Mua pelottaa eron jälkeinen elämä. Miten selviän

taloudellisesti ja miten lapset pärjäävät. Onkohän tää jokin suojamekanismi, kun yritän vaan koko ajan tehdä samoja asioita kuin yleensä. Siis nyt vkonloppuna siivosin ja kävin kaupassa, viikkailin pyykkiä yms. Kuitenkin ajatukset pyörii koko ajan erossa. Huomaan odottavani maanantaita, että pääsisin töihin, jossa niin kiireistä ettei omia asioita ehdi miettiä.

Meillä ero siis vielä siinä vaiheessa, että ollaan saman katon alla, mutta mies etsii asuntoa itselleen.

Äsken sain itseni kiinni ajattelemasta, että eron jälkeen voin tehdä tätä ja tätäkin (käydä kirjastossa, surffailla netissä, pelata lapsen kanssa lautapeliä SIIS ihan tällasia tavallisia asioita) Kuuluukohan se tähän vaiheeseen, et ajattelee et kaikki on loppu!?

Kiitos, jos jaksoit lukea tämän. Mulla ei oo ketään, kelle voisin puhua pahasta olostani. Äsken mietin kaikki ihmiset, jotka mieleen tuli, mutta ei siis ketään.