Pakko-oirehäiriö

jossain vaiheessa elämääni, mutta se ei ole niin häiritsevää ollut että olisin koskaan mitään diagnoosia tai apua siihen hakenut. Ja nykyisin pystyn kyllä hillitsemään hyvin itseni jo, etten tee nini kuin joku yllyke voi joskus pään sisällä kehottaa.



Mulla kovin pakkomielle oli asioiden laskeminen. Laskin kattolautoja talojen katoissa, kerrostalojen ikkunoita, villapaidan neuloskerroksia. Jos en ehtinyt laskea jonkun talon ikkunoita kun bussi meni ohi, alkoi ahdistaa kovin, tuntui että jotain pahaa tapahtuu. Laskin myös joskus omia askeleitani jopa koiralenkeillä. Siinä 5000 paikkeilla alkaa ärsyttää se laskeminen mutta silti mielessä pyörii laskuri edelleen ;-)



Mulla on aikalailla itsestään mennyt tuo ohi kolmenkympin iän jälkeen. Nykyisin kyllä tiedostan ajoittain mieliteon alkaa laskea jotain tai vaikka tarkastaa oven kiinniolo uudestaan (ennen usein tarkastin jopa 20 kertaa enenn töihinlähtöä), mutta pystyn tarkkailemaan halua ulkopuolisena ja toteamaan itselleni että ei, se ei ole järkevää, joten en tee niin.

Molemmat on todella häiritseviä vaivoja etenkin yleiselläpaikalla.

Ei mitään tietoa, miten näistä pääsisi eroon...

Oletko käynyt Suomi24-foorumilla? Siellä on terveys-kategoriassa tähän aihepiiriin liittyviä keskusteluja. Täällä Aihe vapaalla kannattaa varautua siihen, että asiasta tietämättömät kommentoivat ilkeästi...

Olenkin kuullut tuosta laskemisesta, tai sen tyyppisestä pakkomielteestä. Tuo köhiminen on taas ihan uutta.. Kaikenlaista sitä ihminen osaakin itselleen riesaksi kehittää. :-D



Olen tullut itse myös tulokseen, etten aio mennä näistä ammatti-ihmiselle avautumaan. pystyn kuitenkin suoriutumaan arkipäivän askareista, mutta nimenomaan joskus iskee epätoivo, että taasko minä tässä paukuttelen rystysillä seinää.



Kovasti olen koittanit miettiä, mistä nämä tulee ja miksi teen niin kuin teen. Stressin olen ainakin löytänyt yhdeksi syyksi, silloin oireet pahenee huomattavasti. Koen kuitenkin, että samaan aikaan stressaan taas tästä pallomieltaisestä käyttäytymisestä. Argh!



Kuten ensimmäinen viestiin vastannut kirjoittaja kertoikin, että jos jotain ei saa tehtyä täydellisesti, tuntuu, että jotain pahaa tapahtuu. Pitäisikö sitä vaan yrittää olla ja odottaa, tuleeko se kuolema vai. Jotenkin nämä oireet tulee jo niin luonnostamaan.. Miltähän tämä muidenkin silmissä näyttää..



-Sanna

Kaikenlaisia keskusteluja aiheesta. Millaisia ajatuksia sinulla sitten on?



-Sanna

Tarkistatko toistamiseen tuliko ovi lukkoon tai jäikö sähkölevy päälle? Siirteletkö esineitä useita kertoja kunnes ne ovat mielestäsi oikeassa järjestyksessä? tuntuuko sinusta, että olet likainen vaikka olet vasta pessyt itsesi? Tuleeko mieleesi toistuvasti ahdistavia ajatuksia, joista haluaisit päästä eroon? Suoritatko rituaaleja, jotta läheisillesi ei tapahtuisi mitään pahaa? Keräätkö tavaroita, joita et tarvitse?



Jos vastaat myönteisesti johonkin näistä kysymyksistä saatat kärsiä pakko-oireista. Et ole yksin - Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista kiusallisista pakkoajatuksista tai pakkotoiminnoista.



Tässä kirjassa kaksi alan kansainvälisesti tunnettua asiantuntijaa, psykiatrian professori Edna B. Foa Pennsylvanian yliopistosta ja kliininen psykologi Reid Wilson selvittävät aluksi kansankielellä mitä pakko-oireet ovat ja miten ne ilmenevät. Sen jälkeen he kuvaavat seikkaperäisen askel askeleelta etenevän hoito-ohjelman, jonka avulla voit joko yksin tai yhdessä ystävän tai ammattiauttajan kanssa vapautua ongelmastasi. Mukana on myös luku, joka käsittelee lääkehoitoa sekä luku, jossa hoito-ohjelmasta hyötyneet ihmiset kertovat paranemisestaan.

Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista

Kirjailija: Foa; Edna

Kustantaja: Lyhytterapiainstituutti oy

Kieli: Suomi

Sivumäärä: 244

Asu: Pehmeäkantinen kirja

Painos: 9. painos

Julkaisuvuosi: 2012 (lisätietoa)



Tämän tuotteen osoite - tulosta







Kirja soveltuu käsikirjaksi kaikille pakko-oireista kärsiville ihmisille, jotka haluavat auttaa itse itseään paranemaan. Se on erinomainen oppikirja mielenterveysalan työntekijöille, jotka haluavat löytää tehokkaamoia tapoja pakko-oireista kärsivien asiakkaiden auttamiseksi. Omaisille ja läheisille kirja tuo paitsi toivoa ja lohtua myös selkeitä ohjeita siitä, miten tähän ongelmaan kannattaa suhtautua. Paras ja ainoa suomenkielinen pakko-oireiden hoitoa käsittelevä kirja.



http://www.booky.fi/tuote/foa_edna/kerrasta_poikki_vapaaksi_pakko_oirei…

Psykologin juttusilla kannattaa käydä myös siksi, että pelkän lääkärillä käynnin jälkeen jää helposti epäselväksi, mihin asia liittyy. Ahdistus kumpuaa omasta elämästä: tietyissä elämänvaiheissa voi ilmetä epävarmuutta, stressiä ja pelkoa tavallista enemmän ja niitä halutaan neutraloida pakko-oireiden avulla.



Monia omat oireet saattavat kuitenkin hävettää ja kynnys mennä ammattiauttajalle on korkea. Tikkanen kertoo, että sitä suuremmalla syyllä aiheesta kannattaa puhua – häpeä pitää purkaa. Pakko-oireet eivät lähde itsestään. Apua on uskallettava pyytää, ellei halua kärsiä oireistaan.



– Ensin neuvotellaan lääkärin tai psykologin kanssa. Kyse ei ole vielä pitkäkestoisen terapian tai lääkityksen aloittamisesta. Ammattilaisen voi tavata muutaman kerran, katsoa yhdessä minkälaisia oireet ovat ja arvioida mitä asialle voisi tehdä. Suomi on vapaa maa, eli arvioidaan myös, mitä ihminen itse haluaa tehdä asialle. Mihinkään ei tarvitse suostua vasten tahtoaan, Tikkanen kannustaa.



Ratkaisuna voivat toimia esimerkiksi kymmenen kerran tapaaminen psykologin kanssa tai lääkitys tai molemmat yhdessä. Psykologin kanssa tarkastellaan, mitkä asiat oikeastaan aiheuttavat huolta ja ahdistusta. Sen myötä itsellekin tulee vapautuneempi olo ja ahdistus vähenee.



– Ahdistus vähenee usein muutaman ensimmäisen käynnin tuloksena olennaisesti. Tulee tunne, ettei tätä tarvitsekaan hävetä ja tätä voi selvitellä jonkun kanssa. Sillä on usein dramaattinen vaikutus oireiden vähenemiseen. Jos on omaa elämää häiritseviä oireita, ei niistä kannata kärsiä. Ne vievät ilon elämästä ja voivat pilata ihmissuhteitakin, jos toinen ei suhtaudu niihin ymmärtäväisesti. Kannattaa ehdottomasti pyytää apua ammattilaiselta, Tikkanen perustelee.



http://www.avatv.fi/kauneusjahyvinvointi/artikkeli.shtml/pakko-oireises…

kävisikö juttelemassa jonkun kanssa asiasta. Pitemmän päälle oireilu voi kuitenkin pahentua ja ammattiapu voi auttaa pääsemään siitä eroon. Itsekin käyn terapiassa, enkä ole mitenkään hullu tai toivoton tapaus, vaan ihan tavallinen, mutta ahdistuksesta kärsivä ihminen.

vaikeuden aste on vaihdellut elämäntilanteen mukaan. Ekan lapsen syntymän jälkeen oireili vahvasti ja myös toisenkin.



Hänellä suurin osa on pakkoajatuksia, yleensä liittyen johonkin väkivaltaan muita kohtaan, pahimmillaan hän uskoo tehneensä asioita, eikä auta vaikka kuinka selittäisi ettei niitä ole tapahtunut. On ollut jaksoja, että on vaan odottanut koska poliisit hakee ja lapset viedään.

Hän on myös itse soittanut poliisilaitokselle ja kysellyt onko ihmisiä hukassa tai jotain kuvailemaansa rikosta tapahtunut.



Myös muita toiminnallisia juttuja on ollut, asioiden tekemistä tietyn luvun verran, juuri noita mitä itsekkin kuvailit.



Hänellä on lääkitys ja sillä oireet helpottuvat joskin eivät kokonaan poistu.

Elämäntilanteilla on myös iso osuus asiaan, tasaisessa parisuhteessa ja mielekkäässä työssä voi nyt todella hyvin.



Itselläni on ajoittain ollut joitain juttuja, lähinnä myös ajatuksia, liittyen terveyteen(sairauksien/kuoleman pelkoa) ja vauvan jälkeen väsyneenä sain pakkomielteen eräästä numerosarjasta joka alkoi tietystä kellon ajasta.

Se on nyt helpottanut, vaikka edelleenkin rekisteröin kyseisen numerosarjan jatkuvasti. En kuitenkaan enää epäile sen enteilevän jotakin(ainakaan niin vahvasti :D)pahaa tapahtuvaksi.



Ärsyttävä vaiva kyllä.

Tuo kerrasta poikki- kirja tulikin jossain muussa keskustelussa esille. Taidan todella hommata käsiini kyseisen tekeleen.



Oikeassahan te olette, että apua kannattaa hakea.. Kyllähän tämä hävettää, ihan valtavasti vieläpä. Tutut kuvittelee, että olen vain todella tarkka siivouksessa ja asioiden järjestelyssä. Ei ne tiedä, että kuvittelen kuolevani, jos en tee kaikkea niin tarkasti. Koen myös, että jos ei olisi lapsia, miestä, omia vanhempia, lemmikkejä, niin ei luultavasti olisi näitä oireitakaan. Perheeni on minulle niin rakas, että koitan kai näillä toiminnoilla myös hallita elämää siltäkin saralta.



Lohduttavaa, ja samaan aikaan ikävää tietää, että ympärillä on muitakin neuroottisia. :P



-Sanna

täällä yks 33v joka on kärsinyt pahoistakin pakkonneurooseista mutta pääsin niistä yli. En ehdi nyt kirjoitella, mutta jos haluat niin laita posti tuulikkinen@hotmail.fi yritän vastata sulle kun kerkeän. On hieman kiireitä, mutta vastaan kyllä.

Mulla on koko ikäni ollut pakko-oireita; tarkistamista, suoristamista, siivoamista enimmäkseen. Tarkistan jäikö hellan levy päälle, menikö ovi lukkoon, jääkaapin ovi kiinni. Suoristan mattoja, verhoja, pöytäliinoja, kaukosäätimiä pöydällä, vaatepinoja kaapissa. Pyyhin pöytiä uudelleen ja uudelleen, jos on pienikin sormenjälki tai tahra, en saa rauhaa. Joskus olen myöhästynyt töistäkin kun on aamulla jäänyt joku vaatepinojen suoristusvimma päälle, enkä vaan pääse lähtemään.



En tee tätä jatkuvasti, vaan pakko-oireiden vakavuus vaihtelee. Olen huomannut että stressi ja kiire pahentavat oireita. Kohtausta helpottaa asioiden ääneen toistelu (esim. sanon ääneen 'hellan levy on pois päältä') ja kun lähden ulos muistan että sanoin niin. Toinen keino irrottautua on suunnata ajatukset väkisin johonkin muuhun asiaan. Esimerkiksi jos jään jumiin vaatekaapin järjestämiseen, pakotan itseni vaikka vessaan harjaamaan hiuksia.



Olen kärsinyt OCD:stä lapsesta saakka eikä oireet ole helpottaneet iän myötä, mutta olen onnistunut kehittämään keinoja joilla pystyn paremmin kontrolloimaan itseäni. En ole kertonut vaivastani kuin ihan lähimmilleni. Myös isäni kärsii tästä, joten vaiva lienee perinnöllinen.

-Samoin, lapsesta lähtien. Rakennushommissa tullu oltua ja ihan ok siitä lähtien , ku lukio meni ohi, paljon sen takia, kun ei teksti ennää kiinnostanu, vaan montako

kirjainta missäkin sanassa, muka piti olla. Tytöt ihmetteli, ku olin omissa maail-

moissa. Varmaan sen takia vai onneksko nykyään, oon vielä poikamiehenä.

Pitkään meni asiat liikkeinä ja ku niitä piilotteli, rupes juttuja pyörittelemmään

myös päässä. Kiire, toisinaan, ruppee "jankkuuttammaan" lissää. Ite löysin

OCD:n netistä ja puhuin viimesimmälle lääkärille, joka otti sen tosissaan.

Lääkäreissä on eroja, ei pijä luovuttaa 1. epäonnistumisen jäläkeen. Nyt 45v

oon huomannu säännöllisen liikunnan ja puuhailun helpottavan oireita. Jaksa-

mista vaan-niinku sano mulle yks lääkäri ja otti rahat pois-teille kaikille, anti mennä vaan ei se oo nii nugaata.

Eikös noihin auta masennuslääkkeet aika hyvin? Kannattaa se sähkölevy silti tarkastaa mutta kerta riittää.

Tyttärelläni on pakko-oireinen häiriö ja saa siihen terapiaa.

Puuskittaista se on ollut, oireet alkoivat murrosiässä.

Tuskallista katsoa sivusta kun ei auttaa voi. Terapia on vähentänyt oireita ja on päiviä jolloin niitä ei ole lainkaan. Stressitilanteissa oireet lisääntyvät.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_psykoterapia

Luepa tuo linkki.

Aiemmasta terapiasta ei ollut mitään hyötyä, tästä on.

Tilasin tuon mainitun kirjankin muttei tyttäreni sitä ole lukenut.