Mistä tämä allergioiden valtava kasvu johtuu?
Nykyään joka toisella on laktoosi-, maito-, kananmuna-, vilja- tms. allergia. Mitä hittoa tää on? Ennen näitä ei ollu "kellään" ja nyt "kaikilla" ?!?!??!
Kommentit (28)
Ihmiskunta on niin heikoksi päässyt, kun kaikki on pidetty hengissä. Ennen heikot kuolivat ennen lisääntymisikää. Nykyään lapsia tekee sellaisetkin, jotka niitä ei luonnollisesti saisi. Luontainen karsinta on jäänyt melkein kokonaan pois.
ne kun eivät useimmiten ole niin pahoja että tappaisivat, joten allergia ei ole ennenkään karsinut ihmisiä lisääntymästä. Useimmat allergikot on niitä joilla vähän nokka ja silmät vuotaa siitepölyaikaan tai ei voi syödä kaikkia ruokia kun osasta tulee oireita, ja nämä tällaiset ovat ennenkin voineet ihan rauhassa lisääntyä.
Ihmiskunta on niin heikoksi päässyt, kun kaikki on pidetty hengissä. Ennen heikot kuolivat ennen lisääntymisikää. Nykyään lapsia tekee sellaisetkin, jotka niitä ei luonnollisesti saisi. Luontainen karsinta on jäänyt melkein kokonaan pois.
ne kun eivät useimmiten ole niin pahoja että tappaisivat, joten allergia ei ole ennenkään karsinut ihmisiä lisääntymästä. Useimmat allergikot on niitä joilla vähän nokka ja silmät vuotaa siitepölyaikaan tai ei voi syödä kaikkia ruokia kun osasta tulee oireita, ja nämä tällaiset ovat ennenkin voineet ihan rauhassa lisääntyä.
Selitin asiani huonosti. Eli siis, kun heikot yksilöt olisivat kuolleet, he eivät lisääntyisi. Nyt heikot ovat lisääntyneet ja se näkyy allergioina ja ympäristöön sopeutumattomuutena. En halua olla ilkeä kellekkään. Olisinhan itsekkin kuollut, joten pidän itseäni heikompana. En siis tarkoita, että allergia olisi tappanut, vaan, että se on vain heikkojen ulospäin näkyvä osa. Get it?
Tämä on vain ajattelua ja pähkäilyä. Olen miettinyt mikä on toisin kuin ennen. Miten ihmiset on muuttuneet vai onko sittenkään? Jos nyt näkyykin joukossa kaikki ne, jotka luonto olisi karsinut heikkoina yksilöinä jo aikaa sitten pois?
Syitä allergiohin on varmasti monia. Tämä on vain yksi ajatus. Että onko lääketieteen parannus ollut pelastus ihmiskunnalle, vaikka se sitä yksilölle onkin? Samaan aikaan mietitään ja lasketaan kuinka paljon joku sikaflunssa tai hiv tappaa ihmisiä ja toisaalta mietitään mitä tehdään ylikasoittumiselle ja maapallon kantokyvylle.
Meni kauas aiheesta, mutta pääasia oli, että kaikki pelastetaan vaikka mikä rääpäle olisi ja se sitten tekee lapsia ja ihmetellään miksei sillä ole päätä.
Ihmiskunta on niin heikoksi päässyt, kun kaikki on pidetty hengissä. Ennen heikot kuolivat ennen lisääntymisikää. Nykyään lapsia tekee sellaisetkin, jotka niitä ei luonnollisesti saisi. Luontainen karsinta on jäänyt melkein kokonaan pois. Minäkin olisin kuollut ennenvanhaan varmaan jo niihin angiinoihin, virtsatietulehduksiin ja pahaan oksennustautiin (tai siis johonkin näistä) exäni olisi kuollut diabetekseen. Me ei koskaan saatu lapsia yhdessä, onneksi. Olisi siirretty heikkous. Nyt minulla on lapsia 3 ja 1 niistä on allerginen. Toinen syy on varmaan antibiootit, jotka tuhoavat ihmisen luontaisen suojabakteeriston. Tämähän jo tiedetään, mutta voisiko se olla vakavampaa kuin on ajateltukaan? Tyyliin, suojakuori lähtee pois ja siksi ihminen on paljaana ja arkana kaikelle ulkoapäin tulevalle. Onhan maitohappobakteerit sit, mutta ei ne varmaan korvaa kaikkea menetettyä hyvää suojaa.
Ennen lapsikuolleisuus oli varsin korkeaa. Nykyisin se on Suomessa hyvin pientä.
Ennen lapsia kuoli heikkouteen ja kulkutauteihin. Kyllä siinä on moni allergikko kuollut ihan ilman mitään diagnooseja.
Nykyään nämä allergikot ja muut heikot pysyvät hengissä lisääntymisikään asti, ja siirtävät sairauksiaan jälkipolville.
Ainakin nämä syyt tulee mieleen:
- Diagnostiikka on parantunut. Esim. ennen ajateltiin, että on kituinen ja huonokasvuinen. Nyt osataan epäillä suolioireista allergiaa.
- Suhtautuminen erityisruokavalioihin on suopeaa. Ennen moni söi ruokia, joista tuli oireita tai jätti syömättä kaikessa hiljaisuudessa. Nyt pidetään normaalina ilmoittaa erityisruokavaliosta tai kysyä mitä ruoka sisältää. Eli allergiat herättää enemmän huomiota.
- Hygienisyyden lisääntymisen epäillään vaikuttavan allergioiden syntyyn. Eli elimistö ylireagoi normaaleihin proteineihin (esim. ruokaan), kun elimistön puolustusjärjestelmä ei saa "harjoitella" normaaleilla bakteereilla.
- Antibiootien ja allergioiden yhteyttä tutkitaan.
Ennen lapsi sai muutaman rokotuksen, nyt kymmeniä. Allergiat lisääntyy samaa tahtia rokotusten kanssa.
Luin tutkimuksesta, jossa on todettu suolistoloisten vähyyden aiheuttavan allergioita.
Allergiat johtuvat yleensä Immunoglobuliini E -vasta-aineesta. Ennen tuo vasta-aine on aktivoitunut suolistoloisista - nykyisin kun niitä ei juuri Suomessa ole, alkaa elimistö etsiä itselleen ikään kuin "sijaisvihollisia". Monilla vasta-ainetta erittyy liikaa, mikä aiheuttaa allergisia reaktioita.
Kaikki nyt siis innolla syömään kypsentämätöntä järvikalaa, niin voimme saada lapamatoja ja välttyä allergioilta. Jippii! Tosin nuo loiset haittaavat sitten ikävästi kasvua ja aiheuttavat puutostiloja, mutta ainakaan ei tula allergiaa...
Selitin asiani huonosti. Eli siis, kun heikot yksilöt olisivat kuolleet, he eivät lisääntyisi. Nyt heikot ovat lisääntyneet ja se näkyy allergioina ja ympäristöön sopeutumattomuutena. En halua olla ilkeä kellekkään. Olisinhan itsekkin kuollut, joten pidän itseäni heikompana. En siis tarkoita, että allergia olisi tappanut, vaan, että se on vain heikkojen ulospäin näkyvä osa. Get it?
Tämä on vain ajattelua ja pähkäilyä. Olen miettinyt mikä on toisin kuin ennen. Miten ihmiset on muuttuneet vai onko sittenkään? Jos nyt näkyykin joukossa kaikki ne, jotka luonto olisi karsinut heikkoina yksilöinä jo aikaa sitten pois?
Syitä allergiohin on varmasti monia. Tämä on vain yksi ajatus. Että onko lääketieteen parannus ollut pelastus ihmiskunnalle, vaikka se sitä yksilölle onkin? Samaan aikaan mietitään ja lasketaan kuinka paljon joku sikaflunssa tai hiv tappaa ihmisiä ja toisaalta mietitään mitä tehdään ylikasoittumiselle ja maapallon kantokyvylle.
Meni kauas aiheesta, mutta pääasia oli, että kaikki pelastetaan vaikka mikä rääpäle olisi ja se sitten tekee lapsia ja ihmetellään miksei sillä ole päätä.
Jaat siis ihmiset heikkoihin ihmisiin ja vahvoihin ihmisiin, ja heikkouden yksi mahdollinen ulkoinen merkki on allergiat.
Itse en oikein tällaiseen jakoon usko tai varsinkaan siihen että allergiat olisi merkki mistään "heikkoudesta". Varsinkin kun ottaa huomioon että allergiat ovat kautta maailman lisääntyneet räjähdysmäisesti heti kun perinteiset ruokavaliot ja elintavat on hylätty, ja on siirrytty amerikkalais/länsimaistyyppiseen elämäntapaan. Tämä tapahtuu liian nopeasti että kyseessä voisi olla luonnonvalinnan ja perimän muutoksen aikaansaama muutos. Viimeksi prosessia on tarkkailtu Tyynenmeren saarilla joissa ihmiset on siirtyneet palmumajoista ja luonnonruoasta nykyaikaan - seurauksena yhden-kahden sukupolven aikana kaikki länsimaiset vitsausket allergiasta ja astmasta sydän- ja verisuonitauteihin.
Toinen juttu on etten oikein usko tuollaiseen yleistävään heikko/vahvajakoon. On totta että nykyisin jää henkiin ihmisiä jotka ennen eivät olisi jääneet, enkä itsekään ole varma onko mikään hyvä asia että nämä myös jatkavat sukuaan ja usein periyttävät sairauksiaan. Tosin jos kyse on jostain infektiosairaudesta, niin joita itsekin mainitset, niin niitähän voi saada "vahvakin" huonolla tuurilla eikä ne periydy (jatkuvat infektiot tietysti kertovat heikosta immuniteetista). Mutta useimmiten sairaudet esiintyvät vain yksittäisinä sairauksina, eikä se että sairastaa jotain sairautta tarkoita että on yleisesti heikko. Esim. ihmisellä voi olla 1-tyypin diabetes johon ennen olisi kuollut, mutta hänellä voi muuten terveys olla erinomainen ja vastustuskyky tartuntataudeille hyvä.
kuplamuovissa elätetyistä lapsista, eli niistä joita pidetään kaikelta suojassa. Mitään ei saa laittaa suuhun, missään ei saa käydä ja mihinkään ei saa koskea ettei vaan tule pöpöjä.
kuplamuovissa elätetyistä lapsista, eli niistä joita pidetään kaikelta suojassa. Mitään ei saa laittaa suuhun, missään ei saa käydä ja mihinkään ei saa koskea ettei vaan tule pöpöjä.
Voi kuule, kun olisikin noin helppoa välttyä allergialta. Me ei todellakaan olla kovin hygieenisiä. Siivotaan harvoin, ja hiekkiksellä, leikkipaikoissa yms. saa tutkia kaikkea käsin ja suussa kokeilemalla. Tutteja ei vauva-aikana keitelty kuin kerran kuussa, ja muutenkin ollaan rennosti annettu ottaa "bakteerialtistusta". Mutta piru vie, jostain (geeneistä?) noi allergiat on lapselle pamahtaneet.
Ehkä ois pitänyt homamta toi lapamato, kun kerta lapsi kasvaa plussakäyrillä, niin ei ois haitannut kasvun hidastuminen. ;)
Ihan mitä omaa sukuani tiedän taaksepäin, niin monella on ollut atopiaa, allergiaa, astmaa jne. Ja maatalon lapsia ovat olleet.
Yhdellä sedällä (nyt 70v.) erittäin paha astma, oli monta kertaa kuolla, sai ekan lääkkeen vasta 15-vuotiaana. Toisella sedällä oli niin vaikea "maitorupi", että käsivarsissa oli koko ajan sellaiset kääröt (missä yleensä säilytettiin pellavaliinoja), ettei pääsisi rääpimään. Vielä siihen aikaan saatettiin kuollakin verenmyrkytykseen, kun iho oli täysin rikki koko ajan.
Isälläni (60v.) oli ilmeisesti vilja-allergia, vieläkin oireilee niin että jos kävelee esim. vehnäpellossa jalat menee ihan ruvelle. Oli lapsena jatkuvassa ripulissa, ja sairaalloisen laiha. Mitäs muuta sitä olisi syöty kuin leipää ja puuroa...
Tuskin allergioita oli yhtä paljon kuin nykyään, mutta ihan turha sanoa, ettei niitä ollut. Kyllä niitä oli, niistä ei vaan välitetty/tiedetty. Sellaisia (ja muitakin sairaita) lapsia sanottiin vaan heikoiksi ja "huonoiksi eläjiksi", kuten tätä astmaattista ja allergista setääni.
ja on tosi monelle asialle allergine. Hänen lapsuudenkodissaan oli esim. kissa. Sanoo ettei silloin mistään kissa-allergioista tiedetty ja mitä hän lapsuudestaan muistaa, niin oireita oli jo silloin, niitä ei vain ymmärretty. Että kyllä niitä allergioita on ollut, ei vain ole tajuttu niitä.
Nämä nykyiset infektiot (joista osaa vastaan myös rokotetetaan) ovat vasta maanviljelyksen vuoksi syntyneitä. Ei ollut intiaaneille influenssaa eikä allergioitakaan. Loisia sen sijaan oli.
Esimerkiksi laktoosikko voi juoda lehmänmaitoa ilman ongelmia. Kun tuoteita ja raaka-aineita jalostetaan oikein pirusti ja kaikki vitamiinit otetaan purkista, niin ei se nyt ainakaan paranna tilannetta.
Ja onhan nykyään paljon enemmän saasteita ilmassa. Autoilu lisääntyy jatkuvasti ja kaikenmaailman kemikaaleja ympätään kaikkialle.
Meillä on kolme lasta ja kaikki laajasti allergisia.
Kyllähän sitä on miettinyt mikä sen mahtaa aiheuttaa ja ennenkaikkea mikä parantaisi...
Luulen että ennen allergiset lapset kuolivat usein vauvana. Harvoin varsinaiseen allergiaan mutta ennenkaikkea kulkutauteihin. Onhan se selvää jos allergisen lapsen suolisto on tosi huonossa kunnossa niin saa paljon herkemmin taudin ja koska ravinteet ei oikein kunnolla imeydy jne niin paraneminen oli paljon heikompaa mitä ihan terveellä. Eli luonnonvalinta napsi pois allergisia.
Ja ennen ei ollut allergisia oli vaan räkänokkia, maitorupisia jne.
Toisaalta kuinka moni suomalainen olisi ennen tiennyt että hänelle ei sovi pähkinät, kiiwi jne ?
Meillä kahdella lapsella on allergiat alkaneet 3kk rokotuksen jälkeen ja yhdellä 4kk iässä kun vastaava rokote siirrettiin flunssan takia siihen 4kk ikään. HMMMMM
Itse veikkaan että nykyiset rakennukset voisivat olla osaltaan selittämässä allergioita. Ehkä kemikaalipäästöt rakennusmateriaaleista tai jokin. En tiedä.
maailmassa ja kaikkea keinotekoista ruoassa ja juomassa. Ei elimistö kestä sellaista kuormitusta sairastumatta.
takavuosina tehtiin vertaileva tutkimus alergioista Suomessa ja Itä-Karjalassa. Jälkimmäisessä niitä oli vähemmän ja se johtui kuulemma siitä, että siellä oli huonommat hygieniaolot. Tampereen ylioipston lääketieteen väitöskirja, muistaakseni.
Toki diagnosointi on myös tarkempaa. Ennen oli vähän ihottumaa, heikko vatsa ja kärttyisä lapsi. Nyt on allergia ja ruokavalio.
Mulla on lähivuosina siitepölyallergiat pahentunut ja olen joutunut turvautumaan jatkuvaan antihistamiini kuuriin.
että kaikenlaisia allergioita esiintyy paljon enemmän Suomen itärajan Suomen puolella kuin hyvin lähellä rajan toisella puolella. Perimä ei ihmisillä ole kovin erilainen noin lähellä, ja toisaalta eipä perimä paljoa selittäisi senkään takia, että allergiat on yleistyneet valtavasti niin lyhyellä ajalla että ei perimä siinä ajassa paljoa muutu.
Seuraavia olen lukenut selityksiksi - eikä varmaan mikään yksi asia selitäkään asiaa yksin:
- liiallinen hygienia kodeissa, mikä johtaa immuunipuolustuksen yliärhäkkyyteen oikeasti harmittomia aineita kohtaan, tähän vaikuttaa mm. lemmikki- ja karjaeläinten vähyys, kodin entistä huolellisempi putsaus jne
- ihon peseminen usein tehokkailla suihkuaineilla, jotka vievät iholta suojakerroksen
- jossain Tyynenmeren saarella oli myös havaittu että jostain syystä muuttaminen nykyaikaisiin betonirakenteisiin kerrostaloihin perinteisistä puuasumuksista aiheutti allergioiden ja astman lisääntymistä huomattavasti, mutta ei tiedetä mikä näissä uusissa taloissa aiheuttaa ongelman
- joitain kemiallisia aineita joita käytetään materiaalien pintakäsittelyyn ja ravinnon lisäaineina on myös epäilty yliherkkyyden aiheuttamisesta
Ihmiskunta on niin heikoksi päässyt, kun kaikki on pidetty hengissä. Ennen heikot kuolivat ennen lisääntymisikää. Nykyään lapsia tekee sellaisetkin, jotka niitä ei luonnollisesti saisi. Luontainen karsinta on jäänyt melkein kokonaan pois.
Minäkin olisin kuollut ennenvanhaan varmaan jo niihin angiinoihin, virtsatietulehduksiin ja pahaan oksennustautiin (tai siis johonkin näistä) exäni olisi kuollut diabetekseen. Me ei koskaan saatu lapsia yhdessä, onneksi. Olisi siirretty heikkous. Nyt minulla on lapsia 3 ja 1 niistä on allerginen.
Toinen syy on varmaan antibiootit, jotka tuhoavat ihmisen luontaisen suojabakteeriston. Tämähän jo tiedetään, mutta voisiko se olla vakavampaa kuin on ajateltukaan? Tyyliin, suojakuori lähtee pois ja siksi ihminen on paljaana ja arkana kaikelle ulkoapäin tulevalle. Onhan maitohappobakteerit sit, mutta ei ne varmaan korvaa kaikkea menetettyä hyvää suojaa.