Olen itkenyt kuin vesiputous :´( PARISUHDEASIAA

Miksi et sitten järjestä teille yhteistä tekemistä jos se sytyttää miehen ???



Minustakin on tosi kiva touhuta miehen kanssa vaikka tehdä polttopuita, kokata ruokaa jne. Minulle tulee tosi läheinen olo kun tehdään yhdessä asioita.



Eli jos sinä aloittaisit sillä että koettaisit tehdä jotain miehesi mieliksi (mutta ei marttyyrinä uhrautuen vaan rakkauden tekona). Sitten kun miehellä olisi hieman parempi fiilis voisit pyytää miestä kertomaan enemmän tunteistaan ym. siis ehkä hänen olisi helpomi avautua kun olisi positiviista kokemusta taustalla.

Haluatte ja arvostatte eri asioita. Ette pysty rakastamaan toisianne sellaisina kuin olette, vaan kumpikin haluaisi muuttaa toisen.

Olisit voinut vastata samanlaisella äänensävyllä, että "miksi sulle on sattuntu juuri TUOLLAINEN mies jne jne" vaikkei se tietysti olisi mitään ratkaissut.



Onko teillä seksiä?

Mennä miehesi luo ja pyytää häntä kertomaan lisää Pariisin kohteista. Esitä kiinnostunutta ja mene katsomaan nähtävyyksiä. Miehesi voisi ilahtua ja sinäkin jopa nauttia.

Minä olen sanonut miehelleni vastaavia kommentteja kuin miehesi äsken sinulle. Olen esitellyt miehelleni minua kiinnostavia biisejä tai kivoja juttuja joita hän on sitten kommentoinut roskaksi. Tämä loukkaa ja tuntuu todella, ettei tästä tule mutään, meillä ei ole mutään yhteistä!

Joten, jos toinen on kiinnostunut asioista, uhraudu itse ja edes esitä olevasi innostunut samoista asioista. Se ilahduttaa ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta!

Niin, olen sanonut minäkin matkan varrella yhtä ja toista sopimatonta. Mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että mieheni ihan totta ei rakasta minua TÄLLAISENA. Sen kuuleminen suoraan on todella rankkaa, varsinkin kun on tilanne, ettei ole kuin huonoja vaihtoehtoja eron ja yhdessäolon välillä.



Seksiä ei ole nimeksikään. Mies kykenee "suorittamaan" sitä ilman syvää tunnettakin, itse taas koen niin voimakasta erillään oloa, että en kykene antautumaan seksin ja halujen vietäväksi. Eli todella harvoin harrastamme seksiä, mieskään ei alotteita ole yrittänyt aikoihin.

itse ajattelet itsestäsi? Siis rakastatko itse itseäsi?

sinä miestäsi sellaisena kuin hän on?

Joten, jos toinen on kiinnostunut asioista, uhraudu itse ja edes esitä olevasi innostunut samoista asioista. Se ilahduttaa ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta!

ei minusta voi teeskennellä, että pitää sellaisesta, mikä ei kiinnosta. Toisekseen voi tulla se ongelma, että toinen haluaa keskustella sitten siitä enemmänkin tai jos esität pitäväsi kung fu -elokuvista, joudut sitten katsomaan niitä säännöllisin väliajoin. En vaan näe, että teeskentely toimii.

Mutta: olen sitä mieltä, että teidän pitäisi keskittyä enemmän niihin asioihin, jotka yhdistävät, eikä niihin, jotka erottavat. Eihän kenenkään kanssa voi olla kaikki yhteistä. Minun mielestäni kertoo enemmän siitä, että niitä yhteisiäkään asioita ei ole (tarpeeksi), jos murehditaan niitä asioita, jotka ei ainakaan voi olla yhteisiä.

Niin. Olen tavallaan vähän eri linjoilla kanssasi siinä, että jos mies ei rakasta minua TÄLLAISENA niin koen tuon jotenkin "keinotekoisena" itseni muuttamisena rakkauden ansaitsemiseksi. Siihen en halua ryhtyä. Mieshän ei ole koko matkalla mukana, minusta hänen ei pitäisi ahdistua noin kamalasti siitä, mitä minä siellä teen ja mitä en tee. Ja jos toimin toisin kuin hän toivoisi minun siellä tekevän, hän ahdistuu kuoliaaksi.



En minäkään vaadi häneltä kiinnostumista virkkaamisesta tai klassisesta musiikista. Hän saa kuunnella koneeltan juuri sitä mitä kuuntelee eikä se minun rakkauteni määrään vaikuta mitenkään.

Useammat miehet (varsinkin jos on neljä lasta) haluaisivat että vaimo tulee mahdollisimman nopeasti kotiin mutta sinun miehesi haluaa että kun menet pariisiin niin nauttisit sen nähtävyyksistä ja jopa yhdessä sitten juttelisitte niistä. Eikö olekin julmaa (huom. ironiaa)?

että mies kertoisi enemmän omista asioistaan vai olisi enemmän kiinnostunut sinusta ja sinun asioistasi? Mitä mies haluaisi tehdä tilanteelle- jos hän kerran mielestäsi haluaisi sinun olevan toisenlainen, haluaako hän sitten erota?

Rakastan miestäni, mutta väliltämme koen puuttuvan todellisen läheisyyden. Se johtuu minun mielestäni siitä, että emme kohtaa henkisellä tasolla toisiamme (puhuminen tunteista, avoimuus, henkinen alastomuus toisen edessä). Mutta rakastan kyllä häntä.



Rakastanko itseäni? En riittävästi, olen joutunut opettelemaan sitä hyvin paljon elämässä.

Minä kirjoitin uhrautumisesta. Se ei ole keneltäkään pois jos yrittää esittää kiinnostuvansa toiselle tärkeistä asioista. Eikä keinotekoista. Jos ystävällä on uusi pusero sanot kai, voi miten kiva! Miksi miehelle pitää töksäyttää kaikki aina suoraan voi kai sitä joskus vähän teeskennelläkin. Yhteisen hyvän puolesta. En ymmärrä. Värjäät varmaan hiuksiasikin.

Molempien puolet tilanteesta on ymmärrettäviä.



Toisaalta tuosta tulee myös mieleen, että miehellä voi olla paitsi kriisi, myös toinen nainen kiikarissa. Joskus tuollaiset tyytymättömyyden purkaukset toiseen voivat johtua sellaisestakin. Eli otapa nyt puheeksi oikein kunnolla miksi miestäsi on alkanut juuri nyt ahdistaa niin kovin erilaisuutenne. Onko taustalla jotain muuta?



Joka tapauksessa, teillä on vielä mahdollisuutena pariterapia, esim. seurakunnat järjestää ilmaista ja ilman mitään tunnustuksellisuutta. Jos siis haluatte vielä yrittää löytää yhteisen sävelen ja pysyä yhdessä.

Useammat miehet (varsinkin jos on neljä lasta) haluaisivat että vaimo tulee mahdollisimman nopeasti kotiin mutta sinun miehesi haluaa että kun menet pariisiin niin nauttisit sen nähtävyyksistä ja jopa yhdessä sitten juttelisitte niistä. Eikö olekin julmaa (huom. ironiaa)?



KUten sanoin, hänessä on paljon hyvää. Todella hyvää ja paljon. Mutta nyt on pointtina se, että hän haluaisi minun olevan kiinnostunut myös niistä asioista, joista itse on (nähtävyydet esimerkiksi). Ja jos minua ei ne kiinnosta, hän ahdistuu ja kokee olevansa todella huono-onninen, että on päätynyt juuri minulle kaikkien maailman mahdollisuuksien joukosta. Sen kuuleminen tekee kipeää.



Kyllä hän on kiinnostunut MINUN asioistani. Niistä puhun hänelle ja kuuntelee, ihan ymmärtääkin paljon. Mutta itsestään ei anna _mitään_, ei siis mitään tunnetason juttuja. En tiedä hänen menneisydestään (lapsuudenkokemukset tms.), ajatuksistaan, peloistaan mitään. Hän elää kuulemma vain tätä hetkeä ja pragmaattisesti, muun ajatteleminen ei kiinnosta.

Valitkaa yhteinen harrastus. Sen ei tarvi olla kummankaan suurin mielenkiinnonkohde, mutta joku sellainen, että voisitte saada siitä jotain irti. Tehkää vaikka kumpikin ensin oma lista ja alatte siitä yhdessä karsia. Sopikaa ensin, että kumpikin joustaa ja on avoin uusille jutuille.



Toisekseen, uskon, että parisuhteessa tulee silloin tällöin tuollaisia aikoja. Ne voi kestää useammankin vuoden. Silloin oma suhde tuntuu epävarmalta, kyseenalaistaa rakkauden ja toisaalta pohtii sitä mihin suuntaan kumpikin on muuttunut. Tärkeintä on hyväksyä vaikeat vuodet kuuluvaksi osana pitkää parisuhdetta.



Kolmanneksi, kirjoittamasi jutut kuulostaa vähän meidänkin parisuhteelle. Toistuvasti koen, ja sanonkin siitä miehelleni, että hän ei jaa asioita kanssani ja haluasin voida keskustellä ja pohtia asioita syvemmin hänen kanssaan. Mitä pitempään ollaan yhdessä, sitä enemmän tuntuu, että miehet ja naiset nyt vain on erilaisia. Itseäni on helpottanut ajatus siitä, että kumppanin ei tarvitse vastata kaikkiin tarpeisiin. Ystävät ja muu perhe voivat paikata niitä osa-alueita, joiden täyttymistä tunnut parisuhteessa jäävän vaille.



Neljänneksi kuulostaa vähän sille, että miehelläsi on nyt jokin kriisinpoikanen. Selvästi hän miettii millaisen parisuhteen haluaisi ja pystyykö saamaan sen kanssasi. Miehesi täytyisi saada ymmärtämään, että parisuhde ei ole mikään valtava nautinto vaan lähinnä kahden erilaisen ihmisen kumppanuutta. Onhan se oikeasti hullua, että saman ihmisen kanssa pitäisi jaksaa olla 60v. naimisissa, ja vielä kun oletetaan, että ihmiset muuttuu ja kasvaa. Jotenkin täytyisi vain löytää edes jonkinlainen samanlainen suunta ja hyväksyä toisen erilaisuus.

Mutta kyllä minä ainakin kuuntelen mieheni harrastukseen liittyviä juttuja, kyselen ja kommentoin, vaikka ei minua oikeasti kiinnosta, ainakaan niin suuressa mittakaavassa. Samaten mieheni kuuntelee minun tarinoitani, vaikkei varmaankaan ole mitenkään superkiinnostunut niistä. Molemmat saavat tuntea, että toinen välittää ja antaa huomiota.



Se on normaalia välittämistä ja huomioonottamista parisuhteessa.

Jos kerran siellä Pariisissa jo on, niin miksei kävisi katsomassa myös niitä nähtävyyksiä? Ja miten se, että miehesi kannustaa sinua kehittämään itseäsi matkan aikana, on muka rakkauden puutetta?

Te taidatte olla tosiaan aika kaukana toisistanne tunnetasolla.

Kokeilkaapas sitä että ihan vaan elätte. Mä ainakin ahdistuisin jos koko elämäå olisi parisuhteen suorittsamista ja omien ja kumppanin tunteiden ja tekojen analysointia.

miten teillä meni suhteen alkuaikoina?miten silloin tunsitte läheisyyttä tai rakkautta?milloin aloitte ajautumaan erilleen?miksi teitte noin monta lasta,kumpi niitä lapsia halusi ja jakautuiko lasten ja kodinhoito tasapuolisesti vai aiheuttiko se riitoja?hankitteko lapset heti suhteen alkuaikoina?monta kysymystä..niihin kun vastaat olet jo pitkällä.en tietenkään voi sata varmasti sanoa,kun en teitä tunne,mutta luulen että siinä on kaksi ihmistä jotka ei kuulu toisilleen..anteex