Voi tsiisus, miten pahasti mokasin esikoisen kanssa!

Ja ihanaa kuulla, että muillakin on asioita äitiydessä, joista eivät ole kovin ylpeitä. Mä en ole näitä kehdannut kellekään kertoa ja poden valtavaa syyllisyyttä välillä.



Ja siitä, kun kaikki sanovat heti jonkun "rikkeensä" perään, että "ja ihan tavallinen lapsi on siitä huolimatta" ja "lapsi ei näytä siitä mitenkään kärsineen" jne. Maailmassa on valtava määrä ihmisiä, joille on tehty lapsena ja vauvana mitä kamalampia asioita, mutta joista sitä ei kuitenkaan arkielämässä huomaa päälle päin. Se ei kuitenkaam tarkoita, etteivätkö asiat olisi jättäneet jälkiä lapseen. Esim. moni raskaana päihteitä käyttänyt sanoo lastaan ihan normaaliksi, vaikka tätä kiusattaisiin koulussa, koska turhautuu oppimiavaikeuksiensa kanssa. Syynä lapsen vaikeuksiin ei tietenkään ole vanhempien mielestä raskausajan päihteidenkäyttö, vaan paskat luokkatoverit ja huono opettaja.



Sitä yritän sanoa, ettei ole mitään syytä olla liian armollinen itselleen toisen kustannuksella.



Ap

Mutta ap, ihan yhtä vakavaa on syyllistää itseään asioista, joiden kuvittelee olevan rikkeitä. Haluatko, että lapsellesi välittyy tuollainen itsensä syyllistämisen malli? Tunnistatko itsessäsi, missä asioissa olet hyvä ja onnistunut äitinä, osaatko auttaa lastasi kohtaamaan väistämättömät pettymykset, väärät valinnat jne.?

Ja ihanaa kuulla, että muillakin on asioita äitiydessä, joista eivät ole kovin ylpeitä. Mä en ole näitä kehdannut kellekään kertoa ja poden valtavaa syyllisyyttä välillä.

Ja siitä, kun kaikki sanovat heti jonkun "rikkeensä" perään, että "ja ihan tavallinen lapsi on siitä huolimatta" ja "lapsi ei näytä siitä mitenkään kärsineen" jne. Maailmassa on valtava määrä ihmisiä, joille on tehty lapsena ja vauvana mitä kamalampia asioita, mutta joista sitä ei kuitenkaan arkielämässä huomaa päälle päin. Se ei kuitenkaam tarkoita, etteivätkö asiat olisi jättäneet jälkiä lapseen. Esim. moni raskaana päihteitä käyttänyt sanoo lastaan ihan normaaliksi, vaikka tätä kiusattaisiin koulussa, koska turhautuu oppimiavaikeuksiensa kanssa. Syynä lapsen vaikeuksiin ei tietenkään ole vanhempien mielestä raskausajan päihteidenkäyttö, vaan paskat luokkatoverit ja huono opettaja.

Sitä yritän sanoa, ettei ole mitään syytä olla liian armollinen itselleen toisen kustannuksella.

Ap

toivottavasti teillä on tukikontaktit kunnossa, perhetyöntekijä ja mahdollisesti neuvolapsykologi. Koska kai ymmärrät, että sun lapsi voi missä iässä tahansa alkaa oireilla turvatonta kiintymyssuhdetta, esim sairastua syömishäiriöön, alkoholisoitua tai joutua väkivaltaiseen parisuhteeseen? Et tosiaan sitten varmaan tajunnut, että tämä voi vaikuttaa jopa lapsenlapsiisi, esikoisestasi voi tulla vanhempi joka kaltoinkohtelee omia lapsiaan. Itkettää lukea tällaista :(. Toivon hartaasti että olet hakenut apua myös itsellesi. Ja imetä nyt ihmeessä sitä kakkostasi, nuku perhepedissä ja liinaile, sillä voit turvata ainakin yhden tasapainoisen lapsen kasvamisen perheessäsi.



Onko sinulla itselläsi kaltoinkohdeltu lapsuus? Väkivaltaa, alkoholismia, korvikeruokintaa? Usein turvaton kiintymyssuhde periytyy.

Ja ihanaa kuulla, että muillakin on asioita äitiydessä, joista eivät ole kovin ylpeitä. Mä en ole näitä kehdannut kellekään kertoa ja poden valtavaa syyllisyyttä välillä.

Ja siitä, kun kaikki sanovat heti jonkun "rikkeensä" perään, että "ja ihan tavallinen lapsi on siitä huolimatta" ja "lapsi ei näytä siitä mitenkään kärsineen" jne. Maailmassa on valtava määrä ihmisiä, joille on tehty lapsena ja vauvana mitä kamalampia asioita, mutta joista sitä ei kuitenkaan arkielämässä huomaa päälle päin. Se ei kuitenkaam tarkoita, etteivätkö asiat olisi jättäneet jälkiä lapseen. Esim. moni raskaana päihteitä käyttänyt sanoo lastaan ihan normaaliksi, vaikka tätä kiusattaisiin koulussa, koska turhautuu oppimiavaikeuksiensa kanssa. Syynä lapsen vaikeuksiin ei tietenkään ole vanhempien mielestä raskausajan päihteidenkäyttö, vaan paskat luokkatoverit ja huono opettaja.

Sitä yritän sanoa, ettei ole mitään syytä olla liian armollinen itselleen toisen kustannuksella.

Ap

Yleensä provot lopettavat hetimiten ekan viestinsä jälkeen. Sinä jatkat ja osoitat lähes machiavellistisiä manipulaatiokykyjä. Peukut!

että mun elämän pitäis olla tosi pielessä. Imetettiin vaan lyhyen aikaa, hoitoon menin ½-vuotiaana, kun silloin 70-luvulla nuo äitiysvapaat eivät olleet kovin pitkät. Hyvänen aika, olin päivittäin erossa äiditäni n. 8 tuntia! Ja mikä kauheinta, välillä isä hoiti minua kun äiti oli vuorotöissä. Olen kyllä siirtänyt omaan perheeseeni tuon mallin, että isäkin hoitaa lapsia. Luulin sen olevan jotenkin tarkoitus, mutta taidankin vain oireilla puuttuvaa kiintymyssuhdetta.

toivottavasti teillä on tukikontaktit kunnossa, perhetyöntekijä ja mahdollisesti neuvolapsykologi. Koska kai ymmärrät, että sun lapsi voi missä iässä tahansa alkaa oireilla turvatonta kiintymyssuhdetta, esim sairastua syömishäiriöön, alkoholisoitua tai joutua väkivaltaiseen parisuhteeseen? Et tosiaan sitten varmaan tajunnut, että tämä voi vaikuttaa jopa lapsenlapsiisi, esikoisestasi voi tulla vanhempi joka kaltoinkohtelee omia lapsiaan. Itkettää lukea tällaista :(. Toivon hartaasti että olet hakenut apua myös itsellesi. Ja imetä nyt ihmeessä sitä kakkostasi, nuku perhepedissä ja liinaile, sillä voit turvata ainakin yhden tasapainoisen lapsen kasvamisen perheessäsi.

Onko sinulla itselläsi kaltoinkohdeltu lapsuus? Väkivaltaa, alkoholismia, korvikeruokintaa? Usein turvaton kiintymyssuhde periytyy.

2) Olin pois vauvan luota 6 tuntia hänen ollessa 2kk. Luulin, ettei se haittaa ja neuvolastakin sanottiin, että pitää ottaa "omaa aikaa". Lapsem psykologian nyrkkisääntö on, että niin monta tuntia voi olla äidistä erossa, kun on ikäkuukausia.

Voin lohduttaa sinua. Ympäri Eurooppaa, kuten täällä kotimaassani, on normi, että lapset menevät hoitoon 3-4kk iässä vanhempien mennessä töihin. Äitiysloma on tuon pituinen, eikä äitiysvapaata ole olemassa. Mikäli mielit pitää työsi, sinne on palattava 3kk kuluttua synnytyksestä.

Se on täällä normaalia ja hyvin ovat miljoonat ja taas toiset miljoonat lapset tuolla tavalla aikuisiksi kasvaneet, joten älä huoli.

Suomi on pieni maa ja siellä on pienet piirit. Riittää, että yksi Keltikangas-Järvinen sanoo jotain ja sitä pidetään ainoana totuutena. Kannattaa lukea kasvatuspsykologista kirjallisuutta vielä paljon laajemmin. On olemassa lukuisia erilaisia koulukuntia, kuten psykologiassa aina. Eikä psykologiassa tieteenalana ole koskaan onnistuttu löytämään mitään ylivoimaista koulukuntaa, joka selittäisi asiat absoluuttisesti paremmin kuin kilpailijansa. Kun tieteenalana on ihmismieli, sitä ei voida selittää kuin matemaattista kaavaa.

Relax! :)

Sain ekan lapseni 20-vuotiaana enkä sitä ennen ollut juuri tekemisissä vauvojen kanssa. Nyt toisen lapsen kohdalla olen lukenut taas lisää lapsiaiheisia tutkimuksia ja huomasin mokanneeni ainakin seuraavissa:

1) Annoin velliä 4kk iässä neuvolan suosituksesta, vaikka vauva kasvoi tosi hienosti pelkällä äidinmaidolla. Syynä suositukseen oli vauvan yöheräily. Imetin 1,5 vuotta, toivottavasti se pelastaa jotain. Toisen kohdalla täysimetän tietty 6kk.

2) Olin pois vauvan luota 6 tuntia hänen ollessa 2kk. Luulin, ettei se haittaa ja neuvolastakin sanottiin, että pitää ottaa "omaa aikaa". Lapsem psykologian nyrkkisääntö on, että niin monta tuntia voi olla äidistä erossa, kun on ikäkuukausia.

3) Hermostuin joskus vauvan itkuun ja katsoin sitä vihaisesti. Edelleen muistan lapsen ilmeen. Tekisi mieli tukistaa itseäni.

4) Laitoin lapsen 2-vuotiaana perhepäivähoitoon ja palasin töihin, koska en enää jaksanut vain olla kotona.

Nämä asiat vaivaa mua tosi paljon. Olisinpa tiennyt paremmin.

Minusta saisit olla itsellesi vähän armollisempi. Olet vain ihminen, et mikään kone joka suorittaa ja suorittaa.

Esim. tuo vihaisesti katsominen, eihän tuo mikään kiva juttu ole mutta voisit tietysti suhteuttaa vähän tuotakin. Et kuitenkaan ole pahoinpidellyt/kidutanut/tappanut omaa lastasi, kuten valitettavan moni lehtien juttujen perusteella on.

Ytitin tässä siis tsempata vaikka vähän masis kirjoitus onkin :)

N

Olet kyllä niin surkea äiti, ettei yksikään lapsi sinua ansaitse..



;)

Palasit töihin, koska et halunnut olla vain kotona. Oliko sinulla tosiaan valinnanvaraa?



Minun piti mennä töihin kesken äitiysloman 90-luvulla. Opiskelijan äitiysraha oli karkkiraha. Menin töihin elättääkseni lapseni. En odottanut sitä yhteiskunnalta.



Taitaa nykyäideillä olla kissanpäivät.

Mun käsitys on ollut, että vetävät raskaana tupakkaa, eivät imetä, hoidattavat lapsensa muilla alusta asti, poikaystävät vaihtuu ja joka toinen sana lapsellekin alkaa v:llä.

Esikoisen kohdalla tein oikeastaan samoin kuin ap (olin muuten 21v. saadessani hänet). Muutamat kohdat eivät täsmää.



Mutta tein suurimman osan noista myös kuopuksen kohdalla (hänet sain 31v.).



Ihan terveitä ipanoita ovat eivätkä ainakaan toistaiseksi ole saaneet mitään traumoja =)

Palasit töihin, koska et halunnut olla vain kotona. Oliko sinulla tosiaan valinnanvaraa?

Minun piti mennä töihin kesken äitiysloman 90-luvulla. Opiskelijan äitiysraha oli karkkiraha. Menin töihin elättääkseni lapseni. En odottanut sitä yhteiskunnalta.

Taitaa nykyäideillä olla kissanpäivät.

Nyt jos saisin tehdä toisin, hoitaisin lasta kotona ainakin vielä kolmivuotiaaksi.

Muille kiitos kommenteistanne. Tiedän kyllä, ettei nämä ole pahoja joihinkin pahoinpitelyihin verrattuna, mutta olisin voinut tehdä paremminkin. Nuorena äitinä olin vielä epävarma ja kuuntelin liikaa muita kelvatakseni heille.

Ap

onko tämänkin kirjoituksen tarkoituksena saada muut "tavalliset keskivertoäidit" tuntemaan alemmuutta..... :D

josta olin viikko sitten erossa 8 tuntia. Oli pakko olla, ei ollut vaihtoehtoja. Ahdisti ja ahdistaa helvetisti edelleen, kun ajattelen asiaa. Muutenkin koen syyllisyyttä, jos esim. päivän aikana isä hoitaa vauvaa paljon. :(

Poltin molempien raskauksien aikana :( Se on se mikä pistää suruksi.. Ja en imettänyt ainakaan ensimmäistä lasta oikeastaan ollenkaan. Ja kyllä vauvoina jo öitä hoidossa. Ainakin ensimmäinen. Mutta mennyt on mennyttä, nyt sitten teen parhaani.. Niinkuin kyllä silloinkin omien voimien ja tietämyksen mukaan.

Annoin sosetta n. 2 kk kuukauden iässä. Lopetti yöheräilyt alle 1 kk vanhana ja aloitti taas n. 2 kk iässä. Kerroin asiasta neuvolassa vasta kun he sanoivat, että saisi alkaa maistella. Neukkatäti ei sanonut muuta kuin, että hyvä, että seuraan omaa päätä, enkä napita kirjaa niin tarkasti. Ja hemmetti, maidon tulo vain lakkasi lapsen ollessa 3 viikkoa vanha. Sitä ei vain tullut, vaikka kuinka yritin pumpata ja juoda teetä, minkä pitäisi nostattaa maidon tuotantoa. Vieläkin paha mieli siitä.

Lapsi oli ekaa kertaa yökylässä äitini luona 2 kk iässä! Kauhistus. Eipä tuo kuitenkaan ole siitä traumoja saanut, ihan ilomielin vieläkin jää vanhempieni luokse yökylään.

En tosin ole koskaan hermostunut vauvan itkuun. Ei sillä ole muutakaan tapaa ilmaista itseään, joten miksi siitä pitäisi hermostua? :O

Lapsi meni 11 kk vanhana päiväkotiin ja minun oli pakko palata koulunpenkille, koska ainoa jakso mihin mut saatiin tungettua alkoi niin, että lapsi oli vasta 11 kk. Se kaduttaa, päiväkoti oli meinaan lapselle aivan väärä paikka. Lapseni joutui siellä kiusatuksi. Vaihdoimme paikkakuntaa ja päiväkotia, nyt lapsi viihtyy.



Oon ihan kauhea äiti ja vielä odotan sitten lasta, kuinkahan mahdan uudenkaan kanssa pärjätä? -_-



T: Esikoisensa 18-vuotiaana saanut. En muuten polttanut raskausaikana, ei tulisi mieleenkään pilata lapsen terveyttä oman tyhmyyden takia.

josta olin viikko sitten erossa 8 tuntia. Oli pakko olla, ei ollut vaihtoehtoja. Ahdisti ja ahdistaa helvetisti edelleen, kun ajattelen asiaa. Muutenkin koen syyllisyyttä, jos esim. päivän aikana isä hoitaa vauvaa paljon. :(

Öh? Isähän on vauvan toinen huoltaja, joten miksi ihmeessä tunnet syyllisyyttä.

Mun käsitys on ollut, että vetävät raskaana tupakkaa, eivät imetä, hoidattavat lapsensa muilla alusta asti, poikaystävät vaihtuu ja joka toinen sana lapsellekin alkaa v:llä.

En ole koskaan polttanut tupakkaa. Elän avoliitossa lapsen isän kanssa. Perheessämme ei ole tapana kiroilla.

Ehdin lukea vuoden kasvatustieteitä yliopistossa ennen lapsen syntymää, ja luen nyt äitiyslomalla muutamia kursseja lapsi mukanani. Kuvittelisin siis, että minulla on edes jonkinlainen käsitys lapsen tarpeista.

Lapsi ei ollut suunniteltu, en kuvitellut tulevani näin nuorena äidiksi. Abortti ei olisi kuitenkaan tullut kysymykseen, mielestäni olin kuitenkin jo sen verran aikuinen, että kantaisin vastuuni.

Mieheni on vuoden minua vanhempi. Opiskelee, ja käy töissä. Elämme opintotuilla ja äitiyspäivärahalla, sekä mieheni palkkatuloilla. En ole koskaan ollut sossun asiakas.

Loukkaa kovasti noi sun sanat. Uskon olevani vähintään yhtä hyvä äiti kun moni kymmenen vuotta vanhempi. Puhumattakaan 20 vuotta vanhemmista esikoisensa juuri saaneista. Tuskin sekään on ihan ihanteellinen ikä hankkia lapsia.

Lapsestas kasvaa lähes 100% varmuudella psykopaatti sarjamurhaaja.

Niin ja piti vielä sanoa, että täysimetän. Lapseni on ollut kaksi kertaa erossa yhden tunnin ajan kun olen käynyt salilla. Tämän ajan lapsi nukkui kotona isänsä seurassa.