Lue keskustelun säännöt.
Olivia-lehden juttu: Ovatko sinkkuäidit kuitenkin parhaita äitejä?
23.07.2012 |
Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu juttu. Luettuani äsken tuota ketjua isistä, jotka eivät eron jälkeen juuri lapsiaan tapaa tuli mieleeni, päivällä lukemani juttu elokuun Oliviasta. Onko joku muu sen jo lukenut? Mitä ajatuksia tuo juttu sinussa herätti? Ideana siinä oli lähinnä se, että ehkä lapselle onkin parempi kasvuympäristö yhden rakastavan vanhemman kanssa kuin kahden keskenään riitelevän ja eripuraisen. En saa tähän tiivistettyä juttua, joten suosittelen sen lukemista ennen kuin kommentoit vihamielisesti tähän jotain.
Kommentit (6)
lasten on parempi kasvaa tasapainoisessa ja rakastavassa kodissa. Ei-onnellisessa parisuhteessa ei koti ole tasapainoinen eikä rakastava (lapset aistivat paljon enemmän kuin mitä me aikuiset tajuamme).
Olen pitänyt tuota itsestään selvyytenä (lasten parempi yhden rakastavan vanhemman kanssa kuin vanhempien, joiden parisuhde ei ole kunnossa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin jos se yhteiselämä on ollut loppuvaiheessa riitaisaa niinkuin meidän kotona...monen monta kertaa painettiin kädet korville omassa huoneessa ja mietittiin et miks ne ei vaan eroa...onneks niin sitten lopulta kävi ja kaikkien elämä muuttui paljon helpommaksi...
Mutta ei tuollaisella asetelmalla kyllä ole mitään tekemistä sen johtopäätöksen kanssa, että sinkkuäidit olisi parhaita äitejä (tai huonompia, sen puoleen).
Jotenkin vaan tuntuu, että YH-nimityskin on jo säälittävä ja sellainen vähän haukkumasana. Että kuitenkin aina oletetaan ja parhaana pidetään ydinperhettä. Ja ihmiset sen vuoksi sitten sinnittelevät uskomattoman pitkään huonossa suhteessa. Joku tutkimuskin siinä jutussa taidettiin esitellä, jossa muistaakseni kaksi vuotta eron jälkeen suurin osa yksinhuoltajanaisista koki elämänsä paljon onnellisemmaksi kuin ydinperheenä oli ollut.
ap
itse olen ollut yh viimeiset 6 vuotta. Ja voin edelleenkin käsi sydämellä sanoa olevani onnellisempi kuin ydinperheessä. Pyrin tekemään kaikkeni, jotta pieni perheemme on onnellinen, mihin lapsen isä ei kyennyt. Hänelle kaikki oli vain minäminäminä. Ihmiset vähättelevät meitä yh:ta, mutta huomaan, että vaikka opiskelin suht paljon ja teen pitkiäkin päiviä töissä vietän aikaa lapsen kanssa enemmän kuin moni ydinperhevanhempi. Ja nautin siitä. Monien ydinperhevanhempien kuulen vain valittavan lapsistaan, aivan kuin heistä ei olisi iloa, aivan kuin kaikki lapset olisi olleet puhtaita vahinkoja. Huvittavaahan se on perheen ainoana aikuisena kuunnella ihmisten tilityksiä, kun itsellä ei ole puolisoa, joka voisi edes vähän auttaa... Jokainen on oman onnensa seppä ja huonosta parisuhteesta voi aina lähteä, turhaan kiduttaa itseänsä ja kanssakumppaneita valittamalla vuodet läpeensä samoista asioista :D
että riitelevä ilmapiiri ei todella ole hyväksi.
Mutta se sitten taas on minusta eri asia, että onko se aikuisten riitely väistämätöntä jos yhdessä kerran ollaan päätetty olla.