Masennus ja ulkoinen toimintakyky

toisilla on kyky peittää asiat ja kyky oppia vetämään roolia,varsinkin ulkopuolisten silmissä.mä itse oon pystynyt peittämään vakavan masennustilan jopa ihan läheisiltä ihmisiltä,ainoo mistä sen huomasi oli mun mieletön laihtuminen,mut ei sitä kukaan osannu yhdistää.tai sitten se johtu siitä ettei ketään oikeesti kiinnostanu,ei vaikka töissäkin pyörtyilin yms.

ettei esim. työkaverit tiedä mitään. Itse olen ahdistunut ja masentunut lähinnä kotona, töissä on aivan eri rooli.

Minä olen itse pahasti masentunut. Mutta käyn normaalisti töissä ja tsemppaan siellä ja kukaan ei tiedö että kun pääsen kotiin, itken, huudan, haluan kuolla, nukun, en syö, oksennan, syön masennuslääkkeitä ja... niin, yksinkertainen vastaus: todella masentunut.

Minulla on masennustaustaa useilta vuosilta. Keskivaikea masennus on diagnosoitu aikoinaan ja sitä hoidettu. Nyt vuosien varrella olen luisunut yhä kiihtyvällä tahdilla takaisin alas.



En ole halunnut hakeutua hoitoon syistä joita en nyt tarkemmin tahdo eritellä, mutta alan olla jo hieman "huolissani" tilastani.



Faktaa on se, että olen masentunut. Mutta kuinka syvästi? Käyn töissä. Työni laatu ei ole lähellekkään entistä, mutta ongelmat eivät varsinaisesti näy ulospäin.



Olen äärimmäisen väsynyt ja haluton.



Koen tietynlaista ulkopuolisuuden tunnetta itsestäni.



Näen jopa näkyjä.



Tuskin tapan iteäni, mutta kuolema ei tunnu kaukaiselta eikä pelottavalta. Moottoritiellä ajaessani saatan yllättää itseni ajattelemasta kuoleman helppoutta ja nopeutta.



Mieheni näkee masennukseni lähinnä apatiana. Muilla ei taida asiasta olla hajuakaan.



Kuinka masentunut voin todellisuudessa olla? Voinko vielä selvitä tästä itse vai pitääkö hakea apua?

tääällä diagnisoitu vaikea masennus, määrittelemätön syömishäiriö ja epävakaa persoona. ulkoapäin kaikki näkevät mut sinä onnellisena, hehkuvana persoonana johon kaikki haluaisi samaistua.



sisältä päin mä olen niin loppu aika ajoin etten nää mitään ulospääsyä. mä olen hankkinut apua ja ollut psykiatrian puolella jo pidempään, ja suosittelen sitä tietä sinulle ehdottomasti. se ei ole helppoa, eikä nopea tapa parantua mutta se tie on pakko käydä että pääsee eteenpäin.



nyt ap otat yhteyttä terveyskeskuslääkäriin ja kerrot vähän taustaa ja että epäilet sairastavasi masennusta. vain niin tästä pääsee ylös.



aloitin aika masentavasti, mutta olen hyvä esimerkki siitä miten sieltä alhaalta voi päästä ylemmäs. toukokuussa mä olin menossa kokopäiväosastolle mutta pyristelin itsenei ylös enkä sinne sitten mennytkään.





paljon onnea sinulle elämääsi!

mutta on aika helpottavaa kuulla jostakusta toisesta, joka ulkopuolisille näyttää normaalilta, mutta pinnan alla tapahtuu jotain muuta.



Tsemppiä sulle (ja meille muille kaksoiselämää eläville), toivottavasti saat elämäsi kuntoon!

Ei ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta kun on vallalla vaan ihan helvetinmoinen henkinen kipu, siis hetkittäin ihan kamala ja itku on helposti heti pinnan alla. Itken itsekseni ollessani paljon, enkä pakene tunteitani vaan yritän kohdata kipupisteet suoraan ja urheana, mutta eipä vaan oikein helpota.



Lopullinen luovuttaminen ei minunkaan mielestä olisi vaihtoehto, mutta esim. moottoritiellä käy itselläkin välillä mielessä

Tarvitset apua, ei tuollainen masennus itsekseen parane.

koska siihen liittyy mielihyvän tunteen katoaminen ja ylipäätään tunne-elämän lamaantuminen niin vahvasti, että teeskentelyynkään ei riitä voimia.



Mutta aika pitkälle ihminen kyllä pystyy teeskentelyllä pitämään kulisseja yllä. Itsekin kävin pahimpina aikoina töissä ja vaikka joku ehkä olisi jotain arvannut, niin enemmän masennus näkyi siinä, etten kyennyt töiden jälkeen muuhun kuin makaamaan ahdistuneena sohvalla kunnes jossain vaiheessa sain ehkä unta.

Ei ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta kun on vallalla vaan ihan helvetinmoinen henkinen kipu, siis hetkittäin ihan kamala ja itku on helposti heti pinnan alla. Itken itsekseni ollessani paljon, enkä pakene tunteitani vaan yritän kohdata kipupisteet suoraan ja urheana, mutta eipä vaan oikein helpota.

Lopullinen luovuttaminen ei minunkaan mielestä olisi vaihtoehto, mutta esim. moottoritiellä käy itselläkin välillä mielessä

tää kuulostaa niin tutulta! mulla ihan samoja ajatuksia ja tuntemuksia.