Tein rohkean/typerän teon?

Hoitajan hommia 10 vuotta tehneenä paloin loppuun. Vaivuin syvään masennukseen, en pystynyt jatkamaan hoitajana.



Tuon myötä tuloni romahtivat ja talouteni kaatui, menetin kaiken mitä omistin ja päälle vielä maksuhäiriömerkinnät.



Pohjalle putosin josta nouseminen on ollut ja on edelleen valtava urakka. Psykiatrini olisi halunut minun ottavan vain lisää lääkettä (nyt jo käytössä kahta neuroleptiä lähes maksimiannoksella) kirjoitteli vain pitkiä sairauslomia ja käski minun unohtamaan ympäröivän maailman.

Onneksi joku järjen hiven päässä sanoi, että et anna lääkitä itseäsi haamuksi. Hyvä niin, koska jos todellakin olisin kaiken tuohon lääkemäärän ottanut vastaan, olisin varmasti vuodepotilas.



Lääkärin kielloista huolimatta etsin töitä ja onnistuin saamaan kiinni yhdestä vakituisesta siivoojaan työstä. Otin tuon työn vastaan, vaikka sairauspäivärahani tai työkyvyttömyyseläkkeeni olisivat olleet suurempia. Työ tuo elämään rytmin ja samalla näytän esimerkkiä lapsilleni, ettei kotona oleminen ole aina paras ratkaisu, vaikka se olisi helpoin ja vaivattomin.



Miten muuten elämäni? Niin ulosoton asiakas olen loppuikäni, lainat eivät siellä lyhene koskaan. Nämä ovat asioita joille en voi mitään. Koskaan ei tiedä sairastuvansa, eikä siitä pidä syyllisyyttä tuntea. Itse kävin tuon syllisyysteeman läpi todella rankasti. Ei riittänyt, että meni terveys, piti vielä itseään rangaista joka hetki.



Kaikki olisi niin hienosti, jos olisin jaksanut hoitajantöitä ja saanut kunnon kuukausiansiot.