kuinka moni teistä on vielä aikuisena säilyttänyt lapsuuen unelmansa?

En pettynyt elämääni vaan tein töitä, jotta sain haluamani.

elän lapsuuden haavettani. On vaatinut paljon töitä, itkua ja hampaiden kiristystä mutta sain haluamani. Olen enemmän kuin onnellinen ja kaikki hyvä mitä minulle nyt tapahtuu on vaan extraa. ja kun on näin onnellinen, suuremmatkaan vastoinkäymiset eivät tunnu juuri miltään.

Lapsuuden unelmat?! Ei mitään mahiksia. Nuoruuden unelmat?! Ne, mitä mä suunnittelin elämästäni, kun kirjoitin hyvät paperit pohjanmaalaisen pikkukunnan lukiosta?

Vai ne, mitkä jo alkoi hieman rapisemaan, kun menin opiskelemaan maakuntayliopistoon ja alkoi tulla sellainen aavistus, että kaikki ei välttis menekään,niinkuin olin haaveillut?!



Juuei mitään sellaista. Niitä unelmia ei tod toteutunutkaan. Oliko se niin, että en mä sitten osannutkaan. Vai oliko niin, että mulla oli huonoa tuuria. Vai enkä mä saanut alupitäenkään paljoakaan kotoa eväitä enkä varsinkaan itseluottamusta lähteä niitä maailmalle toteuttamaan.



Tais mennä joo toiset oikeelta ohi. Keskinkertaisuuden keskinkertaisuutta jäi mulle.



Pikkusiskon velkaa lähdin takaamaan,kun se oli vaan muodollisuus, että ne saa bisneksen käyntiin. Nyt on ulsomitattu ja peritty liki 20 vuotta. Kiitos siitä.



Vedän joka viikonloppu kännit,mieluiten yksin. Kuuntelen jotain Stingin livelevyjä ja kuvittelen olevani kultturelli ja kiinnostava yhteiskuntakeskustelija. Voi pojat, voi pojat... Ikä 49 v.

pois lapsuudenkodistani. Lähdin kotoa 16-vuotiaana, siinä mielessä unelmani on toteutunut.

siskonsa ystäväkirjaan, että haluaa lääkäriksi. Ja nyt hän on lääkäri.



Itselläni ei ole aivan kaikki unelmat toteutuneet, mutta olen silti tyytyväinen elämääni.



Haaveilin kartanosta, rikkaasta miehestä, koirasta ja omasta hevosesta, mutta vielähän tässä on aikaa toteuttaa kaikki haaveet...

Haavelilin asuvani maalla ison eläinlauman kanssa, mahdollisesti pitäväni ratsastuskoulua tms. tai ainakin hevosia ja muita eläimiä piti olla. Nyt en suin surminkaan ottaisi noista mitään: maalla asumista, eläinlaumaa tai hevosia :)

Haaveilin miehestä, joka on kiltti minua kohtaan yms.

Sain sellaisen miehen :) Unelma mies! Ei koskaan ole tehnyt elettäkään lyödäkseen.

lapsuuden unelmiaan, ja minä alan jo kyllästytä siihen, koska ne lapsuuden unelmat on olleet pikkupojan unelmia, kuten tietyn merkkinen kallis auto, motocorss pyörä, rotukissa yms. (mies eli melko köyhässä perheessä mutta rikkaalla alueella, ja siksi unelmoi asioista, joita kavereilla oli ja hänellä ei).



Pikkupojan unelmissa ei ollut vaimoa ja lapsia, ja vaikka mies on ihan hyvä mies ja hyvä isä, niin aikaa hänellä ei kauheasti perheelle ole, se kun menee työssä ja harrastuksissa (pitää olla hyvä työ, josta saa paljon palkkaa, jotta pystyy täyttämään niitä lapsuuden unelmia, niitä joita hänen vanhemmillaan ei ollut varaa täyttää).



Itselläni taas ei mitään unelmia ole tainnut olla, halusin vaan ihan tavis-elämää, ja sellaisen olen saanut.

Kirjoittelin päiväkoti-ikäisenä ja ala-asteella päiväkirjoihin ja ystäväkirjoihin toiveammatikseni aina lääkärin ja muita haaveitani olivat naimisiin pääsy ja lasten saanti. No, nyt olen naimisissa oleva lääkäri ja minulla on lapsia.



Jos olisin haaveillut lapsena jostain unelmien prinssistä ja linnasta, olisi tainnut jäädä haaveeksi.

sitten niin hienoa ollutkaan. Työelämä on raakaa.

esim että saat juuri samat haaveet toteutettua kun vaikka 5-10 vuotiaana prinsessa-satua kuullessa/elokuvaa katsoessa.

itse en nyt ihan prinssistä unelmoi mutta kartanoista ja kaukaisista maista ja täydellisistä ja rikkaasta miehestä kyllä, vaikka tiedän että näin tuskin koskaan tulee tapahtumaan

t. 25-vuotias elämään pettynyt nainen

25-vuotiaanahan elämä on vasta alkutaipaleella, miten elämään voisi siinä vaiheessa olla pettynyt? tai tietää etukäteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Sulla on vaan vielä tuossa vaiheessa huono itsetuntemus ja -tunto, ei muuta.

Ja vähän sen ylikin. Kannattaa muistaa vanha sanonta: Be careful what you wish for - 'cause you might get it...

tosin en muista kyllä kaikkia lapsuuden unelmiani, ehkä mitään kovin yksityiskohtaisia ei edes ollut. Ehdottomasti halusin lapsia, niitä on. Toinen "itsestäänselvä" asia oli oma talo, joka aikuisena osoittautuikin haasteellisemmaksi haaveeksi, mutta sekin nyt saavutettu. Ihana mies löytyy myös, eiköhän sellainenkin jo lapsuuden unelmiin kuulunut.

halusin tehdä tärkeää ja mielekästä työtä - ja teenkin, olen lääkäri. Toivoin myös koiraa ja kissaa, ja nekin mulla on. En muista lapsena vielä toivoneeni lapsia, mutta sitten myöhemmin, ja ihanat lapsetkin on. Omalla työllä hankittu omakotitalo. Prinssiä en koskaan toivonut, tavallista kumppania kylläkin - nyt tällä hetkellä sellaista ei ole, mutta ehkä joskus.



Ja sulle 49-v, joka vedät kännejä yksin viikonloppuisin - voithan valita toisinkin. Itse käyn teatterissa ja oopperassa ja joskus ystävien kanssa baarissa, ja harrastan myös liikuntaa.

voisin auttaa jotain köyhää kehitysmaan lasta.

Eipä ole tullut otettua edes kummilasta kehitysmaista.

Minä haaveilin esim. huippumallin urasta, no minusta tuli 160 cm pitkä ja ruma, joten ei tsäänssejä.



Jossain vaiheessa ajattelin, että haluan papiksi, mutta menetin uskoni jumalaan ja yliluonnolliseen teini-iässä joten ei minusta pappiakaan tule.



Sitten haaveilin että minusta tulee tunnettu poppitähti, mutta valitettavasti en ole lainkaan musikaalinen.



Joten lapsuuden haaveet on jäänyt ja minusta on tullut tavallinen it-ammattilainen.

"musta tuli lääkäri niin kuin halusinkin" -tyyppejä.

Sä voisit kirjoittaa kirjan nimeltä Keskinkertaisuuden keskinkertaisuus.

t 43 v, jolle tuli myös mutkia matkaan

Lapsuuden unelmat?! Ei mitään mahiksia. Nuoruuden unelmat?! Ne, mitä mä suunnittelin elämästäni, kun kirjoitin hyvät paperit pohjanmaalaisen pikkukunnan lukiosta?

Vai ne, mitkä jo alkoi hieman rapisemaan, kun menin opiskelemaan maakuntayliopistoon ja alkoi tulla sellainen aavistus, että kaikki ei välttis menekään,niinkuin olin haaveillut?!

Juuei mitään sellaista. Niitä unelmia ei tod toteutunutkaan. Oliko se niin, että en mä sitten osannutkaan. Vai oliko niin, että mulla oli huonoa tuuria. Vai enkä mä saanut alupitäenkään paljoakaan kotoa eväitä enkä varsinkaan itseluottamusta lähteä niitä maailmalle toteuttamaan.

Tais mennä joo toiset oikeelta ohi. Keskinkertaisuuden keskinkertaisuutta jäi mulle.

Pikkusiskon velkaa lähdin takaamaan,kun se oli vaan muodollisuus, että ne saa bisneksen käyntiin. Nyt on ulsomitattu ja peritty liki 20 vuotta. Kiitos siitä.

Vedän joka viikonloppu kännit,mieluiten yksin. Kuuntelen jotain Stingin livelevyjä ja kuvittelen olevani kultturelli ja kiinnostava yhteiskuntakeskustelija. Voi pojat, voi pojat... Ikä 49 v.