Oletko yläluokkaisesta perheestä? Millainen lapsuus sinulla oli?

vanhempien päivittäistä tappelua, toisen vanhemman harjoittamaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsiaan kohtaan, persoonallisuushäiriöitä, syömishäiriöitä.

No ei meillä nyt niin mitenkään erityinen lapsuus ollut. Tietenkin vanhemmat olivat aina töissä, mutta koskaan ei ollut mitään sen suurempia mullistuksia. Kaikista lapsista tuli akateemisesti koulutettuja ja elämässään menestyneitä.

Onnellisuus ja onnellinen lapsuus on aika vaikea juttu. Moni myös jotenkin "muuttaa" käsityksen lapsuudestaan ties miksi ja millä menetelmillä. Mielikuva omasta lapsuudesta on jonkinlaista harhaa jolla väritetään milloin mitäkin juttua. Työläisperheen lapset ovat saattaneet viettää paljon onnellisemman lapsuuden kuin jotkut muut - luokkakuuluvuus ei kuulu tähän lapsuuden onnellisuuteen ollenkaan.



Todella yläluokkaisissa perheissä eivät vanhemmat aina ole kovin lähellä lapsiaan. On ollut ammat, lastenhoitajat ja kotiopettajat. Nyt eletään sellaista aikaa Suomen tasavallaksi tulon jälkeen, että ei tommoisia perheitä täältä juuri löydy, vaan ehkä jotain ihmisiä, jotka ovat kokeneet tollaisten olosuhteiden jämiä, ei muuta.



Oikeasti yläluokkainen on oppinut häpeämään koko olemassaoloaan. Hänen olemassaolollaankaan ei ole oikeastaan oikeutta. Ja tämmöistä ei kukaan lapsi voi ymmärtää - on vain häpeä. Kun sellainen lapsi sitten meni suomalaiseen tavisten kouluun, niin on varmaan saanut koko kouluajan kuulla ääneen lausumattomin sanoin, että et ole mitään, etkä kelpaa mihinkään. Ja kaikki tietysti ilman mitään selityksiä. No, tuhoaa tommonen kenet tahansa eikä niistä mitään tule vaikka olisi lopulta kuitenkin mikä tahansa korkeakoulutus. Mutta ei se ole niin, että korkeimman porukan lapset todella olisivat ekoina menossa joihinkin yliopistoihin hakemaan korkeakoulutusta. Aika moni on lukenut ihan jotain hömppäaineita. Se koulutus tulee jotenkin jostain muualta, jollakin tavoin äidin- tai isänmaidossa. Ja tätä kouluttamattomuutta on näilläkin, jotka ovat päässeet kuningashuoneisiin. Mikä hieno koulutus se Ruotsin porukoilla oikein on ja vaikka Danielilla? Entä Kate Middleton? Lukenut jotain taidehissaa - ei sillä edes yleensä pysty elättämään itseään eli ihan hömppää työelämän ja toimeentulon kannalta.

Varhaisempi lapsuus (noin kymmeneen ikävuoteen asti) erittäin tasainen ja onnellinen. Siitä eteenpäin koin kotona asumisen ahdistavana. Vanhemmat riitelivät jatkuvasti, isä ryyppäsi, itse kärsin syömishäiriöistä. Ketään ei voinut tuoda kotiin noin vain, aina jännitti mikä tilanne kotona oli päällä kun illalla sinne taas saapui. En koe sosiaaliluokalla olevan merkitystä siihen miten/mitä koin, mutta toki perheissä ongelmia on "kastista" riippumatta.

Isä oli korkea virkamis, äiti kotirouva (ja perijätär).

Olin isän tyttö, hemmoteltu prinsessa, mutten silti miellä itseäni kermapepuksi. Sain hyvän kasvatuksen, paljon rakkautta ja hellyyttä, mutta myös maallista hyvää.

Aikuisuus, oma parisuhde ja perhe ovat tietysti tuoneet omat haasteensa, mutta elämäni on ollut varmasti helpompaa kuin monilla muilla.

Ja vielä PS: vanhempani ovat olleet mahtavia isovanhempia.

Varakkaampia ja vähemmän sellaisia vain. Mä olen varakkaasta ja koulutetusta suvusta. Meillä esim. on ollut aina palkattua henkilöstöä perheessä. Ihan tavallista elämää me ollaan vietetty. Oma lapsuuteni oli hyvin turvattu ja mä olen tainnut olla aika hemmoteltu lapsi, kun nyt asiaa mietin. Ehkä se on erilaista, että mun vanhempani ovat pariutumisasioissa aika konservatiivisia. He ovat aina kritisoineet ääneen mun miesseuralaisiani ja heidän taustansa on ratkaiseva tekijä. Pitää olla "hyvästä" perheestä. Mun isäni oli paljon poissa kotoa. Myöhemmin selvisi kyllä, mistä muusta syystä kuin työn takia. Siitä huolimatta tai ehkä siksi olen aina ollut ns. isän tyttö. Äiti on ollut kotona ja puuhastellut kaikenlaista sisustamisesta hyväntekeväisyyteen, matalalla profiililla.