Miten miehen vihaisuus vaikuttaa lapsiin?

Kyllä perheen kireä ilmapiiri vaikuttaa lapsiin. He sairastuvat ahdistukseen ja masennukseen ja turvautuvat päihtgeisiin. Näin kävi minun lapselleni. Onneksi hän on palannut. Mutta mieheni on edelleen aina äreä ja ei esim. vastaa tervehdykseen työstä tullessaan eikä sano mitään työhön lähtiessään, jne.

[quote author="Vierailija" time="21.10.2012 klo 21:26"]

Vaimo on kotona pienten kanssa, mina teen it-hommia. Joustan toista aamulla ja iltapaivalla, jotta saadaan lapset sujuvasti ja kivasti tarhaan, kouluun ja harrastuksiin.

Toissa yt:t ja hommissa ei ole mitaan tolkkua.

Kotiin kun paasen niin ilmoitetaan mita jaakaapista puuttuu. Kayn kaupassa ja ehdin juuri laittamaan iltapalaa kaikille. Tyhjennan ja taytan tiskikoneen, keraan leluja lattioilta ja nukutan lapset. Katson hiukan telkkaria ja menen nukkumaan. Yolla menen nukkumaan lastenhuoneen lattialle kun pienin nukkuu huonosti.

Viikonloppuisin on aamusta asti lasten harrastuksia. Jos ei ole, niin on siivousta tai vaimo on sopinut jotain menoja. Laitan viikonloppuisin kaikki ruuat.

Vaimo haaveilee omakotitalosta, uudesta keittiosta ja isosta pihasta, mutta itse olisi kaikkein mieluiten kotiaiti. Ei haluaisi palata virkaansa.

Vaimoa ei kiinnosta seksi, sita on ollut kerran tana vuonna. Hieroa ei halua, vaikka selka on niin jumissa etta pyorryttaa. Kehottaa menemaan laakariin, jos on kerran niin paha. Ei halua koskea eika halua laheisyytta. Ei suostu tulemaan edes sohvalle viereen istumaan, on kuulemma niin huono sohva.

Lapset vinkuu uusia peleja, polkupyoria, vaatteita, kannykoita jne, vaikka vanhatkin ovat viela hyvia ja kunnossa.

Auto on ollut pesematta puoli vuotta, rautakaupasta pitaisi hakea ruuveja. Mutta koskaan ei kutenkaan ole hyva hetki lahtea omille asioille, kun muuten menee vaimolla herne nenaan kun otan noin vain "omaa aikaa".

Tunnen Jo burnoutin hiipivan kohti. Omaa aikaa ei ole eika sita saa edes pyytamalla. Parisuhde on vitsi. Miten tassa voi olla hyvalla tuulella?!

[/quote]

Ainakaan se ei huutamalla parane ja piste. Kannattaa myös muistaa, että osat vaihtuu sata varmasti. Miltä itsestäsi tuntuu kun vanhahkona sulle sanotaan haista....!

Kannattaisko ryhtyä järkeväksi ja lyödä perheen tulot ja sun työaika vaimon silmien eteen. Sitten kerrot tyynen rauhallisesti mitä sinä haluat elämältäsi työajan ulkopuolella. Tokihan haluat olla lastesi kanssa ja kasvattaa heitä.

No taas kuin minun kirjoitukseni. Minäkin olen ulkopuolisille iloinen, reipas, olen pärjäävä ja koulutettu.. ja kotona väsynyt ja jotenkin itsetunto heikkenee. Miehen kanssa tietysti helppoa kun siivoilee osuuttaan ja leikittää lapsia, voin irrottautua tästä itsekin välillä, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin raskaampaa kuin yksin lasten kanssa. Koska se henkinen paine on pahempi kuin lasten vaativuus. Minäkin mietin, että näin en loppuelämääni jatka. Mutta missä menee raja, ja mikä on lapsille parasta? Millaista olisi eroperheessä, huolensa siinäkin, lapsia ajatellen. Sitten en tietäisi millainen isä on keskenään lasten kanssa, olisiko lapsilla hyvä.

Hyvin samanlainen tilanne ja samat ajatukset. Jos ero tulisi, mies olisi lasten kanssa enemmän keskenään. Mies nälvii lapsille välillä tosi ikävästi ja usein on tilanteita että olen puolustamassa lasta. Mies ei jotenkin osaa olla aikuisena. Jos lapsi kiukuttelee, mies menee ikäänkuin mukaan lapsen kiukutteluun ja kinasteluun. Ihan kuin haluaisi lannistaa lapsen. Itsellä on tapana rauhoitella lasta ensin ja jos turha kiukku jatkuu, komentaa jämptisti, uskovat kyllä kun sanon tosissani.

Minäkin sanon miehelle, että lapsiin tehoaa paljon paremmin jämäkkä rauhallinen puhe kuin ärjyminen, uhkailu tai muuten jotenkin lapsen tasolle itsekin vaipuminen.. mies huokailee eikä jaksa välittää, kunnes sitten huutaa jo ja puhuu muuten ikävästi lapsille. Ihan turhaa, meillä kivat pienet lapset, aivan erilainen tyyli auttaisi ja riittäisi.

Eipä sitä olisi joskus voinut uskoa, miten sidoksissa voi olla mieheen, miten puun ja kuoren välissä. Hyvä ei ole olla yhdessä, ero ei tunnu lasten takia hyvältä. Sehän se itseä väsyttää, kun tottunut vaikuttamaan elämäänsä ja nyt ei tiedä hyvää ratkaisua.

Toivon ap, että löydät ratkaisun tilanteeseen. Tällaisissa jutuissa sen keksiminen voi viedä helposti paljon aikaa, mutta kyllä se sieltä lopulta löytyy. Se, että kuvioissa on lapsia, tekee vaan asioista todella vaikeita. Ei kannata mennä mukaan miehen kinasteluun, äyskikööt keskenään. Itse olen yrittänyt ajatella, että vaikka mies kiukuttelee, se ei johdu siitä, millainen minä olen. Minä en voi sille mitään, mutta minä en hänelle äitihahmoksi ala. Jos ero tulee, se tulee, selviän lasten kanssa, ne ovat parasta mitä minulla on.



Mutta kiitos ap, että jaoit tilanteesi. On meitä muitakin. Ei lannistuta, vaikkei aina ihan helppoa olekaan :)

Omalla miehelläni kesti tuollainen ajanjakso yli kaksi vuotta. Rankkaa oli, mutta nyt minä ja lapset tyytyväisiä että jaksoimme kuitenkin pysyä perheenä. Isä on nykyisin iloinen ja osallistuva. Työstressi ja jonkinmoinen kriisi omassa itsessään oli syynä.

on ollut tuollainen isä ja toivoin joka päivä, että äiti olisi sanonut ottavansa siitä eron. JOka päivä toivoin, että mun ei tarvitsisi olla sen miehen kanssa samassa talossa. Ei tee hyvää itsetunnolle eikä suhteille. Mulle sattui onneksi hyvä mies, mutta olen tajunnut, että jos ei olisi sattunut voisin ihan hyvin olla varsin alistettu nainen. Kauan meni, että uskalsin sanoa oman mielipiteeni. Veljeni vastaa edelleen, että 'ihan sama'. Äiti ei eronnut vaikka oli kuulemma ajatellut, koska 'halusi, että lapsilla on ehjä perhe'. Pahinta oli, että asiasta ei saanut puhua ja äiti aina selitteli isän sanomisia. Siitä (selittelystä) tuli sellainen olo, että isällä oli oikeus olla sellainen. En kannata eroa aina, mutta kyllä se huono isä aika huono asia on. Ja jos miehesi sentään tiedostaa ongelman niin ajattelisin, että todellinen eron mahdollisuus saattaisi olla se syy, viimeinen potku persuuksiin muuttaa sitä käytöstä. Jos mies oikeasti haluaa perheensä hän voi muuttaa olemistaan myöhemminkin ja yhteen voi minusta silloin palata. Valitettavasti kai aika moni tajuaa ongelman vasta sitten, kun selkä on ihan oikeasti seinää vasten.

teidän parisuhteet ja seksielämä voi? Monilla miehillä on tapana purkaa sen alueen ongelmat koko perheeseen, myös lapsiin.

No taas kuin minun kirjoitukseni. Minäkin olen ulkopuolisille iloinen, reipas, olen pärjäävä ja koulutettu.. ja kotona väsynyt ja jotenkin itsetunto heikkenee.

Miehen kanssa tietysti helppoa kun siivoilee osuuttaan ja leikittää lapsia, voin irrottautua tästä itsekin välillä, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin raskaampaa kuin yksin lasten kanssa. Koska se henkinen paine on pahempi kuin lasten vaativuus.

Minäkin mietin, että näin en loppuelämääni jatka. Mutta missä menee raja, ja mikä on lapsille parasta? Millaista olisi eroperheessä, huolensa siinäkin, lapsia ajatellen. Sitten en tietäisi millainen isä on keskenään lasten kanssa, olisiko lapsilla hyvä.

Syytti teinejä, minua, ylitöitä, kaikkea. Erosimme kun en jaksanut sitä negatiivisyyden muuria enää. On lasten kanssa rennompi mutta pelaa tosi paljon viikonloppuisin kun lapset ovat siellä.

Älkää ärsyttäkö niitä miehiänne. Kumma jumalauta kun jokaisella on vihainen mies.

miehen ei tartte olla mikään vikisevä hissukka ämmä vaan saa käyttäytyä ja elää kuin mies. Mieli piteensä sanoen ja vaikka akan seinälle nostaea jos siltä tuntuu!!!



t. persumies, 100% tasa-arvoa vastaan

Vaimo on kotona pienten kanssa, mina teen it-hommia. Joustan toista aamulla ja iltapaivalla, jotta saadaan lapset sujuvasti ja kivasti tarhaan, kouluun ja harrastuksiin.



Toissa yt:t ja hommissa ei ole mitaan tolkkua.



Kotiin kun paasen niin ilmoitetaan mita jaakaapista puuttuu. Kayn kaupassa ja ehdin juuri laittamaan iltapalaa kaikille. Tyhjennan ja taytan tiskikoneen, keraan leluja lattioilta ja nukutan lapset. Katson hiukan telkkaria ja menen nukkumaan. Yolla menen nukkumaan lastenhuoneen lattialle kun pienin nukkuu huonosti.



Viikonloppuisin on aamusta asti lasten harrastuksia. Jos ei ole, niin on siivousta tai vaimo on sopinut jotain menoja. Laitan viikonloppuisin kaikki ruuat.



Vaimo haaveilee omakotitalosta, uudesta keittiosta ja isosta pihasta, mutta itse olisi kaikkein mieluiten kotiaiti. Ei haluaisi palata virkaansa.



Vaimoa ei kiinnosta seksi, sita on ollut kerran tana vuonna. Hieroa ei halua, vaikka selka on niin jumissa etta pyorryttaa. Kehottaa menemaan laakariin, jos on kerran niin paha. Ei halua koskea eika halua laheisyytta. Ei suostu tulemaan edes sohvalle viereen istumaan, on kuulemma niin huono sohva.



Lapset vinkuu uusia peleja, polkupyoria, vaatteita, kannykoita jne, vaikka vanhatkin ovat viela hyvia ja kunnossa.



Auto on ollut pesematta puoli vuotta, rautakaupasta pitaisi hakea ruuveja. Mutta koskaan ei kutenkaan ole hyva hetki lahtea omille asioille, kun muuten menee vaimolla herne nenaan kun otan noin vain "omaa aikaa".



Tunnen Jo burnoutin hiipivan kohti. Omaa aikaa ei ole eika sita saa edes pyytamalla. Parisuhde on vitsi. Miten tassa voi olla hyvalla tuulella?!

Miehen alituiseen kiukutteluun ei auta valitettavasti muu, kuin laittaa hänet valitsemaan. Joko hoitaa päänuppinsa, työstressinsä, ikäkriisinsä, syrjähyppynsä tai mikä muu nyt sitten mieltä rassaakin, pois päiväjärjestyksestä tai sitten se on ero ja jaettu huoltajuus. Kannattaa kysyä mitä hän haluaa. Ensimmäinen reaktio luultavasti on raivokohtaus ja mykkäkoulu ja vielä enemmän kiukuttelua, mutta kun itse pysyttelee rauhallisena, jatkaa arkea, mutta on saanut päässä kummittelevan ajatuksen tuotua julkia, helpottaa kummasti!



Kun erovaihtoehto on laitettu pöydälle, joutuu mies oikeasti pohtimaan miten haluaa elämäänsä jatkaa. Aikuisena oleminen on välillä vaikeaa, mutta kaikkea ei voi perheen niskaan kuitenkaan kaataa. Tsemppiä teille!

Ikävä myös sinun tilanteesi, jos et saa mitään tukea kotoa, vain vaatimuksia.



Jotenkin kuitenkin sain sellaisen käsityksen, että ap:n tilanne ei ole yhteneväinen kanssasi. Tosin mistä sitä tietää, mitä ap:n mies asioist miettii.

Lapset meillä jo kouluikäisiä. Kun lapset olivat pienempiä, mies teki matkatöitä ja olin aina helpottunut kun oli välillä poissa. Ennen matkaa jännitti ja oli stressaantunut ja kiukkuinen. Matkan jälkeen piti saada levätä ja oli väsynyt ja kiukkuinen. Toisin kuin joku mies tässä ketjussa kertoi, mieheni ei ole (joutunut) osallistunut ruuanlaittoon, kaupassakäyntiin tai lasten nukuttamisiin. On saanut ihan rauhassa maata sohvalla ja seksiäkin on tarjolla säännöllisesti useita kertoja viikossa.



Mies ei enää tee matkatöitä. Tulee iltaisin kotiin ja tuntuu, että he kun hän avaa oven tiuskiminen (mäkättäminen) alkaa: kuka on koskenut tähän tai tähän, lapset meluavat liikaa tms. Tunnelma muuttuu heti kun mies astuu sisään.



Juuri eilen taas kerran miehelle asiasta puhuin. Sanoin, että lapsetkaan eivät uskalla hänelle sanoa mitään, kun hän on niin ärtyisä. MIes itse ei ilmeisesti huomaa asiaa. Hänen kommenttinsa on ,että eihän hän ole.



Minä olen ratkaissut asian siten, että en vaivaa miestä millään asialla. HOidan kaikki itse, en kysy neuvoja, en kerro mitään. Jos minusta kotiin tarvitaan jotain, ostan tai jos vaikka seinä tarvitsee uutta maalia maalaan. Enää en kysy mieheltä kun vastaus on ärtyyntynyt, mitään ei tarvita. Tästä taas seuraa se, että mies on ulkopuolinen perheessä.



Juuri mietin lomamatkaamme ja totesin, että muut kivaa, mutta koko ajan piti miettiä, että kai mies on tyytyväinen ja mieleen jäi vain miehen tyytymättömyys.

Vihaiselle miehelle: luulenpa, että mun mieheni allekirjoittaisi tuon kirjoutukseni.. se mun vihainen mieheni.

Siis kirjoituksesi. Paitsi että, meillä mies saisi seksiä ja hellyyttä jos se kelpaisi.

Siis kirjoituksesi. Paitsi että, meillä mies saisi seksiä ja hellyyttä jos se kelpaisi.

kaikesta valittava, räyhäävä, peruspessimisti. Isänsä on samanlainen. Seksielämämme on ok ja itselläni on vaativampi, kovapalkkaisempi ja raskaampi työ kuin miehelläni. Taloushuolia meillä ei ole, asumme velattomassa talossa. Mies vaan on luonteeltaan synkistelevä ja tasaisesti kiukkuinen. Hänen ystävänsä ovat kyllästyneet häneen, minä vaan olen tottunut. Tiedän että valitus ja huuto ei johda koskaan väkivaltaan joten ei tarvitse lyömistä pelätä.