Miten ihmiset ovat suhtautuneet 4. raskauteesi?

Tästä on nyt kolme vuotta ja asia huononsi meidän välejä tosi paljon. Kaverit ovat kauhistelleet ja neuvolassakin pohdittiin jaksamistani. Itse olin vahinkoraskaudesta onneni kukkuloilla, mutta ympäristön negatiivinen painostus johti aborttiin. En jaksanut olla yksin positiivinen ja reipas.

mutta vain 1 elävä lapsi.



Ovat olleet pahoillaan, surullisia, pelollisia ja epätoivoisia.

eka ja neljäs nyt keväällä kesken, pahoitteluilla. En ole sinällään kylläkään koskaan kertonut niistä muille kuin siskolleni, ennen rakenneultraa. Keväällä ollut oli kaikista kurjin, kun sitä oli niin kauan toivottu.



Tuskin meille sitä kolmatta lasta koskaan tulee, kun ikääkin on jo 42 ja tuossa on 15 vuoden ajalta kaikki raskaudet, mitä meillä on ollut.

Kolmatta ihmeteltiin ja neljättä kauhisteltiin. Viidennen kohdalla sai jo kuulla kaikenlaista. Kuudennesta en edes uskalla haaveilla, sen verran ollaan jo saatu paskaa niskaan ihan pelkästään lapsiluvun takia.

oliko sellainen kuvioissa?

Tästä on nyt kolme vuotta ja asia huononsi meidän välejä tosi paljon. Kaverit ovat kauhistelleet ja neuvolassakin pohdittiin jaksamistani. Itse olin vahinkoraskaudesta onneni kukkuloilla, mutta ympäristön negatiivinen painostus johti aborttiin. En jaksanut olla yksin positiivinen ja reipas.

Ei ihan täysillä silloin käy...

No mä kun aloin odottamaan tekemällä tehtyä kolmosta niin oma äiti totesi tosi vittuuntuneella ja näivettyneellä äänellä "vielä säkin viittit yli kolmekymppisenä tehdä lapsia". Olin siis 31v tuolloin. Eipä se mua onnitellut koskaan.

Tänä syksynä tulin kuparikierukasta huolimatta raskaaksi. Olihan se shokki. Ikää 37 eikä meille pitänyt tulla enää lapsia. Mies ei ollut moksiskaan, totesi vain, että tarvii ostaa sellainen auto missä on kaksi takapenkkiriviä. Raskaus meni kuitenkin kesken varhaisessa vaiheessa, ei oltu kerrottu vielä kenellekään.

Tästä on nyt kolme vuotta ja asia huononsi meidän välejä tosi paljon. Kaverit ovat kauhistelleet ja neuvolassakin pohdittiin jaksamistani. Itse olin vahinkoraskaudesta onneni kukkuloilla, mutta ympäristön negatiivinen painostus johti aborttiin. En jaksanut olla yksin positiivinen ja reipas.

että oli mies kuvioissa, tosin ei sama kuin aikaisempien lasten isä vaan uusperhe meistä olisi tullut. Vaan ei tullut. Mies ei ollut yhtään iloinen raskaudesta hänkään ja olin siis todella ainut joka olisi tuon lapsen halunnut pitää. Onhan siinä pakko miettiä omaa jaksamista asian kanssa ja totesin että jos suhtautuminen on niin negatiivista, en taatusti tule saamaan edes henkistä tukea mistään. Mielestäni lapsi olisi ansainnut syntyä tervetulleena.

ja ehdottanut aborttia. aina sellaisella v-mäisellä ylimielisellä äänellä.



Oma äitini on sanonut myös minusta että olisi pitänyt tehdä abortti etten olisi koskaan syntynyt.



Välimme ovat jäiset. Äitini ei ole edes nuorinta lastani nähnyt, viimeksi puhuttiin siis kaksi vuotta sitten kun nuorin syntyi ja silloinkin äiti tylytti että pitikö sitä taas tehdä vahinko, olisit abortoinut.



Kaikilla ei ole kivoja äitejä eikä sitä myöten lapsilla kivoja mummeja.

teillä surullisia tarinoita :(