tuntuu että menisi lapsivedet muttei menekään, onko muilla ollut tällaista??
rv 33 ja vauva tuntuu olevan syvällä lantiossa kun vihloo alapäähän ihan kuin kohdunsuu aukeaisi (mitä se ei kyllä ole tehnyt).
tuntuu usein kun vauva liikkuu että nyt menee vedet, ts. ihan kuin pissattaisi ja sellainen kupla tuntuu roikkuvan, kun liike lakkaa menee tunnekin ohi.
aiemmat vesienmenot (kaksi synnytystä) on tuntuneet samoilta, mutta ei ole vain tähän mennessä tuo "kupla" puhjennut. mitä kummaa tämä on?
Kommentit (2)
Minulla on kolme raskautta takana ja jokaisessa on tuntunut noita tuntemuksia ja melko paljon aiemmin ennen kuin lapsivedet todella menivät eli uskoisin että normaalia on! Välillä vihlaisi niin että tuntuu et jalat menevät alta ja tosiaan tunne että nyt kyllä lirahtaa jotain ;) ja minulla myös vauvat ovat olleet melko alhaalla lantiossa jo melko varhaisessa vaiheessa!
mutta lapsivedet tosiaan olivat menneet. Vauva oli ollut kohdussa ns. kuiviltaan, ja oli aika ryppyinen, en olisi osannut itse huomata mitään. Raskaus oli tuolloin yliajalla, kalvossa oli ollut reikä, josta vesi oli tihkunut. Tuosta on aikaa yli 21 vuotta tosin.