Äitiytyminen vei kaverini..

mukaan kysyttäessä sanonut ettet pääse tulemaan?

Osanottoni kaverisi vuoksi. Sinusta tuntuu varmasti tosi pahalta.



Ennen kuin sain ensimmäisen lapseni, minua varoitettiin siitä, että lapsettomille kaverisuhteille saa heittää hetkeksi hyvästit. En oikein halunnut uskoa sitä, koska en mielestäni ollut sellaista tyyppiä, joka "katoaisi mammamaailmaan". Mutta niin vain kävi, ettei minua enää kutsuttu mihinkään. Aivan kuin olisin jotenkin pettänyt kaverini saamalla lapsen, heidän mielestään. Oli se aluksi shokki ja piti sen eteen tehdä vähän surutyötä, mutta toisaalta - näin asiat ovat ja näin ne menevät, eikä se ole kenenkään syy.



Minä loin äitiysloman aikana kokonaan uuden kaveripiirin, ja se on ollut yksi elämäni parhaimmista asioista. Sain uusia, ehkä jollain lailla myönteisempiä, lämpimämpiä ja rennompia kavereita, joiden kanssa jakaa asioita. Myöhemmin, kun entiset kaverini saivat lapsia, olemme pitäneet myös heidän kanssaan enemmän yhteyttä.



Ap, sinä tulet saamaan vielä paljon kavereita ja ystäviäkin tässä elämän varrella, ei sulla ole mitään hätää, vaikka nyt tuntuisikin tosi pahalta.

joihin mennään ilman kutsukortteja. Ainakin meillä päin pelkkä kuolinilmoitus lehdessä saattaa sisältää kutsun muistotilaisuudesta.



Aika harva kaveri kestää alaluokilta läpi koko opiskeluiän ja työpaikkojen vaihtumisen, muutot ja avioliitot, perheiden perustamiset, elämän tragediat. Ihmsiä tulee ja menee elämäntilanteiden mukaan. Mukana saattaa pysyä pari vanhaa ystävätärtä.



Minä en enää vuosiin ole kaivannutkaan enempää oman perheen ja sisarusten lisäksi.

Toki on niitpä keskenkasvuisiakin, jotka tarvii kaveria vaan baariin ja hylkäävät kaverin, joka ei enää olekaan bilettämässä joka viikonloppu.



Mutta...

Itse olen lapseton ja monella kaverilla on lapsia. Jotka siis ovat siunaantuneet ystävyyden aikana. Eikä lapset häiritse meidän ystävyyttä millään tavalla, sitten mennään lasten ehdoilla =)

Sitten on niitä, jotka saivat lapsia eikä mulla ole enää mitään kiinnostusta olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Jatkuvaa arvostelua mun elämästä, miten pitäisi kasvaa "aikuiseksi" (= tehdä lapsia ja mennä naimisiin), miten en voi ymmärtää elämästä mitään, koska mulla ei ole lapsia, miten mun elämä on säälittävää ja tyhjää, koska mulla ei ole lapsia...

Kaverisuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta.



Mutta toi on ihan tyypillistä, että noin käy. Kun minä sain ensimmäisen lapsen, oli ensinnäkin raskausajan tosi kipeä eikä esim. kaupungilla kahvitteluista tullut mitään. Kaverit eivät jaksaneet tulla munkaan luo, joten näkemiset lopahti.



Sit kun lapsi syntyi, niin se olin aina minä, joka vauvan kanssa jouduin lähtemään kavereita tapaamaan.



Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin en todellakaan ole enää vieraillut heillä. Olkoot yksinäisiä.