Vääntäkää minulle rautalangasta: mitä tarkoittaa "leveäkaistatiet"?
http://www.talouselama.fi/uutiset/yle+leveakaistatiet+ovat+tiensa+paass…
millaisia teitä ne käytännössä ovat?
Kommentit (11)
että kuuluu ajaa oikeassa reunassa EIKÄ kaistan keskellä ja sitten siitä mahtuu nopeammin ajava menemään ohi niiden kaistojen keskeltä. Eli siis yksikaista per ajosuunta
Ne on sellaisia puolentoista kaistan levyisiä, eli selvästi normaalia leveämpiä, mutta ei ehkä ihan kahta kaistaa kuitenkaan. Kyllä sen huomaa, kun sellaiselle eksyy.
on siis leveämpi maantie kuin normaalisti. Ajaa kuuluu oikeassa reunassa ja kun on leveämpi niin helpompi ohittaa. Mutta jos vastakkaisista suunnista lähtee yhtaikaa ohi niin ei mahdu. Yks tuttukin ajoi näin toisen kanssa nokkakolarin ja on nyt sairaseläkkeellä.
Eli ei ole jaksettu tehdä oikeaa 2-kaistaista tietä, niin on tehty kaistat hieman normaalia leveämmäksi niin että siinä olevinaan voi olla 2 autoa rinnakkain ja ohitella. MUTTA se ongelma on, että mikään ei määrää että siellä pitää ajaa reunassa, ja vaaratilanteita aiheuttaa nämä yritykset ohitella jos se oikeanpuoleinen ei olekaan ihan reunassa tai päättä vaellella kaistallaan sivusuunnassa.
täällä landella en ole tuollaisiin kummallisuuksiin törmännyt...
ap
on siis leveämpi maantie kuin normaalisti. Ajaa kuuluu oikeassa reunassa ja kun on leveämpi niin helpompi ohittaa. Mutta jos vastakkaisista suunnista lähtee yhtaikaa ohi niin ei mahdu. Yks tuttukin ajoi näin toisen kanssa nokkakolarin ja on nyt sairaseläkkeellä.
Eikö mahdu kaikkialla? Ainakin 7-tiellä mahtuu ohittaa molemmista suunnista. Jouduin kerran rekkaa ohittavassa letkassa tilanteeseen. Ei se mikään miellyttävä fiilis ole, olla siinä keskellä, kun neljä autoa on rinnan... Reunoilla rekat ja keskellä 2 henkilöautojonoa. Huh, tuntuu ihan vatsanpohjassa, kun sitä ajattelee...
koskaan ohita jos en näe varmasti ettei vastaan tule autoa!
leveäkaistatiellä muuten pätee samat säännöt kuin muutenkin, eli jos on ohituskielto niin se koskee ihan samalla tavalla.
MUTTA se ongelma on, että mikään ei määrää että siellä pitää ajaa reunassa,
ajo-ohje on, että ajetaan oikeassa reunassa. Onhan niiden alussa aina varmuuden vuoksi se kylttikin, jossa lukee, että aja oikeassa reunassa.
Nämä leveäkaistatiet ovat pitkiä suoria, ja niitä käytetään myös lentokoneiden hätälaskeutumisväylinä. Ei siitä niin kauan ole, kun joku pienkone joutui pakosti laskeutumaan tämmöiselle, ja osui siinä johonkin autoon. Kuolonuhreja muistaakseni tuli. Ehkä ne ovat lentokoneille ennemminkin sota- tai kriisiaikana tarkoitettuja varaväyliä?
Jos ei ole tilaa/rahaa tehdä 2+2-kaistaista tietä, niin sitten sellainen, missä on suht tiheästi ohituskaistoja.
Leveäkaistatie on typerä, koska siellä ei kuitenkaan oikein uskalla lähetä ohittamaan, ellei kunnolla näe pitkälle eteenpäin, koska siellä voi olla juuri joku vastakkaiseen suuntaan ajava ohittamassa.
MUTTA se ongelma on, että mikään ei määrää että siellä pitää ajaa reunassa,
ajo-ohje on, että ajetaan oikeassa reunassa. Onhan niiden alussa aina varmuuden vuoksi se kylttikin, jossa lukee, että aja oikeassa reunassa.
Nämä leveäkaistatiet ovat pitkiä suoria, ja niitä käytetään myös lentokoneiden hätälaskeutumisväylinä. Ei siitä niin kauan ole, kun joku pienkone joutui pakosti laskeutumaan tämmöiselle, ja osui siinä johonkin autoon. Kuolonuhreja muistaakseni tuli. Ehkä ne ovat lentokoneille ennemminkin sota- tai kriisiaikana tarkoitettuja varaväyliä?
Kyllä ne lentokoneiden varalaskupaikat on ihan reilusti 4-kaistaisia eikä mitään "leveäkaistateitä".
nin leveitä että 2 autoa mahtuu rinnan. Tarkoitus ajaa oikeassa reunassa ja ohitustilanteet aiheuttavat vähemmän vaaratilanteita kun mahtuu vaikka molempiin suuntiin ohitus yhtäaikaa. Halvempia kuin moottoritiet tehdä.