Jos täälä joku kärsinyt lapsettomuudesta, niin miten olette

kun aloimme yrittää raskautta. Sitten kerroin, kun vuoden kuluttua menimme lapsettomuustutkimuksiin. Ja vanhemmat olivat kärryillä myös kolmen hoitovuoden aikana. Samaten sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset, sekä läheisimmät kaverimme. Niin ei tarvinnut salailla yhtään mitään eikä tullut mahantaputteluja tai voivotteluja, miksemme jo tee lapsia. Oli tosi helppoa! Olemalla avoin asian suhteen sain myöskin kuulla monien muiden lapsettomuustarinoita, joita ei varmaan muuten olisi minulle kerrottu. Tuli tunne, etten ole ollenkaan ainoa, jolle niin käy. Onneksi saimme sitten kaksikin lasta ivf-hoidoilla. Toivottavasti sinäkin vielä saisit!

niin väliä, jos et kerran pysty heille edes kertomaan totuutta. Siis miten voi olla niin kummat välit vanhempiin, ettei tuollaisesta voi puhua?

Jos olisit, niin tietäisit vähän tunteita.

eli kyllä, meille toivotaan lasta, mutta hoidoista huolimatta ei ole tullut. Se on kipeä ja surullinen asia, mutta sille ei mitään voi.



Lapsettomuus on monelle hyvä syy paeta elämää.

pahoitteluni, ettet ole saanut kauan toivomaasi lasta :( Minusta voisit kyllä ihan suoraan kertoa vanhemmillesi, ettet pysty tulemaan raskaaksi. Mieti jos oma tyttäresi olisi samassa tilanteessa, etkö haluaisi tietää ja olla tukena?



Meillä on yritystä takana yli puolet vähemmän kuin sinulla eli reilut 4 vuotta ja olemme tällä hetkellä hoidoissa. Itse olemme kertoneet perheille ja läheisimmille ystäville tilanteestamme. Uteliaille olemme usein tokaisseet, jos kysyvät koska perheenlisäystä on tulossa, että se tekeminen on niin kivaa, että me jatketaan sillä linjalla :)



Ensin mekin olimme muutaman vuoden hissukseen ongelmista, mutta yllättäen kun asiasta alkoi avautua, löytyikin ystäväpiiristä useita samassa tilanteessa olevia, joilta on saanut vertaistukea.



Sinunkin kannattaisi yrittää saada jonkinlaista vertaistukea, esim. Simpukka-yhdistyksen kautta.



Paljon tsemppiä sinulle! Toivotavasti saat puhuttua jonkun kanssa

selvinneet ystävien ja sukulaisten uteluista? Minulla on välit kuihtuneet vanhempiini täysin, koska en ole pystynyt olemaan juurikaan tekemisissä heidän kanssaan viimeiseen 10 vuoteen. 12 vuotta olen yrittänyt raskautua, ja en ole kestänyt heidän vauvauteluitaan ja sitä että jos olen lihonut kilonkin, on taputeltu vatsalle ja sanottu jotain tulevasta vauvasta. Viimeiset 5 vuotta se on ollut heiltä katkeruutta, ja syyttelyä, kun lasta en tee. En pysty puhumaan heille asiasta, etten vain tule yrityksistä huolimatta raskaaksi, ja se oli tässä. Välttelen vain heidän näkemistä tai puheluja. Koko elämä on kärsinyt tästä. Ystävät olen karsinut ajat sitten, ja missään en juuri käy, koska asia on niin kipeä.

Asia on osaksi kipeä juuri siksi ettet puhu siitä kenenkään kanssa. Ja kyllä, olen kärsinyt lapsettomuudesta. Primäärisestä ja sekunddäärisestä. Ensimmäisellä kerralla tein kuten sinä. Luulin olevani yksi, ja olin katkera ja salasin asiaa. Toisella kerroin muutamalle tutulle ja vanhemmille. Ja mikä helpotus! Selvisi että monilla tutuilla on ollut vastaavia ongelmia, ja vanhemmat ja tutut oli tosi kannustavuia. Loppui utelut ja kyttääminen. Kertominen ei ollut helppoa, mutta kun asia tuli ulos, niin se oli niiiiin helpottavaa.