotias osaa oikein nätisti soittaa ovikelloa, kun on menossa yksin sisään omaan kotiinsa. Seitsemänvuotias taas, rämpyttää postilaatikkoa ja huutaa rappukäytävässä hysteerisenä, jos ei tulla avaamaan. En tiedä, missä mättää... avaimella sama lapsi kyllä osaa tulla kotiin ja jos ollaan yhdessä tulossa, osaa painaa ovikelloa. Jotenkin se vain siinä yksin liikkuessa unohtuu.

Toiset lapset nyt vain oppivat tavoille nopeammin ja nuorempina kuin toiset. Naapurille, niin lapsille kuin aikuisille, on varmasti iloa ja apua, jos jaksat kotonasi vaatia näiltä lapsilta ainakin jonkinlaisia käytöstapoja, jos et ihan yhtä hyvää käytöstä kuin omiltasi jaksaisi vaatiakaan. Varmasti olet heille tärkeä aikuinen!