Pentti Arajärvi: koulujen ongelmat ratkeavat sillä että..
Kaikki suomalaiset tapaavat kaikkia suomalaisia kouluissa.
Eli hyvästi eliittikoulut teille sen suojasta ja rauhasta nautiskeleville. SDP = samaa kurjuutta kaikille.
Aina niin mielenkiintoista nähdä kuinka moni tällä kertaa astuu demariansaan ja äänestää punaista puoluetta.
Kommentit (24)
Mihin tarvitaan eliittikouluja?
Mutta älä huijaa itseäsi ajatellen, ettei niitä olisi. Esimerkiksi täällä pk-seudulla vanhempien koulushoppaaminen on ihan arkipäivää, vai etkö ole kuullut?
http://yle.fi/uutiset/koulushoppaus_yleistynyt_-_vanhemmat_valitsevat_k…
Ap.
Arajärven kanssa. Nykyisessä tilanteessa on ongelmana pitkälti eriytyminen: hyväosaisen ja huonompiosaisen kansan jakautuminen ja esim. maahanmuuttajien ja muiden sosiaalisekonomisesti heikomassa asemassa olevien pakkautuminen tietyille alueille (tämähän on pitkälti myös asuntopolitiikan tulosta).
Kun kansa jakautuu ja eriytyy, tietyille alueille, tietyihin kouluihin, kerääntyy kaikki mahdolliset haasteet oppilasaineksen kanssa, mikä taas johtaa henkilökunnan väsymiseen ja työhönsä leipiintymiseen. Tämä taas johtaa siihen, etteivät pätevät ja osaavat ammattikasvattajat edes hakeudu (tai jää) näihin kouluihin, kun sama työ samalla palkalla on mahdollista tehdä toisaalla "helpommalla" (esim. ilman väkivallan uhkaa ja jatkuvaa lisätyötä sosiaalisten ongelmien takia). Kohta meillä onkin tilanne, jossa epäpätevät, uran alussa olevat yms. opettajat hoitavat pätkätöinä kasvatusvastuuta, jossa olisi kaikkein eniten haastetta ja lapsia, joille pysyvyys olisi kaikkein tärkeintä.
Maahanmuuttajien kotoutumista myöskin haittaa merkittävästi se, että he ryhmäytyvät tietyille alueille. Kontrastit näillä alueille ovat suuret (isot joukot maahanmuuttajia vs. alempaa sosiaalista ryhmää ja usein oikeistolaisia aatteita edustavat natiivit). --> Tyytymättömyys lisääntyy kummassakin ryhmässä eikä hedelmällinen kohtaaminen eri kulttuurien välillä toteudu. Tämä taas johtaa ääri-ilmiöihin ja molemminpuoleiseen rasismiin. Maahanmuuttajat uhriutuvat eivätkä haluakaan esim. oppia suomen kieltä tai sulautua kulttuuriin, mikä taas lisää natiivien heitä kohtaan tuntemaa angstia.
Kyllä minusta ehdottomasti kansaa pitäisi sekoittaa, myös koulujen näkökulmasta! Tämän päivän Suomalainen peruskoulu ei todellakaan ole tasa-arvoinen vaan koulut voivat olla ihan eri maailmoja alueesta riippuen.
Demarien koulutusajattelu lähtee siitä, että kaikki samaan kouluun, kaikille sama opetus, kaikille samat koenumerot ja sama päästötodistus. Ollaan tasa-arvoisia, jee. Saakohan demarien urheiluseurassa joku juosta kovempaa kuin joku toinen?
Viitosen mielestä "kansaa pitäisi sekoittaa". Niin ajateltiin Neuvostoliitossakin, kun virolaisia vietiin Siperiaan. Nytkö pitäisi Suomessa alkaa osoittaa kansalaisille sallitut asuinpaikat?
Ja vielä maahanmuuttajista: he täysin tietoisesti hakeutuvat alueille, joilla jo asuu samasta maasta tulleita. Pitäisikö viranomaisten estää heitä muuttamasta esim. Vuosaareen ja määrätä asuinpaikaksi Varpaisjärvi?
Kyllä minusta ehdottomasti kansaa pitäisi sekoittaa, myös koulujen näkökulmasta! Tämän päivän Suomalainen peruskoulu ei todellakaan ole tasa-arvoinen vaan koulut voivat olla ihan eri maailmoja alueesta riippuen.
En tiedä olemmeko itse eliittiä, enemmänkin keskiluokkaa, mutta jos lähdetään sille tielle, että Suomessakin alkaa olla ns. eliittikouluja niin maailmalla, ihan Euroopassakin, on siitä esimerkkejä esim. Saksan PISA-menestys, mihin tällainen johtaa.
Tällaisten eliittikoulujen puolustajat, ilmeisesti Kocks-porukka, on syytä lakaista päättävistä asemista heti pois. Rahaa pitää riittää ihan normikoulujen ylläpitoon.
Ei suomalaiset eliittikoulut - siellä missä niitä stiten onkaan - yläluokan asemaa paranna, mutta huonontavat keskiluokan ja "alemman luokan" asemaa.
Onhan se väärin, että eliittikoulujen valtionavut ovat samansuuruiset kuin vaikeimpien oppilaiden kanssa taistelevilla kouluilla.
Kohta tasa-arvoisimpia ja tavallaan eliittikouluja alkavat olla sellaiset pienten paikkakuntien koulut, joissa on motivoituneet ja innostuneet opettajat ja riittävästi rahaa perustoimintoihin.
Ei suomalaiset eliittikoulut - siellä missä niitä stiten onkaan - yläluokan asemaa paranna, mutta huonontavat keskiluokan ja "alemman luokan" asemaa. Onhan se väärin, että eliittikoulujen valtionavut ovat samansuuruiset kuin vaikeimpien oppilaiden kanssa taistelevilla kouluilla. Kohta tasa-arvoisimpia ja tavallaan eliittikouluja alkavat olla sellaiset pienten paikkakuntien koulut, joissa on motivoituneet ja innostuneet opettajat ja riittävästi rahaa perustoimintoihin.
Se helsingin kouluviraston laatima selvityshän on jo nyt voitu osoittaa flopiksi. Siinä otettiin huomioon vain osa rahoituksesta eli unohdettiin kertoa, että kunnalliset koulut saa sellaista rahaa, jota ei jaeta yksityiskouluille lainkaan.
Yksityiskoulut ovat tähän asti olleet ainoa paikka, joissa opiskelurauha on taattu ja oppilailla on ollut lupa oppia vanhan oppikoulun malliin. Yksityiskoulujen kasvateista todella harva syrjäytyy, jää yhteiskunnan elätiksi. Ehei, he maksavat veroja, edistävät vientiä, kantavat vastuunsa monin eri tavoin. Jostain syystä SDP pitää tällaista toimintaa vääränä.
Ei suomalainen koulumaailma sillä parane, että hyville ei haluta antaa hyvää opetusta vaan heidän pitää sinnitellä aidosti tyhmien ja motivoitumattomien kanssa samassa luokassa. Onhan se tutkittu, että hyvä oppilas surkeassa luokassa taantuu eli sulautuu ympäristöönsä.
Parempi ratkaisu olisi eriyttää lisää eli palata vanhaan oppikoulu/kansalaiskoulu -systeemiin, jossa lukuhaluiset saisivat opiskella kaltaistensa kanssa ja koulua päivähoitopaikkana pitävät voisivat vielä 15v iässä leikkiä LTO:n kanssa.
Kunnianarvoisa Sir Winston Churchill lausui aikoinaan kuolemattoman totuuden:
"The inherent vice of capitalism is the unequal sharing of blessings; the inherent virtue of socialism is the equal sharing of miseries."
Ei lisättävää.
Vaan esim. kaupungin vuokra-asuntoja ja muita kohtuuhintaisia asumisratkaisuja muuallekin kuin tietyille asuinalueille.
Mietitään nyt vaikka Helsinkiä: luuletko, että ne maahanmuuttajat ja työttömät VALITSEVAT sen Kontulan lähiön, kun siellä asuu se kaverikin, vai ehkä päätyvät sinne, kun rahat eivät riitä Töölössä vuokraan?

halpisasuntoja.
Ja mamut kyllä Suomessakin hakeutuvat ennen pitkää sille samalle alueelle, missä muutkin maanmiehet asuvat, vaikka heitä kuinka siroteltaisiin ympäriinsä. Sama ilmiö on kaikkialla maailmassa.
perheiden äidit pitäisi saada oppimaan kieli ja sopeutumaan suomalaisuuteen. Äidin kautta se valuu myös muille perheenjäsenille.
Nyt äidit ovat kaikkein eristyneimpiä mamuperheissä.
Suomalainen persuskoulu kyllä hoitaa omaa leiviskäänsä lasten kanssa, mutta ilman muuta on selvää, että mamupitoisissa kouluissa on vaikeampaa.
Toisaalta myös umpisuomalaisilla oppilailla on ja pitää olla oikeus saada rauhassa oppia koulussa. Jos sitä ei saa mamualueilla, on vapaus hakeutua muualle. Ja lahjakkaat ansaitsevat erityistukea siinä missä enemmän tukea tarvitsevatkin.
mamuja pitää laittaa kaikkialle muualle mutta ei Etelä-Espooseen koska heidän luksuskämppien hinnat laskee.
Samaa mieltä ovat myös kaikki muut puolueet. Tämä ei ole puolue kysymys vaan elintaso kysymys. Mamut köyhille alueille pois päättäjien lukustalojen läheltä.
Jos olisin rikas ostaisin kämpän Etelä-Espoosta demaripäättäjien naapurista ja antaisin sen mamujen käyttöön. Katsotaan kauanko solidaarisuutta riittää.

kuin monessa muussa paikassa.
Suomalainen persuskoulu kyllä hoitaa omaa leiviskäänsä lasten kanssa, mutta ilman muuta on selvää, että mamupitoisissa kouluissa on vaikeampaa..
*niks, naks*
Toisaalta myös umpisuomalaisilla oppilailla on ja pitää olla oikeus saada rauhassa oppia koulussa. Jos sitä ei saa mamualueilla, on vapaus hakeutua muualle.
Ja demarimalli kuntatasolla todellakin olisi, että tätä vaikeutta jaettaisiin tasapuolisesti kaikille. Tietenkin ruotsinkielisiä lukuunottamatta (olisiko tämä muuten reilua ja tasapuolista?).
Siellä tulikin jo aikaisemmin erinomainen pointti: mitä tälle asialle voi aikuisten oikeasti tehdä, kun ihmisillä on vapaa muutto-oikeus sinne alueelle, millä haluaa asua? Ja, jos ei ole varaa asua halutulla (kalliilla) alueella, koulushoppaillaan ja junaillaan lapsi siihen parempaan kouluun - keinolla millä hyvänsä.
mamuja pitää laittaa kaikkialle muualle mutta ei Etelä-Espooseen koska heidän luksuskämppien hinnat laskee.
Samaa mieltä ovat myös kaikki muut puolueet. Tämä ei ole puolue kysymys vaan elintaso kysymys. Mamut köyhille alueille pois päättäjien lukustalojen läheltä.
Jos olisin rikas ostaisin kämpän Etelä-Espoosta demaripäättäjien naapurista ja antaisin sen mamujen käyttöön. Katsotaan kauanko solidaarisuutta riittää.
Ja vielä kaikessa surkuhupaisuudessaan niiiin tottakin.
jo pienestä pitäen koulussakin pyöritään vaan "paremman" väen keskuudessa, niin totta kai ihmisen maailmankuva vääristyy, mikä voi aikuisiällä johtaa häiriintyneeseen käyttäytymiseen kuten esim. kokoomuksen äänestämiseen. Varhainen puuttuminen, eli vaikkapa "tasapäistävä" koululaitos, on omiaan ehkäisemään tätäkin ongelmaa.
Arajärven kanssa. Nykyisessä tilanteessa on ongelmana pitkälti eriytyminen: hyväosaisen ja huonompiosaisen kansan jakautuminen ja esim. maahanmuuttajien ja muiden sosiaalisekonomisesti heikomassa asemassa olevien pakkautuminen tietyille alueille (tämähän on pitkälti myös asuntopolitiikan tulosta).
Kun kansa jakautuu ja eriytyy, tietyille alueille, tietyihin kouluihin, kerääntyy kaikki mahdolliset haasteet oppilasaineksen kanssa, mikä taas johtaa henkilökunnan väsymiseen ja työhönsä leipiintymiseen. Tämä taas johtaa siihen, etteivät pätevät ja osaavat ammattikasvattajat edes hakeudu (tai jää) näihin kouluihin, kun sama työ samalla palkalla on mahdollista tehdä toisaalla "helpommalla" (esim. ilman väkivallan uhkaa ja jatkuvaa lisätyötä sosiaalisten ongelmien takia). Kohta meillä onkin tilanne, jossa epäpätevät, uran alussa olevat yms. opettajat hoitavat pätkätöinä kasvatusvastuuta, jossa olisi kaikkein eniten haastetta ja lapsia, joille pysyvyys olisi kaikkein tärkeintä.
Maahanmuuttajien kotoutumista myöskin haittaa merkittävästi se, että he ryhmäytyvät tietyille alueille. Kontrastit näillä alueille ovat suuret (isot joukot maahanmuuttajia vs. alempaa sosiaalista ryhmää ja usein oikeistolaisia aatteita edustavat natiivit). --> Tyytymättömyys lisääntyy kummassakin ryhmässä eikä hedelmällinen kohtaaminen eri kulttuurien välillä toteudu. Tämä taas johtaa ääri-ilmiöihin ja molemminpuoleiseen rasismiin. Maahanmuuttajat uhriutuvat eivätkä haluakaan esim. oppia suomen kieltä tai sulautua kulttuuriin, mikä taas lisää natiivien heitä kohtaan tuntemaa angstia.
Kyllä minusta ehdottomasti kansaa pitäisi sekoittaa, myös koulujen näkökulmasta! Tämän päivän Suomalainen peruskoulu ei todellakaan ole tasa-arvoinen vaan koulut voivat olla ihan eri maailmoja alueesta riippuen.
Vastaus: ei ollut maahanmuuttajia
Mihin tarvitaan eliittikouluja? Eikö ihmiset ole kuitenkin ihmisiä, saman arvoisia? Jos me kaikki ollaan eevasta ja aatamista lähtöisin, niin eihän silloin mitään eliittiä edes ole, eikä sellaista mihinkään tarvitakaan.
Sun avaus oli vähän kuin pieru tuuleen, hukkui ja hävisi :D
Ootko sä niin naiivi, että luulet tuolloin aatamin ja eevankaan aikaan ihmisten olleen kaikkien tasa-arvoisia? No ei tod.
Minua ei pätkän vertaa haittaa, että maailmalla ja suomessa osa kouluista voisi olla/on yksityiskouluja. Suomessa maahanmuuttajavoittoiset koulut saavat esimerkiksi positiivista eriarvoisuusrahaa järjestääkseen kaikkea kivaa oppilaille, mitä muut, suomenkieliset peruskoulut, eivät saa.