Isästä mustasukkaiset "äitipuolet" on niitä pahimpia...

Minä olin vanhempieni erotessa 11-vuotias ja jäin isälleni asumaan. Isälle siksi, että oma äitini alkoholismin takia ei ottanut minua luokseen asumaan vaan luopui huoltajuudesta. Isä löysi pian uuden naisen, joka hänen elämäänsä sitten jäi.



Minä yritin kaikkeni, että tämä nainen ja hänen kaksi vanhempaa tytärtään olisivat pitäneet minusta. Yritin hymyillä, yritin jutella mitä nyt sen ikäisenä luulin että aikuisille jutellaan. Mutta tämä nainen ei vain pitänyt minusta. Sen vaistosi aluksi ja myöhemmin sen näki kaikki. Luuletteko, että olin ilkeä hänelle? En koskaan! Sanoinko pahasti, vittuilinko edes teini-ikäisenä? En.



Silti en päässyt mukaan heidän kuvioonsa: minun isäni, tämä nainen ja hänen kaksi tytärtään olivat perhe, minä ylimääräinen. Isä ei muuttanut hänen kanssaan yhteen, kunnes sitten kun 17-vuotiaana viimein lähdin. He muuttivat seuraavana keväänä asumaan, enkä minä sen jälkeen ole saanut vain piipahtaa isäni luona. Aina pitää soittaa ja kysyä, sopiiko. Harvoin sopii. Omat lapseni ovat käyneet isäni luona näin: esikoinen kolme kertaa, kuopus ei kertaakaan.



Sen jälkeen kun isä ja nyttemmin jo hänen vaimonsa (en ollut häissä mukana, ylläri!) ovat tavanneet, kaikkea on sattunut ja kaikkeni olen yrittänyt mutta ei. Äitipuoleni ei pidä minusta, ajoittain hän ei edes yritä tulla toimeen. Kyllä otti teini-ikäisen itsetunnolle, kun oma äiti hylkäsi ja äitipuolta ei voisi vähempää kiinnostaa.

tämän naisen mielestä meidän olisi pitänyt etukäteen sopia milloin menemme käymään isämme luona, vaikka siis asuimme samalla paikkakunnalla.

Leini varmaan siis myös tuon naisen koti?

Kyllä muakin rassaisi, jos en tietäisi, että koska ovi käy ja kuka milloinkin sisään pamahtaa.

On eri asia, jos on oletettavaa, että ovesta tulee joku eli lapset asuvat koko ajan tai kun on lapsiviikonloppu tms, mutta ei silleen, että käydään miten sattuu.

aikuinen voi haluta rentoutua vaikka dildon kanssa joskus ja hankalaa se on, jos tarvitsee pelätä, että tuleeko joku ilmoittamatta ovesta samaan aikaan.

Isänpäivälounaan olisin minäkin muutamana ekana vuonna helposti jättänyt väliin ja antanut miehen ja lasten nauttia ihan keskenään omasta ajastaan vaikka kuinka minut olisi kutsuttu mukaan.

Yritän vieläkin lapsiviikonloppuina ainakin hetken olla ns. poissa jaloista, että isä ja lapset saavat olla ihan omanakin perheenään keskenään.

On eri asia, jos on oletettavaa, että ovesta tulee joku eli lapset asuvat koko ajan tai kun on lapsiviikonloppu tms, mutta ei silleen, että käydään miten sattuu.

Kuten tuossa jo sanoin, niin on eri asia, jos lapset asuvat tai ovat viikonloppuna. Silloin on oletusarvona, että tulevat ovesta sisään.

Lukutaitoa kannattaa joskus myös käyttää ;-)

Minkä ikäinen äitisi oli kun sinut sai? Jos vanhempasi erosivat sinun ollessasi 5v ja olivat naimisissa 30v niin silloin he ovat olleet naimisissa ennen sinun syntymääsi 25v, siihen seurustelut ja kihlat päälle niin äitisi on ilmeisesti ollut hyvin iäkäs synnyttäjä?

..että se nainen kävi minuun käsiksi. Useamman kerran. Takapenkillä istuminen oli joo lapsellisuuttani, mutta olin istunut isäni vierellä siitä asti, kun tämä erosi raivohullusta äidistäni (olin tällöin 5-vuotias) ja sillä paikalla oli kai minulle erityinen merkitys (joo, naura pois vaan. Isäni kanssa reissasimme paljon ja ilman äitiäni jo silloin, kun olivat vielä yhdessä). Uusi naisystävä teki siitä valtataistelun välineen.

Äitini ja isäni olivat naimisissa 30 vuotta. Äidin sairauden vuoksi erosivat.

..että se nainen kävi minuun käsiksi. Useamman kerran. Takapenkillä istuminen oli joo lapsellisuuttani, mutta olin istunut isäni vierellä siitä asti, kun tämä erosi raivohullusta äidistäni (olin tällöin 5-vuotias) ja sillä paikalla oli kai minulle erityinen merkitys (joo, naura pois vaan. Isäni kanssa reissasimme paljon ja ilman äitiäni jo silloin, kun olivat vielä yhdessä). Uusi naisystävä teki siitä valtataistelun välineen.

Äitini ja isäni olivat naimisissa 30 vuotta. Äidin sairauden vuoksi erosivat.

Sinun äitisi olisi myös istunut etupenkillä, ja sinä takana. Ei mitään ihmeellistä. Se, ettet sinä taipunut siihen, johtuu siitä, ettet saanut kunnollista oidipaalista tappiota. Se tarkoittaa sitä, että esim. poika rakastuu äitiinsä, haluaa tämän kanssa naimisiin, ja haluaa syrjäyttää isänsä. Mutta sehän ei ole mahdollista, vaan lapsi saa tappion. Sinä et saanut, sillä vanhempasi erosivat, ja sinusta tuli isäsi "nainen". Myöhemmin äitipuolesi otti sen paikan itselleen, ja sinä et halunnut taipua. Mutta lapset häviävät tämän kilpailun, koska he eivät voi harrastaa seksiä vanhempansa kanssa. Isäsi harrasti seksiä äitipuolesi kanssa, ja sinä jäit toiseksi. Yritä hyväksyä asia. Sinä et pysty äitipuolesi paikkaa täyttämään, eikä sinun kuulukaan.

..että se nainen kävi minuun käsiksi. Useamman kerran. Takapenkillä istuminen oli joo lapsellisuuttani, mutta olin istunut isäni vierellä siitä asti, kun tämä erosi raivohullusta äidistäni (olin tällöin 5-vuotias) ja sillä paikalla oli kai minulle erityinen merkitys (joo, naura pois vaan. Isäni kanssa reissasimme paljon ja ilman äitiäni jo silloin, kun olivat vielä yhdessä). Uusi naisystävä teki siitä valtataistelun välineen.

Äitini ja isäni olivat naimisissa 30 vuotta. Äidin sairauden vuoksi erosivat.

Sinun äitisi olisi myös istunut etupenkillä, ja sinä takana. Ei mitään ihmeellistä. Se, ettet sinä taipunut siihen, johtuu siitä, ettet saanut kunnollista oidipaalista tappiota. Se tarkoittaa sitä, että esim. poika rakastuu äitiinsä, haluaa tämän kanssa naimisiin, ja haluaa syrjäyttää isänsä. Mutta sehän ei ole mahdollista, vaan lapsi saa tappion. Sinä et saanut, sillä vanhempasi erosivat, ja sinusta tuli isäsi "nainen". Myöhemmin äitipuolesi otti sen paikan itselleen, ja sinä et halunnut taipua. Mutta lapset häviävät tämän kilpailun, koska he eivät voi harrastaa seksiä vanhempansa kanssa. Isäsi harrasti seksiä äitipuolesi kanssa, ja sinä jäit toiseksi. Yritä hyväksyä asia. Sinä et pysty äitipuolesi paikkaa täyttämään, eikä sinun kuulukaan.

Eräs etäisän uusi tyttöystävä lähti väkisin isän ja lastensa perinteiselle kesäreissulle tapaamaan isän vanhempia.

Seurustelukin oli ihan alussa, mutta nainen halusi välttämättä nähdä "appivanhemmat" ja pilata lasten kesän kohokohta.

kun äitipuoli käy lapsen kanssa viihteellä:) Hyvä ei ikinä mitenkään.

Ja taas joku Tutun teini-angsti kertoo ja kaikki faktaa ja juuri noin. Huooh..

Kun olin teini, ei toisen naisen matkaan lähtenyttä isää nähty kuin joulupäivänä ja kesällä (eikä aina kesälläkään).

Meidän kesämökki jäi erossa isälle ja kun lähdin isän mukaan mökille, kuulin siellä seinän takaa kuinka tämä äitipuoli itkupotkuraivosi isälleni että isäni haluaa tahallaan pahoittaa tämän naisen mielen ottamalla minut mökille mukaan (siis meidän lapsuuden mökille missä äitinikin ollut!)

Tämän jälkeen isä ei enää ole ottanut omia lapsiaan mökille mukaan, mutta mukana ovat olleet tämän äitipuolen aikuiset pojat tyttöystävineen.

ja on oikeasti vaikea tunnistaa omaa elämää tältä palstalta. En oikein ymmärrä, olenko puusilmä näkemään lasten kärsimystä vai onko meillä poikkeuksellisen hyvin asiat? Onko muut ihmiset ihan psykoottisia ja me tervepäisiä vai missä mennään?



Miehen lapset on jo aikuisia. Ikää 20 ja 23. Olen ollut kuvioissa 9 vuotta. Vanhempansa olivat eronneet lasten ollessa pieniä ja miehellä oli ollut avovaimokin tuossa välissä. Ei meillä ole käyty mitään valtataisteluita. En mä ole koskaan riitaantunut lasten kanssa. Teini-iässä mä kai ainoana pysyin mukavien kirjoissa, kun en puuttunut tiukimpiin vääntöihin ja olin vähän löperö siinä suhteessa, että mulle kannatti puhua pahimmat asiat ja minä sitten valoitin isäänsä, kun tuli sopiva hetki. Se kuvio suorastaan oli hauska. Ensin teini alkaa kierrellen kertoa jotain, jonka minä otan rauhallisesti vastaan. Teinikin tietää, että minä kerron kyllä isälle. Ja kertoessa mies jo päästää pahimmat höyryt ja siinä vaiheessa, kun puhuu teinin kanssa asiasta itse, niin on sellainen rauhallisen jämäkkä.:)



Ehkä äiti- ja isäpuolien hatarampi tunneside lapsiin voisi olla etukin teini-iässä. He eivät vedä niin pahaa pulttia kaikesta vaan osaavat suhtautua "ammatillisemmin" asiaan. Tästä tosiaan voi olla etuakin, kuten oli meillä. Välit pysyi kaikkiin hyvinä ja nuo nuoret aikuiset soittelee mulle siinä kuin isälleenkin, jos tarvivat apua. Toki varmaan hekin ovat joskus kokeneet jotain kielteistä minusta ja tottakai omat vanhemmat tärkeämpiä, mutta luontevasti on tässä menty ja toimeentultu. Eikä mitään purnutusta tai katkeruutta ole kuulunut, ei edes miehen eksältä.

Minäkin vähän ihmettelen tuota tiukkaa "aikuiset istuvat edessä"-asennetta. Ei siinä olla nyt jakamassa mitään aviovuodetta vaan ihan auton penkkiä. Lapset viihtyvät autossa paremmin, kun saavat istua siinä etupenkillä katsomassa liikennettä ja jos joku lapsi on siihen paikkaan tottunut, niin en minä ainakaan rupeaisi asiasta vääntämään. Erityisesti jos se lapsi käy vain silloin tällöin eikä edes ole kaikkia matkoja mukana. Jos taas olisin niin pitkäkoipinen (en ole) että jalat eivät mahdu takapenkille, osaisin kyllä ottaa tämän näkökannan esiin asiallisesti keskustelemalla.

Tämän lisäksi on syytä muistaa, että kaikissa näissä riidoissa on osapuolina lapset ja sitten se aikuinen nainen, äitipuoli (sekä isä, joka on ihan tossukka). Kyllä aikuiselta pitää löytyä näkemystä, joustavuutta ja ymmärrystä lapsen toisinaan hyvinkin typeriä oikkuja kohtaan. Aikuisten pitää kyetä asialliseen  keskusteluun enkä ymmärrä ainuttakaan "hyi, sinä haiset"-tokaisua. Olisi oikeasti valaisevaa kuulla tällaisen kommentin lapselle esittänyttä aikuista ja kuulla hänen perustelunsa siihen. Onko aikuinen olo? Tuntuuko siltä että olit hyvä äitipuoli, hyvä kasvattaja ja hyvä aikuinen lapsen elämässä? Vai muistutitko kenties kovastikin mustasukkaista hirviötä, mielivaltaista, sadistista ja pikkumaista naisenkuvatusta?

Olen yhden äitipuolen kanssa päässyt kuulemaan hänen kantaansa ja lapsessahan se vika oli. Puhui väärin, ilmeili, eleili, haisi, toisti äitinsä sanoja, oli ilkeä ja valehteli. Kas kummaa, kun minä näin pelokkaan, jopa järjettömän ahdistuneen lapsen, joka kaikin tavoin yritti ennakoida äitipuolen oikkuja ikinä onnistumatta.

Jokaisessa perheessä on niitä sukulaisia, ystäviä ja tuttavia jotka seisovat vieressä ja antavat asioiden tapahtua.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2012 klo 09:54"]Eräs etäisän uusi tyttöystävä lähti väkisin isän ja lastensa perinteiselle kesäreissulle tapaamaan isän vanhempia.

Seurustelukin oli ihan alussa, mutta nainen halusi välttämättä nähdä "appivanhemmat" ja pilata lasten kesän kohokohta.


[/quote]

Miten uusi tyttöystävä pilasi lasten kesän kohokohdan? Ootko vähän mustasukkanen tai jotain ? Mee hoitoon tai hanki elämä

Meillä justiin tällanen tilanne. Etäisän uus on niin mustasukkainen lasten saamasta huomiosta, että lapset alkoi jo oireilla pahoin ja ulkopuolista puuttumista tarvittiin että tilanne edes hetkeksi rauhoittuisi. Lapset isällään joka toinen viikonloppu ja muuten asuvat sen verran kaukana etteivät muuten siellä vietä aikaa. Exä ja tämä uus asuvat samalla paikkakunnalla joten käsittääkseni sitä yhteistä aikaa sais järjestettyä suhteellisen helposti.



Kun tämä ihminen on vielä itsekkin äiti niin ei voi kun ihmetellä että mitä tällasen ihmisen päässä oikeesti liikkuu.



Jopa tämän etäisän sukulaiset ovat tähän tilanteeseen joutuneet puuttumaan :(

et tiedä tarinan toista puolta.

En pitänyt hänestä ja olin mustasukkainen isästäni. Isäni ei osannut tasapainotella meidän kahden välillä, vaan emotionaalisesti hylkäsi minut naisen tultua kuvioihin mutta toisaalta puolusti lapsellisuuttani selkäni takana naiselle. Yhdistelmä tuosta, vaikeat luonteet jne. aiheuttivat sen, että nainen kävi minuun käsiksi pari kertaa ja kyttäsi ihan hulluna tekemisiäni. Lisäksi halusi kaiken ns. tasan; olin aina istunut etupenkillä autossa mutta nyt vei paikkani ja ainoastaan pitkillä lomareissuilla ym. sain istua puolet ajasta edessä. Samoin kun pidin synttärijuhlat joissa laulettiin karaokea, naisen piti päästä yömyöhään tekemään samoin.

Mulla oli (ja on edelleenkin) sairaalloisen mustasukkainen äitipuoli ja hän teki käyttäytymisellään lapsuudestani ajoittain aika kurjan. Onneksi jouduin kärsimään siitä "vain" joka toinen viikonloppu ja lomat tietty. Olen sitä mieltä että minussa ei ollut syytä ko. käyttäytymiseen. Olin vain 7-v vuotias pikkutyttö kun vanhempani erosivat ja yritin alusta asti miellyttää kyseistä naishenkilöä, yritin tosissaan kaikkeni että hän pitäisi minusta. Se ei vaan onnistunut.

Isäni luonna ollessani en saanut esim. mainita äitini nimeä ääneen enkä kertoa mitään isovanhemmistani, sukulaisistani tai muutenkaan elämästäni. Äitipuoleni kommentoi välittömästi isälleni: "Sano sille että siitä huorasta ei saa puhua". Olen monet kerrat kuullut hänen sanovan erittäin äänekkäästi isälleni: "Mä vihaan tuota sun lastasi".

Äitipuoleni soitteli usein kotiini vain kertoakseni minulle kuinka isäni rakastaa häntä eniten maailmassa ja kuinka minä olen aina kakkossijalla isäni sydämessä. Isäni ei saanut puhua mitään äitini kanssa, ei edes yhteisen lapsensa asioista, tapaamisista ym. Äitipuoleni toimi "puhelunvälittäjänä" eikä antanut puhelinta isälleni ennenkuin minä olin varmasti langan toisessa päässä.

Kävimme usein laskettelemassa ym lomilla ja äitipuoleni suostutteli isäni jättämään minut yksin nukkumaan hotellihuoneeseen jotta pääsisi yökerhoon ryyppäämään. Kuulin hänen sanovan: "Jos kyseessä olisi minun lapseni, en tekisi tätä, mutta kun se on sinun penikkasi, en välitä". Pelkäsin kovasti nukkua yksin vieraassa paikassa ja jos aamuyöstä hiippailin hotellin yökerhoon hakemaan heitä sain kauheat raivarit niskoilleni. Äitipuoleni käytti myös paljon henkistä väkivaltaa; sain kuulla olevani onneton paska, tyhmä, idiootti ja että koko sukuni on tyhmää ja että hänen älykkyysosamääränsä ei kestä minun ja sukulaisteni tyhmyyttä. Tätä kun kuunteli vuodesta toiseen, aloin jopa uskomaan siihen. Kolmekymppisenä kävin jopa Mensan testeissä jotta vihdoin ja viimein saisin selvyyden. Sain tulokseksi 138...

Äitipuoleni teki alusta asti selväksi että en koskaan saa olla isäni kanssa kahden kesken, hän tulee aina olemaan läsnä, samassa huoneessa. Olen asunut jo toistakymmentä vuotta ulkomailla, eli näen isääni harvoin. Kerran otin häntä kädestä kiinni kun käppäilemme kaupungilla, äitipuoleni oli kaksi kuukautta puhelakossa isälleni tämän tapahtuman johdosta.....

Kuten jo edellä mainitsin, en jaksa kertoa kuin murrososan tästä kaikesta mutta tuossa nyt ensialkuun. Ai niin, melkein unohdin, kun tähän vielä lisätään äitipuoleni alkoholismi, niin soppa on valmis.

Myöhemmin (30 vuoden jälkeen)äitipuoleni pyysi kerran kännissä anteeksi sitä että on ollut niin kauhea. En kuulemma edes tiedä kaikkea sitä miten hän on yrittänyt minua satuttaa ja tulla isäni ja minun väliin (enkä kyllä halua tietääkään).

Olen sitä mieltä että pääsyyllinen tässä on isäni. Hän on antanut kaiken tämän tapahtua sanomatta sanaakaan. Olen kuitenkin edelleen yhteyksissä heihin koska äitini ja muut lähiomaiseni ovat kuolleet. Isäni on ainoa lähisukulaiseni. Ja ennen kuin kukaan alkaa syyttää rakasta äitiäni; hän oli tietoinen tästä kaikesta mutta ei tehnyt mitään koska minä en halunnut. Halusin tästä kaikesta huolimatta nähdä isääni. En olisi pystynyt olemaan hänestä erossa, mielummin kestin kaiken paskan.

et tiedä tarinan toista puolta.

se että lapsi ilkeyttään "äitipuolta" kohtaan on järjestänyt reissun isänsä kanssa vai?

Luuleeko tuo yks, että äitiskään olis suostunut takapenkille istumaan, jos olisi ollut isänsä elämän nainen. Lasten paikka on takapenkillä. Nää ns. Lapsipuolet vaan vihaa isän naisystävää, kun ovat itse keskenkasvuisia ja mustasukkaisia ja surullisia vanhempiensa erosta. Harvemmin se äitipuoli on mikään sekohullu. Ekat liitot on vaan usein tuomittuja epäonnistumaan, kun nuorena ja tyhmänä otetaan epäsopiva puoliso. Lisäksi ihmiset ei ole enää valmiita panostamaan liittoonsa, siksi näitä surullisia lapsipuolia riittää itkemään kamalaa kohtaloaan hullun ihmisen varjossa...

et tiedä tarinan toista puolta.

se että lapsi ilkeyttään "äitipuolta" kohtaan on järjestänyt reissun isänsä kanssa vai?

Se riittää monella saamaan hermot kireäksi.

Vaikka on erottu, pitää sitä toista kunnioittaa, onhan hän lapsesi vanhempi.