Sanokaas miksi aina kyllästyn miesystäviin?

Hetken kestää se "so in love" -vaihe, kun alan jo kaivata yksinoloa ja keksin syitä miksen voi nähdä koska jostain syystä en halua olla toisen lähellä?



Mulla on tämä sama kuvio toistunut jo ihan liian monen miesystävän kanssa, nyt huomaan taas toistavani samaa kaavaa, kylläkin nettitutun kanssa ja nopeamiin mutta kuitenkin - en halua olla tavoiteltavissa, en halua lätistä niitä näitä, en ainakaan nyt!



Olen joskus jollekulle tuoreellekin miesystävälle valehdellut esim. lähteväni likkakaverille kylään kun en ole vain kestänyt sitä toista ihmistä siinä kylki kyljessä olemassa. Ja jäänyt yksin himaan nauttimaan omasta seurastani!



Yhden eksän kanssa tällaista fiilistä ei tullutkaan mutta hän oli viikot töissä toisella paikkakunnalla jolloin mä tulin ja menin niin kuin huvitti (en pettänyt, en ole senlainen vaan uskollinen luonteeltani) ja viikonloput sitten hyysäsin häntä ja leikin kotia ihan menestyksekkäästi.



Olen kyllä muutenkin luonteeltani vähän sellainen että innostun tosi herkästi jostain ja teen sitä perfektionistisesti kunnes se yhtäkkiä loppuu kuin seinään, kun ei enää vain kiinnosta. Perfektionismini takia jotkut projektit täytyy suunnitella niin tarkkaan että sille itse projektille ei sitten riitäkään enää mielenkiintoa :) No, tää viimeinen kappale ei nyt varsinaisesti kuulunut aiheeseen, mut kerroinpa nyt kuitenkin.