mies ei enää jaksa tukea

Mä olen ollut aika täsmälleen samassa tilanteessa. Kerran vedin viimeisen kerran angstiraivarit miehelle, ja hän ei enää tullut takaisin. Se oli rankkaa aikaa ja jouduin turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Olin menettänyt kaiken sosiaalisen elämäni hänelle, mutta nyt vähitellen olen saanut osan entisestä elämästäni takaisin. Kadun sitä raivaria edelleen yli puolen vuoden kuluttua, mutta olen myös eromme myötä saanut tilaisuuden tavata uusia ihmisiä ja tajunnut, kuinka huteralla pohjalla parisuhteemme oli alun perinkin, koska mies ei ymmärrtänyt taipumustani masentua ja itkeä turhasta. Enää en "normaalia" miestä huolisi.

kyllä niitä mihiä. Ei kait kukaan ihminen jaksa jatkuvasti kuunnella tilitystä masennuksesta. En ottaisi itse miestä, joka ruikuttaisi ja odottaisi vain kannustusta.

että jokaisella meistä tulee jaksamisen raja jossain vastaan, sille vain ei voi mitään, eihän sairastumiselle masennukseenkaan voi mitään.



Eli ap ei voi vaatia miestä jaksamaan, eikä mies voi vaatia ap:ta paranemaan.



Jaksamisia vain teille molemmille, sillä oikeasti molepmien osat ovat raskaita ja erittäin kuluttavia, tiedän, olenhan ollut molemmissa rooleissa.

Tukijan rooli on erittäin raskas, oikeasti, joten ymmärrän niitä, jotka sitä ei jaksa. Myös tukija tarvitsee sitä, että voi avautua pelkän kuuntelemisen sijaan.



Jos sen asian ymmärrät ja annat myös miehellesi tilaa puhua ja välillä olla kuuntelematta huolia, niin uskon, että jaksaa paremmin.



Minä meinasin tukijan roolissa sairastua itsekin. Johonkin on se raja on vedettävä, ettei itse sairastu.

ajatellut kääntyä esim psykiatrisen sairaanhoitajan puoleen? Ihan terveyskeskuksen kautta siis.



Joillain paikkakunnilla on myös erilaisia mielenterveys "asemia", joissa saa käydä juttelemassa työntekijän kanssa.