Miten vauvakuumetta voisi alentaa?
Musta tuntuu et vauvojen itku ja taaperoiden kiukuttelu ja tulevat teinivuodet on parasta mitä elämältä voi saada. Olen nuori, täysi-ikäinen kuitenkin, olemme mieheni kanssa olleet kolme ja puoli vuotta yhdessä ja menemme pian naimisiin. Minua kuitenkin huolettaa nämä vauvahaaveet, sillä en haluaisi niitä haudata. Miten voisin alentaa vauvakuumetta? Mä haluan olla hereillä kaks vuotta ilman kunnon unta koska vauva tarvitsee huomiota. Kuulostaa hullulta, tiedän...
Muiden lapsien näkeminen tekee minut hulluksi, haluan hirveästi itsekin tuollaisen pikkuisen käärön omaan kotiinikin.
Kommentit (6)
koliikkivauva hoitoon yhdeksi illaksi. Sen jälkeen seuraavana päivänä ota hoitoon vähintään vuorokaudeksi yksi uhmaikäinen taapero. Ja sitten vietä viikonloppu 12-vuotiaan pojan vahtina. Ihanteellista tietty olisi, jos voisit tehdä jokaista näitä sen viikko-2 viikkoa, mutta ei taida kukaan lainata sulle lastaan siksi aikaa.
Voisit myös ihan vaan kokeilla sitä, että nukut viikon niin, että laitat herättys kellon soimaan läpi yön 45 minuutin välein, nouset ylös klo 6 ja menet nukkumaan aikaisintaan klo 10 eikä mitään päivätorkkuja. Samanaikaisesti sillä viikolla istut päiväsaikaan tunnin välein ainakin 30 min kerrallaan sohvalla silleen, että kiedot jonkun kaulaliinan tosi tiukasti tissien ympärille ja katsot tv:tä, sitä mitä sattuu tulemaan. Suihkussa voit käydä, mutta vain sellainen tosi pikainen ja jätät kaikki sheivaukset ym. kokonaan väliin. Laita myös jostain youtubesta soimaan koko kotonaolon ajaksi sellaista vauvan itkua.
Nää saattaisi auttaa. Jos edelleen into pysyy samana, niin saatat olla toivoton tapaus ja pitää vaan yrittää hankkia se lapsi ja toivoa parasta, että se on suhteellisen helppo.
vaikkapa vain viisi kertaa. Kanniskele samalla 7 kg säkkiä tai ole kumartuneena ihme asentoihin - kuten pinnasängyn yllä - n. 10-20 min kerrallaan.
Sitten lähdet aamulla töihin ihan normisti.
Jatka tätä puoli vuotta.
kyllä mulla on vauvoista ja isommistakin kokemuksia. rakastan lapsia, myös niitä joilla kehitys on jäljessä tai on muita sairauksia tai allergioita. Tilanteen mukaan mennään. Satun olemaan serkuista vanhin ja olen tottunut ottamaan vastuuta pienemmistä, ihan alle parin kuukauden vanhoistakin. Mä rakastan kun saa katsoa lapsen kasvavan. Oon siis kai toivoton. ap.
Meidän vauva ainakin nukkui vähintään 4 tuntia putkeen ihan pienestä asti
ole hereillä ekalla kerralla puoli tuntia, tokalla kerralla 15 min, kolmannella tunti, neljännellä vartti.. olet siis mennyt nukkumaan aikaisintaan kymmeneltä ja nouset ylös viimeistään kasilta.
Näihin yön hereilläoloaikoihin äänitä/lataa jostain (löytyiskö netistä?) vauvan rääkymistä (ei mitään pikkuininää vaan kunnon ahdistavaa rääkymistä) mp3-soittimeen, ja kuuntele sitä hereilläoloajat. Niin kovalla kuin pystyt.
Päivällä et saa nukkua, tai voit mennä torkkumaan mutta laita herätyskello soittamaan viimeistään 20 min päästä, ja pakko nousta ylös vaikka et olisi edes päässyt kunnolla uneen.
Tee päivän kotityöt yhdellä kädellä.
Keskeytä lempisarjojesi katselu monta kertaa jakson aikana, kuuntele mp3-soittimesta sitä rääkymistä, voit samalla myös kantaa jotain painavaa ja kävellä ympäri olohuonetta.
Toista tätä nyt alkuun vaikka pari viikkoa, jos ei tunnu missään, jatka pari kuukautta, jos edelleen jaksat niin HIENO homma, ei muutakuin vauvaa hankkimaan, onnea! :)
ps. tässä jotain jota löyty nopeesti hakemalla, ei muutakun mp-kolmoseen!
Ja tilanne voisi olla vaikka ihan tavallinen:
Päiväkoti-ikäisiä lapsia vähintään yksi. Toinen voi olla jo koulussa, niin on sitten vähän erilaisia haasteita.
Sinun pitää käydä myös kokopäivätyössä ja huolehtia kodista ja lapsista yhdessä "puolisosi" kanssa.
Kuule äkkiä vauvakuume alenisi.