Miksi jotkut ihmiset piilovittuilevat?
siinäpä kysymys. Miksi olla ilkeä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole mitään pahaa edes tehnyt? Aina on niitä joiden jutuista voi rivien välistä ymmärtää, että tuolla hän tarkoitti loukata. Halutaan esim. naljailla toisen työstä, kodista tai mistä vaan, juurikin epäsuoralla tavalla. Toki väärinkäsityksiäkin voi tulla mutta aina ei ole kyse siitä. Onko tuollainen käytös vaan joidenkin luonteeseen "kuuluvaa", vai onko sellaisella ihmisellä vaan itsellä surkea elämä, joka toimii noin? Ei ole tarkoitus antaa itsestäni mitään pyhimyskuvaa, mutta minulle ei tulisi mieleenkään kuittailla kenellekään mistään, ainakaan ihmiselle joka ei ole mitään pahaa minulle tehnyt.
Kommentit (44)
eikö piilovittuilijaa sitten kaduta myöhemmin se, että on sanonut pahasti toiselle? tulis ainakin itselle huono omatunto....
Onko piilovittuilijalla kavereita? Minä en ainakaan olisi sellaisen ihmisen kaveri. Jos kuulen jonkun olevan ilkeä toiselle, alan karttamaan tätä ilkeilijää. En halua sellaisia ihmisiä lähelleni.
vain ajattelemattomasti usein jotain sarkastista eri tilanteissa. En tee sitä tahallani. Ehkä minussa on tukahdutettua agressiota, se on totta. Olen helposti suuttuva luonne kyllä. Tosin lepynkin saman tien.
Miettii vielä jälkeenpäin, että osasinpas näppärästi olla pikkuilkeä.
Enkä minä nyt jälkeenpäinkään niitä kadu, vaikka en enää käyttäydy niin. Nykyään vain ajattelen, että se silloinen minä oli moninkertaisesti tyhmempi, kuin kaikki ne ihmiset, joille piilovittuilin. Eikä katumisesta ole sillä lailla hyötyä, että voisin mennä pahoittelemaan ikävää käytöstäni kaikille niille, joille sitä harrastin. Paljon hedelmällisempää on vain tästä eteenpäin ajatella ihmisistä hyvää ja kohdella muita ystävällisesti, aidosti ystävällisesti. (Piilovittuilun tavallisimpia muotojahan on sanoa jotakin pikkuilkeätä ylitsevuotavan ystävällisesti...)
Nyt lähinnä tunnen myötätuntoa niitä ilkeilijöitä kohtaan. Joskus mietin mahtavatkohan he koskaan tajuta, mitä tekevät sillä itselleen.
Onko piilovittuilijalla kavereita? Minä en ainakaan olisi sellaisen ihmisen kaveri. Jos kuulen jonkun olevan ilkeä toiselle, alan karttamaan tätä ilkeilijää. En halua sellaisia ihmisiä lähelleni.
Parhaiden kaverien kanssa nauretaan yhdessä sitä, miten muille on jaeltu pikkuilkeyksiä. Piilovittuilijoita on todella paljon.
Sillä se piilovittuilu on sellaista, että hän kehuu vuolaasti kaikkea, mikä hänen mielestään on huonosti.
Vaikkapa jos joku on lihonut oikein selvästi, hän aloittaa: "Oletpas sinä hoikistunut, oikein upea olet, ei ole mahaakaan yhtään..."
Tai jos hänen mielestään jokin koriste-esine on hirveä hän aloittaa: "Oi, miten erikoinen! Todella eksoottinen! Enpä ole ennen nähnytkään!"
Saatatte arvata mitä suusta tulee, kun tilanne on ohi...
Tuo "erikoinen"on muutenkin hänen tapansa sanoa, että jokin on mauton ja epäsopiva. "Onpas sinulle erikoinen paita!"
Eikö vois antaa takas samalla mitalla? Ei toi kovin vaikeeta näytä olevan.
Eikö vois antaa takas samalla mitalla? Ei toi kovin vaikeeta näytä olevan.
joku haluaisi vajota samalle tasolle?
piilovittuilu on monelle ihmiselle tapa, eikä sitä tule suuttua. Itselleni piilovittuilu on jo pitkäaikainen tapa ja se tuo jtn mielihyvää.. Tosin paha tapa, mutta ei voi mitään
piilovittuilu on monelle ihmiselle tapa, eikä sitä tule suuttua. Itselleni piilovittuilu on jo pitkäaikainen tapa ja se tuo jtn mielihyvää.. Tosin paha tapa, mutta ei voi mitään
eikä se mielihyvä ole aitoa.
Ei välttämättä ole kyse edes vittuilusta. Pohjois-pohjanmaalla on mielestäni sellainen kiero huumorin laji, jonka ulkopuolinen ymmärtää helposti vittuiluksi. Vaikea selittää.
Koska tyhmät ihmiset ovat rauhoitettu laji eikä heitä saa lyödä. Jotenkinhan sen pahan olon on tultava ulos. Jos ei lyömällä niin sitten vittuilemalla.
Mitäs jos omasta penikastasi tulee "tyhmä"? Mitä jos se kopauttaa kerran päänsä vaikka tapaturmaisesti niin että aivot heilahtaa sen verran pahasti. Sä varmaan hymyssä suin katsot kun maailmaa vittuilee penikallesi? Joskus vaan niin oksettaa tuollaiset perseaivot, joilla ei riitä kyky ajatella yhtään mitään laajemmin.
Eikö vois antaa takas samalla mitalla? Ei toi kovin vaikeeta näytä olevan.
joku haluaisi vajota samalle tasolle?
mutta oletko sitä kuitenkaan? Joskus ainoa konsti saada jatkuva piiliveetuilu loppumaan on antaa samalla mitalla takaisin. Kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta ainakin niin sain erään "ystäväni" piilovittuilun loppumaan.
No voihan sitä leikkiä parempaa ihmistä mutta oletko sitä kuitenkaan? Joskus ainoa konsti saada jatkuva piiliveetuilu loppumaan on antaa samalla mitalla takaisin. Kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta ainakin niin sain erään "ystäväni" piilovittuilun loppumaan.
sehän tässä pointti onkin, etten kuvittele olevani parempi kuin kukaan muukaan. Piilovittuilija kuvittelee nimenomaan niin, tai ainakin yrittää uskotella itselleen niin. Minulla ei ole tarvetta antaa takaisin, kun minulle piilovittuillaan, se ei häiritse minua sillä tavalla. Tiedän, mitä on olla sen vittuilijan paikalla, ja haluaisin hänellekin hyvää. Minulle riittävän tehokas keino sen lopettamiseksi on ollut pyytää toista selittämään tarkemmin, mitä hän sanomisillaan tarkoittaa.
En minäkään mikään pyhimys nykyään ole, mutta ilkeilyni teen nykyään ihan suoraan, enkä minään piilopiikkeinä. Sanon kiukkuisena typeriä asioita, joita saatan katua, mutta piilovittuilu on kokonaan eri asia. Minä kokisin nykyään takaisinpiilovittuilun taantumisena.
... ja olen huomannut että jokaisella työpaikalla on vähintänä yksi ihminen (nainen), jonka pääasiallinen tehtävä tuntuu olevan sijaiselle vittuilu, kiusaaminen, asioiden pimittäminen, valehtelu jotta sijainen joutuu vaikeuksiin, kysymyksiin epäasiellisesti vastaaminen, syyttäminen asioista, joihin sijaisella ei ole osaa eikä arpaa jne.
Jos sijaiselle sattuu jotain, tai tekee jotain "väärin", tämä paskamainen ihminen (ämmä) tarttuu näihin asioihin ja repii niistä mukahuumoria kaikkien kuullen.
Raivostuttavia yksilöitä, tosin onneksi muut työkaverit ovat fiksumpia ja saattavat jopa hävetä työkaverinsa käytöstä. Olen alkanut vittuilla takaisin, tai vastaamaan epäasiallisiin vastauksiin yhtä epäasiallisesti. Luulevat ettei sijainen uskalla pitää puoliaan, mutta kun antaa takaisin samalla mitalla niin ovat seuraavalla kerralla sitten hiljaa.
Yleisesti ottaen ilkeitä ja pahantahtoisia ihmisiä kannattaa vältellä.
No voihan sitä leikkiä parempaa ihmistä mutta oletko sitä kuitenkaan? Joskus ainoa konsti saada jatkuva piiliveetuilu loppumaan on antaa samalla mitalla takaisin. Kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta ainakin niin sain erään "ystäväni" piilovittuilun loppumaan.
sehän tässä pointti onkin, etten kuvittele olevani parempi kuin kukaan muukaan. Piilovittuilija kuvittelee nimenomaan niin, tai ainakin yrittää uskotella itselleen niin. Minulla ei ole tarvetta antaa takaisin, kun minulle piilovittuillaan, se ei häiritse minua sillä tavalla. Tiedän, mitä on olla sen vittuilijan paikalla, ja haluaisin hänellekin hyvää. Minulle riittävän tehokas keino sen lopettamiseksi on ollut pyytää toista selittämään tarkemmin, mitä hän sanomisillaan tarkoittaa.En minäkään mikään pyhimys nykyään ole, mutta ilkeilyni teen nykyään ihan suoraan, enkä minään piilopiikkeinä. Sanon kiukkuisena typeriä asioita, joita saatan katua, mutta piilovittuilu on kokonaan eri asia. Minä kokisin nykyään takaisinpiilovittuilun taantumisena.
Pidän enemmän suorasta kuittaluista, se on aidompaa.
Pidän enemmän suorasta kuittaluista, se on aidompaa.
Kyllä minäkin sanoisin, että se johtuu jostain omasta epävarmuudesta. Sillä halutaan alentaa toista, jota tuntisi itsensä paremmaksi. Monesti ne ihmiset on sellaisia päälle päsmäreitä, jotka epävarmuttaan yrittävät toitottaa omaa erinomaisuuttaan. Se on kyllä harmi, jos töissä sattuu sellainen ihminen olemaan, hänen kanssaan olemista kun ei voi loputtomiin vältellä. Mutta jos hänelle yrittää kaikesta huolimatta olla ystävällinen, eikä äksyillä takaisin hän ehkä huomaa, ettei toisesta mitään uhkaa olekaan.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2012 klo 19:26"]
Miettii vielä jälkeenpäin, että osasinpas näppärästi olla pikkuilkeä.
Enkä minä nyt jälkeenpäinkään niitä kadu, vaikka en enää käyttäydy niin. Nykyään vain ajattelen, että se silloinen minä oli moninkertaisesti tyhmempi, kuin kaikki ne ihmiset, joille piilovittuilin. Eikä katumisesta ole sillä lailla hyötyä, että voisin mennä pahoittelemaan ikävää käytöstäni kaikille niille, joille sitä harrastin. Paljon hedelmällisempää on vain tästä eteenpäin ajatella ihmisistä hyvää ja kohdella muita ystävällisesti, aidosti ystävällisesti. (Piilovittuilun tavallisimpia muotojahan on sanoa jotakin pikkuilkeätä ylitsevuotavan ystävällisesti...)
Nyt lähinnä tunnen myötätuntoa niitä ilkeilijöitä kohtaan. Joskus mietin mahtavatkohan he koskaan tajuta, mitä tekevät sillä itselleen.
[/quote]
Sinä olet kyllä harvinaislaatuinen ihminen. Harva kykenee myöntämään tehneensä jotain väärin ja vielä on kyennyt korjaamaan käytöstään.
Kyllä sitä vittuillaan muuallakin, käytkö ollenkaan ulkona?
Tai oletko asunut muualla?