Laihduttaminen on sikavaikeeta. Mä oon niin koukuttunut ruokaan ja syömiseen, että

Syömiseen liittyy paljon tunteita. Olet siis viihdyttänyt ja lohduttanut itseäsi ruualla, tuonut iloa ja vaihtelua elämääsi, ehkä myös pitänyt sisäistä positiivista "keskustelua" päässäsi kun palkitset itsesi ruualla.



Maallikkona ajattelisin, että sinun täytyy alkaa saada noita positiivisia tunteita jostain muualta kuin ruuasta. Tai toisaalta tyytyä siihen, ettet saa monta kertaa päivässä palkita itseäsi eikä silti tule paha mieli.



Ja se on tietty hyvä, jos tulee muuta mielenkiintoista tekemistä ja ajateltavaa, ettei vain ehdi ajatella ruokaa koko ajan.

Jos syöt paljon hiilareita (sopivasta kalorimäärästä huolimatta), verensokeri heittelehtii niin paljon, että sekin voi tuoda hermostuneisuutta ja huonoa mieltä kun verensokeri romahtaa. Voit siis olla koukussa sokeriin/ hiilareihin ja siihen ei auta kuin vähentää niiden määrää ja taistella koukutusta vastaan.

siksi olenkin päättänyt etten laihduta vaan muokkaan syömistottumuksia uuteen uskoon. En ole ylipainoinen, mutta pari kiloa haluaisin pudottaa.



Vaikeinta oli se, etten saanut työpäivän ikana syödä suklaata tai pullaa. Mutta kun tästä sain itseni vieroitettua, enää ei ole ongelmaa.



Jos tulee syömishimo, saatavilla on vain vaikka rusinoita, pähkinöitä tai hedelmiä. Sallin itseni syödä, tiedän toki että niistäkin saa tolkuttomasti kaloreita, mutta en ainakaan jaksa ja halua niitä ahmia, syön vain vähän. Suklaata vetelisin helposti levyn.



Herkut olen saanut rajattua erikoistilaisuuksiin, ja silloinkin niitä tulee syötyä maltillisesti, kun olen onnistunut vierottamaan itseni jokapäiväisestä herkuttelusta.



Minulla siis toimii tämä, että sallin itseni syödä, mutta katson mitä syön.

Vielä tuohon psykologiaan, että pitää muuttaa ajattelutapaa myös siinä kohtaa kun syö jotain terveellistä. Eli ettei mieli pidä sitä negatiivisena asiana ja "rankaisuna" - jonka jälkeen sitten taas tarvitsisit palkintoa ja lohdutusta. Tee esim. salaateistakin herkullisia, monipuolisia ja hyvänmakuisia. Mausta ruuat kunnolla, jotta voit nauttia niiden mausta ilman, että ne tuntuvat "rangaistus/laihis"-ruualta.

Syömiseen liittyy paljon tunteita. Olet siis viihdyttänyt ja lohduttanut itseäsi ruualla, tuonut iloa ja vaihtelua elämääsi, ehkä myös pitänyt sisäistä positiivista "keskustelua" päässäsi kun palkitset itsesi ruualla.

Maallikkona ajattelisin, että sinun täytyy alkaa saada noita positiivisia tunteita jostain muualta kuin ruuasta. Tai toisaalta tyytyä siihen, ettet saa monta kertaa päivässä palkita itseäsi eikä silti tule paha mieli.

Ja se on tietty hyvä, jos tulee muuta mielenkiintoista tekemistä ja ajateltavaa, ettei vain ehdi ajatella ruokaa koko ajan.

Ruoka ei ole oikeastaan koskaan ollut mulle pelkästään ruokaa, tai ainakaan niin pitkään aikaan, kuin jaksan muistaa. Ehkä joskus ala-asteikäisenä söin vain kuin oli nälkä, ajattelin ruokaa vain nälkäisenä, ja söin sen verran kunnes nälkä oli kadonnut ja that's it, sitten ajatukset ja mielenkiinto kohdistui johonkin muuhun tekemiseen.

Nykyään ruoka merkkaa mulle todella paljon, aivan liikaa. Syön kun olen iloinen, kaikkiin iloisiin tapahtumiin liittyy ruoka. On ihanaa ruokailla perheen kanssa, on ihanaa syödä jotain hyvää juhlissa, on ihanaa kun raskaan työpäivän jälkeen saa istua alas ja syödä. Ruoka maistuu taivaalliselta, aamupalaksi söin ihan vain voileipää, ja sekin maistui niiiiin hyvältä. En tiedä montaa nautintoa, jotka menisivät syömisen edelle?! Jos tarjolla olisi ruokaa tai hyvää seksiä, valitsisin varmaan ruoan! :O

Syön myös kun olen tylsistynyt, hermostunut, väsynyt, surullinen, äkäinen, ahdistunut. Ja palkitsenkin itseäni ruoalla tai herkuilla, ne kun tuovat _valitettavasti_ mulle todella hyvän olon, en keksi montaakaan asiaa, jotka toisivat mulle niin hyvän olon kuin hyvän ruoan syöminen!

Kun syön, mun olo on täysi, siis psyykkisesti/henkisestikin. Olen jotenkin kokonainen, vahvasti läsnä hetkessä, vaikea kuvailla. Voisin syödä koko ajan (ja miltei teenkin niin, napostelen kotona ollessani lähes jatkuvasti jotakin pientä. Valitettavasti ei ole mahdollista olla perheellisenä koko ajan pois kotoa...)

Ongelmani on siis se, että laihtuakseni mun pitäisi luopua yhdestä elämäni tärkeimmästä ja palkitsevimmasta, nautinnollisimmasta asiasta. Se on se, joka mun laihdutukseen laittaa kapuloita rattaisiin. Tässä taistelee järki ja tunteet, olisi järkevää olla hoikempi, pysyisin terveempänä, jaksaisin paremmin, olisi myös kiva löytää nätimpiä vaatteita ja kehdata käydä esim. uimahallissa häpeilemättä. Mutta se tarkoittaisi siis sitä, että minun pitäisi huomattavasti vähemmän nauttia syömisestä = yhdestä nautinnollisimmasta asiasta elämässäni. Ja kun elämäni keskellä ruuhkavuosia on arkisuudessaan lähinnä tylsien velvollisuuksien ja hoidettavien asioiden suorittamista, ei niitä nautinnollisia asioita ole ihan "muille asti jaettavaksi".

Että näin. Ongelma on kyllä tiedossani, ratkaisun avaimet ja toteutus vaan hukassa...

ap

Vielä tuohon psykologiaan, että pitää muuttaa ajattelutapaa myös siinä kohtaa kun syö jotain terveellistä. Eli ettei mieli pidä sitä negatiivisena asiana ja "rankaisuna" - jonka jälkeen sitten taas tarvitsisit palkintoa ja lohdutusta. Tee esim. salaateistakin herkullisia, monipuolisia ja hyvänmakuisia. Mausta ruuat kunnolla, jotta voit nauttia niiden mausta ilman, että ne tuntuvat "rangaistus/laihis"-ruualta.

mä rakastan ihan kaikkea ruokaa, myös esim. pelkkää rahkaa, tai sitten vaikka itusalaattia. Rakastan ihan terveellistäkin ruokaa. Mutta siis se määrän rajoittaminen, ja syömisen rajoittaminen vain viiteen kertaan päivässä (kun ne väliajat pitäisi olla syömättä!) on mulle se kompastuskivi. Tiedän, kuulostaa typerältä, mutta jos olen nyt aivan rehellinen, niin näin se mun kohdallani vaan on.

Sillä terveelliselläkin ruoalla lihoo, kun syö koko ajan ja isoja annoksia. (ei nyt ehkä pelkillä iduilla, mutta kuka nyt oikeasti syö _pelkkiä_ ituja koko päivää)

ap

Syö paljon kasviksia ja vähemmän hiilareita. Saat vetää kuvun täyteen ja tulet tyytyväiseksi ja kun hiilareita on vähemmän ei ärsyttvä pikkunälkä vaivaa.

Itsellä tapana syödä kun on tylsää, surua, väsymystä, stressiä jnejne.. mutta se jää pois ajan kanssa kun hetken käsi jääkaapinoven kahvalla miettii että mitä minä tässä teen??

Ottaa lasin vettä, kutoo vaikka sukkaa tai selvittelee asioita.

aika löysä tunneside ruokaan, mutta se ei ole estänyt syömästä itselleni lähes kymmentä ylikiloa raskausaikana.



Se levoton olo tulee laihduttamisen kylkiäisenä. En tiedä mistä se johtuu, mutta minä en saa öisin unta kun laihdutan, elimistö ei vaan osaa rauhoittua. Kun pienin lapsenikin herättää joka yö monta kertaa, en ole nukkunut koko yönä kuin muutaman tunnin. Olen nyt ollut neljä viikkoa laihiksella ja olen fyysisesti ihan nääntynyt. Iltaisin olen tosi väsynyt, mutta en vain pääse syvään uneen. Mutta tällaista tämä on, ei tässä muutakaan voi kuin vaan valvoa, ja muistuttaa että kun tämä urakka on ohi, niin sitten saan taas nukkua.

Osaan kyllä laihduttaa, tiedän siitä varmasti kaiken ja olen laihduttanut elämäni aikana kymmeniä kiloja. Ruoka vain on niin suuri nauinto, etten tiedä minkä riipuvuuden voisin keksiä sitä korvaamaan. Liikunta ei riitä, ei todellakaan.



Olen laihtunt nyt viimeisimmällä rykisyllä 25kg, mutta en pääse eteenpäin. Taistelen ja taistelen, mutta saan parhaimmillaankin painon pysymään vain samassa. Koko ajan pitää ajatella mitä tekee ja jos syö liikaa, ottaa seuraavalla kerralla kurinpalautus. Jatkuvaa itsensä rankaisemista.



Rakastan kyllä hyvää ja terveellistäkin ruokaa, mutta vielä enemmän rakastan syödä liikaa. Ihan mitä vain.



164/89kg