Italialaisista 30-35-vuotiaista neljäsosa asuu edelleen vanhempiensa kanssa. Pystyisitkö

että silloin, jos asutaan omien vanhempien kanssa, niin ei sinne mennä lapsena elämään lapsuuskodin säännöillä, vaan aikuisena, tasavertaisena ihmisenä. Silloin syödään vuoronperään sitä ruokaa mitä on päätetty syödä, sovitaan yhteisiä sääntöjä, jaetaan ne kulut mitä siitä syntyy jne. Minä ainakaan en kokenut, että siinä pitäisi jatkaa jotain murrosiän kapinaa, koska en ole enää murrosikäinen. Päin vastoin, oli todella avartava kokemus nähdä vanhempiaan koko ajan nyt aikuisena. Näin heidät aivan eri tavalla kun oltiin koko ajan yhdessä. Meidän välit paranivat huomattavasti tuona aikana.

Mikä on muuten synnyttäjien keski-ikä siellä nykyään? Täällä kun tuon ikäinen on jo vanha perustamaan perhettä, ostamaan asuntoa ja työurallakin on jo jäänyt jälkeen..

eli tosi iso osa jää kokonaan lapsettomiksi. Monet näistä peräkamarin tytöistä ja pojista eivät koskaan hanki lapsia eli eivät ole sitten nostamasssa sitä keski-ikää.

Ei kuitenkaan voi suoraan verrata suomalaisiin. Espanjassa vanhempiin säilytetään todella lämpimät ja tiiviit välit aikuisiälläkin. Koska mentaliteetti on eri, ei se heille ole niin kauhea asia kuin suomalaisille.

Ei niitä töitäkään malteta tehdä, kun ei äiti tahtoisi päästää. Sitten on koko kansakunta konkassa. Sama Italian kanssa.

En tunne ketään joka olisi jäänyt kotiin siksi että äiti ei päästä töihin.

Siellä vaan on yleensäkin ollut niin että on tavanomaista että samassa taloudessa asuu useampia kin ihmisiä kuin ydinperhe eli äiti+isä+alaikäiset lapset. Monien kodeissa asuu tätiä ja setää ja mammaa tms, eikä siinä ole kovin ihmeellistä että siellää asuu aikuinen naimaton lapsikin silloin. Yleensä nämä käyvät ihan töissä, voivat olla jopa akateemisesti koulutettuja ja ihan hyvin toimeentulevia, mutta jos alan palkka on niin pieni että itse olisi varaa vain ankeaan slummiyksiöön niin moni valitsee mieluummin tilavan lapsuudenkodin. Ja jotkut varsinkin miehet muutenkin, laittaahan siellä äiti ruoat valmiiksi ja usein pyykkää tms.

Toinen juttu on toki se että työttömiäkin on paljon mutta ei se työhaluttomuudesta johdu vaan siitä että varsinkin tällä hetkellä työttömyysprosentti on tosi korkea, töitä ei vaan kaikille riitä.

varmaan onnistuisi ihan hyvin. Näin suomalaisena tekisi tiukkaa taatusti.

Oon kaks vuotta asunu omillani, ja ajatuski et palaisi vanhemmille on... ei miellytävä. Ohan niil kiva vierailla ja joskus olla ihan yötäkin, mut pysyvästi asumaan... nounou, ei :D

Eli vaikka semmoinen että asutaan talossa, jossa vanhempien talon päälle olisi meille tehty oma kerros. Siellä me asuisimme omassa rauhassamme, vaikka samassa talossa. Ja ruokaa laitettaisiin ja koti hoidettaisiin yhdessä muiden asukkaiden kanssa, nonna (lasten isoäiti) hoitaisi lapsia jne.



Minusta tää on ankea tämä suomen systeemi että jokainen perhe asuu erikseen ja kaikkien täytyy hoitaa omat ruoanlaittonsa ja kotityönsä. Ja on sitä tunnelmaakin eri tavalla päivällispöydässä jossa on sukua enemmänkin koolla :)



Mutta täytyy huomata että usein italialaiset talot ja asunnot on sellaisia että ne soveltuu siihen että siellä asuu monia perheitä tai itsenäisiä aikuisia, esim. juuri tuo tiettyjen seutujen tapa rakentaa lisää kerroksia omakotitaloon kun uusia sukulaisia tarvii tilaa. En minäkään missään keravalaisessa kerrostalokolmiossa haluaisi vanhempieni kanssa asua.

että silloin, jos asutaan omien vanhempien kanssa, niin ei sinne mennä lapsena elämään lapsuuskodin säännöillä, vaan aikuisena, tasavertaisena ihmisenä. Silloin syödään vuoronperään sitä ruokaa mitä on päätetty syödä, sovitaan yhteisiä sääntöjä, jaetaan ne kulut mitä siitä syntyy jne. Minä ainakaan en kokenut, että siinä pitäisi jatkaa jotain murrosiän kapinaa, koska en ole enää murrosikäinen. Päin vastoin, oli todella avartava kokemus nähdä vanhempiaan koko ajan nyt aikuisena. Näin heidät aivan eri tavalla kun oltiin koko ajan yhdessä. Meidän välit paranivat huomattavasti tuona aikana.

Siksi justiinsa en voisi omilla vanhemmilla enää asua. Yhdessä vaiheessa oli elämäntilanne, että piti pari kk asua heillä - olin vajaa 30v. - niin äitini oli hyvin loukkaantunut, kun olin ostanut jotain valmispullia ja tuhlannut "vähät rahani" kun pakkasessakin olisi ollut jne. :D Appivanhempien kanssa vähän sama tilanne. Ei tietenkään ole mitään teiniangsteja heitä eikä omia vanhempia kohtaan mutta siis enemmän sinne mennään kyläilemään. Itselle on jo piintynyt tietyt tavat ja heillä taas omansa.

että silloin, jos asutaan omien vanhempien kanssa, niin ei sinne mennä lapsena elämään lapsuuskodin säännöillä, vaan aikuisena, tasavertaisena ihmisenä. Silloin syödään vuoronperään sitä ruokaa mitä on päätetty syödä, sovitaan yhteisiä sääntöjä, jaetaan ne kulut mitä siitä syntyy jne. Minä ainakaan en kokenut, että siinä pitäisi jatkaa jotain murrosiän kapinaa, koska en ole enää murrosikäinen. Päin vastoin, oli todella avartava kokemus nähdä vanhempiaan koko ajan nyt aikuisena. Näin heidät aivan eri tavalla kun oltiin koko ajan yhdessä. Meidän välit paranivat huomattavasti tuona aikana.

Siksi justiinsa en voisi omilla vanhemmilla enää asua. Yhdessä vaiheessa oli elämäntilanne, että piti pari kk asua heillä - olin vajaa 30v. - niin äitini oli hyvin loukkaantunut, kun olin ostanut jotain valmispullia ja tuhlannut "vähät rahani" kun pakkasessakin olisi ollut jne. :D Appivanhempien kanssa vähän sama tilanne. Ei tietenkään ole mitään teiniangsteja heitä eikä omia vanhempia kohtaan mutta siis enemmän sinne mennään kyläilemään. Itselle on jo piintynyt tietyt tavat ja heillä taas omansa.

vanhempiesi luona, kuten italialaiset, silloin sulle ei ole olehtinyt tulla niitä piintyneitä tapoja...

että silloin, jos asutaan omien vanhempien kanssa, niin ei sinne mennä lapsena elämään lapsuuskodin säännöillä, vaan aikuisena, tasavertaisena ihmisenä. Silloin syödään vuoronperään sitä ruokaa mitä on päätetty syödä, sovitaan yhteisiä sääntöjä, jaetaan ne kulut mitä siitä syntyy jne. Minä ainakaan en kokenut, että siinä pitäisi jatkaa jotain murrosiän kapinaa, koska en ole enää murrosikäinen. Päin vastoin, oli todella avartava kokemus nähdä vanhempiaan koko ajan nyt aikuisena. Näin heidät aivan eri tavalla kun oltiin koko ajan yhdessä. Meidän välit paranivat huomattavasti tuona aikana.

Paitsi jos ne vanhemmat itse ovat henkisesti jääneet tuohon asetelmaan. Valtaosa vanhemmista kohtelee lapsiaan ikuisesti lapsina, oli näiden ikä mikä hyvänsä. Näin tekevät omanikin, vaikka muuten ovat henkisesti aika teinejä.

T: 2

...

vanhempiesi luona, kuten italialaiset, silloin sulle ei ole olehtinyt tulla niitä piintyneitä tapoja...

Todennäköisesti näin mutta silloin olisin muutenkin täysin eri ihminen.

Olen vasta 23, mutta en asuisi vanhempieni luona kun sieltä viimein pääsin muuttamaan pois. :D



Joku tuolla kirjoitti taantuvansa teini-ikäisen asteelle jo muutamassa päivässä, niin mulle kävisi ihan samalla tavalla. Huudan vastaan ja kiukuttelen ja jälkeenpäin hävettää moinen käytös. Kellään ei varmasti ole mukavaa.

Rakastan vanhempiani ja heitä on mukava nähdä, mutta vain muutama päivä kerrallaan. :)

Ei hän ainakaan ole mikään avuton otus kuten Suomessa monet tuntuvat näistä pitkään kotona asuvista ajattelevan.



Hän on akateemisesti koulutettu ja on töissä yliopistolla tutkimus- ja opetustehtävissä. Elää ihan vilkasta sosiaalista elämää, eikä mitenkään vastaa suomalaista stereotyyppiä ns. peräkamarinpojasta (näin kerran dokumentin maalla asuvista peräkamarinpojista), mutta onpa vaan sitä mieltä että olisi kovin ankeaa asua yksin poikamiesasunnossa, ja on kivampaa asua talossa jossa on seuraa. Ja toki sekin on kiva että ruoat saa valmiina pöytään joka päivä, hyvät, oman äidin laittamat ruoat eikä jotain mitä itse yksinäinen poikamies tekisi.



Ja äiti ei kyllä ikinä aikuista miestä, poikaansa, kohtelisi kuin lasta vaan hyvin vapaat olot hänellä siellä on. Ei se siellä olisikaan jos hänelle valitettaisiin ja kovasti säännösteltäisiin miten omassa kodissaan saa olla. Mutta kun saa vapaasti olla ja on lähinnä pelkkiä etuja niin mikäpä siellä asuessa. Niin kauan hän ainakin asuu siellä varmasti että vaimon löytää, se hänellä on toiveissa että löytyisi.

hassuja. Hulluksihan siinä tulee jos pitää vanhempiensa kanssa asua vielä 3-kymppisenäkin, vaikka se miten olisi kulttuurissa tms. Eikä ne ihan täysillä yleensä käykään, ovat kuin lapsia.

hassuja. Hulluksihan siinä tulee jos pitää vanhempiensa kanssa asua vielä 3-kymppisenäkin, vaikka se miten olisi kulttuurissa tms. Eikä ne ihan täysillä yleensä käykään, ovat kuin lapsia.

on aiemmin ollut tapana asua maalla talouksissa joissa on useampia sukupolvia ja yleensäkin enemmän asukkaita kuin ydinperhe. Onko suomalaisetkin silloin olleet ei-täysillä-käyviä ja muuttuneet täysillä käyviksi kun on siirrytty ydinperhemalliin asumisessa?

Italialaiset nyt ovat vähän semmoisiahassuja. Hulluksihan siinä tulee jos pitää vanhempiensa kanssa asua vielä 3-kymppisenäkin, vaikka se miten olisi kulttuurissa tms. Eikä ne ihan täysillä yleensä käykään, ovat kuin lapsia.

elokuvista etkä ollenkaan elävästä elämästä. Niillä on nimittäin eroa. Ihan sama juttu amerikkalaisten saippuasarjojen kanssa.

Kuinka moni nainen haluaa seurustella vanhempiensa kanssa asuvan 36-vuotiaan miehen kanssa?

Näin se Espanjassakin on vaikka sitä onkin suomalaisten vaikea ymmärtää. Jos ei ole olemassa minkäänlaista opintotuki tai -lainamahdollisuutta, aika vaikea se on 18-v muuttaa omilleen. Vanhempien ja lasten välinen kanssakäyminen on vaan niin erilaista kuin Suomessa. Vai kuinka monta kertaa olette nähneet aikuisen tyttären halailevan äitinsä kanssa liukuportaissa tai kävelevän käsi kädessä ostoksilla. Täällä se on ihan luonnollista. Itseä usein kirpaisee koska oma äitini kuoli kun olin parikymppinen, tulee haikea olo.

Av-mammat luulevat vissiin että italialainen ja espanjalainen normi elämä on kuin jostain Fellinin tai Almodovarin elokuvasta tai Serranon perheestä.

En voisi kuvitella asuvani vanhempieni luona.

18-vuotiaana muutin pois kotona. Arvostin jo nuorena omaa vapautta ja tilaa.

Kun odotin esikoista (23-vuotiaana) muutimme vanhempieni luokse vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi. Palasimme kotipaikkakunnalleni ja emme saaneet heti asuntoa.

Oli kyllä aivan liian pitkä aika vaikka minulla oli ihanat vanhemmat.

Tätä ketjua lukiessa saa taas olla kiitollinen siitä että on tullut asuttua muuallakin kuin siellä kotosuomessa. Ei se suomalainen tapa aina ole se ainoa oikea. Maailma on aika iso paikka...

Ei kuitenkaan voi suoraan verrata suomalaisiin. Espanjassa vanhempiin säilytetään todella lämpimät ja tiiviit välit aikuisiälläkin. Koska mentaliteetti on eri, ei se heille ole niin kauhea asia kuin suomalaisille.