Lue keskustelun säännöt.
Minkäikäisen lapsen veisit sukulaisen hautajaisiin?
24.07.2012 |
Minkäikäinen on tarpeeksi vanha jos näin voi ajatella?
Kommentit (52)
joilla on ollut jonkinlainen suhde vainajaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sukulaisesta on kyse. Perheen (sisarukset, vanhemmat, isovanhemmat ja muut mahdolliset lähipiiriin kuuluvat) hautajaisiin veisin lapsen iästä riippumatta.
Hieman etäisemmän sukulaisen/tuttavan hautajaisiin veisin, kun lapsi itse ymmärtää, minne ollaan menossa ja on suostuvainen lähtemään mukaan. En osaa tarkkaa ikää määrittää, mutta keskustelisin lapsen kanssa ja päättäisin sitten. Todennäköisesti alle kouluiäkäistä en ottaisi mukaan, jos ei olisi pakko.
elämästä.
Ja kuolemasta.
Sanattomaksi tuo aloitus vetää.
miksi kuolemasta pitää tehdä joku mörkö. Normaalia elämän kulkua on kuolla joskus. Ei lasta kannata pumpulissa kasvattaa.
oma lapsi ollut hautajaissa 2-3 vuotiaana pari kertaa.
jos ei ole tietyn ikäinen. Hassu kysymys. Meillä oli esikoinen ehkä vajaa puolivuotias kun oli hautajaisissa ekan kerran ja ihan hyvin jaksoi olla. Pääsi kiertämään monessa sylissä. Sukulaisista pieni lapsi oli kiva juttu siinä surussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
missä iässä vaan, paitsi sen ikäisen, jonka arvioisin voivan saada asiasta erityisiä pelkoja, mutta ei vielä kykyä käsitellä asiaa. En muista missä iässä, mutta jossain vaiheessa tulee vaihe, jolloin lapsi voi kokea asian erityisen ahdistavana. Silloin en veisi, jos lapsi vaikuttaisi siltä, muutoin missä iässä vaan.
Meidän piti mennä hautajaisiin lapsen ollessa vain viikkojen ikäinen. Ei tullut mieleenkään olla ottamatta vauvaa mukaan, mihin edes olisimme hänet jättäneet? Kaikki lähimmät myös hautajaisissa ja tiheän imun vaihe menossa. Enkä läheisen hautajaisista olisi tuon vuoksi jäänyt pois. Muusta syystä emme sitten päässeet paikalle.
minkä ikäisenä vaan, jos sukulaisesta kysymys, olkoonkin kaukainenkin sukulainen. Jos on joku muu ihminen,jota lapsi ei tunne kovin hyvin, en veisi, ja jos taas lapselle muuten läheinen ihminen, veisin minkä ikäisenä vain.
Ja kokemusta on, ollaan oltu hautajaisissa mm. kun lapset oli 3 ja 1 sekä kun lapset oli 4 ja 2 ja muutama kuukausi sekä kun lapset olivat noin 5, 3 ja 1.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluan olla hautajaisissa suruvieras, en juosta lasten perässä. Haluan itkeä ja surra, en ojennella pillimehuja, hyssyttää, vaihtaa vaippaa, olla kokoaikainen huoltaja. Hautajaiset ovat tärkeä osa suruprosessia, ja siksi olen jättänyt läheisten ihmisiten hautajaisista lapset kotiin tai ottanut lapsenvahdin mukaan.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin iästä. Mieheni pappa (harvoin nähty) ja mieheni isä kuolivat muutaman kuukauden välein. Isopappansa hautajaisissa lapsi ei ollut, pappansa hautajaisissa oli. Ikää oli 3 vuoden molemmin puolin.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
jättää lapset (silloin 4 v, 7 v ja 8 v) pois vaarinsa eli minun isäni hautajaisista. Kuolema ja kuoleminen askarruttivat silloin ihan ikäänkin liittyen erityisesti 4-vuotiastamme ja sitten vaari kuoli yllättäen. Uskon että konkreettiset hautajaiset auttoivat lapsiakin ymmärtämään sen kuoleman konkreettisemmin. Kyllähän me kaikki, lapsetkin itkimme kovsti siunaustilaisuudessa, mutta lapsille oli tärkeää saada laskea omat kukkansa ja kortit vaarin arkulle.
Muistotilaisuudesta ei meillä suvussa ole koskaan tehty mitään surukahveja, vaan on pyritty siinä tilaisuudessa jos iloisemmin muistelemaan kuollutta läheistä, toki esim. adressien lukeminen itketti, mutta enemmän muistelimme porukalla iloisia asioita vaarista ja lapsienkin vuoksi muistotilaisuuteen oli tuotu varmaan 10 erilaista kuvaa vaarista, ei mitään kasvokuva ja kynttilä pönötystä.
Meillä on ollut suvussa aina polttohautaus, joten itse hautaanlasku jää pois, se voisi mielestäni ehkä lapsille olla sellainen traumaattinen kokemus, en itsekään haluaisi kokea hautaan laskemista saati tulla itse haudatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapset kerran niissä niin järkyttyy :O
Suruprosessi kuuluu myös lapselle ja hautajaiset ovat osa sitä kuten kuolema on osa elämää. Ei lasta voi eristää todellisuudesta. Olen ollut monissa hautajaisissa monen ikäisenä eivätkä ne minua ole järkyttäneet sen enempää kuin kuolema itsessään. Olen myös lapsiani vienyt hautajaisiin eivätkä he siellä ole järkyttyneet. Lapseni ovat olleet myös sairaalassa kuollutta katsomassa eivätkä ole järkyttyneet. Toki asiasta pitää yhdessä puhua.
Vain yksiin hautajaisiin en ole lasta vienyt, nämä olivat kaverin hautajaiset eikä lapsi tätä kaveria oikeastaan tuntenut.
Lapsen kuuluu nähdä miten aikuiset surevat. En osaa kuvitella, millaisia teidän suvun hautajaiset ovat kun noin järkyttävät ja ahdistavat lasta, onneksi en kuulu sukuusi.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
Meidän nuorimmainen oli 2v isoisoisänsä hautajaisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtä lailla kuin ilo, nauru ja onni kuuluvat lapsen elämään, siihen kuuluu myös suru, murhe ja ikävä.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
vaikka alle kouluikäisiä ovatkin olleet. Jokainen toki tuntee asiat erilailla mutta en omien kokemusteni perusteella jättäisi lapsiani hautajaisista pois.
Kun lapset kerran niissä niin järkyttyy :O
Suruprosessi kuuluu myös lapselle ja hautajaiset ovat osa sitä kuten kuolema on osa elämää. Ei lasta voi eristää todellisuudesta. Olen ollut monissa hautajaisissa monen ikäisenä eivätkä ne minua ole järkyttäneet sen enempää kuin kuolema itsessään. Olen myös lapsiani vienyt hautajaisiin eivätkä he siellä ole järkyttyneet. Lapseni ovat olleet myös sairaalassa kuollutta katsomassa eivätkä ole järkyttyneet. Toki asiasta pitää yhdessä puhua.
Vain yksiin hautajaisiin en ole lasta vienyt, nämä olivat kaverin hautajaiset eikä lapsi tätä kaveria oikeastaan tuntenut.
Lapsen kuuluu nähdä miten aikuiset surevat. En osaa kuvitella, millaisia teidän suvun hautajaiset ovat kun noin järkyttävät ja ahdistavat lasta, onneksi en kuulu sukuusi.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
Ehkä viestissäni tuli tuo lapsen järkyttyminen esiin voimakkaampana kuinn sen tarkoitin, sen myönnän. Mutta tutkimusten mukaan alle 6-vuotias ei kykene käsittämään kuolemaa, abstrakti ajattelu ei vain ole vielä niin kehittynyt. Olen ollut hautajaisissa, joissa pikkulapsi on esimerkiksi toistuvasti, aina vain ahdistuneemmalla äänellä kysellyt, miksei vaari nouse jo arkusta, kun mummi ja muut häntä niin itkevät. Ja lapselle on aina vain yritetty selittää.
Ehkä sinun suvussasi ei ole ollut tapana itkeä hautajaisissa. Sitä taas minä pitäisin outona, en lapsen hätäännystä läheisten hädästä (itkusta).
Ihan sivusta nyt vain kysyn? Pitäisikö lapsen aina olla iloinen, onnellinen? Miksi ahdistus pitäisi siivota lapsen tunneskaalasta pois?
Kun lapset kerran niissä niin järkyttyy :O
Suruprosessi kuuluu myös lapselle ja hautajaiset ovat osa sitä kuten kuolema on osa elämää. Ei lasta voi eristää todellisuudesta. Olen ollut monissa hautajaisissa monen ikäisenä eivätkä ne minua ole järkyttäneet sen enempää kuin kuolema itsessään. Olen myös lapsiani vienyt hautajaisiin eivätkä he siellä ole järkyttyneet. Lapseni ovat olleet myös sairaalassa kuollutta katsomassa eivätkä ole järkyttyneet. Toki asiasta pitää yhdessä puhua.
Vain yksiin hautajaisiin en ole lasta vienyt, nämä olivat kaverin hautajaiset eikä lapsi tätä kaveria oikeastaan tuntenut.
Lapsen kuuluu nähdä miten aikuiset surevat. En osaa kuvitella, millaisia teidän suvun hautajaiset ovat kun noin järkyttävät ja ahdistavat lasta, onneksi en kuulu sukuusi.
En veisi siis alle kouluikäistä, ellei vainaja olisi hänen vanhempansa tai sisaruksensa. En ole mitään mieltä viedä vauvaa itkemään siunaustilaisuuteen, eikä sitä vanhempia, mutta vielä pieniä lapsia menemään hämilleen ja hätääntymään itkevistä ja surevista aikuisista. Pienille lapsille hautajaiset ovat ahdistavia ja hämmentäviä tilaisuuksia.
Hautajaisten tarkoitus on kollektiivisessa suremisessa itkuineen ja muisteluineen. Alle kouluikäisen lapsen ei tule tällaista järkyttävää tilaisuutta varta vasten kokea, ellei se tule edellämainittujen lähisukulaisten kuoleman kautta jokapäiväisessä perhe-elämässä muutenkin esiin.
Tämä siis oma mielipiteeni, jonka olen perustanut omiin kokemuksiini lapsena, sekä myöhemmin aikuisena monissa hautajaisissa mukana olleena.
Ehkä viestissäni tuli tuo lapsen järkyttyminen esiin voimakkaampana kuinn sen tarkoitin, sen myönnän. Mutta tutkimusten mukaan alle 6-vuotias ei kykene käsittämään kuolemaa, abstrakti ajattelu ei vain ole vielä niin kehittynyt. Olen ollut hautajaisissa, joissa pikkulapsi on esimerkiksi toistuvasti, aina vain ahdistuneemmalla äänellä kysellyt, miksei vaari nouse jo arkusta, kun mummi ja muut häntä niin itkevät. Ja lapselle on aina vain yritetty selittää.
Ehkä sinun suvussasi ei ole ollut tapana itkeä hautajaisissa. Sitä taas minä pitäisin outona, en lapsen hätäännystä läheisten hädästä (itkusta).
elämästä.
Ja kuolemasta.
Sanattomaksi tuo aloitus vetää.
Sanos muuta. Oma tammikuussa syntynyt lapseni oli maaliskuussa isänsä enon hautajaisissa, toinen oli muutaman kuukauden ikäisenä vauvaserkun hautajaisissa. Mihinpä sen ikäisen vauvan olisi muuallekaan laittanut.
Mutta ovat häissäkin olleen ainakin 3 kk:n iässä.
tosin sylivauvan kanssa harkitsisin.Voi häiritä itkullaan. Juuri näki meidän viisivuotias pappansa kuolleena, kun kävimme sairaalassa jättämässä hyvästit. Olisi ollut outoa jättää lapset pois tästä. On nähnyt myös kolmevuotiaana mummini kirkossa arkussa. Kyllähän se on täräyttävä näky vanhemmallekin, mutta kuuluu elämänkulkuun.Ei traumoja, juteltu on näkemästään.
Jos alkaisi siunauksen aikana ulvoa, veisin ulos.