Te koiralliset äidit joita koiranhoito jurppi pahasti jossain vaiheessa

että helpottaako se jossain vaiheessa tosiaan? Yhtä vähänhän illassa on tunteja, oli lapset sitten pieniä tai isoja. Tosin itse otan koiran mukaan autoon kun vien lapsen harrastuksiin ja käytän sitä samalla kävelyllä kun odottelen lasta sieltä. Mutta muuten - muutakin tekemistä ois kuin koiranhoito.

se helpota. Kun lapset kasvavat, on harrastuksia ja kaikenlaista kissanristiäistä. Vaikka koira on lapsille rakas, ei kenelläkään ole aikaa.



Kun pääsee töistä, on alettava ruoanlaittoon, kuskaamaan lapsia paikasta toiseen ja iltaisin on vaan yksinkertaisesti väsynyt. koko ajan on huono omatunto kun koiralle ei ole aikaa.

mutta sitten kun innostu itse oikein lenkille, on kiva kun on lenkkiseuraa :)

Luultavasti olet muutenkin väsynyt, ja se ekstra joka jurppii voisi olla joku muukin asia. Mulla oli ihan sama ilmiö. Nyt olen iloinen, että uskollinen ystävä kesti kiireisen vauva-ajan vähän vähemmällä hoidolla. Metsälenkit kutsuvat taas...

oli just tuo tilanne kun lapset oli pieniä. Koirasta ei tuntunut olevan mitään iloa kenellekään. Pikkuhiljaa kun väsymys helpotti alkoi myös suhtautuminen koiraan muuttua positiivisemmaksi (oi miten ihanaa olikaan lähteä kahdestaan koiran kanssa lenkille tms), ei samanlaiseksi kuin ennen lapsia mutta kuitenkin. Kun koira sitten sairastui ja jouduttiin lopettamaan, se olikin suuren suuri suru :'-(

ja hyvin menee. Pari isompaa lasta ja yksi koira ennestään. En ole koskaan tajunnut miksi ihmiset antaa lemmikkejään pois kun tulee vauva!

pihalla on myös häkki, johon hätätapauksessa voi laittaa koiran pissalle, jos ei kerkeä just sillon lähteä lenkille kun koira pyytää.



Turkki on helppohoitoinen, eli vain karvanlähtöaikana vaatii harjausta. Eipä tuosta muuta vaivaa ole, kuin se lenkitys.

kun menin koiran ottamaan. Koirassa ei ole mitään vikaa, on aina ollut kiltti ja kuuliainen jne. mutta se työ mitä tuo aiheuttaa!



Nyt on vielä yksi lapsi tulossa lisää, mitä ei koskaan pitänyt tulla, pelottaa kuinka me jaksetaan. Tekisi mieli antaa uuteen kotiin kun nytkään ei koiralle tunnu riittävän aikaa, mutta toisaalta ei haluais... Äh.. Välillä toivon, että koira tekisi jotain, joka antaisi hyvän tekosyyn luopua siitä.

on ollut myös kun lapset oli pieniä. En ole kuitenkaan koskaan kokenut asiaa erityisen raskaaksi, koska meitä on kuitenkin 2 aikuista. Minä olen aina ollut se joka olen vastuussa koirien hoidosta, esim. töiden jälkeen lähden koiralenkille, ja mies saa hoitaa sillä aikaa ruoanlaiton. Koirani ovat myös trimmattavaa rotua ja parin kk välein jokainen pitää nyppimällä trimmata. Mutta eipä tuokaan nyt niin kauhea vaiva ole vaikka joskus onkin tullut mieleen että olisipa rotuja joita ei tarvisi trimmata.



Ei meillä kyllä mitään kauheaa vaivaa koirista ole koskaan ollut, siinähän ne itsestään menee arjen ohessa muuten paitsi että ruoka täytyy 2 kertaa päivässä tarjota ja lenkittää. Mutta toki kun koiria on useampi, niistä on seuraa toisilleen eivätkä ne vaadi niin paljon ihmiseltä aikaa kuin yksi koira vaatisi.

Meillä koirat olen halunnut minä. Tulisin hulluksi ilman päivittäisiä lenkkejä. Lapset rakastaa koiria ja hoitavat niitä mielellään kotona, mutta ulkoilusta vastaan yksin minä. Joskus pari lasta rattaissa mukana. Satunnaisesti ulkoillaan koko sakki.

Meillä on 5 lasta, ja mitä raskaampi päivä kotona sitä pidemmän iltalenkin koirat saa :)

Toki lenkille voi mennä ilman koiriakin, mutta minä tottunut tähän lapsesta saakka.

Meidän molemmat koirat ovat tulleet perheestä, jossa pieniä lapsia, mutta ei aikaa ja voimia enää koiralle.

Yhden koiran(ei isoa) voisin vielä ottaa, jos jotakuta oikein rupeaa jurpimaan.

t:11

Oikeastaan päinvastoin. Oli ihana häipyä koiran kanssa piiiitkälle lenkille hiljaisuuteen ja jättää lapset isänsä kanssa kotiin... Se oli mulle yhdenlaista terapiaa! Pysyin kunnossa fyysisesti ja henkisesti. ;) Totta kai välillä on tullut podettua huonoa omatuntoa siitä, ettei koira saa aina tarpeeksi aikaani, mutta en ole sitä kääntänyt kuitenkaan koiraa vastaan. Tsemppaan aina kun on aikaa ja yritän suhtautua asiaan positiivisesti ja antaa koiralle parhaani.



Auttaisiko, jos kokeilisit erilaista lähestymistapaa asiaan, koittaisit kääntää "työmäärän kommervinkkeineen" Omaksi Ajaksesi?

ainakin kunnon lenkitykset oli tilanne mikä hyvänsä. Niitä koiramme kyllä eniten arvostaakin. Kun koiran ottaa, siihen pitää sitoutua. Se lenkkiaika revitään esim. television katsomisajasta, mikä tekee kyllä äidillekin vain hyvää päästä lenkille hyvässä seurassa :) Minusta lapsillekin pitää opettaa omalla esimerkillä että eläimistä pidetään huolta jos niitä hankitaan.

Oikeastaan päinvastoin. Oli ihana häipyä koiran kanssa piiiitkälle lenkille hiljaisuuteen ja jättää lapset isänsä kanssa kotiin... Se oli mulle yhdenlaista terapiaa! Pysyin kunnossa fyysisesti ja henkisesti. ;)

Koirien lenkitys ja harrastukset on olleet mulle aina ihanaa lepoa ja terapeuttista yksinoloa hektisen perhe-elämän ja kotitöiden keskellä!

En tiedä onko näillä kovasti koiranpidosta stressaatuntuneilla sitten niin että puoliso ei tee mitään kotona vaan kotityövuori vaanii siellä kun emäntä tulee lenkiltä, kiireellä ruoanlaitto tms? Meillä tosiaan odottaa aina isännän laittama päivällinen pöydässä kun palaan 1,5 h lenkiltäni jonne lähden heti töistä tultuani.

t. se 4 koiran omistaja

Jos mulla olis koiralle turvallinen paikka minne laittaa, niin antaisin pois. Olen aina ollut koriaihmisiä, mutta tätä yksilöä mä en saa tottelemaan. Olen tosi kyllästynyt tilanteeseen, mutta en raaski piikillekään laittaa.

ainakin kunnon lenkitykset oli tilanne mikä hyvänsä. Niitä koiramme kyllä eniten arvostaakin. Kun koiran ottaa, siihen pitää sitoutua. Se lenkkiaika revitään esim. television katsomisajasta, mikä tekee kyllä äidillekin vain hyvää päästä lenkille hyvässä seurassa :) Minusta lapsillekin pitää opettaa omalla esimerkillä että eläimistä pidetään huolta jos niitä hankitaan.

tuo viimeinen(kin) lause! :)

Voisin kuvitella, että lenkille pääsy auttaa jaksamaan arjessa. Hyvä jos on mies joka auttaa, mutta ovatko nämä joilla koirille ei aikaa niin sellaisia joilla miehet eivät osallistu?

otettiin koira ennen kuin lapset syntyi. Sitten olin vailla lasta ja mies sanoi ei vielä. Halusin toisen koiran (edellinen oli 5v) ja se otettiin. Noh, kuukauden päästä mies sanoikin että voitas se lapsi tehdä (hohhoijaa). Meillä oli siis kaksi koiraa kun lapsi syntyi ja nuorempi koira vajaan vuoden ikäinen. Siitä kolmen vuoden päästä syntyi toinen lapsi eli sitten oli kaksi lasta ja kaksi koiraa. Toinen koiramme kuoli joulun alla eli nyt jäljellä 1 koira ja kaksi lasta. Ei ainakaan vielä ole helpottanut mutta lapset ovatkin aika pieniä (4 ja 1v). Luulenpa että helpottaa kunhan kasvaavat. Esikoisesta on parin vuoden päästä lenkittäjäksi ja nyt jo ruokkii koiraa innoissaan. On siis oiva hoitoapu. Harjailee koiraa jne. Meillä koira on jo niin vanha ettei oikein jaksa leikkiä eikä välitä lasten leikeistä. EI kaipaa pitkiä lenkkejä vaan lähinnä haistelu- ja merkkauskierroksia joten ei kaipaa niin aktiivista "hoitoa" kuin esimerkiksi nuorempi aktiivinen koira kaipaisi. Toki silittelyä ja paijailua haluaa ja sitä saa.



Kun aika jättää viimeisestäkin koirasta, ei oteta uutta, ehkä koskaan. En tiedä sitten eläkepäivillä mutta ei niin kauan kun lapset asuvat kotona. Kyllä niissäkin on niin paljon hoitamista ja tekemistä. Sen huomaa vasta sitten kun sitä koiraa ei oikeasti ole siinä.

Vauvavaiheessa koira oli suoraan sanoen liikaa, mutta nyt taaperon kanssa menee hyvin ja perhe-elämä on tasapainoista. Koira voi vähän aikaa olla sivussa siitä kärsimättä. Sen kuuluukin olla laumassaan se vähiten tärkeä.

Minä olen ketjun aloittaja. Mua ei juurikaan harmita koiran lenkkeilytys, koska sehän on melkeimpä paras asia koko koirassa. Meillä koira saa runsaasti liikuntaa joka päivä. Mua ärsyttää se kaikki sotkua ja rahanmeno sekä vaiva, mikä meidän koirasta on. Koiralla on kroonisia korvatulehduksia (+ muuta vikaa), minkä vuoksi sen korvia pitää olla rassaamassa kahdesti päivässä, ja eläinlääkärille ollaan kannettu pieni omaisuus vuosien kuluessa. Koirasta lähtee nykyään myös valtavasti karvaa, joka päivä pitää harjata koira ja imuroida asunto. Muutaman kerran viikossa pitää puhdistaa sen poskipussit, kerran kuussa pestä ja trimmata turkki. Mä koen kaiken tuon työlääksi kun mulla on nämä pienet lapset koko ajan ympärillä "apuna" muutenkin.



Meillä on siis luonteeltaan ihan kiva koira, mut se hoito vaan tympii.

ap.

Ok, en tiennyt (koska et aloituksessa sitä maininnut ;) ) että tilanne on tuo, ajattelin lähtökohtaisesti tervettä koiraa. No nuo nyt on sitten taas niitä koiran omistamisen varjopuolia, johon voisin jälkiviisaasti sanoa, että "nämä asiat pitää etukäteen ajatella", mutta en sano. :)



Täytyy jotenkin kuitenkin yrittää osata muistaa se, mihin sitoutui, kun koiran otti. Hienoa, että saat iloa lenkeistä, mutta tuo muu on sitten sitä huonompaa puolta, jota lemmikinpidosta seuraa. Ymmärrään, että päivittäinen (x 2) korvien rassaus rassaa ja eläinlääkärikulut voivat kyllä herkästi nousta taivaallisiin lukemiin. Jos koiran elämä on kuitenkin noilla toimenpiteillä hyvää, etkä kuitenkaan halua siitä vielä luopua, niin ei kai auta kuin jaksaa. Arvostan, että jaksat kuitenkin edelleen nähdä vaivaa ystäväsi eteen.



Jos elämä koiran kanssa kuitenkin tuntuu ottavan enemmän kuin antavan, niin voihan sille alkaa siinä ohessa etsiä uutta kotia. Ei se ideaalitilanne ole, mutta ei myöskään maailmanloppu. Ei sekään ole ideaalitilanne, että koira saa jossain vaiheessa kenties jo huomata, kuinka sen hoito on omistajalle raskasta, alkaa tiuskiminen ja toruminen, huokailu ja eristäminen. Kyllä koira huomaa.



Vaikea tilanne, toivottavasti kääntyy parhain päin!