tunsitko nuorena epätodellista oloa?
Itse en muista tunteneeni mutta mieheni muistaa. Omat teinini (toinen varhais ja toinen täysi-ikäinen) kokevat sellaista. Isompi pärjäilee hyvin mutta nuorempi on välillä enemmän pulassa sen asian kanssa. Ja juu, nuorempi saa apua siihen. Heidän kavereillaan on tosi monella ihan sama.Kaikki ei varmaan vanhemmille kerro. Onko jokin nykyJn ilmiö vai onko ollut aina?
Kommentit (15)
Myös sisaruksillani on samaa, olisiko jotain tekemistä perimällä..esiintyy varsinkin väsyneenä ja rasittuneena. Nuorena oli kyllä ihan milloin vain, ei liittynyt silloin väsymykseen mitenkään.
tämä on ajatuksena mulle niin vieras mutta tuntuu olevan nuorilla yleistä. Se siis helpotti teillä aikuisena? Osaatteko sanoamissä iässä? Mulla on poikia, tiedättekö veljistänne?
Minulla on koko elämäni ollut vaihtelevasti sellainen olo että "tapahtuuko tämä nyt tosiaan oikeasti, ei kai sentään voi oikeasti olla totta että tässä ollaan juuri nyt tässä tilanteessa" - onko tämä se mitä ap tarkoittaa?
kai sitä on eriasteista. Nuoret puhuu siitä; joskus on vaan vähän ja jos on paljon niin se on tavallaan ahdistusta. Ja on vaikea keskittyä.ap
ahdistusta siihen ei sisältynyt, vaan ulkopuolisuuden tunnetta. Harvemmin on vielä aikuisenakin.
Oli tosi pelottavaa. Katsoi kaikkea niinkuin sivusta, ja pää oli ihan usvassa. Vanhempanakin joskus harvoin ollut, mut ei alkuunkaan yhtä pahasti, ja ei pelota enään, kun tietää et menee ohi jne.
minä ainakin oon kokenu nuorena tuota epätodellista oloa. Vieläkin joskus, tosin hyvin harvoin ja olen 31v.
Mihinhän se liittyy? Onkohan sillä tekekmistä tuon dissosiaation kanssa niinkuin joku tuossa kirjoitti, tietääkö joku?
Hmmm....
Ja on sitä aikuisillaikin. Minulla se liittyy usein paniikkikohtaukseen, mutta joskus kovaan väsymykseenkin.
Liittyy varmaan jotenkin aivojen kehittymiseen.
Aikuisena onneksi enää harvemmin. Se on tyypillinen oire paniikkikohtauksessa.
Irrallisuutta. Kuin ei kuuluisi mihinkään ja kuin tajunta laajenisi. Sellaista tiedostamista miten pieni ja voimaton on ja miten tekisi mieli tehdä jotakin asioiden muuttamiseksi, idealismia ja ajatusten laajentamista omasta navasta paljon kauemmas.
Meillä on poikalapsia, ja heistä kaksi viidestä on tuntenut ihan selvästi yläasteiässä/ lukiossa tätä maailmantuskaa. Pohtivat filosofisia ja eetisiä kysymyksiä ja miettivät miten tahtoisivat itse elää maailmassa, mitä tahtoisivat tehdä toisin. Kauhea tiedonjano kaiken suhteen.
Aikuisuuden alkumetreillä sen sijaan palaa takaisin pienempiin ympyröihin ja alkaa tajuta, että "muutoksen" voi tehdä aloittamalla lähipiiristään. Keski-ikäisenä alkaa tuntua siltä, että ainoa muutettavissa oleva asia on oma itse.
Itse olen 12-vuotias ja äitini oli kysynyt lääkäriltä, ja lääkäri sanoi että liittyy nuoruuteen ja kasvuun.
Oon 12v ja oon kokenut nyt puolivuotta epätodellista oloa kuuden viikon vatsataudin jälkeen. Käyn terapiassa, joka auttaa vähän. Epätodellisen olon takia en voi käydä kunnolla koulua ja mua myös etoo silloin tällöin :(
Kyllä. Aikuisena se sitten diagnosoitiin dissosiaatiohäiriöksi.
Epätodellinen olo on tietysti aika laajasti ymmärrettävissä mutta joo, olen tuntenut ja vähän vanhempanakin kyllä.