Autatko koskaan muita, vai elätkö itsekästä elämää?

En saa auttamisesta mitään nautintoa. Ehkä jos autettavan päämäärät olisivat samat kuin omani, sitten auttaisin ja opastaisin.

Minulla on myöskin sijoitettu lapsi, ja koen näin auttavani yhteiskuntaa paljonkin.

Oli kiva saada kerran töissä palautetta, että "X on ainoa, joka kysyy, tarvitaanko me apua ja auttaa myös". Tietenkin vain silloin, kun itselläni on aikaa auttaa. Aiemmin hoidin paljonkin ystävän lapsia, kun hänellä yh:na oli hankalat työvuorot. Muutama kuukausi sitten lainasin ystävälle rahat takuuvuokraan. Tarjoan tukea tutuille, joilla on esim. vaikea elämäntilanne.

Vanhempiani autan kokkaamalla heille ruokaa noin kerran viikossa, syövät siitä yleensä 2-3 päivää.



Ystäviäni pyrin auttamaan aina kun mahdollista, olen tukena, juttelen tms.



Lisäksi teen hyväntekeväisyystyötä eli toimin tukihenkilönä nuorelle.



Tämän enempään en kyllä omien töiden ja oman perheen lisäksi pysty, mutta omassa työssä ja kotonakin riittää kyllä autettavaa.

ja joskus annan esim pullonpalautuskuitin jollekkin joka näyttäisi tarvitsevan sitä enemmän kuin minä.

Hyviä lastenvaatteita, jotka ovat jääneet pieniksi annan myös pois. Jne.

Olemme pienituloisia, joten tiedän millaista on kamppailla rahan kanssa.

Ventovieraita ehkä harvemmin ja pienissä asoissa, esim. oven avaaminen, kauppakassien nostaminen, muutman kerran olen kassalla edellä olleelle lapselle antanut parikymmentä senttiä jos on ei ole ollut karkkirahaa tarpeeksi, antanut virtaa autoon yms. siitä tulee itellekin hyvä mieli :) Ystäviä tulee autettua aika usein arjen asioissa ja esim. lasten vaatteita kierrätetään tuttavapiirissä. Ja yleensä itsekkin saan apuja sillon kun tarvitsen.

sanotaanko että jos joku oikeasti tarvitsee apua niin todellakin autan.



siksi olenkin varmaan järjissäni ja jaksan olla ja herätä uuteen päivään. sen takia, että uskon että jos itselläni olisi äärimmäinen hätä, muakin autettaisiin.



paljonhan on hyväksikäyttäjiä. Näitä jotka ei viitsi esim. palkata kakaroilleen hoitajaa koska mieluummin se raha käytetään etelänmatkoihin monta kertaa vuodessa tai kaukolomaaan ja kalliiseen maasturiin, kuin siihen, että kustantaisi karseille kakaroilleen iltapäiväksi hoitajan koulun jälkeen.



ja niin edelleen. monelle pitää olla kaikki ilmaista mikä liittyy omiin kakaroihin, raha menee kalliiseen autoon ja matkoihin.



hyväksikäyttäjiä riittää kyllä, jotka ilmaiseksi haluavat kaiken.



mutta jos jollain on hätä, ja minulta apua pyytää, niin kyllä, autan.



joka päivä pienesti. esim hymyilemäällä vastaantulijoille, huomaamalla heidät, antamalla tilaa jos jollain näyttää olevan kiire...

käyttäytymällä hyvin.

Tarjoan pientä apua jos siitä ei ole kovasti vaivaa itselleni (esim. kyytiä, otan lapsia kylään, kauppa-apua jne). Auttaminen on mukavaa, yhdessä tekeminen on mukavaa.



Muutama "kuppaaja" on osunut tielleni vuosien varrella, heitä en auta ollenkaan, kun tympii se, että joku nyhtää ja on apua vaikka sillä asenteella, että muiden on velvollisuus auttaa - itse eivät auta tietenkään.



Joskus olen auttanut isommastikin jos on ollut läheisellä tarve, ja olen kyennyt auttamaan, esim. siskon lapsia hoidin kaksi viikkoa putkeen, kun oli sairaana ja ystävää ja vauvaa olen majoittanut viikkoja kun mies jätti jne.

päästän kauppajonossa edelle, annan parkkikuitin, jos siinä on vielä aikaa jäljellä, annan tietä autoillessani, pysähdyn reilusti ennen suojatietä. Jos joku pudottaa esim. käsineensä eikä huomaa, juoksen perään jne. Näistä tulee hyvä mieli.



Annan tavaroita ja vaatteita ilmaiseksi, kun en enää itse tarvitse. Lainaan rahaa, en pyydä sitä takaisin. Lainaan autoa.

kotona perhettäni. En jaksa enää laittaa aikaani muiden auttamiseen. En ikinä tarjoa lastenhoitoapua kenellekään, koska en jaksa enää töiden ja omien lasten hoidon lisäksi hoitaa muiden lapsia.



Autan mielestäni kyllä ihmisiä myös niin, että olen aina ystävällinen kaikille. En kiukuttele vieraille ihmisille, en äksyile. Vastaan, kun minulle jutellaan, sanon huomenta, päivää jne. PK-seudulla ei ole aina näin..

Olet löytänyt omat rajasi, ja kuulostaa hyvältä sinun tapasi kohdata kanssaihmiset ystävällisesti.

Tietenkin autan ihmisiä sellaisissa pienissä asioissa joita vastaan tulee päivittäin ja joita ei kukaan jälkikäteen muistele, mutta en tee mitään erityistä auttaakseni muita.



Olen niin lopussa ihan omankin elämäni kanssa, että joka päivä tuntuu olevan hilkulla että siirryn sinne autettavien puolelle. Usein montakin kertaa päivässä mietin etten yksinkertaisesti selviä seuraavista tunneista. Tähän asti on kuitenkin jotenkin aina selvinnyt, ja pelottaa kovasti mitä tapahtuu sitten jos oikeasti romahdan. En usko että mieheni pystyy kannattelemaan perhettä.