Isästä mustasukkaiset "äitipuolet" on niitä pahimpia...

Että lapsi pitäisikin enemmän minusta. Itselläni ei ole ikinä ollut tarvetta lapsen äidiksi ruveta, lapsella oli se jo ennestään. Äiti kumminkin teki aluksi suhteellemme(lapsen ja mun) todella hallaa käytöksellään. En olisi saanut lainkaan olla lapsen kanssa kaksin, vaan aina piti isä olla läsnä. Asia helpottui vasta, kun äiti löysi uuden. Sitten lapsi saikin meillä olla kummasti vaikka kuinka pitkään.Minunkin kanssa oli päivät kun olin äitiyslomalla.



Jotkut aikuiset vaan ovat existään tahi nyxistään kovin mustasukkaisia :P Miehen ex oli mustasukkainen jo heidän suhteessaan.

jos nainen, joka on hänen lastensa äiti, myöhemmin häiriintyy. Lapset on jo tehty ja sillä siisti. Mutta uuden elämänkumppanin valintaan voi vaikuttaa ja jos osoittautuu hulluksi niin lamppaa pihalle. En ymmärrä mitä noiden miesten (isien) päässä pyörii. Miksi laitetaan uusi nainen lasten hyvivoinnin edelle? Tekevätkö miehet tätä useammin kuin naiset? Ajattelevatko miehet vain alapäällään? Joskus pistää vihaksi. Itsellä on kaksi lasta ja voin vannoa ettei tässä maailmassa ole niin ihanaa miestä joka menisi lasteni edelle. En ikinä hyväksyisi sitä että lapsiani kohdeltaisiin huonosti.

lasten edelle ja vielä toistuvasti. Tiedän yhden tälläisenkin tapauksen. Ap

Kukaan ei menisi lasteni edelle. Ei edes siinä tapauksessa että itse David Beckham tai George Clooney polvistuisi eteeni:)

Minullakin on kokemuksia lapsellisesta äitipuolesta ja säälittävästä isästä. Kun olin kuusi, vanhempani erosivat. Asuin aina kaksi viikkoa äidilläni ja kaksi isälläni. Isäni tapasi itseään 17 vuotta nuoremman naisen, kun olin seitsemän. Aluksi kaikki meni hyvin, äitipuolestani ja minusta tuli erottamaton kaksikko ja luotin häneen ja pidin hänestä. Tilanne muuttui kun äitipuoleni muutti isäni kanssa uuteen taloon. He saivat pojan. Äitipuoli ei enää puhunut minulle ja hänen käytöksensä muuttui agressiiviseksi minua kohtaan. Minua ahdisti olla isäni luona käymässä koska sain osakseni vain ivallisia katseita, eikä minulle puhuttu. Jos minulle sanottiin jotain, se oli loukkaavaa, kuten "hyi, miten sinä haiset" tai jotain muuta samankaltaista. Isäni tiedosti äitipuolen käytöksen minua kohtaan, mutta ei puuttunut siihen mitenkään, ainoastaan tuli huoneeseeni puhumaan kuinka minä, yhdeksänvuotias lapsi olen ainoa paha ja aiheuttanut koko sotkun ja minun pitäisi pyytää anteeksi ja puhua äitipuolelleni. En uskaltanut pyytää anteeksi enkä puhua, koska pelkäsin tulevani torjutuksi ja vielä enemmän kiusatuksi. Tilanne muuttui, kun muutin asumaan äidilleni. Kövin enää viikonloppuja isäni luona. Tilanne kuitenkin paheni entisestään. Sukulaisille kerrottiin, kuinka ilkeä lapsi minä olen ja minua nöyryytettiin isäni luona ollessa. Minun täytyi käydä suihkussa aina heille mentäessä, ettei koiran karvoja tule heille. Äitipuoleni on kai allerginen eläimille. Tosin hän vei omat lapsensa maatilalle tutustumaan eläimiin. En uskaltanut poistua huoneestani niinä viikonloppuina, kun olin isäni luona. Istuin huoneessa yksin ja jos minusta pääsi pienikin ääni tai pyysin isältäni jotain, äitipuoleni puuttui siihen välittömästi. Tämä tilanne jatkui koko ala-asteeni, yläasteella saimme sovittua asiat mutta tiedän, että äitipuoli sietää minua vain siksi, koska tietää että niin hän itse pääsee helpommalla. Olen nyt 17 vuotias täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori nainen ja kirjoitan ensivuonna ylioppilaaksi. Minulle ei ole jäänyt kylmästä lapsuudestani mitään muuta hyvää kun se, että olen kasvanut henkisesti erittäin vahvaksi ihmiseksi ja tiedän, ettei kukaan tule enää koskaan saamaan mahdollisuutta kohdella minua niin, kuin se nainen minua kohteli.

Mun äitipuoli sanoi isälleni kerrankin "niin enhän minä ole kun sun VAIMO". Kerran en ollut nähnyt isääni aikoihin ja mummoni soitti tästä asiasta ja tietenkin äitipuoli vastasi puheluun. Kuulin kun sanoi ivallisesti "voi pikku Minnaa (nimi keksitty) onko vähän ikävä isiä, me kun ei nyt keretä vieraita ottamaan meille". Jälkeenpäin olen tajunnu että tää ämmä olikin narsisti ja onneks ei ole sitä ämmää vuosiin tarvinnu nähdä. Oli myös omille biologisille lapsilleen mustasukkanen heidän isästä (siis isästäni).

Oikeastikko te aikuiset(?) ihmiset saatre ongelman siitä, jos ette saa istua autossa edessä ihanan haninpöpönne kanssa? Oletteko tosissanne vai meninkö nyt provoon?

Monilla lapsilla on pahoinvointia automatkoilla, johon edessä istuminen yleensä auttaa, mutta eihän se nyt käy, kun te sekopäät, ette silloin saisi istua kultamussukkanne vieressä. Vaan mielemmin katsotte ja haistelette, kun kakara oksentelee koko automatkan... Saatteko siitä jotain (seksuaslista)tyydytystä? Ja kumpi teitä tyydyttää oksennus itsessään vai lapsen kärsimys vai molemmat?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 20:54"]Oikeastikko te aikuiset(?) ihmiset saatre ongelman siitä, jos ette saa istua autossa edessä ihanan haninpöpönne kanssa? Oletteko tosissanne vai meninkö nyt provoon?

Monilla lapsilla on pahoinvointia automatkoilla, johon edessä istuminen yleensä auttaa, mutta eihän se nyt käy, kun te sekopäät, ette silloin saisi istua kultamussukkanne vieressä. Vaan mielemmin katsotte ja haistelette, kun kakara oksentelee koko automatkan... Saatteko siitä jotain (seksuaslista)tyydytystä? Ja kumpi teitä tyydyttää oksennus itsessään vai lapsen kärsimys vai molemmat?
[/quote]
Juu onhan se kovin "seksuaalista" istua siinä edessä :D

[quote author="Vierailija" time="29.11.2012 klo 11:19"]

En pitänyt hänestä ja olin mustasukkainen isästäni. Isäni ei osannut tasapainotella meidän kahden välillä, vaan emotionaalisesti hylkäsi minut naisen tultua kuvioihin mutta toisaalta puolusti lapsellisuuttani selkäni takana naiselle. Yhdistelmä tuosta, vaikeat luonteet jne. aiheuttivat sen, että nainen kävi minuun käsiksi pari kertaa ja kyttäsi ihan hulluna tekemisiäni. Lisäksi halusi kaiken ns. tasan; olin aina istunut etupenkillä autossa mutta nyt vei paikkani ja ainoastaan pitkillä lomareissuilla ym. sain istua puolet ajasta edessä. Samoin kun pidin synttärijuhlat joissa laulettiin karaokea, naisen piti päästä yömyöhään tekemään samoin.

[/quote]

Täytyy sen verran kommentoida, että yleensä aikuiset istuu edessä. On erikoisuus, että äitipuoli on edes jakanut kanssasi pitkät matkat. Muuten en tietenkään tiedä tilannettasi ja saattaa olla ollut harmittava.

Ei kaikki äitipuolet ole belsebuubeja. Itse olen ollut äitipuoli... hmm... 16 vuotta!!! Pitkä aika, täytyy myöntää. Alussa oltiin vieraskoreita, oli vuosia jopa välissä, että välit oli asialliset, mutta aavistuksen verran kalseat. Mitään ei sanottu koskaan, mutta muhun suhtauduttiin kuin ihmiseen, joka on jotenkin vihamielinen ja epäilyttävä, vaikka mielestäni en tehnyt mitään pahaa. Lopullinen läpimurto oli, kun miehen poika sai oman lapsen nelisen vuotta sitten ja tytär heti perään myös. Kumpikin alkoi käydä lapsineen paljon meillä ja kaipa mä olen niille lapsille se mummu, koska oikeasta tämän puolen mummusta ei ole siihen. Lapset tykkää musta ja ne näyttää sen kaikilla tavoin. Syliin ne aina tulee ja kikattavat iloisena, kun nähdään. Ehkä tämä on lopullisesti integroinut meistä perheen.

Oma äitini ei aikoinaan antanut sisar"puolteni" istua samassa pöydässä äidin ja mun kanssa, ei nukuttu samassa huoneessa, isä ja mun sisarukset joutuivat odottaa omassa huoneessaan, sisarukset ei saaneet tulla mun synttäreille, äiti lähti huokaillen ja ovet paukkuen ulos jos sisarukseni kävivät meillä. Ennen minua äiti perusteli sen sillä että hänellä ei ollut omaa vauvaa mutta isällä oli lapsia. Ja silti käytös jatkui.

Nykyään äiti valittaa minulle kaikesta, yrittää välillä manipuloida ja haukkua.

Mun miehen tytär on selkeesti mustasukkainen jos isä huomioi mua millään tavalla. Mua naurattaa kun tyttö melkein tunkee fyysisesti väliin jos olemme vaikka lähekkäin. Ja yrittää aina päästä etupenkkipaikalle.

Kyse ei ole siitä ettei saisi isin huomiota. Saa kyllä ja annan tilaa heille myös kahdenkeskisille jutuille.

Tyttö vaan on mustasukkainen.

Nosto