Perhetausta määrittelee pitkälti tulevaisuuden

amispohjalta, minä olen tohtori ja miehelläni on yritys. Veljemme tekee puukauppaa.



Meillä oli ihan sama lapsuudenkoti, samanlainen tuki ja ohjaus, ja silti teimme 3 erilaista valintaa.

Kerropa tarkemmin, miten pikkuisessa maailmassasi sijoittuvat akateemiset työttömät, ja heidän jälkeläisensä? Meitä kun on jo aika paljon.



Oletko ollenkaan havainnut, että viime vuosisadalla vanhemmat pyrkivät saamaan lapsilleen paremman koulutuksen, työn ja elintason kuin mitä itsellään oli? Ei siis pätenyt tuo, että seuraavat vanhempiaan. Eikä se, että naisivat alemmasta luokasta kun siinä tapauksessa parisuhteen toinen osapuoli naisi ylemmästä luokasta.

Jos tarkoitit tämän provoksi, niin ole edes johdonmukainen!



Esimerkiksi muuan Halonen Helsingin Kalliosta, Kekkonen torpasta Pielavedeltä ja Päätalo Taivalkosken Kallioniemestä pääsivät aika pitkälle lähtökohdistaan ja perhetaustastaan huolimatta.

Työttömyydestä en tiedä, mutta ainakin viimeksimainitun perhetausta oli todella köyhä.



Oletko ollenkaan huomannut, että Suomessa "luokat" ovat lähinnä av-palstan ilmiö? Reaalimaailmassa jopa yliopiston kursseilla ei ole ihan helppo luokitella kansalaisia eri luokkiin. Lääkäreiksi on jo vuosikymmenet päässyt ihan tavallisten maajussien, työläisten ja jopa maahanmuuttajien jälkeläisiä.

ja kykenee nousemaan parempaan luokkaan kuin vanhempansa.

Koska Suomessa kuitenkion sosiaalista kiertoa tapahtuu jonkin verran.



Sen sijaan mun elämänkokemuksella sanon, että perhetausta määrittää erittäin vahvasti sen kuinka ihminen selviytyy elämän kriiseistä ja hankaluuksista. Jos on hyvä ja turvallinen lapsuus ja vanhemmilla normaali tunne-elämä, niin silloin on ihan eri mahdollisuudet pärjätä aikuisiän kriisien kanssa. Tarkoitan esim. lapsen sairautta, kuolemaa, puolison kuolemaa jne.

Olen henkisesti jälkeenjääneen, koko elämänsä eläkkeellä olleen yksinhuoltajaäidin tytär ja olena akateeminen, teollisuuden palveluksessa asiantuntija-ammatissa (ylempi toimihenkilö).

Säätykierto, josta Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on saanut olla hyvin ylpeä, on valitettavasti jonkin verran vähentynyt. Jos nyt näkee ns. "negatiivista säätykiertoa", jolloin akateemisten lapset eivät menekään yliopistoon. Tämä on nykytilanteeseen nähden ihan ymmärrettävää, sillä hyvä koulutuskaan ei välttämättä johda hyvään työpaikkaan ja sitä myötä hyvään elintasoon.



Itse olen akateeminen jatko-opiskelija, taustani on työläisperheessä. Helsingin yliopistossa suurin osa opiskelijoista tulee keskiluokasta, useimmat akateemisista perheistä. Kieltämättä olen tuntenut huonommuutta.

Elämästäni tuli yhtä helvettiä kun menin kouluun. Koska olin yksinhuoltajan lapsi, niin olin toivoton tapaus ja aina kaiken pahan takana.



Veljeni ei saanut kaveerata rehtorin lapsen kanssa koska olimme myös köyhiä :D



Vaikka lapsuuteni oli aika kurjaa syrjinnän vuoksi niin onnistuin rakentamaan itsetuntoni uudelleen aikuisiällä.

Huomasin etten olekaan niin toivoton kuin minullle oli annettu ymmärtää...



Tiedän ja tunnen monia "paremmista" piireistä olevia aikuisia joista tuli narkkareita, juoppoja yms. Heillä kotona oli niin täydellistä että tässä se nähdään ettei pinnalliset asiat ketään kasvata.



Olen kiitollinen äidilleni siitä että hän kuitenkin parhaansa mukaan tuki minua ja oli paljon läsnä. Ilman häntä en ehkä olisi jaksanut yrittää ollenkaan ja joko olisin kuollut tai itsekin jossain asunnottomana narkkarina varastelisin jne

lapsena kaltoinkohdeltu ja pahoinpidelty- aikuisena tasapainoinen, menneisyytensä kanssa sinut.



Akateeminen neljän lapsen äiti joka ei oikein ymmärrä kurjalla lapsuudella ratsastamista, meillä on itsellä avain onneen ja yhteiskunta tulee vastaan terapioin jne.Onnetonta on Intian slummissa...

Minun vanhempani ehkä vähän enemmän koulutettuja, mutta ylioppilaita ei kukaan vanhemmistamme.

Mieheni on todellisesta työläiskodista ponnistanut akateemiseen tutkijamaailmaan ja on sen lisäksi menestyvä yrittäjä. Minä ja veljeni tulemme keskiluokkaisesta kodista ja olemme suvun ainoat, joilla on akateeminen koulutus.

Hänen vanhempansa kuuluvat eittämättä työväenluokkaan. Kuitenkin ovat aina ymmärtäneet paitsi työnteon, myös opiskelun merkityksen ja kannustaneet ja kouluttaneet (eli avustaneet rahallisesti) kaikki kaksi lastaan diplomi-insinnööreiksi.



Minä olen naimisissa toisen niistä kanssa, olen itsekin DI mutta mulla on kyllä toinen vanhemmista akateeminen.

Jep. Ja Suomessa ei muka ole luokkajakoa?



Itse olen täysi luuseri: ei koulutusta, ei ammattia. Isä on elektroniikka-asentaja ja äiti lähihoitaja. Äiti tosin on ollut puolet elämästään ihan vaan juoppo.



Enpä näillä eväillä ole mihinkään edes ponnistanut, maassa makaan poljettavana. Ap:sta on varmaan kiva lukea tämä, hänelle tulee hyvä mieli että jollain menee huonosti.

Säätykierto, josta Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on saanut olla hyvin ylpeä, on valitettavasti jonkin verran vähentynyt. Jos nyt näkee ns. "negatiivista säätykiertoa", jolloin akateemisten lapset eivät menekään yliopistoon. Tämä on nykytilanteeseen nähden ihan ymmärrettävää, sillä hyvä koulutuskaan ei välttämättä johda hyvään työpaikkaan ja sitä myötä hyvään elintasoon.

Itse olen akateeminen jatko-opiskelija, taustani on työläisperheessä. Helsingin yliopistossa suurin osa opiskelijoista tulee keskiluokasta, useimmat akateemisista perheistä. Kieltämättä olen tuntenut huonommuutta.

Maajussitaustastani huolimatta en tuntenut koskaan alemmuutta yliopistossa, sillä en tullut koskaan tietämään opiskelutovereitten "sosiaalista asemaa", muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Suuri osa oli aikuisia, kuten minäkin, eli siinä vaiheessa ei todellakaan vanhempien asemalla ollut merkitystä. Eikä puolison.

Oli viimekevään ylioppilaita, oli maaherran sihteeri, talouspäällikkö, ylihoitaja ... keskiluokkaa, joka oli nousemassa "yläluokkaan" akateemisen koulutuksensa myötä?

Negatiivinen säätykierto, eli akateemisen jälkeläisten siirtyminen yliopistotasolta tavalliseksi duunariksi voi hyvinkin parantaa sekä työllisyyttä että tuloja.

Ehdottamasti paremmassa taloudellisessa asemassa - sosiaalisesta en tiedä - on kunnon ammattilainen, jolla on jatkuvasti työtä kuin akateeminen pätkätyöläinen.

Tiedäthän, että monien alojen akateemisten palkat ovat huonommat kuin toisten alojen duunarien?

Paljon todennäköisempää on joutua työttömäksi pelkällä ammattikoulutuksella. Jopa humanistien keskitulot ovat korkeampia kuin suomalaisten keskimäärin.



Akateeminen pitkäaikaistyöttömyys on erittäin harvinaista.

Koska Suomessa kuitenkion sosiaalista kiertoa tapahtuu jonkin verran.

Sen sijaan mun elämänkokemuksella sanon, että perhetausta määrittää erittäin vahvasti sen kuinka ihminen selviytyy elämän kriiseistä ja hankaluuksista. Jos on hyvä ja turvallinen lapsuus ja vanhemmilla normaali tunne-elämä, niin silloin on ihan eri mahdollisuudet pärjätä aikuisiän kriisien kanssa. Tarkoitan esim. lapsen sairautta, kuolemaa, puolison kuolemaa jne.

tasapainoisen ja turvallisen lapsuuden pohjalta kestää kaikenlaisia kriisejä paremmin, noiden mainittujen lisäksi esim. avioero tai taloudelliset ongelmat.

Ja alkuperäiseen aiheeseen, mun ja miehen molemmat vanhemmat ovat käyneet pelkästään kansakoulun ja korkeintaan joitakin lyhyitä kursseja työn ohessa (nyt ovat jo kaikki olleet eläkkeelläkin jonkin aikaa). Miehen kanssa olemme kumpikin akateemisia (DI ja YTM).

olen kyllä menestynyt elämässä paremmin kuin vanhempani, jotka ovat duunareita ja "maalaisjuntteja". Olen akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä. MUTTA tuo mainitsemani junttius on kyllä periytynyt - korkea koulutus ei ole tehnyt minusta henkisesti sivistynyttä ja eleganttia ihmistä. Käytän tyylittömiä vaatteita ja karkeaa kieltä, en osaa laittaa gourmetruokia enkä sisustaa hienosti eli se on kyllä ihan kotoa perittyä ;)

olen kyllä menestynyt elämässä paremmin kuin vanhempani, jotka ovat duunareita ja "maalaisjuntteja". Olen akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä. MUTTA tuo mainitsemani junttius on kyllä periytynyt - korkea koulutus ei ole tehnyt minusta henkisesti sivistynyttä ja eleganttia ihmistä. Käytän tyylittömiä vaatteita ja karkeaa kieltä, en osaa laittaa gourmetruokia enkä sisustaa hienosti eli se on kyllä ihan kotoa perittyä ;)

Mutta mitäs siitä, mieluummin reilusti juntti kuin teennäisen 'elegantti'.

Itse olen duunariperheestä, vanhemmat tai muu suku eivät ole kouluja käyneet. Väittelin tänä vuonna tohtoriksi ja myös mieheni on korkeasti koulutettu, hänen isänsä puolestaan on proffa. En ole hakemalla hakeutunut ns. parempiin piireihin, mutta sukulaisteni maailma ei vain koskaan ole tuntunut omalta.

Olen seurannut elämää yli 40 vuotta ja tullut miltei erehtymättä siihen tulokseen että lapsuudenkodin resurssit määrittelee lsten tulevaisuuden hyvin vahvasti. Työläis/työttömien lapsista tulee yleensä vanhempien seuraajia ja he naivat alemmasta luokasta kumppaninkin. Keskiluokkaisista tulee asunnonomistajia, ja vaik päiväkotityöntekijöitä, sairaalatyöntekijöitä, myyjiä, toimistohiiriä. Sitten nämä yläluokkaiset on aika poikkeuksetta yliopistossa ainakin käynyt pääsykokeissa, ja he ovat opettajia, tutkijoita, lääkäreitä... Onko joku poikkeus ? Tiedän tosin, et miltei poikkeuksetta vähätellään taustojaan...

ja voin erehtymättä todeta että ap olettaa liikaa...

Itse olen köyhästä duunariperheestä lähtöisin, opistotasoisen koulutuksen hankkinut ja nyt ylempää keskiluokkaa taloudellisesti ja ammatillisesti ajatellen. Ja todella ylpeä lähtökohdistani ja rakastavasta kodistani. Ylemmästä luokasta (appivanhemmat yritysjohtajia) tullut mieheni on elänyt paljon tunneköyhemmän lapsuuden ja nuoruuden...

Ja minulla on 3 lasta joista yksi kävi ammiksen, toisella on amk koulutus ja hyvä duuni maailmalla ja kolmannesta tulee akateeminen kun valmistuu muutaman kuukauden kuluttua.

Itse arvostan eniten lapsista tuota jolla oli rohkeutta käydä ammattikoulu ja tehdä raakaa duunia nyrkit savessa - hän tietää ettei mitään tule saamaan helpolla elämässä mutta valitsi kuitenkin sen alan minkä sydän sanoi. Älystä ei ollut kiinni, ihan samalla koulumenestyksellä kuin sisaruksensakin.