Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa tajuaa, että minusta oikeasti tulee äiti ja tämä lapsi on minun? (Esikoisesta)
11.07.2012 |
Odotan esikoistani, ja tuntuu, etten vielä tajua lainkaan että minusta on tulossa äiti (tai olen jo äiti). En osaa sisäistää, että tämä lapsi täällä mahassani tulee olemaan oikeasti minun vastuullani, se on minun lapseni, minun. En voi sysätä tätä lasta kenellekään muulle. Minä olen vastuussa hänen hyvästä lapsuudestaan, minun pitää olla se viisas ja kaikkitietävä äiti.
Siispä kysynkin teiltä konkareilta: Missä vaiheessa sisäistitte äitiyden, vai tuntuiko homma luonnolliselta heti? Lapseni on toivottu ja laskettuun aikaankin on enää 2 kuukautta, joten ihan alkuhämmennyksestä ei ole enää kyse...
Kommentit (16)
enkä vielä itsekään tajua saavani lapsen. Ymmärrän ap sinua erittäin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että minäkö olen äiti... Ja lapsi on jo yli 2v...
Vielä kun lapsi oli 2v, niin ihmettelin, kuinka outoa on, kun minua kutsutaan äidiksi (ja sitä oikeaa äitiä mummiksi). Tuntui pitkään siltä, että leikin äitiä.
Lapsesta toki välitin ja häneen olin kiintynyt, niin kuin hänkin minuun, mutta se että kutsui itseään äidiksi ällistymättä itse, kesti aikaa.
"olenko minä todellakin äiti" -olo. Siis positiisessa mielessä. Lapsi täytti viime viikolla 8 vuotta.
kun kätilö laski nyytin rinnuksille. Että holy cajoles, mä olen oikeasti vastuussa tuon olennon HENGISSÄ SELVIÄMISESTÄ. Kyllä se vaan aika pysäyttävä hetki oli. Maidon tulo lähti hitaasti käyntiin, ja kuin leijonaemo vaadin yöllä lapselle lypsettyä maitoa ja tissit verillä imetin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnäriltä kotiutuessa oli ihan kummallinen olo, että ne ihan tosissaan uskalsi päästää meidät sen lapsen kanssa keskenämme kotiin! odotusaikana ehti niin tottua siihen "kontrolliin" neuvolassa ja kun jo sairaalassakin kaikki neuvottiin niin alusta alkaen..
Muutamassa päivässä tottui kuitenkin - tai meni se pahin epäusko ohitse. Vauva tuntui kuitenkin heti omalta ja hoitaminen ihan luontevalta.
Lapsi on nyt 3v ja kyllä mäkin välillä löydän itseni ihmettelemästä, että oonko muka äiti.
sektion jälkeen heräämössä sen hetken, kun se kolahti "Mä olen äiti. Mulla on oma poika".
Kyllä oli muuten ylpee ja tärkee olo :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennenku alko tajuamaan sen vastuun. Siihen asti lasta oli hoidettu kutakuinkin neuvolan ohjein, sitten tajusin (kun pähkäiltiin miehen kanssa jotain vauvan hoitoon liittyvää asiaa mihin ei ollut oppikirjavastausta olemassa) että me tosiaan ollaan vastuussa siitä lapsesta, meidän pitää tehdä ne lapseen liittyvät päätökset, meni sitten syteen tai saveen.
10 vee huutaa että sä oot ihan tyhmä, mä haluan toisen äidin, miksi sä oot noin kiree!!!
No joo, ei pelotella... Mä tajusin ennen synnytystä, mutta todella välillä sitä ihmettelee vieläkin että oonko mä todella äiti..
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ihan ilolla kaiken, mutta nyt, kun lapset ovat teini-ikäisiä, tajuan, että mä olen äiti...
Voi sitä ihanuutta jua karseutta :)
Nauti omasta olostasi perheesi kanssa, aina kun vaan voit!
Ennenku alko tajuamaan sen vastuun. Siihen asti lasta oli hoidettu kutakuinkin neuvolan ohjein, sitten tajusin (kun pähkäiltiin miehen kanssa jotain vauvan hoitoon liittyvää asiaa mihin ei ollut oppikirjavastausta olemassa) että me tosiaan ollaan vastuussa siitä lapsesta, meidän pitää tehdä ne lapseen liittyvät päätökset, meni sitten syteen tai saveen.
Että minun ja mieheni tehtävänä on oikeasti tehdä kaikki lapseen liittyvät päätökset... Onnistuuko kasvatus, osaanko käyttää edes suunnilleen oikeita metodeja, tuleeko lapsestani traumatisoitunut ja kieroutunut kun äiti oli sitä ja tätä. Kammottava vastuu... Itsekin olen vielä sen verran nuori, että oma äiti on se "oikea äiti" niin kuin joku yllä sanoi, naurettava ajatuskin että minä olisin jollekulle vastaava henkilö.
No mutta, hyvä etten ole yksin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole ymmärtänyt ollenkaan että meille tulee hei vauva oikeasti! pelottaa oikein lapsen syntymä, tunnenkohan mitään rakkauttakaan, kun en ole sisäistänyt tätä lapsen syntymääkään oikein vielä. mulla kans pari kk laskettuun.
jossain horteessa. en osannu yhtään yhdistää, että se mahassa potkinut myllertäjä oli sama kuin sylissä oleva vauva. Pelkäsin koko ajan, että lapsi alkaa itkemään, kun pelkäsin etten saa sitä loppumaan, vaikka sitten kun lapsi itki tiesin kuitenkin miten toimia. En oikeen osaa sanoa milloin tajusin olevani äiti (en varmaan tajua vieläkään), mutta se, että tottu siihen ajatukseen, että on oikeasti vastuussa siitä pienestä ihmeestä upposi tuon kahden viikon aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
outoa ymmärtää tuo, että ihan itse päättää noista lapsen asioista. Silloin aikanaan kun lasta rokotettiin niin olin aivan ymmälläni, että onko se muka minun päätös rokotetaanko vai ei. Ja tuntui pitkän aikaa siltä, että neuvola on se ehdoton tiedon ja taidon lähde ja kaikki heidän sanomansa on lapsen parhaaksi. :D
[quote author="Vierailija" time="11.07.2012 klo 20:11"]
Odotan esikoistani, ja tuntuu, etten vielä tajua lainkaan että minusta on tulossa äiti (tai olen jo äiti). En osaa sisäistää, että tämä lapsi täällä mahassani tulee olemaan oikeasti minun vastuullani, se on minun lapseni, minun. En voi sysätä tätä lasta kenellekään muulle. Minä olen vastuussa hänen hyvästä lapsuudestaan, minun pitää olla se viisas ja kaikkitietävä äiti.
Siispä kysynkin teiltä konkareilta: Missä vaiheessa sisäistitte äitiyden, vai tuntuiko homma luonnolliselta heti? Lapseni on toivottu ja laskettuun aikaankin on enää 2 kuukautta, joten ihan alkuhämmennyksestä ei ole enää kyse...
[/quote]
Pahinta tuossa kaikessa on se, että et IKINÄ voi tietää teetkö oikein vai väärin. Et tiedä millainen persoona lapsesi on ennenkuin hän oppii ilmaisemaan itseään ja silloin on jo myöhäistä. Kun hän teini-iässä huutaa sinulle miten olisi halunnut asioiden tapahtuvan niin olet vain vähän viisaampi.
Luotat itseesi. Sinä olet sinä joka hoitaa lasta. Mitään äitiglooriaa et ikinä saa ja tuskin muututkaan mitenkään. Minä tajusin myös olevani vastuussa lapsesta vasta kun sain hänet syliini. Aika neuroottisesti vahdinkin kunnes tunteet tasoittuivat.